P
puupala
Vieras
Siis totta kai voin olla tyhmä ja inhottava siinä missä joku toinenkin. Tarkoitan vaan esimerkiksi tällaisia tilanteita:
Olen töissä, ja käyttäydyn työyhteisössä ihan normaalisti. En ole kenellekään tyly, olen ihan ystävällinen, teen työni. Työkaveri soittaa muutaman kaljan jälkeen, ja tilittää puhelimessa että miksi minä inhoan häntä.
Vakuuttelen, etten inhoa, enkä ymmärrä mistä se mielikuva tulee. Työkaveri siinä pikkupöhnässään jatkaa samaa juttua, että tiedän kyllä että inhoat minua vaikka väität muuta.
Tämä on käynyt jo parin työkaverin kanssa ja lisäksi muutaman opiskelukaverin kanssa.
En ajattele heistä inhottavasti. Käyttäydyn ihan normaalisti, teen töitä ja opiskelen, olen ystävällinen, ihan hauskaakin seuraa vaikka tietyn etäisyyden pidän kaikkiin (en ruodi parisuhdetta esimerkiksi tms). Silti monelle tulee kuva, että minä suorastaan ylenkatson tai inhoan heitä.
Toinen on se, että monelle tulee kuva, että minulle ei kelpaa mikään. Se on itse asiassa aika kummallista, sillä minulla harvemmin on mistään mitään vaatimuksia, sellaisia joita asettaisin siis muille. Myönnän, että omien suoritusten suhteen olen perfektionismiin taipuvainen, mutten oleta muilta samaa ja olen muille paljon armollisempi kuin itselleni. Ja tätä kelpaamista, tätä oli myös ihmissuhteissa. Itkuisia miehiä, jotka tilittivät sitä etteivät kelpaa minulle (eivätkä siksi koskaan edes yrittäneet mitään). Minä taas ihmettelin, että mistä tämä juontaa, sillä minusta suurin osa heistä oli loistavia tyyppejä.
Monet ovat pitäneet minua myös ylpeänä ja kylmänä. Useimmiten kyse on ollut sellaisesta, etten ole "uskaltanut" vaikka tervehtiä, jos toinenkaan ei tervehdi minua, olen aika ujo loppujen lopuksi ja vähän epävarma itsestäni. Tämä asia on myös alkanut vaivata minua ihmissuhteissani, eli en uskalla tutustua ihmisiin sillä pelkään että minua pidetään taas inhottavana tai vihamielisenä, vaikken sitä ole.
Ilmaisenkohan minä jotenkin hassusti itseäni, vai mistä tässä on kyse? Kuitenkin useamman ihmisen kanssa on käynyt niin. Vastapuolena silti sekin, että moni taas on pitänyt hassuna tällaisia purkauksia, eli moni näkee minut myös ystävällisenä, rentona ja kivana ihmisenä. Samassa työyhteisössä olevat ja niin edelleen.
Olen töissä, ja käyttäydyn työyhteisössä ihan normaalisti. En ole kenellekään tyly, olen ihan ystävällinen, teen työni. Työkaveri soittaa muutaman kaljan jälkeen, ja tilittää puhelimessa että miksi minä inhoan häntä.
Vakuuttelen, etten inhoa, enkä ymmärrä mistä se mielikuva tulee. Työkaveri siinä pikkupöhnässään jatkaa samaa juttua, että tiedän kyllä että inhoat minua vaikka väität muuta.
Tämä on käynyt jo parin työkaverin kanssa ja lisäksi muutaman opiskelukaverin kanssa.
En ajattele heistä inhottavasti. Käyttäydyn ihan normaalisti, teen töitä ja opiskelen, olen ystävällinen, ihan hauskaakin seuraa vaikka tietyn etäisyyden pidän kaikkiin (en ruodi parisuhdetta esimerkiksi tms). Silti monelle tulee kuva, että minä suorastaan ylenkatson tai inhoan heitä.
Toinen on se, että monelle tulee kuva, että minulle ei kelpaa mikään. Se on itse asiassa aika kummallista, sillä minulla harvemmin on mistään mitään vaatimuksia, sellaisia joita asettaisin siis muille. Myönnän, että omien suoritusten suhteen olen perfektionismiin taipuvainen, mutten oleta muilta samaa ja olen muille paljon armollisempi kuin itselleni. Ja tätä kelpaamista, tätä oli myös ihmissuhteissa. Itkuisia miehiä, jotka tilittivät sitä etteivät kelpaa minulle (eivätkä siksi koskaan edes yrittäneet mitään). Minä taas ihmettelin, että mistä tämä juontaa, sillä minusta suurin osa heistä oli loistavia tyyppejä.
Monet ovat pitäneet minua myös ylpeänä ja kylmänä. Useimmiten kyse on ollut sellaisesta, etten ole "uskaltanut" vaikka tervehtiä, jos toinenkaan ei tervehdi minua, olen aika ujo loppujen lopuksi ja vähän epävarma itsestäni. Tämä asia on myös alkanut vaivata minua ihmissuhteissani, eli en uskalla tutustua ihmisiin sillä pelkään että minua pidetään taas inhottavana tai vihamielisenä, vaikken sitä ole.
Ilmaisenkohan minä jotenkin hassusti itseäni, vai mistä tässä on kyse? Kuitenkin useamman ihmisen kanssa on käynyt niin. Vastapuolena silti sekin, että moni taas on pitänyt hassuna tällaisia purkauksia, eli moni näkee minut myös ystävällisenä, rentona ja kivana ihmisenä. Samassa työyhteisössä olevat ja niin edelleen.
Oon myös kauhean ujo, eli en välttämättä uskalla ottaa katsekontaktia keskustellessa tai aloittaa keskustelua esim. työpaikalla jne. Ja tosiaan mullekin on alkanut tulla tuo fiilis, että kuitenkin minua pidetään taas vihamielisenä jos tutustunkin johonkin.
. Tosin ujo en enää ole vaan uusissa tilanteissa reippaasti moikkaamaan ja juttelemaan. Kaikki ollaan vaan ihmisiä eikä kukaan ole kuollut siihen että moikkaa toista joka ei vastaakaan tervehdykseen. Mikään pakkohan tämä ei ole, ei ketään tarvi muottiin pakottaa, mutta jos haluaa kokeilla.. Olen työssä jossa kohtaan paljon ihmisiä ja pitää olla luottamusta herättävä, siksi olen ryhtynyt tähän.
Kuulosta tutulta teidän kokemuksenne. Täälläkin siis eräs "ylpeä" ja "ylimielinen". Mä olen aina saanut kuulla olevani leuhka, ylpeä, viileä ja että mua ei uskalla lähestyä. :O 
