Mindimandi täällä kohtalotoveri eli meidän poju herää sen kahden tunnin välein yöllä. EI aina syö = eli en anna maitoa (varmaan söisi jos aina antaisin) mutta syö jokatapauksessa yleensä kaksi kertaa/yö. Viime yönä poikkeus, söi vain kerran mutta huusi ihan muuten vaan ja jouduin ihan sylissä lohduttelemaan. Ollaankin kaikki kipeinä, niin varmana oli pienellä kurja olo. Nyt mulla ja miehelläkin tähän päälle flunssa....Lapsilla onneksi parempi jo. Pojullakin oli kuumettä parina yönä. Mut aika pysähtyny olo kun nukkunu kolmena viime yönä noin 2-3 h ite ja on kipeenä....
Luulen, kuten edelläkin todettiin, ettei kiinteät juuri vaikuta yöhän mitään. Näin oli meillä ainakin isosiskon kanssa ja monet kaverit sanoneet samaa... Tyttö oli 10 kk kun alkoi yöt nukkua (jätti vikan yösyötön pois 9 kk) ja sitä kesti tuonne kun oli 1 v 2 kk ja sitten alkoi taas heräillä. Eli viime alkusyksystä on taas heräillyt kerrna kaksi yössä. . Viime kesä oli hyvää aikaa

Toisilla vauvoille unisykli häiriintyy helpommin, tai on siis herkempi eli vauva herää jokaisen syklin jälkeen (mikä on noin 1,5-2 h) eikä osaa nukahtaa itsekseen . Aikuisilla sykli on noin 3 h ja siksi se tuntuu niin pahalta kun sykli jää kesken kun vauva jo herättää eikä "virkistävää" unta tule. Koetetaan jaksaa

Mut on se oikeesti rankkaa tää heräily, sitä kun tehnyt nyt jo kaks vuotta....Mitenköhän kauan jatkuu. Sanoin eilen miehelle, että kyllä mä ootan sitä kun kuuta nousevaa, et molemmat lapset joskus nukkuis yöt heräämättä. Itestä on varmaan tullut sitä ennen jo ihan sekopää

Muuten voisin harkita useampaakin alsta mutta luulen , että tätä valvomista jaksa....Ikääkin vaan tulee lisää...
Joku oli menossa polttareihin...Niin neuvoisin minäkin, että lypsä omaa maitoasi pakkaseen tarvittava määrä niin miehesi/joku muu voi sitä lapsellesi antaa. Pullosta tai jos ei huoli pulloa niin lusikalla/hörppyyttämällä/nokkamukista. Kiinteitä menee alussa niin vähän ettei sen varaan kannat avielä paljoa laskea, jos olet vast aniitä aloittamassa.Alussa jos antaa liik avauhdilla voi olla ettei vauvan maha kestä. Vastikkeeseen voi mennä jonkun aikaa, että vauvasi tottuu, kun et ole sitä antanut.
No mutta, onneksi aurinko paistaa, tosi lämmintä meidän pihassa. Meidän täytyisi kylvää nurmikkoa kun viime kesä oli niin kuuma, että kuivatti osan meitin nurmikosta.
Ai niin, meillä poju alkanut istua ite

Istuu välillä siskon syöttötuolissa eli kunhan kaupoille ehditään mennään ostamana pojulle oma. Meillä on sellanen triptrap tuoli siskolla ja tykätty on eli semmonen pojullekin. Samalla ostetaan autoon turvaistuinkin kun kaukalo alkaa jäädä pieneksi tälle meidän sällille! VOi voi , äkkiä se ihan vauvaaika meni....