Mamu pahoinpiteli pikkutyttöjä :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja :-O
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Status
Viestiketju on suljettu.
O

:-O

Vieras
Teinityttöjen ja aikuisen naisen välille kehkeytyi erikoinen kahakka torstai-iltana Helsingin Herttoniemenrannassa. Välikohtaus alkoi herjaamisesta ja päättyi pahoinpitelyyn.

Illan tapahtumat saivat alkunsa siitä, kun neljän 12-13-vuotiaan tytön ja 38-vuotiaan maahanmuuttajataustaisen naisen välille syntyi sanaharkka. Nuoret olivat tapahtumahetkellä kadulla ja nainen omalla parvekkeellaan.

- Yksi paikalla olleista nuorista kertoi, että parvekkeella ollut nainen haukkui tyttöjä huoriksi. Tytöt taas haukkuivat naista terroristiksi, komisario Jarmo Heinonen Itäkeskuksen poliisista kertoo.

Kivitystä ja sipulien heittoa

Heinosen mukaan poliisi hälytettiin Herttoniemenrantaan ensimmäisen kerran kello 19.45. Ilmoitus koski ainoastaan parvekkeen alla herjaavia nuoria, jotka ennättivät poistua paikalta ennen poliisin saapumista.

Seuraavan kerran poliisi hälytettiin samaan osoitteeseen kello 20.20. Ilmoituksen mukaan parvekkeella ollut nainen oli mennyt kadulle ja pahoinpidellyt yhtä teineistä. Kimppuun hyökkäämistä edelsi se, että nuoret heittelivät parvekkeelle kiviä. Aikuinen nainen vastasi kivitykseen viskomalla tyttöjä sipuleilla.

- Nainen kaatoi yhden tytöistä maahan, ja tämä loukkaantui lievästi. Paikalla olleet aikuiset menivät tilanteessa väliin.

Heinosen mukaan kahakan perimmäinen syy ei ole vielä tiedossa. Rähinään osallistujista ainoastaan 38-vuotias nainen on rikosoikeudellisessa vastuussa. Poliisi epäilee häntä pahoinpitelystä.
 
No tarviiko käydä huutelemaan ja heittelemään. Ei ihme, jos turpiin tulee.

Mutta jos se nainen oikeesti oli niitä tyttöjä huoritellut, niin sithän se ois itte alottanut.
 
Tuskin juttu on tosiaan niin mennyt, että tyttö viattomana on kävellyt ohi ja nainen alkanut huutelemaan huoraksi, joku tilannehan tuota on varmaan edeltänyt.
Taas vaan kysyisin, että jos päässä viiraa niin onko väliä kansalaisuudella? :snotty:
 
Njaa. Vaikeaselkoinen tapaus kun ei tiedä kuka on tehny ja mitä. Vaikka aikuisen olis tullu pysyä viileenä tilanteessa, uskon, että on ollu vaikeeta jos toiset ovat viskoneet kiviä partsille. Sieltähän olis voinu mennä tavarat rikki. Eikä poliisitkaan ilmeisesti olleet auttaneet teinien häiriköimisen kanssa, teinit ku ovat vaa lähteneet kävelemään poliisien tullessa paikalle.

Tuo alotuksen otsikko on mun mielestä harhaanjohtava. Teinit eivät mun mielestä enää ole pikkutyttöjä. Kyllä olisivat kotoota voineet oppia, että toisten parvekkeille ei viskota kiviä, eikä toisia päin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja o:
Karmeita kakaroita. Vaikka oli tuossa aikuisessakin vikaa.

Toisaalt jos partsille aletaan heittelemään kiviä, niin kyllä mä luulen, että todella monella menisi hermot. Mulla ainakin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
No tarviiko käydä huutelemaan ja heittelemään. Ei ihme, jos turpiin tulee.

Mutta jos se nainen oikeesti oli niitä tyttöjä huoritellut, niin sithän se ois itte alottanut.

Aa, siis tietyllä syyllä on ok että käydään kiinni?
 
Käytkö kiinni ihmisiin kun sinulle menee hermot?
 
Toisaalta jos mua huorittelisi joku parvekkeeltaan, niin menisi hermot siinäkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tiina:

No ei ehkä syy, mutta uskon, että aika moni vimmastuu, jos parvekkeelle heitellään kiviä, eikä poliisit saa pentuja kiinni kumminkaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Toisaalt jos partsille aletaan heittelemään kiviä, niin kyllä mä luulen, että todella monella menisi hermot. Mulla ainakin.

Toisaalta jos mua huorittelisi joku parvekkeeltaan, niin menisi hermot siinäkin.

No varmasti. Tässä nyt ei tiiä, kenen tarina on totta. Voihan olla, että molemmat tarinat on totta ja sitten tää koko joukkio saa ihan syyttää itteään.
 
Missä ovat ne palstalaiset jotka paasaavat ettei pahoinpitely ole koskaan missään tilanteessa hyväksyttävää ja pahoinpitelevä ihminen on kykenemätön lasten vanhemmaksi?
 
Alkuperäinen kirjoittaja tiina:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja o:
Karmeita kakaroita. Vaikka oli tuossa aikuisessakin vikaa.

Toisaalt jos partsille aletaan heittelemään kiviä, niin kyllä mä luulen, että todella monella menisi hermot. Mulla ainakin.

Käytkö kiinni ihmisiin kun sinulle menee hermot?

Jos mua kohti heiteltäisiin kiviä, niin aikasta varmasti kävisin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja juu:
vähän asenteellinen otsikko, ihn kuin ne tytöt olis olleet täysin viattomia tässä asiassa.

Kyllä lapsi on viaton aikuisen tekemään pahoinpitelyyn, oli sitten mitä tahansa tapahtunut aiemmin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja tiina:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
No tarviiko käydä huutelemaan ja heittelemään. Ei ihme, jos turpiin tulee.

Mutta jos se nainen oikeesti oli niitä tyttöjä huoritellut, niin sithän se ois itte alottanut.

Aa, siis tietyllä syyllä on ok että käydään kiinni?

No ei ehkä syy, mutta uskon, että aika moni vimmastuu, jos parvekkeelle heitellään kiviä, eikä poliisit saa pentuja kiinni kumminkaan.

Ja jos vimmastuu, voi käydä kiinni? Tai siis kiinni käyminen on mielestäsi ok/ymmärrettävää?
 
Ihan oikein noille nuorille, edellyttäen että he ovat sen huutelun aloittaneet. Oppivatpahan pitämään suunsa kiinni eikä huudella vieraille
 
Nainen teki virheen,että kävi käsiksi, mutta ymmärrän kyllä,että hermot meni kun tuollaiset pikku pissikset herjaavat rasisisesti ja palasivat vielä kiviä heittelemään, vaikka poliisikin jo kävi! Olisin kyllä itsekin sanonut suorat sanat tuollaisille ipanoille, mutta osannut olla koskematta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tiina:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja o:
Karmeita kakaroita. Vaikka oli tuossa aikuisessakin vikaa.

Toisaalt jos partsille aletaan heittelemään kiviä, niin kyllä mä luulen, että todella monella menisi hermot. Mulla ainakin.

Käytkö kiinni ihmisiin kun sinulle menee hermot?

Kysymys ei ollut mulle esitetty mutta vastaanpahan silti; mä en käy kiinni mutta jos aletaan kivillä viskomaan niin en kyllä näe oikein syytä seistä tyynesti maalitaulunakaan. Mä luultavasti heittelisin takaisin sillä mitä käteen osuu, vaikka sitten sipuleilla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja tiina:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja o:
Karmeita kakaroita. Vaikka oli tuossa aikuisessakin vikaa.

Toisaalt jos partsille aletaan heittelemään kiviä, niin kyllä mä luulen, että todella monella menisi hermot. Mulla ainakin.

Käytkö kiinni ihmisiin kun sinulle menee hermot?

Jos mua kohti heiteltäisiin kiviä, niin aikasta varmasti kävisin.

Tai siis jos parvekkeelesi heitetään kiviä niin kävisit kiinni..? Ok, ei siinä sitten mitään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ...:
Nainen teki virheen,että kävi käsiksi, mutta ymmärrän kyllä,että hermot meni kun tuollaiset pikku pissikset herjaavat rasisisesti ja palasivat vielä kiviä heittelemään, vaikka poliisikin jo kävi! Olisin kyllä itsekin sanonut suorat sanat tuollaisille ipanoille, mutta osannut olla koskematta.

Olet siis ollut paikalla ja nähnyt tilanteen? Hei, kerrotko mitä tapahtui?
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Similar threads

K
Viestiä
29
Luettu
2K
N
L
Viestiä
5
Luettu
633
V
?
Viestiä
1
Luettu
453
?
V
Viestiä
5
Luettu
1K
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä