Masentava yksinäisyys.

[surusilmä]

Nyt se on nähty muutaman eli niiden ainoiden kavereiden kanssa jotka minulla oli, jos en itse pidä aktiivisesti yhteyttä, laita viestiä, soittele ja mene käymään, niin eipä heidän puoleltaan mitään kuulu. :/
Olen tässä jonkun aikaa kuullostellut, kävin viimeksi kuukausi sitten toisella kaverilla ja 1,5kk sitten toisella, sen jälkeen laittanut viestiä, mutta kumpaakaan en ole sen jälkeen tavannut. Eivät tule käymään, aina pitäisi itse olla menossa.
Elämäntilanne sellainen etten aina jaksaisi kotoa poistua edes ruokakauppaan (lievä paniikkihäiriö ilmeisesti, ei diagnosoitu mutta epäilisin oireista) joten mielelläni ottaisin vieraita vastaan kotonani vaan eipä noita ole ketään tulossa.
Muutenkin meillä on viimeksi käynyt ketään kylässä 2,5kk sitten, joten aika erakoksihan tässä itsensä tuntee.
Sitä on niin huono ihminen, kun on "vain" kotiäiti (alinta kastia joidenkin mielestä ilmeisesti...) eikä haaveilekaan töihin menosta, yksinäinen ja omituinen, kertakaikkiaan epäonnistunut ihmisenä. Jos ei noita lapsia olisi, niin mikäpä minua täällä pidättelisi, ei yhtikäs mikään. :/

 

[Horuksen silmä]

:hug:
Tiedän tunteen! Kuulostaa niin tutulta. Harvemmin sitä näkee muita ihmisiä kun oman perheensä. Välillä kaipaa sitä että ede joku aikuinen tulis kahville.
Mutta näillä eväillä se on tallattava elämää eteenpäin. Jos ei ole kavereita jotka kävisi, niin sitten ei ole. Ymmärrän toki että jokaisella on omat elämänsä elettävänä.

 

[pöhköä]

Nyt se on nähty muutaman eli niiden ainoiden kavereiden kanssa jotka minulla oli, jos en itse pidä aktiivisesti yhteyttä, laita viestiä, soittele ja mene käymään, niin eipä heidän puoleltaan mitään kuulu. :/
Olen tässä jonkun aikaa kuullostellut, kävin viimeksi kuukausi sitten toisella kaverilla ja 1,5kk sitten toisella, sen jälkeen laittanut viestiä, mutta kumpaakaan en ole sen jälkeen tavannut. Eivät tule käymään, aina pitäisi itse olla menossa.
Elämäntilanne sellainen etten aina jaksaisi kotoa poistua edes ruokakauppaan (lievä paniikkihäiriö ilmeisesti, ei diagnosoitu mutta epäilisin oireista) joten mielelläni ottaisin vieraita vastaan kotonani vaan eipä noita ole ketään tulossa.
Muutenkin meillä on viimeksi käynyt ketään kylässä 2,5kk sitten, joten aika erakoksihan tässä itsensä tuntee.
Sitä on niin huono ihminen, kun on "vain" kotiäiti (alinta kastia joidenkin mielestä ilmeisesti...) eikä haaveilekaan töihin menosta, yksinäinen ja omituinen, kertakaikkiaan epäonnistunut ihmisenä. Jos ei noita lapsia olisi, niin mikäpä minua täällä pidättelisi, ei yhtikäs mikään. :/

et ole yksin. Sama kävi minulle kun lapset syntyi niin kaverit (heillä siis ei ole lapsia) lopettivat kuin sienään yhteyden pidon...omituista!
mutta selviän kyllä ilman heitäkin ja siitä ainakin näkee kuka on tosi ystävä ja kuka ei. Mikäli vain voit koeta lähteä ulkoileen tms. ulos asunnosta, helpottaa kummasti.

 

[yksin]

Mä olen eräälle ihmiselle ehdottanut kymmenen kertaa, että jospa tavattais. Aina tämä sanoo jotain tekosyitä vastaukseksi, koskaan ei sovi tavata, ei sitten heillä tai ei muualla. Mä en jaksa enää ehdottaa. Ja tiedän, että sama ihminen valittaa täälläkin yksinäisyyttään ja sitä kun ei oo kavereita. Ehkä sitten on vaan kyse siitä että just mun seura ei sille kelpaa.

 

[mii]

täällä vähän sama juttu. ennen lastani minulla tuntui olevan kamalasti kavereita. puhelin soi ja kuulumisia kyseltiin ja ihmiset oli halukkaita näkemään. nyt sitten...niih, eihän tässä hirveesti kavereita näe. ainoastaan jos lapseni on mummulassa hoidossa tai sitten isänsä kanssa. ja tämäkin alkaa olemaan jo harvinaista.
ja itsellä kans paniikkikohtauksia tulee helposti, välillä tosiaan kaupassa käyminenkin on vaikeaa.
itsekkään en ole töissä enkä opiskele, ei vain tuntuisi oikealta laittaa lasta päiväkotiin ja antaa muitten "kasvattaa" enemmän minun lastani kuin minä itse. nautin kotona olemisesta ja haluan olla täysillä mukana lapseni elämässä. joskus vain kaipaan niin paljon aikuistakin seuraa ja se tuntuu kiven alla aina olevan.

 

[hm]

Luulen että siinä on se että monet ajattelevat että kun sillä on ne lapset niin on sen hankala niille löytää hoitopaikkaa ja perheellinen ei pääse liikkumaan jne. monet vierastavat niitä lapsiakin. Siis siinä sulla on ystävä ja yhtäkkiä se monistuu ja sen mukana kulkeekin yhtäkkiä useampi ihminen aina sen mukana joita sä itse et tunne.

Myönnän että esim. nyt kun tuttava, ei siis ihan läheinen kaveri vaan tuttava, on viimeisillään raskaana en ole tullut ottaneeksi häneen yhteyttä. Tapailimme ennen iltamenojen yhteydessä mutta nyt mietin että "ei, se on raskaana... Ei se halua lähteä baariin" jne.

Tuo kylä taitaa olla aika yleistä aloittaja niin se vain menee.

Yksinäisyys ei muuten kaikkia vaivaa vaikka monia se koskettaakin. Esim. minä olen häpeällisen tyytyväinen vain mieheni kanssa, en edes kaipaa muita ystäviä ja liian harvoin tulee otettua yhteyttä kavereihin. JOskus mietin että onpa ikävää minulta mutta minkä teet

 

[pieni]

Mä kyllä itse kaipaan enemmän just sitä, että voisin olla rauhassa jonkun aikuisen kanssa. Mä olen omieni lasteni kanssa käytännössä koko ajan, ja jos mulla on jotain omaa aikaa niin mielummin mä juttelen jonkun aikuisen kanssa niin ettei siinä ole mun tai sen lapsia ympärillä juoksemassa. Monet asiat on sellaisia, että ei niitä voi jutella lasten ollessa vieressä. Eikä mulla oo nyt tällä hetkellä juurikaan voimavaroja siihen, että jaksaisin esim kuunnella omien lasten lisäksi useammankin lapsen leikkiä :/

 

[ap]

Näillä mainitsemillani kavereilla on myös lapsia, etten oikein usko senkään olevan syynä. Ehkä heillä on jo riittävästi kavereita ja tuttavia, ettei seuralleni ole käyttöä.
Ei vaan voi lakata haaveilemasta, miten kiva olis joskus vaikka kahvikupin äärellä "parantaa maailmaa", en paljon vaadi omasta mielestäni mutta minkäs teet.
Niinkuin joku sanoikin ylempänä, niillä mennään mitä on saatu ja siihen on tyytyminen.

 

[mä]

Näillä mainitsemillani kavereilla on myös lapsia, etten oikein usko senkään olevan syynä. Ehkä heillä on jo riittävästi kavereita ja tuttavia, ettei seuralleni ole käyttöä.
Ei vaan voi lakata haaveilemasta, miten kiva olis joskus vaikka kahvikupin äärellä "parantaa maailmaa", en paljon vaadi omasta mielestäni mutta minkäs teet.
Niinkuin joku sanoikin ylempänä, niillä mennään mitä on saatu ja siihen on tyytyminen.

No mut ehkä ne sun kaverit on niin kaulaansa myöten siinä omassa lapsiarjessaan, että ne ei jaksa kyläillä lasten kanssa? En mäkään mielelläni lähde muksulauman kanssa kylään leikkimään, ei siinä pysty oman kaverinsa kanssa juttelemaan kunnolla.

 

[ap]

Näillä mainitsemillani kavereilla on myös lapsia, etten oikein usko senkään olevan syynä. Ehkä heillä on jo riittävästi kavereita ja tuttavia, ettei seuralleni ole käyttöä.
Ei vaan voi lakata haaveilemasta, miten kiva olis joskus vaikka kahvikupin äärellä "parantaa maailmaa", en paljon vaadi omasta mielestäni mutta minkäs teet.
Niinkuin joku sanoikin ylempänä, niillä mennään mitä on saatu ja siihen on tyytyminen.

No mut ehkä ne sun kaverit on niin kaulaansa myöten siinä omassa lapsiarjessaan, että ne ei jaksa kyläillä lasten kanssa? En mäkään mielelläni lähde muksulauman kanssa kylään leikkimään, ei siinä pysty oman kaverinsa kanssa juttelemaan kunnolla.

Voihan se niinkin olla. Mutta toisaalta, jaksavathan se tavata muitakin kavereitaan, niin lapsien kanssa kuin ilmankin.
Taitaa alkaa kuullostaa aika katkeralta, mutta niin sitä vaan miettii omia vikojaan mikä on kun ei kelpaa. :/

 

[ap]

ootko mistäpäin suomea?

 

[mä]

Voihan se niinkin olla. Mutta toisaalta, jaksavathan se tavata muitakin kavereitaan, niin lapsien kanssa kuin ilmankin.
Taitaa alkaa kuullostaa aika katkeralta, mutta niin sitä vaan miettii omia vikojaan mikä on kun ei kelpaa. :/

Tiedätkö sä, että ne tapaa niitä muita kavereitaan? Vai oletatko vaan.

 

[yksinäinen myös]

mistä päin olette? itse olen huomannut että ikä on yksi ratkaiseva tekijä ja toinen on usko.

 

[ap]

Voihan se niinkin olla. Mutta toisaalta, jaksavathan se tavata muitakin kavereitaan, niin lapsien kanssa kuin ilmankin.
Taitaa alkaa kuullostaa aika katkeralta, mutta niin sitä vaan miettii omia vikojaan mikä on kun ei kelpaa. :/

Tiedätkö sä, että ne tapaa niitä muita kavereitaan? Vai oletatko vaan.

Tiedän, joku aina kertoo jälkeenpäin tai sitten saan lukea facebookissa.
Olen Pohjois-Karjalasta, kun joku sitä kyseli.

 

[alone]

Täällä yksinäinen Pohjois-Pohjanmaalta..

 

[vieras]

Mulla menee helpostin tuo 1,5 kk - 6 kk joskus ilman yhteyttä johonkin kaveriin, enkä pidä sitä minään ongelmana. Tapailen kaikkia kavereitani säännölllisen epäsäännöllisesti ja tiedän heidänkin sitä tekevän yhteisten ystäviemme kanssa. Olenkohan mä jotenkin outo, kun mulle tää sopii erinomaisesti? Työt ja lapset vie kaikilta aikaa, niin yhteiset tiheät tapaamiset olisi mulle enemmän rasitus kuin ilo.

 

[Horuksen silmä]

mistä päin olette? itse olen huomannut että ikä on yksi ratkaiseva tekijä ja toinen on usko.

Mä olen huomannut että ikä ja usko ei merkitse useimmiten mitään. Enemmän merkitsee se onko ihmisten välillä mitään keskusteltavaa. Valitettavan usein törmää äiteihin jotka osaavat keskustella vain itsestään ja lapsistaan. Ja tämänkin lähinnä monologina :/ Itse myönnän että välttelen sellaisia kavereita. Ihan niin yksinäinen en ole että haluaisin kotiini jonkun mamman puhumaan itsestään.