M
mäkeläine
Vieras
Älä turhaan pelkää. Olen itse käynyt kerran Runosmäessä erästä hoitsua tapaamassa, eikä siellä häntä lukuunottamatta asunut sen kummempia ihmisiä kuin muuallakaan. No sellaista pientä, että naapureilla oli puukot aina mukana, mutta ne oli tummia. Kenelläkään ei ollut kotona kirvestä kädessä, vaan ihan muuta. Näyttelivät sitä ikkunasta lapsille. Joskus joku saattoi polttaa liikekeskuksen, ja vajaamieliset naapurit irvistelivät ohi kulkiessaan. Luotiliiveissä pystyi silti ihan hyvin selviytymään hengissä kaupassa käynnistä. Jalkoihin ne luodit välillä ottivat kipeästi, mutta olemalla tarkkana ja loikkimalla puun takaa toiselle, saattoi selvitä kauppareissusta ilman naarmuakaan. Metsässä kyllä vaani raiskaajia, mutta yleensä ne raiskasivat yhden henkilön vain kerran - kerran päivässä siis ja öisin kahdesti. Ne olivat kuitenkin muuten kilttejä koska niiden aivot olivat pehmenneet huumeista ja aidsista. Käyttivät kuitenkin kondomia yleensä, paitsi anaaliyhdynnässä tai jos kyseessä oli joukkoraiskaus.
No hei! - tämä oli kevennys! Ei kantsi pelätä. Itse olen asunut joskus monta vuotta Varissuolla, eikä siellä mitään sen suurempaa häiriötä ollut. Joskus meteliä naapurissa ja joku humalainen liikekeskuksessa. Joitakin väkivallantekoja oli, mutta ne tapahtivat lähes aina jonkun asunnossa, eli ryyppyporukassa. Ihan tavallisia ihmisiä noissa paikoissa asuu - paitsi minä...