M
"Miimis"
Vieras
Yritysaika, tutkimukset ja hoidot olivat jotain aivan järkyttävää aikaa. Raskausaikana iski totaalinen väsymys ja olo "ei enää ikinä lapsettomuushoitoihin". Tähän asti olen ollut todella onnellinen vauvasta ja ajatellut etten voisi ikinä edes toivoa enempää lapsia vaan oli tarpeeksi iso onni saada tämä lapsi.
Vauva on nyt 8 kk ja kun katselen ensimmäisiä valokuvia, viikkaan pieneksi jääneitä vaatteita varastoon tai näen jossain perheitä missä useampi pieni lapsi on alkanut mieleen nousta ajatus kuinka ihanaa olisi jos saisi vielä kokea raskausajan, synnytyksen ja pikkuvauva ajan sekä olisihan se mukavaa kun sisaruksilla olisi (hyvässä ja pahassa) seuraa toisistaan. Lähiaikoina ei olla miehen kanssa keskusteltu aiheesta mutta hän stressasi ja uupui vielä minua enemmän hoidoista ja oli sitä mieltä ettei ikinä enää.
Onko jollain muilla ollut tällaisia tunteita/ ajatuksia? Toisaalta olen ikionnellinen ja järki sanoo että ei pidä olla "liian ahne" kun nyt jo kävi näin hyvä tuuri, että lapsen saimme niin miksi pitäisi toivoa vielä toista. Jotenkin vain hämmentää tämä pieni vauvakuume mikä on minua valtaamassa
Vauva on nyt 8 kk ja kun katselen ensimmäisiä valokuvia, viikkaan pieneksi jääneitä vaatteita varastoon tai näen jossain perheitä missä useampi pieni lapsi on alkanut mieleen nousta ajatus kuinka ihanaa olisi jos saisi vielä kokea raskausajan, synnytyksen ja pikkuvauva ajan sekä olisihan se mukavaa kun sisaruksilla olisi (hyvässä ja pahassa) seuraa toisistaan. Lähiaikoina ei olla miehen kanssa keskusteltu aiheesta mutta hän stressasi ja uupui vielä minua enemmän hoidoista ja oli sitä mieltä ettei ikinä enää.
Onko jollain muilla ollut tällaisia tunteita/ ajatuksia? Toisaalta olen ikionnellinen ja järki sanoo että ei pidä olla "liian ahne" kun nyt jo kävi näin hyvä tuuri, että lapsen saimme niin miksi pitäisi toivoa vielä toista. Jotenkin vain hämmentää tämä pieni vauvakuume mikä on minua valtaamassa