Meillä menee parisuhde päin helvettiä

[uuvuksissa]

Vaativa vauva, ensin oli koliikit, sitten allergiat ja ties mitä. Aina on valvottu öitä. Ja ennenkaikkea äiti on valvonut, isä lyhytpinnaisena ei osallistu läheskään yhtälailla "vaativaan" hoitoon (yöt, itkut jne) kuin äiti ja tästähän tulee suurimmat riidat. Parisuhde alkaa olla taistelutanner, minä olen väsy lapsen kanssa olosta ja mies töistä ja vaateista. Kun yritämme että minä saisin kerrankin nukkua yön ja mies hoitaa vauvaa, menee yö entistä huonommin. Isä ei saa rauhoiteltua yöherännyttä lasta ja kohta on hirveä huutoshow - mies hermostuu lopulta ja minä tulen hyssyttämään. Vauva syö rintaa vielä kerran pari yössä, vaikkei ehkä enää tarvitsisi. Ei ole lähistöllä ketään, joka tulisi vauvaa välillä hoitamaan, olen todella paljon kaksin lapsen kanssa. Vaunukävelykin vaatii välillä liikaa voimia, kun yöllä on tullut valvottua enemmän kuin nukuttua. Nyt huolettaa, miten meidän parisuhteen käy.. riidellään päivittäin. Mikä tähän auttaisi? Tarvitsisin kunnon irtiottoa välillä, mutta vauva niin kiinni minussa etten uskalla lähteä koko illaksi/yöksi pois. En ole nukkunut kunnolla kohta vuoteen.

 

[pompula]

Kuullostaa niin tutulta tilanne. Meillä oli pojalla 3kuukautta koliikki ja valvoskeltiin sen takia. Isä ei voinut osallistua yöhoitoihin koska sen piti käydä töissä ja vielä rakentaa meidän omakotitaloa samaan aikaan.

Onneksi meillä oli sentään isovanhemmat lähellä ja apuna tarvittaessa. Tosin avun pyytäminen oli koskus vaikeata. Se, että pääsi joskus nukkumaan edes yhden yön pois kotoa oli aivan taivaallista. Oli kuin ihan eri ihminen aamulla. En millään olisi halunnut lähteä yöksi pois, mutta onneksi mies sai suostuteltua että tehtiin niin kummatkin välillä. Tosin meillä oli ne vanhemmat niin lähellä, että sinne oli helppo mennä nukkumaan.

Päiviä helpotti se, että oli kaksi ystävää joilla oli saman ikäisiä lapsia. Vaikka ei olisi jaksanut lähteä päivisin mihinkään se auttoi kun sai jutella samassa tilanteessa olevien kanssa.

Mulla oli selvästikin synnytyksen jälkeistä masennustakin, vaikka sitä en silloin tajunnutkaan/myöntänyt. Näin myöhemmin se on helppo tunnistaa. Parisuhde on ollut koetuksella ja vasta nyt on alkanut vähän helpottaa kun ollaan saatu talo melkein valmiiksi ja poika on jo 2,5 -vuotias.

Riitoja on ollut joka aiheesta ja koko ajan mutta niistä on onneksi selvitty. Eikös sitä sanotakin et lapsen ollessa pieni parisuhde on eniten koetuksella.

Paljon jaksamisia!

 

[kikikik]

Nyt kannattaa pilkkoa iso ongelmavyyhti pienempiin osasiin. Jos nyt tulkitsin oikein, niin yksi iso ongelman aiheuttaja on se, että sinä et saa nukuttua riittävästi. Et kerro vauvan ikää, mutta jo 6 kk:n ikäiselle voi pitää unikoulua. Ehkäpä sinun mielenterveytesi ja parisuhteenne kasassa pitämiseksi kannattaisi lapsellenne pitää se unikoulu (jos siis hän on yli 6 kk vanha)?

Kun saisit vauvan nukkumaan yöt läpeensä, niin jaksaisit itse paremmin arkea ja ihan mielenterveydenkin kannalta voit paremmin, kun yksi iso asia eli yöunet olisi kunnossa.

Minulla on ollut myös sama tilanne, että tukiverkkoja ei ollut, imetin ja mies ei osannut/oppinut/halunnut oppia vauvan tyynnyttelyä öisin, joten minä käytännössä valvoin kaikki yöt. Lopulta terveydenhoitaja neuvolassa patisti ja kannusti unikoulun käyttöönottoon. Pehmeä unikoulu ei onnistunut, jonka jälkeen olin aivan maassa. Empaattinen terveydenhoitaja kertoi, että myös radikaalia unikoulua voi käyttää (ns. huudatusunikoulua), joka tehoaa nopeammin, mutta sitä pidetään ei-lapsiystävällisenä vaihtoehtona. Asiat kannattaa kuitenkin suhteuttaa, sillä jos väsymyksesi aiheuttaa avioeron, niin sen jälkeenkin olet entistä enemmän kiinni vauvassa ihan joka ikisen yön (yhteishuoltajuus toimii imettävällä äidillä hyvin paljon siten, että isä vain käy arki-iltaisin vauvan luona eikä ota yökylään), jonka jälkeen olet jo suuressa riskissä sairastua masennukseen tai jopa vaarassa vahingoittaa itseäsi tai vauvaasi.

Kun saisit tuon uniasian kohdalleen, niin varmasti pystytte sitten taas keskustelemaan niistä muista ongelmista. Eroriski on suurimmillaan, kun lapsi on alle vuoden ikäinen. Kun et ole väsynyt, niin kyet paremmin keskustelemaan eri asioista miehen kanssa eikä tarvitse heti lähteä syyllistämisen linjalle.

 

[Alkuperäinen]

Ehdottomasti tosiaan suurin ongelma on tämä valtava väsymys, menee kuin horroksessa. Vauva on 7kk ja tosi levoton nukahtaja, mutta nyt saadaan suht nopsaan untenmaille meidän väliin kiinni pitämällä. Siihen rauhoittuu aika nopeaan, mutta sitten herää monta kertaa yössä huutamaan. Omaan sänkyyn ei saada millään rauhoittumaan, tassuttelut kokeiltu jne. Tosiaan tiukka kiinnipito kainalossa ja tutin pito suussa auttaa nukahtamaan. Joskus nostan omaan sänkyyn mutta sielläkin sitten herää huutamaan, kuten vieressäkin. Nyt on vielä levottomampi öisin kuin aiemmin, jolloin nukahti huonommin iltaisin. Luulisi päinvastoin.

 

[tiipii....]

7kk....oisko hampaita tulossa ja sen takia valvottaa myös..? Luin, että juuri 7-10kk vauvojen äidit ovat niitä kaikkein uupuneimpia joten et ole ainoa!
Meillä on myös kireää kotona ja suureksi osaksi mun väsyn vuoksi. Mieheltä ei saa niin paljon apua kun haluaisin ja suoraan sanoen kyrpii sellainen. Mutta yritän ajatella, että jos vaikka sit helpottaa kun vauva vähän kasvaa ja saa omat unet taas takaisin. Hormonitkin vaikuttaa vielä tuossa vaiheessa joten ei todellakaan kannata mitään hätiköityjä päätöksiä lähtä tekemään suuntaan tai toiseen.
Meillä auttaa se, että välillä pakkaan auton ja lähtään mummolaan pariksi päivää tai muuten vaan se, että otan etäisyyttä mieheen. Ennnemmin niin, kun että joka päivä riidellään jostain, siitä vaan katkeroituu.

 

[Alkuper.]

Neuvolasta sanoivat, että isän pitää hoitaa vauva viikonloppuöisin. Yritimme tätä jo eilen, vauva rääkyi hysteerisesti niin kauan kunnes minä tulin viereen. Nukahti poski mua vasten samantein. En tajua miten onnistuisi se isän hoito.. Tunnen olevani puun ja kuoren välissä.

 

[misai82]

Meillä esikoinen levoton ja vaikea saada nukahtamaan vauva-aikana, parhaiten sain rauhoittumaan ja nukahtamaan kapaloon. Iso aluslakana pitkittäin taittena kahtia ja niin ettei saa huidottua käsin.

Kaikki lapset on erilaisia ja kaikilla ei samat niksit toimi, mut meillä auttoi tämä.

 

[Meilläkin koettu tämä]

Meilläkin oli aikalaillla samanlainen tilanne toisen lapsen kohdalla. Luulin, että isä hoitaa toista lasta ihan suvereenisti, mutta eipä niin käynytkään. Vauva oli vieläpä kovasti kiinni minussa ja yöt oli tosi rikkonaisia. Meillä tilanne helpotti kun lopetin imetyksen 10 kk:n iässä. Yöt rauhoittuivat heti. Nyt lapsi on reilun vuoden ikäinen ja nukkuu yöt hyvin. Nyt nukahtaa myös isän nukuttamana.

Suosittelen, että otat yhteyttä neuvolaan ja pyydät sieltä apuja. Meidän kunnassa ainakin saa kotiapua eli neuvola lähettää hoitajan lasta kaitsemaan ja sinä voit vaikka miehesi kanssa käydä yhdessä jossain tai vaikka nukkua univelkoja pois. Kunnan työntekijä ei kuulemma siivoa, mutta kaikkea muuta kyllä Meille ainakin kovasti painotettiin, että pitää pyytää apua jos tarvii. Meilläkään ei hoitoapua ole saatavilla, kun isovanhemmat asuu niin kaukana. Jotenkin vaan on jaksettu.

Elämä helpottuu kyllä, mutta onhan vauva-aika raskasta valvomisien vuoksi. Ja parisuhde siitä tietysti kärsii. Kun vaan miehetkin muistaisivat, että vauva-aika on sellaista ja se kyllä loppuu aikanaan.

 

[dxfctvgbhj]

Vaihtoehtoja oikeasti on. Suosittelen kyllä kunnon unikoulua ja se vanha kunnon huudattaminen on varmaan tehokkain. Viikossa meidän taapero oppi ja alle puolivuotiaana koulutettiin vaikka tätä ei nykyään suositellakaan. En kyllä ole kovasti pelännyt, että lapsi traumatisoituu tuosta. Meillä nukahtaa aina nykyään itse ilman mutinoita. Suuri osa meistä on unikoulutettu tällä vanhalla tyylillä, ja kyllä me kaikki aika normaaleita ollaan. Kaikki ei tätä siltikään hyväksy eikä tarvitsekaan hyväksyä, mutta tämä on oma näkemykseni. Luulisin, että lapsi traumatisoituu varmaan enemmän, jos vanhemmilla ei väsymyksestä johtuen ole kaikki kotona...

 

[Jeps vanhempi..]

Pidä ihmeessä unikoulua, neuvolasta saat oppaita. Täysin normaalia on, että pitkästä valvomisesta kärsii sinä, sinun kroppasi ja psyykkeesi, sitä kautta myös vauvan hoito, parisuhde tai oikeastaan tuo vaikuttaa kaikkeen. Itse olin välillä "niin" pihalla valvomisen jälkeen, jos mies ei olisi suht tasaisesti myös herännyt yöllä, olisinko mahtanut edes olla vauva hoito kunnossa. Välillä yöllä herätessäni kompastelin ja pudottelin tavaroitakin. En uskaltanut vaihtaa vaippaa yöllä, tuosta "toistaitoisuudesta" johtuen. Melestäni väsymys vastaa kunnon humalan sekaista krapulaa, yhtä järjissään on pitkän univajeen aikana.

 

[maksimarket]

Minäkin komppaan edellisiä. Pehmeä unikoulu on hyvä juttu, jos sen saa toimimaan. Vaativan esikoisvauvan kanssa ei välttämättä itseltä löydy taitoa eikä rättiväsyneenä ehkä pitkäjänteisyyttäkään hoitaa vauvan uniongelmia.

Oman esikoiseni kohdalla unikoulu toteutettiin 6 - 7 kk:n iässä, joka on siitä hyvä, että vauva ei osaa vielä esim. kiivetä sängystä pois, vaan pysyy paikallaan. Ensimmäisenä yönä vauva huusi noin 2,5 tuntia, jonka jälkeen nukahti ja nukkui aamuun asti. Toisena yönä huusi enää noin 15 min, jonka jälkeen nukahti ja nukkui aamuun asti ja kolmantena yönä nukkui sitten kertaakaan heräämättä aamuun asti. Vauva oli herätessään iloinen ja pirteä. Tietenkin huudattaminen tuntui pahalta minusta, mutta meillä oli pakkorako, sillä olin jo niin väsynyt, että huomasin jo suunnittelevani itsemurhaa väsymyksen ja masennuksen vuoksi. Kun sain nukuttua taas kunnolla, jaksoin tehdä vaikka mitä ja mielialakin koheni tosi nopeasti paremmaksi. Tietysti se heijastui sitten parisuhteeseenkin positiivisesti. Itselleni ei jäänyt siitä mitään pahaa sanottavaa.

Toisen lapsen kohdalla taitoni olivat jo paremmat ja osasin opettaa vauvan nukahtamaan itsekseen, jolloin mitään varsinaista unikoulua ei tarvittu.

 

[Lataamon tarpeessa]

Aloittajan teksti kuulosti liian tutulta. Myöskään minä en ole nukkunut yli vuoteen kunnolla yhtäkään yötä. Isä käy töissä joten hänen ei mielestään tarvitse osallistua vauvan hoitoon öisin. Vauva on yli vuoden ikäinen ja jätin pari yötä sitten pois tavan että annoin maitoa pullosta kun hän heräsi aamuyöstä. No, siitä on seurannut se että hän heräilee todella useasti yön aikana, vaikka tähän asti meni pari kuukautta niin ettei herännyt kuin kerran yöllä, sai maidon ja nukahti heti.
Vauva on nyt kaksi viikkoa nukkunut HUONOSTI. Minä olen nukkunut VIELÄ HUONOMMIN. Tästä taas seuraa se että olen kiukkuinen ja saatanan väsynyt ja tiuskin miehelle, ja vaadin että hän auttaisi enemmän vauvan kanssa ja sitten tapellaan. Parisuhdetta meillä ei kai enää edes ole. Ollaan vaan yhdessä kun on tuo huutokone tuossa. Itselläni ei ole enää elämäniloa, en tiedä mitä se on. Aikani menee kiukuttelua ja huutoa ja kiljumista kuunnellessa. Loppuaika menee kieltämällä ja kyttäämällä, ettei lapsi tee pahojaan. Mietin juuri äsken ihan tosissaan, että soitan maanantaina neuvolaan, ja kysyn mikä se lataamo on jossa olen kuullut monen tuttunikin olleen (äitejä) joilla on naksahtanut päässä kun väsymys kasvaa tarpeeksi ja seinä tulee vastaan. Mieheltä en saa mielestäni tarvittavaa tukea. Olen huono äiti kun ei hermot kestä. Olen niin väsynyt... ehkä se auttaisi jos parisuhde toimisi, mutta ei niin ei.....ja saisi joskus nukkua.....

 

[Edellinen bimbo äiti]

Miten onnistuu vuoden ikäisen unikoulu? Mäkin pelkään että teen kohta ittelleni jotain jos en saa nukkua. Unikoulu on ainoa ratkasu. Antaako lapsen kiljua kaksi tuntia huoneessaan ja siellä ei sitten käydä kertaakaan? En nyt muista niitä neuvoja kun ei järki nykyään enää kulje mun päässä ollenkaan.

 

[Vielä edellinen]

En lukenut siis kuin aloittajan viestin, täällä kai onkin tosta unikoulusta jotain kommenttia, kuten sanoin järkeni ei enää kulje....

 

[hae apua]

Lataamon tarpeessa: hae ihmeessä heti maanantaina apua neuvolan kautta. He ensinnäkin osaavat neuvoa unikoulussa mutta sitä kautta pääset myös saamaan ammattiapua. Tilanteesi vaikuttaa aika pahalta. Mutta kyllä tilanne varmasti hyväksi vielä kääntyy. Älä menetä toivoasi.

Toisekseen, voisin tirvasta näitä miehiä nokkaan, jotka vetoavat siihen ettei minun tarvitse yöheräämisiin osallistua kun käyn töissä. Jos yhdessä on perhe perustettu, on siitä yhdessä myös huolehdittava. Ja siihen tosiaankin kuuluu välillä niinkin ikäviä asioita kuin lapsesta huolehtiminen yöaikaan. Varsinkin jos ollaan tilanteessa, jossa äiti hyppii seinille univelkojen takia. Itsekkyyden huippuja tällaiset miehet.

 

[huh sentäs..]

Toisekseen, voisin tirvasta näitä miehiä nokkaan, jotka vetoavat siihen ettei minun tarvitse yöheräämisiin osallistua kun käyn töissä.

Jos äiti ei jaksa edes lapsen kanssa kotona yön valvottuaan, niin miten ihmeellä miehen pitäisi jaksaa valvoa vauvan kanssa ja käydä siihen päälle kenties hyvinkin vaativassa päivätyössä? Onhan vauvankinz kanssa rankkaa, mutta on IHAN eri asia lähteä joka aamu kotoa tekemään "vieraalle" töitä.

 

[mietihän...]

Toisekseen, voisin tirvasta näitä miehiä nokkaan, jotka vetoavat siihen ettei minun tarvitse yöheräämisiin osallistua kun käyn töissä.

Jos äiti ei jaksa edes lapsen kanssa kotona yön valvottuaan, niin miten ihmeellä miehen pitäisi jaksaa valvoa vauvan kanssa ja käydä siihen päälle kenties hyvinkin vaativassa päivätyössä? Onhan vauvankinz kanssa rankkaa, mutta on IHAN eri asia lähteä joka aamu kotoa tekemään "vieraalle" töitä.

Yhden tai kahdenkin yön univelka on kuitenkin toimintakyvyn kannalta aika eriasia kuin kuukausien tai vaikka vuoden, mikä tässäkin ketjussa on todellisuutta joillekin äideille...tuskin kukaan on vaatimassa että mies hoitaisi tästedes kaikki yöheräämiset ja kävisi lisäksi päivät töissä, mutta jos äiti tietäisi, että saa varmasti edes parina yönä viikossa (esim. viikonloppuna) nukkua kunnon unet, sekin varmasti auttaisi ihmeesti jaksamaan. Tottakai isä siinä väsyy myös, mutta mielestäni parempi vaihtoehto kaksi väsynyttä mutta silti suht tolkuissaan olevaa vanhempaa, kuin toinen levännyt ja toinen joka on väsymyksestä ihan sekopäinen.

 

[hae apua]

Toisekseen, voisin tirvasta näitä miehiä nokkaan, jotka vetoavat siihen ettei minun tarvitse yöheräämisiin osallistua kun käyn töissä.

Jos äiti ei jaksa edes lapsen kanssa kotona yön valvottuaan, niin miten ihmeellä miehen pitäisi jaksaa valvoa vauvan kanssa ja käydä siihen päälle kenties hyvinkin vaativassa päivätyössä? Onhan vauvankinz kanssa rankkaa, mutta on IHAN eri asia lähteä joka aamu kotoa tekemään "vieraalle" töitä.

En todellakaan tarkoittanut, että isän pitää kaikki yöheräämiset ottaa itselleen mutta edes yksi yö vaikkapa viikonloppuna auttaisi kovasti univelkaista äitiä. Siihen ei isän työssäkäynti kaadu jos hän yhden yön valvoo lapsensa kanssa niin että äiti saa nukuttua. Minusta se ei todellakaan ole liikaa pyydetty, pikemminkin ihan itsestäänselvä asia.

 

[vastuu kuuluu myös isälle]

Toisekseen, voisin tirvasta näitä miehiä nokkaan, jotka vetoavat siihen ettei minun tarvitse yöheräämisiin osallistua kun käyn töissä.

Jos äiti ei jaksa edes lapsen kanssa kotona yön valvottuaan, niin miten ihmeellä miehen pitäisi jaksaa valvoa vauvan kanssa ja käydä siihen päälle kenties hyvinkin vaativassa päivätyössä? Onhan vauvankinz kanssa rankkaa, mutta on IHAN eri asia lähteä joka aamu kotoa tekemään "vieraalle" töitä.

En todellakaan tarkoittanut, että isän pitää kaikki yöheräämiset ottaa itselleen mutta edes yksi yö vaikkapa viikonloppuna auttaisi kovasti univelkaista äitiä. Siihen ei isän työssäkäynti kaadu jos hän yhden yön valvoo lapsensa kanssa niin että äiti saa nukuttua. Minusta se ei todellakaan ole liikaa pyydetty, pikemminkin ihan itsestäänselvä asia.

Samaa mieltä "hae apua":n kanssa. Sitä paitsi monesti töissä on paljon helpompaa kuin koko päivä kotona lapsen/lasten kanssa + kotityöt.

 

[Koiran kouluttaja]

Ihanhan tuo unikoulu kuulostaa loogiselta, mutta olenkin koirankouluttaja en lasten kouluttaja .
Mutta siis perustuu kait samaan kuin koirilla huomioimattomuus. Eli jos halutaan toiminnon vähenevän niin jätetään se huomioimatta ja se toimii suurimpana rankaisuna.
Kaikenlainen huomio, negatiivinen ja positiivinen, kun toimii ainakin koiralle "palkkana". Eli vauvojen tapauksessa, kun vauva huutaa tunnin, menet sen luo, se on saanut mitä se "haluaa". Seuraavalla kerralla se jaksaa kokeilla huutoa vielä pidempään, tietysti tiedostamattaan. Eli toiminto vahvistuu.

Mutta sama sitten toimii toisin päin. Kun huudolla ei saavuta mitään niin se keino katoaa vauvalta hiljalleen. Ja vauvojen tapauksessa, kuten nuorilla koirilla, voisin kuvitella, että se vaikein hetki on juuri ennen nukahtamista, kun eivät osaa tunnistaa väsymystään ja riekkuvat sitten ylikierroksilla. Myös koirilla toimii "kapalointi", eli pidetään vaikka tiukasti kiinni kunnes koira rauhoittuu, tai rajataan koiran tila, laitetaan vaikka se omaan nukkumakoppaan. Ja pian pentu jo haukottelee, kun "huomaa" että tunnetila onkin väsymys. Meillä aikuisillahan se voi näkyä vaikka hysteerisenä nauruna, kun ollaan yliväsyneitä ja yleensä myös sen tunnistamme...

Mielestäni tuollainen "radikaali" teko, että antaa vauvan huutaa jos se sitä kautta oppii nopeasti nukahtamaan, on maalaisjärjellä ajateltuna parempi, kuin että vauvakin nukkuu öitä huonosti monta kuukautta. Eikös levottomat yöt ja päivät sitten traumatisoi vauvaa. Mutta en olekaan psykologi.

Mutta oikeasti, joskus, ehkä sitten harvoissa tapauksissa, vauvalla voi olla jokin fyysinen kipu jonka vuoksi huutaa eikä nuku. Veljelläni sellainen aikanaan oli (15 vuotta sitten), luunmurtuma synnytyksessä, joka oli jäänyt huomaamatta. Huomattiin vasta monien valvottujen kuukausien jälkeen sattumalta asiantuntevan hoitajan käsissä. Eli aina ei kyseessä ole vaativa vauva.

 

[nounounou]

Hei ihan totta, lasta ei kasvateta kuten koiraa, niitä ei voi verrata missään asiassa!

Koira kasvatetaan alistumaan isännälleen, ihminen kasvatetaan itseohjautuvaksi.

Mitä tulee pieneen lapseen niin itku on lapsen tapa puhua kun muuta keinoa ei ole. Huudattamalla nukkumaan opettaminen tehoaa koska lapsi oppii siitä, että turha pyytää apua vanhemmilta kun sitä ei tule, lapsi siis alistuu kohtaloonsa.

On muitakin keinoja opettaa lapsi nukkumaan kuin huudattaminen, tassuttelu yms. lempeämmät keinot jossa lasta ei jätetä yksin selviämään hätänsä kanssa.

 

[Hermoz]

Koirankasvattajan kanssa täysin samoilla linjoilla. Määrätietoisuus on kaiken A ja O. Neljän lapsen vanhempana, minua huvittaa vanhemmat, jotka NUKUTTAVAT lasta, jopa tunninkin. Kun lapsella on oikea unirytmi, nimeomaan lapsen oma, ei heitä tarvitse nukuuttaa. Kun viet lapsen hänen oman rytmin mukaan nukkumaan, annat ruoan ja jätät lapsen petiin, kas, suureksi hämmästyksesksi hän nukkuu!

Unikoulu on erittäin vaativa koulu, erityisesti vanhemmille. Siinä jos missä punnitaan määrätietoisuus vanhemmilta. Jos unikoulua vain "kokeillaan" yhtenä keinona yöheräämisille, se ei voi onnistua. Idols tuomareita lainatakseni, asenne ratkaisee.

 

[Susanneh]

Hei ihan totta, lasta ei kasvateta kuten koiraa, niitä ei voi verrata missään asiassa!

Koira kasvatetaan alistumaan isännälleen, ihminen kasvatetaan itseohjautuvaksi.

Mitä tulee pieneen lapseen niin itku on lapsen tapa puhua kun muuta keinoa ei ole. Huudattamalla nukkumaan opettaminen tehoaa koska lapsi oppii siitä, että turha pyytää apua vanhemmilta kun sitä ei tule, lapsi siis alistuu kohtaloonsa.

On muitakin keinoja opettaa lapsi nukkumaan kuin huudattaminen, tassuttelu yms. lempeämmät keinot jossa lasta ei jätetä yksin selviämään hätänsä kanssa.

Sekä lasten äitinä, että koirien omistajana niin kyllä koiran kasvattaja puhuu asiaa. Koiria ei sitä paitsi opeteta alistumaan. Meillä koirat tottelee siksi, että ne haluaa, koska siitä tottelusta seuraa aina jotain mukavaa, kuten leikkiä tai ruokaa. Vaikka lapsia tai koiria ei voikkaan verrata keskenään, niin kyllä niiden kasvatuksessa pätee samat periaatteet.
Määrätietoisuus, "huonojen tapojen" huomioimattomuus ja oikeista asioista kehuminen. Ensimmäisen lapsen kanssa olin itsekin jotenkin hukassa nukkumisasioiden suhteen, lasta ei meinannut millään saada nukkumaan ja jotenkin tuntui, että minun velvollisuus on nukuttaa. Mutta siinä saattoi välillä mennä montakin tuntia ja usein lapsi vain pelleili. Unikoulun avulla nukkumiset saatiin järkeviksi ja muidenkaan lapsien kohdalla ei ole sen koommin tarvinnut nukuttaa vaan iltatouhujen jälkeen kun lapsen vie sänkyyn ei mene korkeintaan kuin 10 min, kun lapsi jo nukkuu. Ja ilman huutoa tai temppuilua.

 

[nounounou]

Just, että koiraa ei kouluteta alistumaan? Nykymeininkiä vissiin sitten kun koirakin kasvatetaan tasaveroiseksi ihmisen kanssa.
Eiköhän se sentään ole niin, että koira alistuu tottelemaan ihmistä mutta lasta ei voi kasvattaa alistumaan.


Mitä tulee tuohon nukuttamisasiaan niin unirytmin sanelee synnynnäinen temperamentti ja unirytmi on synnynnäisistä temperamenteista se joka kaikkein vähiten muuttuu iän mukana.
Toiset lapset ovat syntymästään sellaisia, että heidän on vaikea rauhoittua nukkumaan eli ei ole tähän nukuttamiseen yhtä ja ainoaa keinoa joka tepsisi kaikkiin lapsiin.

 

[jeespoks_]

Onko nounou kouluttanut koiria? Meillä ei ole vielä lapsia, mutta aion kyllä soveltaa koirankoulutusoppeja tuleviin lapsiini ihan varmasti. Lähtökohta on äärimmäisen yksinkertainen - kun tekee oikein, siitä seuraa jotain mukavaa ja kun tekee väärin, ei huomioida/ohjataan luvalliseen puuhaan.