Mä vihaan itseäni kun huudan tolle lapselle joka ilta

[kytd]

Voisiko olla niinkin, että lapsi ei halua nukkumaan, koska ei halua poistua vanhempien seurasta? Kun molemmat vanhemmat ovat töissä, niin suurin osa lapsen valveillaoloajasta menee jonkun muun aikuisen hoivassa, kuin niiden kaikkein tärkeimpien. Nukkumaan"menon" viivästyttäminen siis voisi toimia tätäkin kautta - anna lapselle puoli tuntia ylimääräistä aikaa, jolloin nimenomaan olet lapsen kanssa, eikä mitään tiskikoneen tyhjentämisiä siihen. Parhaimmillaan lopputulos on, että lapsi nukahtaa samaan aikaan kuin ennenkin, sinulla menee lapsen "nukuttamiseen" ihan yhtä kauan, mutta tappelun sijaan olette molemmat tyytyväisiä ja rauhallisia.

Onnea matkaan!

 

["akka"]

Selkeästi jos lapsi laitetaan nukkumaan iltakahdeksalta ja se vielä kymmenen aikaan kiljuu kiukuissaan tarkoittaa mun mielestä sitä ettei se ole väsynyt vielä siihen aikaan kun se sänkyyn laitetaan ja virkeää lasta on turha koittaa väkisin nukuttaa.
Anna sen valvoa siihen kymmeneen ja laita nukkumaan vasta sitten kun selkeästi on väsynyt.

 

["vieras"]

Mä todella haluaisin nähdä sellaiset kaksoset jotka kuuntelee satua, ja nukahtaa lopulta sadun kuunteluun. Vähän kuin saduissa, ruusunpunaiset lasit silmillä...joo,o

Siinähän se juju onkin, etteivät he jaksa kuunnella ainakaan pitkään. Jos kuuntelisivat, niin eihän sitä malttaisi nukahtaa lainkaan. Satua lukiessa on merkitsevää se, ettei tehdä mitään muuta, ollaan vain pitkällään sängyssä. Itse istuin lattialla seinän vieressä ja luin. Siinä on helppo nukahtaa. Lukemisen ääni rauhoittaa. Iltasadusta tulee rutiini, joka auttaa keskeyttämään päivän touhut ja antaa tilaa unen saapumiselle.

 

["jepjep"]

Joo, hermot menee täälläkin väsyneenä. Ollaan esikoisen kanssa molemmat aika temperamenttisia.

Onko tuo oman ajan saaminen nyt ihan poissuljettu juttu? Siis se, että vaikka yhtenä iltana viikossa merkattaisiin ihan kalenteriin, että lähdet kävelylle/lenkille/uimaan/kahvilaan istumaan pariksi tunniksi, ja mies hoitaisi lapsen? Mulla viimeiset puoli vuotta on ollut aika syvältä ja poikittain, kun olen jotenkin hassusti ajatellut, etten voisi vauvan takia ottaa omaa aikaa. Mutta nyt rupean käymään kerran viikossa uimassa ja piste. Ennen vauvan syntymääkin se toimi hyvin niin, että siinä räpiköidessä tuli samalla mietittyä lapsen kanssa vastaan tulleita tilanteita rauhallisemmin mielin, ja usein tuli ratkaisujakin mieleen.

Saisitko lanseerattua lapsesi kanssa jonkun rauhoittumaan menemisen kulttuurin, kun tilanne meinaa lähteä käsistä? Siis niin, että "jäähyä" ei käytettäisi varsinaisesti rangaistuksena, vaan jos lapsella palaa liikaa kiinni, hänet ohjataan vaikkapa toiseen huoneeseen ovi auki vetämään henkeä. Ja lapsellekin voisi sanoa, että minä menen nyt hetkeksi rauhoittumaan. Sain hyvän vinkin, että kun tuntee ärtymyksen nousevan, on noin 30 sekuntia aikaa toimia toisin. Siis kun huomaa, että NYT pinna alkaa kiristyä, voisi vaikka poistua tilanteesta tai koettaa löytää jonkun mukavan ajatuksen.

Jaksamista! Sinkkonen muuten on sanonut mun mielestäni aika hyvin, että uhmaikäinen lapsi kaivaa ikään kuin vanhemmasta esiin samanikäisen lapsen. Eli ne uhmakiukut nousee pintaan kun toinen hänkrää. Se on ihan tavallista ja ymmärrettävää, mutta kun sen tiedostaa, siihen voi ehkä suhtautua toisin.