V
"vieras"
Vieras
Mies pahoinpiteli sylivauvaa Turussa - Kotimaa - Turun Sanomat
Runsaan kuukauden vanhaa vauvaa eri tavoin hengenvaarallisesti pahoinpidellyt 23-vuotias raisiolaismies on tuomittu Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa kahden vuoden ja kymmenen kuukauden vankeusrangaistukseen törkeästä pahoinpitelystä, laittomista uhkauksista ja neljästä lievästä pahoinpitelystä.
Ulkomaalaissyntyinen mies pahoinpiteli Turussa lokakuun lopulla syntyneen lapsen äitiä ainakin neljä kertaa lyömällä ja läimäyttelemällä naista nyrkillä päähän ja potkaisemalla kasvoihin. Hän uhkasi sekä äitiä että lasta tappamisella. Isyyttään epäillyt mustasukkainen mies alkoi joulukuussa raivota ja riepotti lasta eri tavoin, kuten ravistamalla voimakkaasti, roikottamalla toisesta jalasta pää alaspäin sekä heittämällä ainakin neljä kertaa sängylle. Mies pudotti vauvan neljä kertaa puolesta metristä tyhjään kylpyammeeseen, läimäytteli lasta kasvoihin sekä laittoi sideharson lapsen suuhun samalla kun piti kiinni tämän nenästä.
Vauvan äiti pakeni asunnosta hakemaan naapurilta apua ja tämä hälytti poliisin.
Vauva sai lukuisia mustelmia ja ruhjeita, verenpurkaumia ja murtuman jalkaan. Pelkästään kova ravistelu saattoi lapsen lääkärin mukaan vammautumisen tai hengenvaaraan. Mies kiisti tai väheksyi useimpia syytteitä ja sanoi, ettei ymmärtänyt ravistelun vaarallisuutta.
Vauvan äiti vaati rangaistusta tapon yrityksestä. Käräjäoikeuden mukaan pahoinpitely kohdistui täysin puolustuskyvyttömään kuusiviikkoiseen vauvaan julmalla tavalla eikä teko-olosuhteissa ollut lieventäviä seikkoja.
Erilaisia vauvalle ja tämän äidille maksettavia vahingonkorvauksia miehen maksettavaksi kertyi runsaat 4 700 euroa. Tästä 1 500 ja 750 euroa oli kärsimyskorvausta äidille kahdesta eri tapauksesta sekä 300 kivusta ja särystä. Vauvalle määrättiin 500 euroa kivusta ja särystä ja tilapäisestä haitasta. Mies joutuu korvaamaan myös yli 1 500 euroa asianomistajan oikeudenkäyntikuluja.
SEPPO SUDENNIEMI