Mahdoton äiti (Pitkä avautuminen)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Lilith"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

"Lilith"

Vieras
Onko muita joilla on ongelmallinen suhde vanhempaan/vanhempiin? Vanhempien kanssa ollaan kyllä väleissä, vaikka se tuntuu suureksi osaksi turhalta ja voimiavievältä?

Itse olen yhä enemmän ja enemmän alkanut vuosien kuluessa ihmettelemään äitini käytöstä. Tuntuu, että minä olen hänelle jokin sylkykuppi, ihan kuin olisi pitänyt vääntää lapsi vain siksi, että on joku johon purkaa kaikki patoumansa.

Äitini on perusluonteeltaan hyvin arka ja sellainen kiltti kynnysmattotyyppi... Itse asiassa kaikkien muiden paitsi minun kanssani. Yritän selittää pääpiirteitä:

Minun pitäisi olla "kusi sukassa", hiljaa ja nätisti, jopa nyt aikuisena. Jos esimerkiksi kaavin jotain lautasta/pureskelen esim.näkkileipää tms. mitä tahansa mistä lähtee vähän ääntä, äitini alkaa tuijottaa. Tai paremminkin sanottuna mulkoilla. Ei sano mitään, mulkoilee vain niin kauan että vastaan katseeseen. Vasta jos en lopeta äänen pitämistä, hän saa sanaisen arkkunsa auki ja toteaa jotain "Mitä varten sitä pitää noin lujaa kaapia" tms. pitäis olla hiljaa ja huomaamaton. Äitiäni jotenkin ärsyttää se jos minä pidän ääntä, hän itse saa kyllä ääntä pitää, eikä hän ketään muuta ala mulkoilla.

Tästä päästäänkin ylipäänsä siihen mulkoiluun. Jos sanon tai teen mitä tahansa, josta äitini ei nyt sillä hetkellä satu pitämään, alkaa se mulkoilu. Hän tuijottaa, tuijottaa ja tuijottaa vain sellainen loukkaantunut marttyyrin ilme naamallaan, silmät palaen. Olen aivan loputtoman kyllästynyt tuohon lapsesta asti jatkuneeseen katseella alistamiseen/halveksimiseen, ja aikuisena olenkin sanonut moneen otteeseen että suu on sanomista varten jos on jotain asiaa.

Äitini on todella herkkä loukkaantumaan, varsinkin minun sanomisistani. Vaikka kuinka asiallisesti, järkevästi ja rauhallisesti yrittäisi sanoa, vastassa on taas marttyyri. Loukkaantumisen aiheet ovat usein täysin naurettavia. Sitten alkaa se syyllistäminen "Mitä varten sun pitää olla noin ilkeä?" "Mitä varten sä et halua että mä olen onnellinen?" (Esim. tilanteessa jossa yritin väläyttää vaihtoehtoa että onko järkevää jatkaa alkoholisoituneen ja katoamistemppuja tekevän miehen kanssa)
Usein näissä tilanteissa hän myös käyttäytyy kuin teini, poistuu ovia heitellen paikalta, tai vaihtoehtoisesti alkaa mököttää eikä puhu pitkään aikaan mitään.

Äitini huutaminen on ollut murheenani lapsesta asti. Hän alkaa huutamaan aivan pienistäkin asioista pää punaisena. Hän hermostuu todella herkästi, menee tolaltaan ja loukkaantuu. On usein pahalla päällä ja purkaa kiukkunsa minuun. Esimerkkinä tältä viikonlopulta, olimme sopineet että äitini värjää hiukseni. Hän käski minun laittaa kaikki jo valmiiksi. Minä sitten laitoin kaiken valmiiksi sillä aikaa kun hän keskittyi johonkin elokuvaan. Sekoitin värin ja avasinkin sen valmiiksi. Hän ei sitten yhtään katsonut mitä teki ja alkoi ravistella jo avattua väripurkkia ja meni tästä aivan tolaltaan. Kysyin ihan rauhallisesti että etkö nähnyt että se oli jo auki, hän alkoi HUUTAA "ei ihminen voi kymmentä asiaa huomata yhtä aikaa, voi perkeleen perkele väriä on nyt joka paikassa, aina sama juttu että matotkin pilataan vaikka niitä kuinka yrittää varjella!"
Näitä samanlaisia hermostumisia ja huutamisia olisi esimerkkejä niin paljon että menisi tukkoon koko sivusto. Joskus huutamiselle ei ole yhtään mitään syytä, hän on vain pahalla päällä ja etsii minusta jonkun vian tai jostain muualta jonkin epäkohdan josta alkaa huutamaan.

Hän myös puolustelee jatkuvasti tekemisiään ja sanomisiaan vaikka kukaan ei häntä mistään syyttäisikään. Joskus normaali keskustelu tuntuu mahdottomalta kun hän nousee takajaloilleen ja menettää malttinsa. Usein lauseet tällöin alkavat: "ei ihmiseltä voi vaatia.." "no mitä se nyt haittaa..." "ei ihminen voi luonteelleen mitään.." jne (Silti hän olettaa että minun pitäisi pystyä silmänräpäyksessä muuttumaan, silloin lauseet alkavatkin "kyllä ihmisen pitää pystyä..." "ei ihminen saa olla tuollainen..." jne)

Äidilläni on ollut enemmän ja vähemmän ongelmaa alkoholin kanssa aina. Olemme usein ottaneet yhdessä "kuppia" kun olen vierailulla, koska äidilläni on vaikeuksia olla viikonloppua selvinpäin ja itse taas kestän häntä paremmin pienessä humalassa. Äitini on yrittänyt lopettaa/vähentää juomista usein siinä onnistumatta. Hän tuntee katumusta juomisestaan ja yrittää peitellä sitä (esim. puhelimessa puhuessa kyllä kuulen äänestä jos hän on juonut, mutta ei millään myönnä asiaa) Krapuloissaan hän vannoo ja vaahtoaa että kyllä nyt tämä juominen loppuu.
Nyt esiin nousi uusi piirre: hän syyllistää minua juomisestaan.
Mennessäni hänen luokseen nyt viikonloppuna, huomasin kyllä nopeasti että hän on taas "pistoksissa" eli juomista tekee mieli. Aina mennään samaa kaavaa: hän vilkuilee kelloa (kauanko kauppa on auki) hän vihjailee juomisesta, saattaa sanoa esim. etkö ostanut itsellesi yhtään saunakaljaa (vaikka emme sitten kuitenkaan saunassa käy) Mitä enemmän kello alkaa olla, sen suoremmiksi puheet menevät. Itse yritän vältellä aihetta ja olla sen kummemmin kommentoimatta. Lopulta hän sitten sanoo suoraan että voisi muutaman oluen hakea (hänelle se "muutama" on sellaisen 10 pulloa)

Perjantaina hän meni hetkeksi päiväunille, oli kuulemma nukkunut huonosti. Minä sitte luin olohuoneessa sohvalla lehteä makuultani ja olin itsekkin raskaan viikon päätteeksi väsynyt. Uni alkoi siis tulla itselläkin silmään ja ajattelin hetkeksi torkahtaa sohvalle, kun samalla kuulin äitini tulevan makuuhuoneesta ja hän tuli myös olohuoneeseen. Olin aivan puoliunessa. No päästiin taas siihen että pitäisikö muutama kalja hakea.. En edes vastannut mitään kun äitini oli jo vetämässä takkia päälleen että no nyt pitää jo mennä sitten (joku ohjelma oli alkamassa)
Lauantaina aamulla hän sitten oli taas krapulakatumuksessaan, ja alkoi syyllistämään minua "Kyllä mä olisin juomatta pystynyt olemaan, mutta sä aloit taas kiukuttelemaan niin ajattelin että kai se on taas kauppaan mentävä!" Olin ihan että häh, siksi en puhunut mitään kun olin juuri nukahtamassa ja aivan puoliunessa. Eli asia oli nyt hänen mielestään niin päin että minä olisin halunnut juomista ja kiukuttelin kun sitä ei ollut..
Juomiselle on aina kaikenlaisia selityksiä ja "syitä" milloin on stressiä, ottaa päähän, ei saa nukuttua, nyt näköjään jo minun "kiukutteluni" jne jne.

Tulipahan tekstiä, ja paljon olisi lisääkin kirjoitettavaa. Alan olla väsynyt tilanteeseen. Äitini on monella tavalla onnistunut vaurioittamaan minua henkisesti kasvaessani, olen ymmärtänyt sen vasta aikuisena. En tiedä mitä tekisin
 
Jos hän olisi ystäväsi niin olisit jo ottanut aikoja sitten etäisyyttä. Äiti on tietysti aina äiti, mutta olisiko nyt aika ottaa etäisyyttä? Kirjoita äidillesi kirje tunteistasi ja postita se hänelle..
 
Kirjoitit äitisi olevan kiltti ja kynnysmatto kaikille. SEn takia hän purkaa sinulle pahan olonsa,koska rakastat ja välität hänestä siitäkin huolimatta. Niin kuin lapsi!

Sinun täytyy lopettaa olemasta hänelle se turvallinen vanhemman korvike, jolle saa käyttäytyä kuin pikkutyttö. Se vaatii sinulta kipeitä päätöksiä, mutta jos et enää jaksa, on pakko ryhtyä toimiin. Koeta kirjoittaa niin kuin aiemmin on ehdotettu.
 
  • Tykkää
Reactions: Wolt
Kirjoittamista en ole koskaan koittanut, mutta aikuisiällä olen monet, monet lukemattomat kerrat ottanut äitini kanssa puheeksi asiat. Välillä rauhallisesti, välillä malttini menettäen, välillä itkien.
Olen suoraan sanonut ja selittänyt millaista hänen käytöksensä on, miltä minusta tämä kaikki tuntuu jne.. Se auttaa hetkeksi, mutta tähän varmaan pätee se sanonta "mihin se tiikeri pääsisi raidoistaan" Äiti on lopulta kuitenkin aina samanlainen
 
Hankala tilanne. Kirjeen kirjoittaminen voisi olla ihan hyvä juttu. Se ei kuitenkaan välttämättä toimi. Äitisi on omiin kaavoihinsa ja käyttäytymismalleihinsa niin kangistunut, että muutosta ei tule. Pahinmassa tapauksessa äiti ei ehkä koskaan pysty näkemään, että toimii väärin sinua kohtaan. Jos hän pitää toimintaansa oikeutettuna, niin tilanne ei etene.

Tiedän itse ihmisiä, jotka ovat sikeita omalle käytökselleen.
 
Minkä takia sä olet äitisi kanssa tekemisissä jos se vie sulta voimat?

Vaikka hän on sut tähän maailmaan synnyttänyt, ei se tarkoita sitä, että häneltä pitää sietää mitä tahansa. Välit saa, ja pitää katkaista, jos yhteydenpito on vahingollista ja aiheuttaa pahaa mieltä.
Sinä et ole hänelle mitään velkaa.
 
[QUOTE="Ainokki";29680014]Hankala tilanne. Kirjeen kirjoittaminen voisi olla ihan hyvä juttu. Se ei kuitenkaan välttämättä toimi. Äitisi on omiin kaavoihinsa ja käyttäytymismalleihinsa niin kangistunut, että muutosta ei tule. Pahinmassa tapauksessa äiti ei ehkä koskaan pysty näkemään, että toimii väärin sinua kohtaan. Jos hän pitää toimintaansa oikeutettuna, niin tilanne ei etene.

Tiedän itse ihmisiä, jotka ovat sikeita omalle käytökselleen.[/QUOTE]

Äitini on juuri sellainen, sokea omalle käytökselleen :(
 
Suhteenne kuulostaa omituiselta. Olisi toki ihan ok olla äitinsä kanssa noin läheinen, jos hänen kanssaan viihtyy. Mutta että vastentahtoisesti, toista halveksuen otetaan äidin kanssa kuppia ja vietetään viikonloppuja yhdessä. Nukutaan toisen sohvalla, värjäillään hiuksia kuin jotkut teiniaikojen bestikset...

Eikö sulla ole mitään muita ihmissuhteita, niin että tarvitsee äitiiin takertua?

Minä en ehdota mitään välienselvittelyjä, enkä myöskään välien katkomista, vaan voisitte olla tekemisissä sillä tavalla sivistyneesti ja sopivan etäisesti, kuin sukulaisten kanssa tavasta ja tottumuksesta ollaan, vaikka persoonat ei niin yhteen sopisikaan. Ei mitään yöpymisiä, saati kupin ottoa yhdessä. Käyt kahvilla joskus ja jouluna, todennäköisesti äitisikin oppii vieraskoreammaksi kun välinne etääntyvät ja lopettaa mulkoilut sun muut.
 
Äidiltäni mutta sillä erotuksella ettei äitini käytä alkoholia, jos ja toivottavasti tiedostatkin ettei äitisi käytös itseasiassa liity sinuun mitenkään vaan omaan itseensä ja mahdollisesti hänen lapsuuteensa/parisuhteeseen. Suosittelen ottamaan etäisyyttä, itse lopetin yhteydenpidon äitiini kokonaan mutta meillä syyt oli jo ihan eriluokkaa kuin tuo kuvailemasi. Itse alan äitinä nähdä samoja piirteitä itsessäni kuin äitini on..
 
Suhteenne kuulostaa omituiselta. Olisi toki ihan ok olla äitinsä kanssa noin läheinen, jos hänen kanssaan viihtyy. Mutta että vastentahtoisesti, toista halveksuen otetaan äidin kanssa kuppia ja vietetään viikonloppuja yhdessä. Nukutaan toisen sohvalla, värjäillään hiuksia kuin jotkut teiniaikojen bestikset...

Eikö sulla ole mitään muita ihmissuhteita, niin että tarvitsee äitiiin takertua?

Minä en ehdota mitään välienselvittelyjä, enkä myöskään välien katkomista, vaan voisitte olla tekemisissä sillä tavalla sivistyneesti ja sopivan etäisesti, kuin sukulaisten kanssa tavasta ja tottumuksesta ollaan, vaikka persoonat ei niin yhteen sopisikaan. Ei mitään yöpymisiä, saati kupin ottoa yhdessä. Käyt kahvilla joskus ja jouluna, todennäköisesti äitisikin oppii vieraskoreammaksi kun välinne etääntyvät ja lopettaa mulkoilut sun muut.

En mielestäni ole missään vaiheessa sanonut, että nämä viikonlopun vietot olisivat mitenkään yleisiä? Äitini pyytää minua vierailulle, useimmiten kieltäydyn. Puhelimessa hän kuulostaa vielä ihan mukavalta aina ennen näitä vierailuja.
Ja kyllä, minulla on puoliso, työ, ystäviä.. Mutta tottakai varmasti jokainen haluaisi myös hyvän ja läheisen suhteen vanhempiinsa. Isäni kanssa on aivan toisin. Kun käyn/käymme hänen luonaan, hän hössöttää, laittaa ruokaa, keskustelemme kaikesta maan ja taivaan väliltä aina vanhoista tuttavista politiikkaan. Nauramme paljon.
 
Alkoholismi aiheuttaa outoa käytöstä, hermostuneisuutta ja esim. Vainoharhaisuutta ja sitä että tulkitsee toisten ajatuksia ja tarkoitusperiä väärin. Minä en missään tapauksessa kirjoittaisi kirjettä. Niin aukotonta kirjettä ei pysty kirjoittamaan, etteikö siitä löytyisi jotain, jota yliherkkä ja vainoharhainen ei voisi ymmärtää piiloveetuiluna tai muuten häntä vastaan suunnattuna. Minulla ei ole antaa muuta neuvoa kuin että voisi ottaa etäisyyttä ja koittaa vaan jaksaa ne harvat hetket kun ollaan tekemisissä. Hyvä jos äidilläsi on kuitenkin muitakin ihmissuhteita, etkä sinä ole ainoa.
 
[QUOTE="Mari";29680159]Äidiltäni mutta sillä erotuksella ettei äitini käytä alkoholia, jos ja toivottavasti tiedostatkin ettei äitisi käytös itseasiassa liity sinuun mitenkään vaan omaan itseensä ja mahdollisesti hänen lapsuuteensa/parisuhteeseen. Suosittelen ottamaan etäisyyttä, itse lopetin yhteydenpidon äitiini kokonaan mutta meillä syyt oli jo ihan eriluokkaa kuin tuo kuvailemasi. Itse alan äitinä nähdä samoja piirteitä itsessäni kuin äitini on..[/QUOTE]

Tätä olenkin paljon miettinyt.. Koska varmasti osaksi äidilläni on paljon tällaista "opittua käytöstä" omasta lapsuudestaan, sen verran mitä olen häneltä ja sisaruksiltaan kuullut millaisia heidän vanhempansa olivat.. Mutta silti, tuntuu pahalta, että äitini ei silti näe omassa käytöksessään juuri sitä samaa, mitä hän inhosi omissa vanhemissaan..

Ja pelkään itsekkin todella paljon, että muutun samanlaiseksi kuin äitini. Muutamia piirteitä olen jo huomannut. En edes halua hankkia lapsia, koska en todellakaan haluaisi lasteni kokevan samaa oman äitinsä taholta kuin itse olen kokenut, pelkään että minustakin tulisi kuin huomaamattani samanlainen äiti kuin oma äitini on :(
 
Tuo viimeinen, mitä ap kirjoitti omien lapsien hankkimisesta on kyllä aika huolestuttavasti sanottu. Se kuvastaa sitä, että niin on tytär kuin on äitikin. Tytär syyttää äitiä omista valinnoistaan. Ihmillistä, mutta ihan sama asia kuin äitikin tekee. Suosittelisin ottamaan sitä pesäeroa, jos kerran kanssakäyminen ei ole miellyttävää.
 
Tuo viimeinen, mitä ap kirjoitti omien lapsien hankkimisesta on kyllä aika huolestuttavasti sanottu. Se kuvastaa sitä, että niin on tytär kuin on äitikin. Tytär syyttää äitiä omista valinnoistaan. Ihmillistä, mutta ihan sama asia kuin äitikin tekee. Suosittelisin ottamaan sitä pesäeroa, jos kerran kanssakäyminen ei ole miellyttävää.

Lisään vielä, että on aika turha tavallaan sanoa, että pelkään, että minusta tulee kuin äitini, kun tarkoitetaan niitä huonoja puolia. Hyvät kyllä kelpaavat. On tavallaan turha taistella tuulimyllyjä vastaan, kyllä me olemme sellaisia, kuin me olemme, meissä on jotain vanhemmistamme, niitä hyviä puolia kuin huonojakin. Se on hyvä nähdä. Usien ihminen vaan lukee ne hyvät puolet itsessään ihan omaksi ansiokseen, huonoista vieritetään syy jollekin toiselle, murheellisen usein äidille.
 
[QUOTE="huh";29680694]Siis asut vielääitisi helmoissa :O
Olisikohan aika muuttaa omilleen, miluiten naapurikuntaan ja ei todellakaan avainta äidille.[/QUOTE]

No siis ei asu.
 
Tuo viimeinen, mitä ap kirjoitti omien lapsien hankkimisesta on kyllä aika huolestuttavasti sanottu. Se kuvastaa sitä, että niin on tytär kuin on äitikin. Tytär syyttää äitiä omista valinnoistaan. Ihmillistä, mutta ihan sama asia kuin äitikin tekee.

Et voi rinnastaa äitiä ja tytärtä. Lapsi on vanhempiensa vallassa ainakin elämänsä ensimmäiset 15 vuotta, joten tottakai vanhemmat häneen vaikuttavat. Äidin pahoja puolia ei siis mitenkään kumoa se, että tytär on kasvanut hänen vallassaan ja siten mahdollisesti joutunut omimaan joitakin noista huonoista puolista.

Kaksi samanarvoista aikuista voi vielä kiistellä tyyliin "no et voi minua syyttää asiasta x, koska itsekin asia y", mutta lapsi-vanhempi suhteessa vanhempi ei voi samalla lailla syyttää lasta. Koska ne lapsessa olevat huonot tavat OVAT sen vanhemman syytä. Tytär ei siis "tee samaa asiaa kun äiti" syyttäessään häntä, sillä äiti on oikeasti hänen käyttäytymisensä takansa, toisin kuin äidin käyttäytymisen takana ovat ehkä hänen omat vanhempansa. Sillä äidillä kuitenkin on ollut se 20-40 vuotta aikaa parantaa käytöstään, joten päävastuu on aina hänellä.

Älä ap pidä moiseen tyyppiin yhteyttä. Kuten sanottiin, jos kyseessä olisi vaikka naapuri / työkaveri / ystävä niin et varmasti jaksaisi tuollaista. Et ole velkaa syntymästäsi yhtään mitään, eikä sinun tarvitse uhrata omaa hyvinvointiasi vain siksi, että tuo tyyppi on sinun biologinen vanhempasi.
 
[QUOTE="Lilith";29680341]Tätä olenkin paljon miettinyt.. Koska varmasti osaksi äidilläni on paljon tällaista "opittua käytöstä" omasta lapsuudestaan, sen verran mitä olen häneltä ja sisaruksiltaan kuullut millaisia heidän vanhempansa olivat.. Mutta silti, tuntuu pahalta, että äitini ei silti näe omassa käytöksessään juuri sitä samaa, mitä hän inhosi omissa vanhemissaan..

Ja pelkään itsekkin todella paljon, että muutun samanlaiseksi kuin äitini. Muutamia piirteitä olen jo huomannut. En edes halua hankkia lapsia, koska en todellakaan haluaisi lasteni kokevan samaa oman äitinsä taholta kuin itse olen kokenut, pelkään että minustakin tulisi kuin huomaamattani samanlainen äiti kuin oma äitini on :([/QUOTE]

No kyllä sinäkin ihan äitisi tyttäreltä kuulostat. Ei minusta tuossa ole suurin ongelma se, että joku mulkoilee tai hermostuu kun hiusvärit on olohuoneen matolla, vaan tuo ylenpalttinen herkkyys loukkaantua pienistä asioista. Minusta nuo esimerkit äitisi käytöksestä ei ole mitään hirveitä, ei tulisi mieleen potea tuollaisista ahdistusta tai avautua keskustelupalstalle. Mutta koska taidat olla perusluonteeltasi samanlainen kuin äitisi, nuo jää sinua vaivaamaan. Reippaampi ihminen ei moisia surisi.

Ja toinen mihin kannattaa kiinnittää huomiota on tuo alkoholinkäyttö. Alkoholismi yleensä kehittyy hitaasti, jopa vuosikymmenten kuluessa. Käytät äitiäsi humalahakuisen juomisen tekosyynä, se on huolestuttava merkki. Sinulla taitaa olla taipumusta alkoholismiin myös.
 
viera.s ei vaan tajua. Ei tällaisia ymmärrä jos ei ole itsekin moisen äidin lapsi. Ulkopuolinen ei vaan näe yksittäisten esimerkkien taakse; miltä se koko elinikäinen mitätöinti ja ignooraus oikeasti tuntuu. Ei se ole näitä yksittäisiä tapahtumia joita kerrotaan esimerkiksi, vaan se koko asenne ja suhtautuminen ja rakkaudettomuus, jota sitten yritetään valottaa muille kertomalla esimerkkejä. Niistä ei kuitenkaan tuo kokonaiskuva ikinä hahmotu niinkuin lapsi sen kokee. Vähän sama kuin jos yrittäisi kuvailla "kiinalaista kidutusta" vain sanomalla että siinä tiputetaan vesipisara päähän - ei se kuulosta pahalta, kun ei osaa kuvitella miten se vaikuttaa jatkuessaan tunnista, päivästä, vuodesta toiseen.
 
Sinuna mä tekisin pesä eron ja lakkauttaisin yhteyden pidon kokonaan.

Mun mutsi joka oli itte se alkoholisti mut käyttäänty jokseenkin noin mua kohtaan.
Piti mua kynnysmattona, Leelian lepotuolina, kuraämpärinä etc...
Paras teko oli kun kohta 3v sitten sanoin et suksi huitsin nevadaan et tähän torppaan ei tarvihe tulla.

Oon henkisesti voinut sen jälkeen paljon paremmin ilman sitä iilimatoa.
 
Alkoholismi aiheuttaa outoa käytöstä, hermostuneisuutta ja esim. Vainoharhaisuutta ja sitä että tulkitsee toisten ajatuksia ja tarkoitusperiä väärin. Minä en missään tapauksessa kirjoittaisi kirjettä. Niin aukotonta kirjettä ei pysty kirjoittamaan, etteikö siitä löytyisi jotain, jota yliherkkä ja vainoharhainen ei voisi ymmärtää piiloveetuiluna tai muuten häntä vastaan suunnattuna. Minulla ei ole antaa muuta neuvoa kuin että voisi ottaa etäisyyttä ja koittaa vaan jaksaa ne harvat hetket kun ollaan tekemisissä. Hyvä jos äidilläsi on kuitenkin muitakin ihmissuhteita, etkä sinä ole ainoa.

Näin, ja jos on tosiaan taipuvainen vainoharhaisuuteen ja marttyyrin osaan niin sen kirjeen asiat paisuu potenssiin kymmenen kun sitä lukee uudestaan ja uudestaan kuin piru raamattua.

Ainakin ottaisin kopion siitä kirjeestä itselleni että olisi joku todistuskappale sitten kun äiti alkaa syyttää että "haukuit minut ihan maanrakoon siinä hirveässä kirjeessä ja sanoit vihaavasi minua" jne. jne. keksittyjä juttuja.
 
Jos äidin kanssa on jo yritelty keskustella eikä hän yhtään osaa siinäkään miettiä omaa käytöstään, niin ei se kirje muuta yhtään mitään. Sitä vaan luulee että järkevä ihminen osaa katsoa itseään peilliin jos hänelle antaa asiallista palautetta.. mutta kun kyseessä ei nimenomaan ole järkevä ihminen. Ei tuollaiseen voi soveltaa normi-ihmisten sääntöjä ja keinoja, siinä antaa toiselle vain lisää aseita. Vähän niinkuin antaisi vesikauhuiselle apinalle sovinnon eleenä banaanin, niin se vain heittää sen takaraivoosi kun käännyt.
 

Yhteistyössä