Masennusta vaiko mitä?

["minävain"]

Lisänpä tämän tarinani tännekin, kun suomi24:llä ei tullut vastauksia juuri, ja niitä kaipaisin lisää. Tämähän on joku perhelehden palsta, tiedän, mutta eiköhän tänne saa tällaisenkin laittaa? Kuitenkin.
Anteeksi, joudun tarinastani pieniä, merkityksettömiä yksityiskohtia muuntelemaa , ettei tästä tunnista, että se on juuri minun tarinani.
No, olen 12-vuotias tyttö. Tuntuu, että olen kaikkien mielestä ruma. Koulussa on pari poikaa muutaman kerran viittailöut ulkonäkööni ilkeästi. Jos kaikki nauravat, pelkään että he nauravat minulle. Ja jos kuiskuttelevat, olen varma, että minusta. Tosiaan noiden poikien mielestä olen kai täysi nolla. Minulla on sana hyvin hallussa, ja tiedän, että halutessani pystyisin vastamaan takaisin paljon napakammin. En vain tee sitä. Ei pysty.
Kaverit. Kavereita minulla on aika monta. Sellaisia, joiden kanssa jutellaan koulussa. Minua ei kukaan odota, jos lähdetään tunnilta. Ei, jos mennään liikkatunnille. Ei, kun mennään ulos. Muita kaveriporukastamme he odottavat, eivät minua. Yksi tyttö odottaa joskus säälistä. Tämä asia, että olen kaikkien mielestä täysi nolla, saa minut voimaan todella pahoin. Olen melko vahva persoona, mutta viime kuukausina tuntuu, että kaikki on romahtanut.
Se alkoi, kun tein netissä vähän hölmön jutun. Pelkäsin kiinnijäämistä (vaikkei se ollut rikollista tms) ja olin ahdistunut viikkoja, pari kolmisen kuukautta.
Koulussa olen iloinen ja pirteä. Nauran kavereiden kanssa, peitän katkeduuren siitä, että he eivät oikeasti välitä minusta.
Kotona, koulun loputtua, täytyy saada itkeä paha olo pois. Iltapäivät ja illat vietän sukulaislasten kanssa tai tabletin ääressä, poissa muiden tuomitsevien katseiden ulottuvista. Odotan vain iltaa.
Sitten kerron perheestäni. Meillä on kaikkea: on merkkivaatteita, rattikelkkoja, älypuhelimia, tabletteja. Vitsejä. Hyvää ruokaa. Mutta rakkautta meillä ei ole. En muista, milloin on minusta viimeksi sanottu, että olet ihana, rakas, täydellinen tyttäremme. Vain "huono numero kokeesta (8) , pitäisi ottaa tabletti pois josko lukeminen maistuisi paremmin". Tai "sinun pitäisi tehdä tämä ja tämä paremmin ja keskittyä tähän ja tähän enemmän". Paranna, paranna. Ei koskaan kehua, että oletpa tässä hyvä. Ei koskaan ehdotusta äidiltä, että tehdään tänään jotain kivaa yhdessä. Vain "tee paremmin ". "Ajattele muitakin." Isäni myös aina huutaa kaikesta turhanpäiväisestä. Rakkaus lienee kuollut äidin ja isänkin väliltä. Siitä en välitä. he ovat minulle niin kylmiä.
Tämä vaivaa eniten. Tätä asias itken iltaisin eniten. Perhettäni.
No, tämän kaiken pahan olon keskellä pienet asiat saavat minut todella epätoivoiseksi. Äidinkielenopettaja unohti nimeni. Melko harmittoman kuuloista, eikö? Ei minulle. Illalla olin niin itkuinen. Kuinka olen opettajallekin vain kasvot, jotka eivät jääneet hänen mieleensä puolen vuoden aikana.
En jaksa tehdä mitään. En mennä mihinkään. En halua pyytää ketään kaveria. Ne kuitenkin ajatteleva, että onpa tuo epätoivoinen.
Oireeni, paha oloni, ei näy ulospäin lainkaan. Osaan pitää kulissit hyvin pystyssä. Muuta hyvää sanottavaa ei mieleen itsestäni tulekaan.
Haluaisin apua, haluaisin että joku huomaisi. Haluaisin kertoa jollekin, kuinka rauniona oikeasti olen. Ei ole ketään. Terveydenhoitaja ja koulun psyykkari ovat inhottavia, eivät ollenkaan sellaisia, joille voisi uskoutua. Ei varsinkaan vanhemmille. Ei opettajalle. Eikä kavereillekaan.
Miten, miten voin koskaan selvitä? Mitä tulisi tehdä? Osaatteko auttaa?
Olen niin rikki. En tiedä, mikä minua vaivaa.

 

["Virve"]

Olet tärkeä ja rakas taivaanisälle! Hän ei hylkää koskaan. Suosittelen rukoilemista ja jos mahdollista kerro ihmeessä jollekkin sukulaiselle tai jollekkin! Vanhemmat osoittavat rakkauttaan ostamalla leluja ja tavaraa sekä kieltämiselläkin. Jos he eivät kieltäisi he eivät välittäisi. Olen varma jotta vanhempasi rakastavat sinua suuresti ja olet ystävillesi tärkeä vaikkei siltä aina tuntuisikaan. Voimia ja siunausta, rukoilen puolestasi.

 

["minävain"]

Kiitos Virve. Oli todella lohduttavaa kuulla, että rukoilisitkin puolestani. Ihanaa, että tuollaisia ihmisiä on olemassa.

 

[Joxu]

Sä oot ihana ja rakas just sellasena kuin olet . Rakasta itse itseäs, niin muutkin oppivat, ehkä ajan myötä arvostamaan ja rakastamaan sinua. Oot varmasti parhaas tehnykkin, ole ylpee itestäs. Sun vanhempia varmasti kalvaa tuo, että rakkautta ei enää ole, joten eivät osaa sitä sullekkaan antaa. Ovat ehkä turtuneet arkeen, heitä myös saattaa huolestuttaa sinä ja miettivät kuinka lähestyisivät sua ja ovat varmaan pettyneitä itseensä. Sanoppa joskus, sun vanhemmille, että ovat rakkaita sinulle ja katso kuinka reagoivat. Uskon, että saat vasta kaikua ja kerro heille miltä susta tuntuu. Kerrot samalla tavalla kuin tännekkin, nyt kerroit . Oli lapsi minkä ikäinen tahansa, niin normaalissa perheessä lapset on aina tärkeitä vanhemmilleen.
Jos, mun tyttäreni sitten, joskus painii tämmösten samanmoisten asioitten kanssa, niin haluisin todella, että tyttäreni tulis ja sanois suoraan. Sais sanoa vaikka huutamalla, koska sillon tiedän, että sitä rakkautta tarvitaan juuri sillä hetkellä eniten. Jokainen ihminen kaipaa rakkautta ja hyväksyntää, ei ole väärin, että otat asian puheeksi vanhempiesi kanssa. Se olisi jopa suotavaa, koska tarviit rakkautta ja turvaa, vaikka olet 12-v . Voi sua pientä, :hug:

 

["minävain"]

Sä oot ihana ja rakas just sellasena kuin olet . Rakasta itse itseäs, niin muutkin oppivat, ehkä ajan myötä arvostamaan ja rakastamaan sinua. Oot varmasti parhaas tehnykkin, ole ylpee itestäs. Sun vanhempia varmasti kalvaa tuo, että rakkautta ei enää ole, joten eivät osaa sitä sullekkaan antaa. Ovat ehkä turtuneet arkeen, heitä myös saattaa huolestuttaa sinä ja miettivät kuinka lähestyisivät sua ja ovat varmaan pettyneitä itseensä. Sanoppa joskus, sun vanhemmille, että ovat rakkaita sinulle ja katso kuinka reagoivat. Uskon, että saat vasta kaikua ja kerro heille miltä susta tuntuu. Kerrot samalla tavalla kuin tännekkin, nyt kerroit . Oli lapsi minkä ikäinen tahansa, niin normaalissa perheessä lapset on aina tärkeitä vanhemmilleen.
Jos, mun tyttäreni sitten, joskus painii tämmösten samanmoisten asioitten kanssa, niin haluisin todella, että tyttäreni tulis ja sanois suoraan. Sais sanoa vaikka huutamalla, koska sillon tiedän, että sitä rakkautta tarvitaan juuri sillä hetkellä eniten. Jokainen ihminen kaipaa rakkautta ja hyväksyntää, ei ole väärin, että otat asian puheeksi vanhempiesi kanssa. Se olisi jopa suotavaa, koska tarviit rakkautta ja turvaa, vaikka olet 12-v . Voi sua pientä, :hug:

Kiitos viestistä.
En kyllä uskalla ottaa asiaa puheeksi millään : / Aiemmin äidin kanssa oli lämpimät välit. En kyllä pysty kertomaan, millään. Äiti vain nauraisi ja sanoisi höpöhöpö.