Neuvolakäynnillä kaikki kunnossa: verenpaine 127/71, hempat mukavasti noussut 132 ja sf-mitta 35. Painonnousu tähänasti n.12-13 kiloa (n.400g/vk). Vauva ei ollut vielä(kään) kiinnittynyt, painoarvio käsituntemuksella n. 3kg ja sykkeet oli (taas) 150.
Olo on edelleen suhteellisen hyvä, ei (vieläkään) turvotuksia, nivelsärkyjä tms. Pientä närästystä on silloin tällöin ja kyljet on hieman kipeytynyt. Koiran kanssa teen edelleen kaksi tunnin lenkkiä päivässä ja uimassa oon myös käynyt n. 2krt/vk. Ainut merkittävä muutos olotilassa on ollut nyt jo neljänä peräkkäisenä iltana tapahtuvat kohdunkaulan vihlaisukivut, jotka tuntuvat aina silloin, kun typyllä on mahassa kovin mylläys päällä (=heittelee peppuaan puolelta toiselle ja rynkyttää nyrkeillä "ihanasti" tuota alakertaa) Myös paineen tunne alavatsalla on lisääntynyt sekä menkkamaiset tuntemukset vatsassa ja selässä. Nvltäti sanoi, että kaikki nuo oireet aiheutuvat vaan siitä, että vauva alkaa nyt tosissaan raivata tietään alaspäin, eli synnytys lähestyy huimaa vauhtia!!! No, epäili kuitenkin ettei nyt vielä ainakaan ensi viikolla syntyisi, mutta kyllähän nuo kipuilut jotain kertoo, että kohta tapahtuu..
Tunteet vaihtelee. Välillä on ihan muissa ajatuksissa aivan muut asiat mielessä, ja välillä taas on ihan valmiina synnyttämään. Mutta yleisesti ottaen on jotenkin tosi epätodellinen olo; vaikka onkin tosi kova halu saada typy jo ulos sieltä, niin ei voi uskoa sitä tosiasiaa, että se saattaa tapahtua ihan minä hetkenä hyvänsä, tässä seuraavan neljän viikon aikana. Että kohta me ollaan ihan oikeasti siellä synnärillä pusaamassa ja kohta saan typyn jo ihan oikeasti syliini. On niin vaikea kuvitella, miten kaikki tulee menemään, vaikka olo on sinänsä tosi rauhallinen ja luottavainen. Synnytyksessä mietityttää eniten se, että vaikka epiduraalia tunnutaankin pidettävän tosi tehokkaana ja helppona kivunlievittäjänä, niin tällaisena liikkuvana ihmisenä mua hieman ahdistaa ajatus siitä, että joutuisin vain makaamaan paikoillani alaruumis täysin tunnottomana. Ymmärrän kyllä sen pointin, että silloin olisi hyvää aika levätä ja rentoutua, mikä saattaa vauhdittaakin avautumista mutta tuo avuttomuuden tila ja oman kropan hallinnan menetys puudutuksen takia tuntuu hieman oudolta. No, hyvin mahdollista/todennäköistä, että ne kivut tulevat olemaan sitten sitä luokkaa, että olen valmis tekemään mitä tahansa niiden loppumiseen, enkä siinä vaiheessa enää pelkää mitään kontrollin häviämistä tms. Jää nähtäväksi. Niin ja eihän se epiduraalin vaikutus kauaa kestä kerrallaan, eikös sitä tipalla annostella useita kertoja tarpeen mukaan?
Aika jännää, että Maaritilla ja Iiulla on todennäköisesti vauvat maailmassa jo ensi viikolla, saadaan ekat lokavauvat tänne marraskuisten ketjuun, hih
Tuo Tehyn työtaistelu varjostaa fiilistä kyllä todenteolla. Mun kohdalle se ei ihan ehdi tulemaan, vaikka tämä yliaikaiseksi menisikin mutta tietysti jos kaikki ei menisikään hyvin ja vauva tarvisi pidenmpiaikaista hoitoa.. ylipäänsä onhan tämä ihan sietämätön tilanne!!! Senkin takia mulla on kyllä pieni luottamus siihen, ettei irtisanoutumisia tapahtuisikaan, koska en vaan millään suostu uskomaan sitä, että nuo julkisuudessa esitetyt uhkakuvat potilasturvan vaarantumisesta voisi mitenkään täällä meillä Suomessa tapahtua. Onko se sitten liian naiivistista ajattelua..en tiedä, mutta toivotaan kuitenkin parasta..
Jen 37+6