I
itken verta
Vieras
Olemme korkeakoulutettu pariskunta, yhdessä olleet 4 vuotta ja nyt olisi aika miettiä perheenlisäystä. Työskentelemme molemmat teknisillä, hyvin palkatuilla aloilla ja asumme omassa asunnossa.
Nyt on vain tullut harmittavia ongelmia yhteiseloon. Aiemmin olin sitä mieltä, että kun saamme vauvan, hoidamme häntä noin vuoden kotona ja laitamme sitten hoitoon. Olin ehdottoman varma itsenäisyydestäni ja omasta ajastani, halusin myös uran.
Nyt 27-vuotiaana kuitenkin olen tullut siihen tulokseen, että mun tarkoitus on jäädä lapsen kanssa kotiin mahdollisimman pitkäksi ajaksi, haluan olla kotiäiti. Mielestäni miehen tehtävä on olla mies ja elättää perhe, eikä hänen näin ollen tarvitsisi huolehtia kodinhoidosta ja lapsesta niin paljoa. Toivoisin perinteistä kuvioita, haluan olla nainen ja mieheni olevan perinteinen mies. Olen pehmentynyt paljon muutaman vuoden aikana ja tajunnut sukupuolten roolien merkityksen, niillähän tämä yhteiskunta toimii. Molemmat yhtä arvokkaita omissa tehtävissään ja naisen tehtävä on hoitaa vauvaa, miehen pitää huolta perheestä.
Miehelleni tämä ei kuitenkaan käy. Hän toivoisi minulta reippaampaa asennetta ja itsenäisyyttä, ei haluaisi myöskään ottaa kokonaan vastuuta perheen taloudellisesta toimeentulosta. En kuulemma ole enää sama nainen, johon hän rakastui, vaikka nytkin tietty rakastaa minua.
HÄn on ns. moderni mies, jonka mielestä työt jaetaan tasan ja molemmat käyvät töissä ja hoitavat kotia ja vauvaa. Häntä myös ahdistaa, kun en enää jaksa llähteä mihinkään ja nyhvään vain kotona, jota toivoisin myös häneltä. Ei minua kiinnosta, haluan pesän ja perheen. Jonkun, joka pitää huolta minusta ja tulevasta lapsesta, on mies. Kuulemma epäreilua ja liikaa paineita hänelle, jos lopettaisin työt ja jättäytyisin kotiäidiksi, hänkin haluaisi olla lapsen kanssa. Minusta se on vaan enemmänkin äidin juttu ja mies tuo leivän.
Toivoisin mieheltäni myös enemmän perhekeskeisyyttä, ei tosin ryyppää tms, mutta harrastaa aktiivisesti sälhyä (kolme krt/vko) ja minä taas haluaisin laitella kotia ja olla mieheni kanssa. Tämä ahdistaa häntä, kuulemma rajoitan häntä liikaa. Haluaa myös perheen, mutta toivoisi minulta reippautta ja sopeutumista nyky-yhteiskuntaan, töiden ja lapsen jakamista.
Tuntuu pahalta. Ei naista ole luotu paahtamaan töissä miehen kilpailijana, eikä miestä ole tarkoitettu kotiin hyysäämään vauvaa. Miksi mies ei voi ymmärtää tätä?!
Nyt on vain tullut harmittavia ongelmia yhteiseloon. Aiemmin olin sitä mieltä, että kun saamme vauvan, hoidamme häntä noin vuoden kotona ja laitamme sitten hoitoon. Olin ehdottoman varma itsenäisyydestäni ja omasta ajastani, halusin myös uran.
Nyt 27-vuotiaana kuitenkin olen tullut siihen tulokseen, että mun tarkoitus on jäädä lapsen kanssa kotiin mahdollisimman pitkäksi ajaksi, haluan olla kotiäiti. Mielestäni miehen tehtävä on olla mies ja elättää perhe, eikä hänen näin ollen tarvitsisi huolehtia kodinhoidosta ja lapsesta niin paljoa. Toivoisin perinteistä kuvioita, haluan olla nainen ja mieheni olevan perinteinen mies. Olen pehmentynyt paljon muutaman vuoden aikana ja tajunnut sukupuolten roolien merkityksen, niillähän tämä yhteiskunta toimii. Molemmat yhtä arvokkaita omissa tehtävissään ja naisen tehtävä on hoitaa vauvaa, miehen pitää huolta perheestä.
Miehelleni tämä ei kuitenkaan käy. Hän toivoisi minulta reippaampaa asennetta ja itsenäisyyttä, ei haluaisi myöskään ottaa kokonaan vastuuta perheen taloudellisesta toimeentulosta. En kuulemma ole enää sama nainen, johon hän rakastui, vaikka nytkin tietty rakastaa minua.
HÄn on ns. moderni mies, jonka mielestä työt jaetaan tasan ja molemmat käyvät töissä ja hoitavat kotia ja vauvaa. Häntä myös ahdistaa, kun en enää jaksa llähteä mihinkään ja nyhvään vain kotona, jota toivoisin myös häneltä. Ei minua kiinnosta, haluan pesän ja perheen. Jonkun, joka pitää huolta minusta ja tulevasta lapsesta, on mies. Kuulemma epäreilua ja liikaa paineita hänelle, jos lopettaisin työt ja jättäytyisin kotiäidiksi, hänkin haluaisi olla lapsen kanssa. Minusta se on vaan enemmänkin äidin juttu ja mies tuo leivän.
Toivoisin mieheltäni myös enemmän perhekeskeisyyttä, ei tosin ryyppää tms, mutta harrastaa aktiivisesti sälhyä (kolme krt/vko) ja minä taas haluaisin laitella kotia ja olla mieheni kanssa. Tämä ahdistaa häntä, kuulemma rajoitan häntä liikaa. Haluaa myös perheen, mutta toivoisi minulta reippautta ja sopeutumista nyky-yhteiskuntaan, töiden ja lapsen jakamista.
Tuntuu pahalta. Ei naista ole luotu paahtamaan töissä miehen kilpailijana, eikä miestä ole tarkoitettu kotiin hyysäämään vauvaa. Miksi mies ei voi ymmärtää tätä?!
