Maatalousyrittäjät nousevat varallisuustilastoista esiin Suomen varakkaimpana sosioekonomisena ryhmänä - palkansaajiin verrattuna viisinkertaisesti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Maatalousyrittäjät nousevat varallisuustilastoista esiin Suomen varakkaimpana sosioekonomisena ryhmänä.

Heidän nettovarallisuutensa mediaani oli vuonna 2019 yli 500 000 euroa, kun taas muilla yrittäjillä varallisuus jäi alle puoleen tästä. Tavallisiin palkansaajiin verrattuna maatalousyrittäjillä oli yli viisinkertaisesti enemmän varallisuutta.

Kun Tilastokeskus julkaisi tuoreimmat varallisuustiedot viime kesäkuussa, muun muassa Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus totesi, ettei valkokaulustyöllä näytä Suomessa liioin rikastuvan.

– Tavallisella maanviljelijällä yli 500 000 euroa nettovarallisuutta, tyypillinen ylempi toimihenkilö pääsee vain kolmasosaan, hän kirjoitti Twitterissä.

Muutama vuosi sitten Helsingin Sanomat uutisoi, että maanviljelijöiden tulot olivat kasvaneet roimasti parinkymmenen vuoden aikana. Yhteiskuntapolitiikan professori Heikki Hiilamo pohti silloin, etteivät maanviljelijät ehkä olekaan niin köyhiä kuin on kuviteltu.

– Julkisuudessa on puhuttu, että eläkeläiset ja maanviljelijät ovat vaikeassa tilanteessa, mutta tämän tilaston perusteella heillä ei ole kovin suurta syytä huoleen, hän kommentoi HS:lle.

Vaikuttaa siis siltä, että tässä maassa on parempi ryhtyä viljelijäksi, jos haluaa vaurastua.

Jokaista maatalouden tuottamaa euroa kohden maksettiin vuonna 2015 tukia lähes kaksi euroa

Suomi tukee maataloutta eniten Euroopassa. Esimerkiksi Ruotsi lopetti kansalliset tuet EU:hun liittyessään ja se sai aikaan tarpeellisten rakenteellisen uudistusten käynnistymisen. Kolumni on vuodelta 2017, mutta onko mikään muuttunut ?

Suomi tukee jokaista maatalouden tuottamaa euroa kahdella eurolla, kakkosena tukemisessa oleva EU-maa Latvia rahtusen puolella, tukee 0,90 eurolla jokaista maatalouden tuottamaa euroa, puolet vähemmän kuin Suomi.

EU-maataloustukemisen keskitaso on 0,28 euroa eli 7 kertaa matalampi kuin Suomessa!

Maataloustuet ovat Suomessa ylivoimaisesti Euroopan korkeimmat. Ne olivat jo 2015 noin 190% maatalouden tuottamasta arvonlisästä kun EU:ssa keskiarvo on alle 30%. Missään muussa maassa ei ylitetä 100% rajaa!

Sen jälkeen oli vielä Sipilän kepun hallituskausi, joten maataloustukeminen on korkeintaan lisääntynyt ehkä jo 2 euroon per maatalouden tuottama arvonlisäeuro.

Maataloustuet osuutena maatalouden tuottamasta arvonlisästä 2015:
Source: Eurostat (online data code: aact_eaa01)
 
Jos se varallisuus on kiinni maassa, eläimissä ja työkoneissa niin ei sillä nyt paljon juhli jos hädin tuskin voi itselle maksaa palkkaa kun esim maidosta saa 5 senttiä litra ja muut välikädet ottaa asiakkaalta euron tai pari. Varsinkin nykyisillä sähkön ja lannoitteiden ja polttoaineiden hinnoilla. Pitää ottaa huomioon myös että se työ sitoo 24/7, eläimet on hoidettava oli joulu tai sunnuntai, sairaita eläimiä vielä tarkemmin ja jopa yöllä. Valkokaulus saa pitää lomia ja muuta kivaa. Monesti on myös jouduttu ottamaan lainaa investointeihin. Osa tiloista on myös siirtynyt sukupolvelta toiselle, jolloin se työhön liittyvä varallisuus on periytynyt.
 
  • Tykkää
Reactions: Johnny Appleseed
Täällä kokoelma klassikkokirjoituksia aiheesta: https://mita-olisi-tutkittava.blogspot.com/search/label/Maatalouspolitiikka

Suomessa on kepun johdolla harjoitettu järjetöntä maatalouspolitiikkaa iät ja ajat. Muita aloja verotetaan, että saadaan tänne maatalouteen sopimattomaan periferiaan luotua alkutuotantobisnestä tukieuroilla kun muuten se olisi kuolleena syntynyt idea. Voittoa ei sillä hommalla saada tai tuottoa investoinnille, mutta ainakin työllistetään muutama kymmenen tuhatta ihmistä parin miljardin vuotuisilla tukiaisilla. Kyllähän maajussi viljelee vaikka ananasta kasvihuoneessa Ivalossa kunhan joku muu maksaa kulut.
 
Ei sille alalle jää kuin ne joilla on muhkea omaisuus takanaan. Kukaan järkevä ala tekemään ympäripyöreitä päiviä jos siitä ei kunnon korvausta tule. Tämä sitten vähän vääristää tilastoja kun ne huonotuloisimmat putoaa pois kun seuraava sukupolvi ei enää lähde siihen.

Tälläkin kylällä oli parin kilometrin säteellä ainakin 7 tilaa vielä tämän vuosituhannen puolella ja niille ei jatkajia löytynyt. Lisäksi yksi tila jolla on jatkajat ja yksi tila jota vielä pyörittää vanhempi sukupolvi mutta seuraavasta ei jatkajaa löydy.
 
Täällä kokoelma klassikkokirjoituksia aiheesta: https://mita-olisi-tutkittava.blogspot.com/search/label/Maatalouspolitiikka

Suomessa on kepun johdolla harjoitettu järjetöntä maatalouspolitiikkaa iät ja ajat. Muita aloja verotetaan, että saadaan tänne maatalouteen sopimattomaan periferiaan luotua alkutuotantobisnestä tukieuroilla kun muuten se olisi kuolleena syntynyt idea. Voittoa ei sillä hommalla saada tai tuottoa investoinnille, mutta ainakin työllistetään muutama kymmenen tuhatta ihmistä parin miljardin vuotuisilla tukiaisilla. Kyllähän maajussi viljelee vaikka ananasta kasvihuoneessa Ivalossa kunhan joku muu maksaa kulut.
Sekö sitten on järkevämpää että ollaan 100% ulkomaisesta ruuasta riippuvaisia? Mieluummin tuetaan vaikka kuinka paljon kuin tällaisina aikoina luottaa halvan ruuan (tai ylipäätään ruuan) saantiin ulkomailta kun olosuhteet heikkenee toisaalla aavikoitumisen takia, toisaalla muista syistä niin sille ruualle on kysyntää muuallakin. Siitä se vasta itku ja poru syntyisi kun oma tuotanto ajettu alas ja ulkolaisen ruuan hinta pomppaa ja saatavuus heikkenee. Vaikka onhan täällä petäjäistä joutuneet aiemmatkin polvet hyödyntämään. Ottakaa huomioon että Suomen väkiluku vieläpä kasvaa koko ajan joten ruokittavia suita on enemmän kuin koskaan ennen.
 
peltomaa on aivan sairaan kallista vaikka se ei tuota juuri mitään

johtuu siis tuista

Joo. Tuki valuu suoraan peltomaan hintaan. Lisäksi tuota maataloustukea on pidetty epävarmana, koska sitä pidetään ns. järjettömänä ja sen loppumista odotetaan. Siksi sillä on ollut todella korkea tuotto jo 1990- luvulta lähtien.

Kaikki siis tietävät, että sen tuotto on liian suurta ja oletus on, että politikot lopettaa sen. Siksi se tuotto on niin älytön, koska se ei edes normalisoidu, koska sen odotetaan loppuvan milloin tahansa. Kuitenkaan se ei ole loppunut, vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu

Suomi kyllä maksaa miljonääreille lisää ja jättää vaikka ennemmin mummot ruokkimatta
 
Maataloustuet ovat Suomessa ylivoimaisesti Euroopan korkeimmat. Ne olivat jo 2015 noin 190% maatalouden tuottamasta arvonlisästä kun EU:ssa keskiarvo on alle 30%. Missään muussa maassa ei ylitetä 100% rajaa!

Suomen maataloustuet menevät pääosin minjonääreille ja suomenruotsalaisille. Ne nostaisi Suomen rahat muutenkin vaikka maataloustukia ei maksettaisi.

Maanviljelijoiden köyhempi puolikas tienaa ruotsissa enemmän kuin suomessa vaikka ruotsi ei tukia maksa ollenkaan. Rikkaampi puolikas tienaa ruotsissa vähemmän ja ruotsin rikkaimmat maanviljelijät saa rahansa suomen tuista.
 
No paljonko kaupat ja elintarviketeollisuus vetää välistä Ruotsissa vs Suomessa? Paljonko tuottaja saa esim maitolitrasta tai hernekilosta, saman vai enemmän kuin Suomessa? Nämä olisi kiva tietää kun aletaan vertailemaan. Myös polttoaineen ja sähkön hinta vaikuttaa.
 
peltomaa on aivan sairaan kallista vaikka se ei tuota juuri mitään

johtuu siis tuista
Eikä kysymys ole pelkästään peltomaasta, vaan kaikista tuotantovälineistä ja rakennuksista. Kuinka rikkaiksi sairaanhoitajat luokiteltaisiin, jos heidän pitäisi yksityisyrittäjinä omistaa sairaalakiinteistöt ja laitteet?
 
  • Tykkää
Reactions: -roosaruusa-
Sekö sitten on järkevämpää että ollaan 100% ulkomaisesta ruuasta riippuvaisia? Mieluummin tuetaan vaikka kuinka paljon kuin tällaisina aikoina luottaa halvan ruuan (tai ylipäätään ruuan) saantiin ulkomailta kun olosuhteet heikkenee toisaalla aavikoitumisen takia, toisaalla muista syistä niin sille ruualle on kysyntää muuallakin. Siitä se vasta itku ja poru syntyisi kun oma tuotanto ajettu alas ja ulkolaisen ruuan hinta pomppaa ja saatavuus heikkenee. Vaikka onhan täällä petäjäistä joutuneet aiemmatkin polvet hyödyntämään. Ottakaa huomioon että Suomen väkiluku vieläpä kasvaa koko ajan joten ruokittavia suita on enemmän kuin koskaan ennen.
Olemme aika lailla 100 % riippuvaisia ulkomaisista autoista, tietokoneista, televisioista, vaatteista, polttonesteistä jne. yms. Ja hyvä niin. Järjetöntä olisi perustella uusia Saloroita tai maksaa miljarditukia, että Helsingissä voitaisiin taas tehdä t-paitoja. Kasvihuoneessa kasvatetusta puuvillasta tietenkin. :rolleyes:
 
No mut kaikillahan on mahdollisuus nyt!

Tiloja kun on myynnissä useita!
Osaatko tehdä töitä hevosen kans? Siinä olis tekemistä📺

Maanviljelijä on keskimäärin suomen rikkain kaveri. Kaikki maanviljelijät puolustaa rikkaita maanviljelijöitä eikä näe sitä, että maanviljelyssä tulot keskitetään näille miljonääreille.

Siellä on törkeät tuloerot. Maalla on myös niitä, joilla ei ole purjevenettä karibialla. Vaikka monella on, niin kaikilla ei ole
 
Maatalousyrittäjät nousevat varallisuustilastoista esiin Suomen varakkaimpana sosioekonomisena ryhmänä.

Heidän nettovarallisuutensa mediaani oli vuonna 2019 yli 500 000 euroa, kun taas muilla yrittäjillä varallisuus jäi alle puoleen tästä. Tavallisiin palkansaajiin verrattuna maatalousyrittäjillä oli yli viisinkertaisesti enemmän varallisuutta.

Kun Tilastokeskus julkaisi tuoreimmat varallisuustiedot viime kesäkuussa, muun muassa Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus totesi, ettei valkokaulustyöllä näytä Suomessa liioin rikastuvan.

– Tavallisella maanviljelijällä yli 500 000 euroa nettovarallisuutta, tyypillinen ylempi toimihenkilö pääsee vain kolmasosaan, hän kirjoitti Twitterissä.

Muutama vuosi sitten Helsingin Sanomat uutisoi, että maanviljelijöiden tulot olivat kasvaneet roimasti parinkymmenen vuoden aikana. Yhteiskuntapolitiikan professori Heikki Hiilamo pohti silloin, etteivät maanviljelijät ehkä olekaan niin köyhiä kuin on kuviteltu.

– Julkisuudessa on puhuttu, että eläkeläiset ja maanviljelijät ovat vaikeassa tilanteessa, mutta tämän tilaston perusteella heillä ei ole kovin suurta syytä huoleen, hän kommentoi HS:lle.

Vaikuttaa siis siltä, että tässä maassa on parempi ryhtyä viljelijäksi, jos haluaa vaurastua.

Jokaista maatalouden tuottamaa euroa kohden maksettiin vuonna 2015 tukia lähes kaksi euroa

Suomi tukee maataloutta eniten Euroopassa. Esimerkiksi Ruotsi lopetti kansalliset tuet EU:hun liittyessään ja se sai aikaan tarpeellisten rakenteellisen uudistusten käynnistymisen. Kolumni on vuodelta 2017, mutta onko mikään muuttunut ?

Suomi tukee jokaista maatalouden tuottamaa euroa kahdella eurolla, kakkosena tukemisessa oleva EU-maa Latvia rahtusen puolella, tukee 0,90 eurolla jokaista maatalouden tuottamaa euroa, puolet vähemmän kuin Suomi.

EU-maataloustukemisen keskitaso on 0,28 euroa eli 7 kertaa matalampi kuin Suomessa!

Maataloustuet ovat Suomessa ylivoimaisesti Euroopan korkeimmat. Ne olivat jo 2015 noin 190% maatalouden tuottamasta arvonlisästä kun EU:ssa keskiarvo on alle 30%. Missään muussa maassa ei ylitetä 100% rajaa!

Sen jälkeen oli vielä Sipilän kepun hallituskausi, joten maataloustukeminen on korkeintaan lisääntynyt ehkä jo 2 euroon per maatalouden tuottama arvonlisäeuro.

Maataloustuet osuutena maatalouden tuottamasta arvonlisästä 2015:
Source: Eurostat (online data code: aact_eaa01)
Melkoinen epäsuhta 🙄
 
Huh huh
 
Yhteistyössä