H
huono ö
Vieras
En tiedä mitä tääkin avautuminen auttaa, ehkä tapansa mukaan palsta haukkuu mut ihan lyttyyn, ja se saa mut heräämään todellisuuteen.
Mun koko elämä on ollut kamala. Siitä asti kun muistan, meitä lapsia on hakattu kotona faijauolen toimesta. Mun mutsi on ihan sen hullun tossun alla, ollut aina, eikä se koskaan oo puolustanut meitä. Faijapuoli pani sen paksuks kerran vuodessa, ja sen takia mulla on 10 sisarusta joista oon vanhin. Mä olen hoitanut kaikki mun veljet ja siskot lähes kokonaan, ekan kerran oon ollut pienestä vauvasta vastuussa 9 vuotiaana. Koulussa sentään pystyin käymään, mutta siellä mua kiusattiin koko peruskoulun ajan koska ihmiset luuli et me ollaan lestadiolaisia.
Kun olin 16v ja mun mutsi lähti synnyttämään mun nuorinta siskoa, mun faijapuoli yritti raiskata mut. Siis sillä aikaa kun mutsi oli laitoksella. Silloin mulle riitti ja lähdin turvakotiin. Olisin lähtenyt jo vuosia aiemmin, mutta koin olevani muista lapsista vastuussa. Kun mä lähdin, koko perhe kääntyi mua vastaan. Kukaan ei uskonut mitä faijapuoli oli yrittänyt, mutsi väittää edelleen että oon keksiny koko jutun päästäni, ja mun sisarukset syytti mua niiden hylkäämisestä.
Mut otettiin huostaan ja sekoilu alkoi. Hengailin somppupoikien kanssa, käytin huumeita, karkailin, varastin ja riehuin ympäri maata. Tein kaiken jotta joku olis huomannut mun tuskan. vuoden päästä muutin omaan asuntoon ja sekoilu vaan kiihtyi. Mut niillä vuosilla ei tässä asiassa oo merkitystä.
Nyt oon ollut 5v täysin kuivilla ja kunnolla. Oon seurustellut melkeen 4v maailman ihanimman miehen kanssa, ollaan kihloissa, meillä on ihana koti, kaksi suloista koiraa ja todella kiltti 6kk poika. Raskaus ja synnytys meni hyvin, rakastin lastani hänen syntymästään alkaen täysillä, ja asiat oli ihanasti.
Nyt kaikki onkin ihan päin honkia. Yht' äkkiä tajusin viikko sitten et oon ihan loppu. Oon ollut koko tän puol vuotta koko ajan lapsen kanssa. Hän on ollut muutamia tunteja isänsä kanssa keskenään ehkä 5 kertaa kun oon käynyt esim. hammaslääkärissä tms. Mulle se on ollut ihan fine, oon halunnut olla pojan kanssa kotona. Viime aikoina oon kuitenkin alkanut kaipaamaan jotain kaveria. Mulla on muutama tyttö kaverina, mutta nähdään aika harvoin. Mulla oli ennen paljon kavereita, mutta suurimmalla osalla ei oo lapsia, joten he ei vaan enää ole pitäneet yhteyttä.
Jälkeen päin ajateltuna oon kuukauden ollut tosi kamala kaikille. Huudan ja tappelen miehen kanssa joka asiasta, en jaksais omaa poikaani, koen hänet jotenkin rasittavana vaikka järjellä tiedän että hän on tosi helppo lapsi. Nukkuu yöt kokonaan, syö hyvin, ei allergioita, ei itke turhasta, päin vastoin, on aina hyvällä tuulella ja hymyilee. Mä oon pojan kanssa 24/7, huolehdin ja hoidan, syötän ja vaihdan kuiviin, leikin ja laulan jne. Teen kaikkeni jotta oisin täydellinen äiti, ja silti mulla on kaiken aikaa huono omatunto siitä etten tee tarpeeksi. Mä oon esim. tosi huono siivomaan, kämppä on koko ajan ku pommin jäljiltä ja ajattelen et mies ja lapsi kärsii siitä. Lisäks mulla on huono omatunto myös koirista, tuntuu ettei niiden kanssa tehdä muuta kuin pakolliset 3 lenkkiä päivän aikana.
Oon yrittänyt viikon verran pyytää apua ja kertoa etten jaksa enää, mutta tuntuu ettei kukaan ota mua vakavasti. Kolmisen viikkoa sitten mä jouduin hakemaan mun mutsilta koiran pois kun ne rääkkäs sitä (on siis meidän koiran pentu), ja sen jälkeen oon saanu kuulla joka päivä mikä kusipää oon ku riistin lapsilta niiden lemmikin. Viime perjantaina yritin tehdä edes jonkinlaista sovintoa mun mutsin kanssa aiheesta, mutta siitäkin meni maku kun heti seuraavana päivänä mutsi alkoi pummimaan multa rahaa.
Mun mutsi on silläkin tavalla ihan sekasin, että se lainaa meiltä omillaan asuvilta lapsilta vuorotellen rahaa, eikä koskaan maksa takas. Me ei kuitenkaan kehdata olla antamatta, kun mutsi aina vetoo siihen ettei lapsille oo ruokaa. Lähiaikoina mulle on selvinny että se lainaa kerran viikossa meiltä jokaiselta rahaa, se tekee 6 päivää viikossa. Mutsilla on kyllä omiakin tuloja, mutta me ei tiedetä mihin se kaikki rahansa tuhlaa. Viimekuussakin lainasin hänelle yht. 150e, ottaen huomioon että ite saan sen 600e/kk.
Musta jotenkin tuntuu et oon ihan p*ska ihminen. Eilen kaikki meni ihan yli, oli mun miehen syntymäpäivä, mutta hän oli hirveän pahalla tuulella kotiin tultuaan. Olin siivonnut koko kämpän, mutta lahjaan e ollut varaa, joten ajattelin, että oisin lahjoittanut pitkän selkähieronnan. Mönkään meni, niin kuin koko päivä. Me ei olla koskaan tapeltu niin pahasti, molemmat huusi ja raivosi, mies oli koko ajan lähdössä menemään ja mä estin. Lopulta tilanne kärjistyi niin pahasti, että mies uhkasi hypätä parvekkeeltä (
) ja mä huusin että senkus hyppäät. Mies oikeesti kiipes jo kaiteelle ja juoksin repimään häntä alas. Kun sain hänet takaisin sisään, kiskaisin vihaisena oven niin lujaa kiinni että sen lasi hajosi palasiksi lattialle. Lapsi säikähti kamalast ja mä sain kaiken päälle vielä paniikkikohtauksen (niitä ei oo tullu yli 2 vuoteen). Lopulta kun rauhotuttiin, istuttiin kolmeen asti juttelemassa tästä tilanteesta.
Mikä mua vaivaa? Onko mulla vaan vielä enemmän kusta päässä kuin mutsilla. Mitä mä nyt teen? Miten saan tän uupumuksen pois. Vai oonko vaan kiittämätön hullu?
Mun koko elämä on ollut kamala. Siitä asti kun muistan, meitä lapsia on hakattu kotona faijauolen toimesta. Mun mutsi on ihan sen hullun tossun alla, ollut aina, eikä se koskaan oo puolustanut meitä. Faijapuoli pani sen paksuks kerran vuodessa, ja sen takia mulla on 10 sisarusta joista oon vanhin. Mä olen hoitanut kaikki mun veljet ja siskot lähes kokonaan, ekan kerran oon ollut pienestä vauvasta vastuussa 9 vuotiaana. Koulussa sentään pystyin käymään, mutta siellä mua kiusattiin koko peruskoulun ajan koska ihmiset luuli et me ollaan lestadiolaisia.
Kun olin 16v ja mun mutsi lähti synnyttämään mun nuorinta siskoa, mun faijapuoli yritti raiskata mut. Siis sillä aikaa kun mutsi oli laitoksella. Silloin mulle riitti ja lähdin turvakotiin. Olisin lähtenyt jo vuosia aiemmin, mutta koin olevani muista lapsista vastuussa. Kun mä lähdin, koko perhe kääntyi mua vastaan. Kukaan ei uskonut mitä faijapuoli oli yrittänyt, mutsi väittää edelleen että oon keksiny koko jutun päästäni, ja mun sisarukset syytti mua niiden hylkäämisestä.
Mut otettiin huostaan ja sekoilu alkoi. Hengailin somppupoikien kanssa, käytin huumeita, karkailin, varastin ja riehuin ympäri maata. Tein kaiken jotta joku olis huomannut mun tuskan. vuoden päästä muutin omaan asuntoon ja sekoilu vaan kiihtyi. Mut niillä vuosilla ei tässä asiassa oo merkitystä.
Nyt oon ollut 5v täysin kuivilla ja kunnolla. Oon seurustellut melkeen 4v maailman ihanimman miehen kanssa, ollaan kihloissa, meillä on ihana koti, kaksi suloista koiraa ja todella kiltti 6kk poika. Raskaus ja synnytys meni hyvin, rakastin lastani hänen syntymästään alkaen täysillä, ja asiat oli ihanasti.
Nyt kaikki onkin ihan päin honkia. Yht' äkkiä tajusin viikko sitten et oon ihan loppu. Oon ollut koko tän puol vuotta koko ajan lapsen kanssa. Hän on ollut muutamia tunteja isänsä kanssa keskenään ehkä 5 kertaa kun oon käynyt esim. hammaslääkärissä tms. Mulle se on ollut ihan fine, oon halunnut olla pojan kanssa kotona. Viime aikoina oon kuitenkin alkanut kaipaamaan jotain kaveria. Mulla on muutama tyttö kaverina, mutta nähdään aika harvoin. Mulla oli ennen paljon kavereita, mutta suurimmalla osalla ei oo lapsia, joten he ei vaan enää ole pitäneet yhteyttä.
Jälkeen päin ajateltuna oon kuukauden ollut tosi kamala kaikille. Huudan ja tappelen miehen kanssa joka asiasta, en jaksais omaa poikaani, koen hänet jotenkin rasittavana vaikka järjellä tiedän että hän on tosi helppo lapsi. Nukkuu yöt kokonaan, syö hyvin, ei allergioita, ei itke turhasta, päin vastoin, on aina hyvällä tuulella ja hymyilee. Mä oon pojan kanssa 24/7, huolehdin ja hoidan, syötän ja vaihdan kuiviin, leikin ja laulan jne. Teen kaikkeni jotta oisin täydellinen äiti, ja silti mulla on kaiken aikaa huono omatunto siitä etten tee tarpeeksi. Mä oon esim. tosi huono siivomaan, kämppä on koko ajan ku pommin jäljiltä ja ajattelen et mies ja lapsi kärsii siitä. Lisäks mulla on huono omatunto myös koirista, tuntuu ettei niiden kanssa tehdä muuta kuin pakolliset 3 lenkkiä päivän aikana.
Oon yrittänyt viikon verran pyytää apua ja kertoa etten jaksa enää, mutta tuntuu ettei kukaan ota mua vakavasti. Kolmisen viikkoa sitten mä jouduin hakemaan mun mutsilta koiran pois kun ne rääkkäs sitä (on siis meidän koiran pentu), ja sen jälkeen oon saanu kuulla joka päivä mikä kusipää oon ku riistin lapsilta niiden lemmikin. Viime perjantaina yritin tehdä edes jonkinlaista sovintoa mun mutsin kanssa aiheesta, mutta siitäkin meni maku kun heti seuraavana päivänä mutsi alkoi pummimaan multa rahaa.
Mun mutsi on silläkin tavalla ihan sekasin, että se lainaa meiltä omillaan asuvilta lapsilta vuorotellen rahaa, eikä koskaan maksa takas. Me ei kuitenkaan kehdata olla antamatta, kun mutsi aina vetoo siihen ettei lapsille oo ruokaa. Lähiaikoina mulle on selvinny että se lainaa kerran viikossa meiltä jokaiselta rahaa, se tekee 6 päivää viikossa. Mutsilla on kyllä omiakin tuloja, mutta me ei tiedetä mihin se kaikki rahansa tuhlaa. Viimekuussakin lainasin hänelle yht. 150e, ottaen huomioon että ite saan sen 600e/kk.
Musta jotenkin tuntuu et oon ihan p*ska ihminen. Eilen kaikki meni ihan yli, oli mun miehen syntymäpäivä, mutta hän oli hirveän pahalla tuulella kotiin tultuaan. Olin siivonnut koko kämpän, mutta lahjaan e ollut varaa, joten ajattelin, että oisin lahjoittanut pitkän selkähieronnan. Mönkään meni, niin kuin koko päivä. Me ei olla koskaan tapeltu niin pahasti, molemmat huusi ja raivosi, mies oli koko ajan lähdössä menemään ja mä estin. Lopulta tilanne kärjistyi niin pahasti, että mies uhkasi hypätä parvekkeeltä (
) ja mä huusin että senkus hyppäät. Mies oikeesti kiipes jo kaiteelle ja juoksin repimään häntä alas. Kun sain hänet takaisin sisään, kiskaisin vihaisena oven niin lujaa kiinni että sen lasi hajosi palasiksi lattialle. Lapsi säikähti kamalast ja mä sain kaiken päälle vielä paniikkikohtauksen (niitä ei oo tullu yli 2 vuoteen). Lopulta kun rauhotuttiin, istuttiin kolmeen asti juttelemassa tästä tilanteesta.Mikä mua vaivaa? Onko mulla vaan vielä enemmän kusta päässä kuin mutsilla. Mitä mä nyt teen? Miten saan tän uupumuksen pois. Vai oonko vaan kiittämätön hullu?
