K
kyllävain
Vieras
Kuka toiselle lapsellemme kummiksi?? Esikoisemme kummeja ovat: miehen sisko miehensä kanssa, paras ystäväni sekä mieheni hyvä ystävä avovaimonsa kanssa. Nyt tälle toiselle on vaikea keksiä. Tai siis, ei periaatteessa vaikea, koska minä haluan oman veljeni ja mies saa valita hyvän ystävänsä.
Mutta vaikean tästä tilanteesta tekee nyt se, että miehellä on vielä toinenkin sisko ja myös veli. Tämä toinen sisko (joka ei siis ole esikoisemme kummi) asuu 500 kilometrin päässä ja näemme kerran vuodessa. Kaiken lisäksi, tämä inhoaa minua. Se on tullut selväksi jo useampaan otteeseen. Viimeksikin kun käytiin heillä (oltiin viikko) niin tämä ei juurikaan puhunut minulle. Sama mitä yritin sanoa ja keskustella, kääntyi hänen juttunsa toiseksi, puhui siis vain miehelleni, eli omalle veljelleen. Arvostelee kasvatustapojani ja kun oltiin keilaamassa, niin alkoi tälle meidän esikoiselle jauhamaan minusta kaikkea kakkkaa. Sanoi myös, että " eikös isin pidäkin voittaa äiti, kannustetaan isi voittoon kun isi on parempi"! Siis miettikään, meidän lapselle tällasta puhuu minusta. Minä en tätä kuullut, olin juuri omalla heittovuorolla. Mies oli kuullut mutta ei ollut noteerannut mitenkään, jälkeenpäin on kyllä katunut kun ei sanonut suoria sanoja. No, onneksi lapsemme ei vielä tajua moista paskanjauhantaa kun on 1,5v vanha.
Joten, tätä naikkosta en missään nimessä tahtoisi oman lapseni kummiksi.
No, tämä miehen veli sitten on alkoholisti, ei mistään pahemmasta päästä, mutta työt jää tekemättä ja ottaa useana päivänä viikossa. Mies yrittänyt auttaa, ja siitä syystä suuttui miehelleni. On silti kumminkin meille molemmille ns. tärkeämpi kuin tämä sisko joka minua vihaa. Asuukin muutaman kilometrin päässä.
Mies nyt sitten sanonut, ettei ole mikään ääretön pakko ottaa kummiksi kumpaakaan näistä, mutta kuuleman mukaan tämä sisko suuttuu verisesti, jos ei häntä valita. En niinkään haluaisi asioiden menevän, varsinkaan lapsiemme takia, onhan hän täti.
Joten, kysyn siis, kysyisitkö kummiksi kumpaakaan?? Kumpaa ja millä perusteella kysyisit ja miksi et, jos et kysyisi??
Anteeksi, varmaan todella sekava kirjoitus!