Meidän perheen viikonloppu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja huuhhaa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

huuhhaa

Aktiivinen jäsen
16.06.2004
1 473
0
36
Elikkä kaikki tämä alkoi perjantaina kun meidän poika 13 w ei ollut mennyt kouluun. Poika on sijoitettuna intensiivi hoitoon tähän aikas lähelle meidän asuin paikkaa.
No poika oli luvannut mennä takaisin osastolle viiden aikoihin mulle soitettiin puoli kuuden paikkeilla että ei ole tullut. soitin pojalle käsin palata sinne minne kuuluu lupasi mennä.
No tunnin päästä ei vielä ollut mennyt ei muuta kuin uusi soitto ja joo joo oli vastaus. Sen jälkeen olikin puhelin suljettu.
Poliisille tehtiin virkaapu pyyntö puoli kahdeksan aikoihin. No me aloimme soittelemaan pojan kavereille ja kyselmään missä kukakin asuu ja missä liikkuvat.
Tässä vaiheessa olimme saneet tietoon että poikamme oli yhden tytön ja toisen pojan kanssa liikkeellä.
Tämä toinen poika vanno ja vakuutti meille että ei ole nähnyt poikaani missään ja ei liiku hänen seurassaan.
Tämä tyttö on näöltään meille tuttu mutta muille sitäkin tutumpi. Ja kuulemani perusteella en ollut yhtään innoissani tästä seurasta.
Tämä toinen poika on ihan tarhaiästä saakka ollut poikani kaveri joten tiesin äidin ja isän ja sen missä asuvat.
Huutelimme parvekkeen alla pojan äitiä ja kerroimme tilanteen. Oli nähnyt pojat ja tytön illalla puoli kuusi ja olivat sanonneet menvänsä tytölle yöksi. Kuulema tytön vanhemmille sopi. Tämän toisen poika oli vaan että voi voi, No voi voi kuinka ne lapset nyt tällätavlla no voi voi !!! Ei osannut aikuinen ihminen muuta sanoa.
Oli nämä poijan vahemmat saanneet poikansa puhelimella kiinni ja poika kertoi että ovat kaikki kolme yhdessä !!! Ja meille ei voitu ilmoittaa mitään taikka ei pyytäneet poikaansa kotiin..

Saimme nimiä ja osoitteita ja metsästys käyntiin. Kävimme mutamassa paikassa ja kiersimme lähialueet monen monta kertaa. Mies toi mut kotiin lasten kanssa kun hoitajan piti lähteä kotiin. Mies lähti yksin etsimään ei mitään tulosata.

Lauantai aamusta sama rumpa tytön äidin ovelle ja sitten tytön isän ovelle tuloksetta ei näy ei kuulu. Tytön äiti on jossain raissussa ja tytöllä isä viikonloppu. Sain iltapäivällä tytön isän kiinni hän oli jossain ryyppäämässä ja ei voi aisoille mitään :O
Tytön äiti soitti meille 23 aikaan ja sanoi isän olevan vastuussa tytöstä hän ei voi tietää missä tyttö liikkuu.
Osoitteen perusteella rupean kaivanaan vanhenpia ja heidän numeroitaa. Kotiin tultuamme aamun kierrokselta koitan soittaa tytön vanhemmille tuloksetta.
Tämä toinen poika on mennyt kotiin ja kertonnut vanhemmille että meidän poika on lähtennyt kolmen aikaan yöllä jonnekkin ei tiedä minne: Vanhemmat uskovat sillä eihän heidän poika valehtele ei ainakaan heille :O Poika oli luvannut vanhemmilleen että jos näkee poikaani niin ilmoittaa heti. Riitti vastaukseksi näille vanhemmille ja poika pääsi heti pihalle ties minne.

Aamulla olivat pojan paikasta saanneet pojan puhelimeen ja poika vaan huutannut sinne luuriin jotain ja sen jälkeen ei enään mitään.

Koko lauantain päivän olimme etsimässä poikaani sillä hänelllä lääkitys joka nyt on jäännyt syömättä ja varmaan huonosti syönnyt ja nukkunnut. Näillä eväillä poika on todella arvaamaton ja jotakin peruuttamatonta voi sattua.

Lauantai illasta siskoni tuli meille jotta pääsimme taas etsimään yötä myöden yhdessä. Taas tutut ympyrät läpi ja jalkauduttiin käveltiin ja kuikittiin. Voi olla että olimme aikamoinen näky yöllä kun kävelimme talojen pihoilla pälyilimme ikkuoihin jossa "ehkä" joku asui kun kun kukaan ei ollut varma..
Mutta pahin oli vielä edessä ja sen tunteen muistan aivan varman loppu elämäni. Olimme kävelemässä myyrmannin ympäristössä ja yhtäkkiä poliist kaahasivat paikalle ottivat semmoisen huppari porukan kiinni komensivat näyttämään käsiä kyselivät mistä tulossa mihin menossa.

No me päätimme lähteä käymään vielä tytön isän ovella. Käännyimme tielle ja näky oli henkeä salpaava.. Paikalla 2 ambulanssia ja 3 poliisi autoa kuulusteluita ja ihmisiä. Ambulanssissa hoidettiin potilasta.
Mä olin varma että lapseni on siellä. Tuntui että lähtee taju no varovasti pelkäen kävelin poliisin luokse ja ksyelin että liittyykö tapaukseen 13 w poika. Vastusta odotin tunnin siltä se tuntui huokasin kun poliisit sanoivat että ei liity.
Autoon mennessä romahdin täysin halusin vain poikani turvaan lähelleni. Mutta missä hän on ja mistä hänet löytäisin.

Me emme voineet muuta kuin lähteä kotiin...

Sunnuntai aamulla koitin heti soittaa pojalleni ei puhelin oli edelleen kiinni. Pojan isä soitti juttelimme ja olimme huolissamme...
Meni vähän aikaan ja pojan isä soitti poika oli vastannut puhelimeen ja on kunnossa.
No minäkin soitin ja kuulin lapseni äänen voi sitä helpotusta ja onnea. Mikään ei tuntunnut ihanemmalta koskaan. Poika sanoi tulevansa kotiin ja sovimme että tulee tänne ja me menemme viemään hänet osastolle.
Kyselin missä oli yönsä viettännyt oli kuulema olut kaverillaan ja kertonnut tämän äidille että on hatkassa !! Tämä äiti ei ilmoittanut meille. osatolle tai poliisille mitään.

Nyt en voinnut tehdä muuta kuin odottaa..Kaksi tuntia meni ja poikaa ei kuulu. Vastaa puhelimeen mutta ei halua tulla vielä. Sanoin että nyt on viimeinen tilaisuus tulla vapaaehtoiseti. Suuttui sulki puhelimen ja siinä se...

Mieheni lähti sinne missä poika sanoi olevansa mutta ei enään ollut siellä. soitimme hoitajan paikalle ja päätimme lähteä tämän yhden kaverin kotiin... Koitin soittaa pojalleni ja hän vastasi puhelimeen. Ainoa asia mitä sillä hetkellä halusin oli poikani, Keksin valheen että pikku veli on niin kipeä että pitää mennä lääkriin ja toisin pojalle avaimet. Missä nähdään ??
Hän kysyi minulta vielä että enhän valehtele ja hän saa jäädä kavereiden kanssa pihalle. Minä vaan että joo tuon avaimet.

Näimme myyrmäen kirjastolla ja voi sitä riemua, helpotusta kun näin poikani. Hän ei olisi halunnut jutella mutta pakotin hänet puhumaan katsomaan silmiin. Aloin ikemään ja poikani oli kyyneleet silmissä siinä edessäni, Halasin lastanni kovaa ja pyysin anteeksi olin valehdellut hän joutuu jäämään kanssamme. Joko hän tulee meidän mukaan tai poliisit tulee hakemaan.
Kaverit katselivat asemalla ja suutuin todella sillä mukana oli poika joka koko vkl:n oli sanonnut minulle että poikaa ei ole näkynnyt missään.

Lähdimme autoon ja matka jatkui kohti osatoa. Koko myyrmäen tori raikui kun huusin huoltani lapsestani pihalle ihmiset jäivät kyttäämään mutta ei haittaa. Sain lapseni turvaan.
soitin tämän toisen poja äidille ja vastaus oli taas. No voi voi kuinka ne nyt noin ?? Muuta ei nainen osannut sanoa... Onnea heille heidän lastensa kanssa.

Menimme osastolle ja jäimme poikamme kanssa vielä 2 tunniksi juttelemaan saimme puhuttua asioita ihan rauhassa ja toivottavasti kaikilla jäi hyvä mieli asioista.
Toivon että lapseni ymmärtää että välitän ja rakastan häntä. :heart:

Mutta ei meidän vkl tähän vielä loppunnut.

Olimme menossa mieheni kanssa nukumaan kun ovikelloa soitettiin kovaa. No pikkaisen imeteltiin että kukas siellä nyt. Mies menee ovelle näin että joku aikuinen vaalea mies siellä kurkkii. Käännyin lähteäkseen hakemaan vauvaa makkariin kun huomaan sivu silmällä että mies hävisi jonnekkin rappuun.
Kävelin ovelle ja sieltä tulee 2 poliisia sisään. Mä olen ihan :o

Poliisi kyselee minlta olenko kunnossa ?? Onko kaikki ok ???
Minä siihen että joo kunnossa olen just mennään nukkumaan.
Poliisi hakataanko sua ?? Oletko oikeasti kunnossa ???
Minä siihen että ei mulla ole hätää olen menossa nukkumaan. Saa olla aikamoinen mies joka mua koittaa hakata...
Poliisit sanovat saanneensa hälyytyksen että täällä huutaa joku nainen apua ja ovat vihanneet aseesta.
Miestäni pidetään rapussa 2 poliisin voimalla kiinni ja tivataan että hakkaako se mua... Mies on yhtä äimeenä kuin minäkin hyvä kun saa sanaa suustaa.

No lopulta poliisit uskovat että mulla ei ole hätää ja kämpässä nukkuu lapset vauvasta 19 v ja kaipa ne olis hädissään kanssa jos meillä olis tappelua.
Toivottivat rauhallista iltaa ja hyvää yötä ja poistuivat,,,,
Me ei voitu muutakuin nauraa mahat kippurassa no olihan päätös tälle viikonlopulle.

sitten ajattelimme että jospa joku poikamme kavereita olis tehnyt perättömän soiton kostoksi sillä teimme hyvin selväksi sen että teen tytön perheetä ilmoitukse lastensuojeluun niikuin teinkin ihan omalla nimellä sillä 13 w tytön ei pidä olla ilman aikuista viikonloppua.

No saapa nähdä vieraileeko poliisi meillä usienkin.

Tais tulla pitkä sepostus mutta toivottavasti joku jaksoi luke sillä meillä oli aikas rankkaa. Mutta hengissä ollaan edelleen.

 
Mitä tähän sanoa.
En tiedä mikä näin järkyttävään tilanteeseen on johtanut mutta aika surulliselta kuulostaa. Onko sinulla ollenkaan resursseja hoitaa noin montaa lasta täysipainoisesti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja =(:
Mitä tähän sanoa.
En tiedä mikä näin järkyttävään tilanteeseen on johtanut mutta aika surulliselta kuulostaa. Onko sinulla ollenkaan resursseja hoitaa noin montaa lasta täysipainoisesti.

tarviiko heti kyseenalaistaa hänen resurssit hoitaa muita lapsia? ohhoh kun oli taas kommentti :o :kieh: :attn:
 
Alkuperäinen kirjoittaja rakkaimpani:
Alkuperäinen kirjoittaja =(:
Mitä tähän sanoa.
En tiedä mikä näin järkyttävään tilanteeseen on johtanut mutta aika surulliselta kuulostaa. Onko sinulla ollenkaan resursseja hoitaa noin montaa lasta täysipainoisesti.

tarviiko heti kyseenalaistaa hänen resurssit hoitaa muita lapsia? ohhoh kun oli taas kommentti :o :kieh: :attn:

Mene sinä vaan taas haukkumaan muita läskeiksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pata kattilaa soimaa:
Alkuperäinen kirjoittaja rakkaimpani:
Alkuperäinen kirjoittaja =(:
Mitä tähän sanoa.
En tiedä mikä näin järkyttävään tilanteeseen on johtanut mutta aika surulliselta kuulostaa. Onko sinulla ollenkaan resursseja hoitaa noin montaa lasta täysipainoisesti.

tarviiko heti kyseenalaistaa hänen resurssit hoitaa muita lapsia? ohhoh kun oli taas kommentti :o :kieh: :attn:

Mene sinä vaan taas haukkumaan muita läskeiksi.

anteeksi en tiennyt että en saa tänne kirjoittaa :/
 
No kommentit että onko resursseja hoitaa kaikkia lapsiani niin vastaan että kyllä minulla on.
Olen hyvä äiti siinä missä sinäkin.. En kyseen alaista sinua mutta sinä kyseenalaista minut heti jo pelkästään siksi että meillä on monta lasta. tervetuloa meille niin katsotaan miten sinä tätä perhettä pyörität :hug:

Poikani on intesiivi hoidossa koska hänellä on ongelmia hallita käyttäytymistään ongelma tilanteissa ja käyttäytyy agresiivisti itseään ja muita ihmisiä kohtaan. siis on lasten, ja nuorten psykiatrisen asiakas.

Mutta nytten kaikki on taas hyvin ja pystyn hoitamaan täysillä kaikkia lapsiani. Kiitos ystävilleni ja sisolleni siitä että olivat tukena ja turvana ja hoitamassa muita lapsiamme kun etsimme poikaa,, :heart: :heart:
 
kommentoin vaikken ilmeisesti saisikaan, mutta ei kannata nuosta kyseenalaistamis viesteistä välittää, itse tiedät mikä on totuus, ja muut eivät. hyvää jatkoa teidän perheelle, ja toivottavasti poikanne saa apua ongelmiinsa :heart:
 
raskas viikonloppu ollu teillä. :(

oletteko käyneet tapahtumat läpi hoitohenkilökunnan kanssa? kuinka he ovat reagoineet? onko siis kyseessä lastensuojelulaitoa vai sairaalaosasto?
 
Alkuperäinen kirjoittaja rakkaimpani:
kommentoin vaikken ilmeisesti saisikaan, mutta ei kannata nuosta kyseenalaistamis viesteistä välittää, itse tiedät mikä on totuus, ja muut eivät. hyvää jatkoa teidän perheelle, ja toivottavasti poikanne saa apua ongelmiinsa :heart:


Saa kommentoida en minä tänne oliskaan kirjoittannut jos en kestäisi kritiikkiä tai mielipiteitä siitä mitä ajatuksia elämämme herättää muissa ihmisissä...

Osastolla oltiin pojan kanssa 2 tuntia käytiin vkl:a läpi ja keskuseteltiin jatkosta ja siitä mitä tulee tapahtumaan nyt.
Osaton henkilökunta ja omahoitaja käyvät tapahtunutta poikani kanssa läpi vaihe vaiheelta.
Poikani osasto on intensiivi hoitolaitos ei siis niinkään lastensuojelulaitos mutta ei niinkään sairaalaosatokaan siitä väliltä mielestäni.

kaikkein surullisin olin tämän viikonlopun aikana siitä kuinka moni lapsi on ilman aikuista. Moni aikuinen oli vaan tyytyväinen siitä että lapsi ei ollut kotona vaan oli poissa tieltä poissa jaloista :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja SpookyMama:
kaikkein surullisin olin tämän viikonlopun aikana siitä kuinka moni lapsi on ilman aikuista. Moni aikuinen oli vaan tyytyväinen siitä että lapsi ei ollut kotona vaan oli poissa tieltä poissa jaloista :(

tämän minäkin huomasin tekstistäsi. :( yllättävän harva teini-ikäisen vanhempi tuntuu tietävän missä lapsensa viettävät aikaa iltaisin ja viikonloppuisin, millaisessa seurassa ja mitä tehden. ja sitten varmaan teidän kohdalla on vielä se, että harva vanhempi ymmärtää millaisessa hoidossa sinun poikasi on ja että sieltä osastolta ei niin vaan hatkailla. tuo hatkahan on semmoista lastensuojelu-slangia, onkohan pojan kaverin vanhemat edes ymmärtäneet mitä sillä tarkoitetaan.

voin vaan yrittää kuvitella tuskaasi siinä tilanteessa kun näit ne poliisiautot ja ambulanssin... ja jonkun perheeseenhän sekin tapahtuma toi suurta surua, vaikkei onneksi juuri teille. :'(
 
Järkyttävää sekin, että nämä lapset ovat vasta 13v, eikä esim. 16..
Ja resursseihin. Ihan yhtä paljon huolta ja työtä siinä olisi ollut vaikka poika olisi ollut ainokainen.. Nyt oli vain lisänä se, että joutui hankkimaan hoitajan, mutta ei se, että niitä lapsia on useampi, aiheuta sitä, että yksi ottaa hatkat..
 
Alkuperäinen kirjoittaja SpookyMama:
Poikani on intesiivi hoidossa koska hänellä on ongelmia hallita käyttäytymistään ongelma tilanteissa ja käyttäytyy agresiivisti itseään ja muita ihmisiä kohtaan. siis on lasten, ja nuorten psykiatrisen asiakas.

Emme siis pärjänneet pojan raivo kohtuksien kanssa kotona. Varsinkin nyt kun poika on saannut kokoa ja voimaa enemmän minä ja pienemmät lapset jäivät alakynteen liian helposti.

 
Niin, monet nuoret sanovat itsekin erilaisissa kyselyissä, etteivät vanhemmat tiedä, kenen kanssa he vapaa-ajalla ovat tai mitä tekevät. Toisaalta olen lukenut sellaistakin, että nykyisin lapsista huolehditaan yleisesti ottaen paremmin kuin ennen. Toivottavasti se näkyy tulevaisuudessa siinä, että vanhemmat eivät nosta käsiään pystyyn nuoren edessä joko jaksamattomuuttaan tai syyllisyyden tunnossaan ja halussaan olla kiva vanhempi.
 
Onneks kaikki selvis hyvin :hug: . Mutta sen vaan haluan kommentoida, että teinit kyllä vetää yhtä köyttä kavereiden kanssa vanhempia vastaan jos vaan toinen pyytää. Kaverin luottamusta ei haluta pettää. En kauheesti syyttelis sitä toista poikaa, hänen vanhempiaan kyllä jos ovat olleet tietosia asiasta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rokkimakkara:
Onneks kaikki selvis hyvin :hug: . Mutta sen vaan haluan kommentoida, että teinit kyllä vetää yhtä köyttä kavereiden kanssa vanhempia vastaan jos vaan toinen pyytää. Kaverin luottamusta ei haluta pettää. En kauheesti syyttelis sitä toista poikaa, hänen vanhempiaan kyllä jos ovat olleet tietosia asiasta.

En mä syyttelekkään toista poikaa. Vaan peräänkuulutan vanhenpien huolta lapsesta ja sitä mitä uskovat. Ottaisivat ruusunpunaiset lasit silmiltään ja näkisivät asiat niinkuin ne ovat. Tämänkin pojan vanhenhemmat uskoivat viimeseen saakka poikansa selittelyjä ja lupauksia ko tapahtumaan nähden. Eivätkä millään tavalla helpoittaeet omalta osaltaan lapseni läytämistä. Vaikka lapsellani on lääkitys 2 kertaa päivässä ja nyt oli kaikki lääkkeet syömättä.

Vanhenpien pitää uskaltaa olla aikuisia ja asettaa ne rajat lapselle/nuorelle.
Juu ja todellakin poikani oli sanonnut kavereilleen että ei saa kertoa olevansa hänen seurassaan.
Mutta olisin odottannut että vanhemat meille ilmoittaisivat kun heidän lapset kertoivat nähneen taikka olleen poikani kanssa sillä kaikille kerroin myös sen että pojalla lääkitys joka on nyt aivan ottamatta.
Mutta onneksi kaikki on nytten hyvin.

 

Yhteistyössä