Miehen alkoholi, minun suojamuuri ja toimiva avioliitto?

["Lumikki"]

Haluaisin lukijoilta nyt neuvoja tilanteeseeni.
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä seitsemän vuotta. Meillä on yhteinen yritys, yhteiset harrastukset, eikä meillä ole lapsia. Me olemme tykänneet aina touhuta yhdessä, eikä kumpikaan juurikaan kaipaa yhtä iltaa pidempää omaa aikaa. Toki on ollut tyttöjen reissuja ja miesten reissuja. Meillä on mielestäni ollut hyvä liitto. Mieheni on aina suorastaan palvonut minua. Tähän seitsemään vuoteen mahtuu*kuitenkin TODELLA*paljon rankkoja kokemuksia. Meidän liittomme lähti niin, että suurin osa molempien suvusta halusi meidän eroavan ja saimme oikeasti paskaa niskaan vuosia vuosia.

Mieheni juo. Hän ei juo viikkoa taikka kahta putkeen, mutta kun hän ottaa, hän ottaa niin, että menee muisti ja vielä 12 tunnin kuluttua saattaa puhaltaa mittariin useita promilleja. Viikolla hän ei vedä ns. perseitä, mutta haluaa kuitenkin joka ilta ottaa jonkin verran alkoholia, pari lasia viiniä tai muutamia lonkeroita. Hänellä on ollut ex-elämässään viinan otto todella rankkaa. Meidän liitossa olemme saaneet juomisen sen verran hallintaan, et hän kykenee olemaan*töissä hyvä johtaja.
Juominen on kuitenkin vienyt minulta valtavasti voimia. Olen itkenyt monta kertaa sitä, kun toinen makaa vapaapäivänämme oikeasti viittä vaille taju kankaalla. Todella monet monet yhteiset reissumme on mennyt pieleen liika juomisen takia.
Olen vetänyt suojamuurin ympärille ja myönnän, että olen ollut liian etäinen. Olen torjunut miestäni usein ja se on jäänyt ns. päälle, enkä ole enää nähnyt metsää puilta.
Nyt on tilanne se, että mieheni ei tiedä, mitä hän tuntee minua kohtaan. Hän on tullut niin paljon torjutuksi, ettei enää ole uskalla näyttää tunteitaan. Tähän saakka hän on oikeasti jumaloinut minua. Kaksi viikkoa en mennyt nyt näin. Mieheni on toisen viikon juonut pahaan oloonsa ja ollut raivostuttavan ryytynyt sekä etäinen. Minä en haluaisi, et liittomme päättyy. Haluaisin olla valmis yrittämään, mutta pelkään, et onko se sit oikeasti mahdollista.
Tänään mieheni sanoi, että haluaisi juoda enemmän ja vapaammin. Hän kertoi, että esim. kaksi kertaa viikossa pari lasia punaviiniä ja ainakin kerran kuussa perseet. Samalla hän haluaa, että minä huomioin häntä enemmän. Alkoholista on tullut minulle kummitus. Annan mieheni juoda, mutta kun hän juo liikaa, oikeasti sekoan. Minulla kestää pitkään saada tunteeni taas kuntoon, että voimme jatkaa ns. normaalia elämää. Seksiä on siksi vähän. Baarissa mieheni ei tykkää käydä. Hänelle riittä se, että saa juoda ja mielellään niin, et pönttö on sekaisin ja pitkään.
Opettelenko siis nyt kohtaamaan alkoholin "hyvänä" ja annan mieheni juoda ja samalla hampaita purren vedän tilanteen kunnialla läpi? Eikö alkoholisti löydä aina syyn juomiseen? Onko tämä oikeasti edes sitä, et olen jättänyt hänet huomiotta vaiko vain syy saada oikeasti nyt juoda? Olemme kuitenkin 24/7 yhdessä ja hän sanoo, että on yksinäinen? Alan epäillä jo omiakin tunteitani, en ole täysin varma, et mikä on niiden todellinen laita. Olisiko kuitenkin hyvä nyt antaa ajan kulua ja katsoa tilannetta? Kuitenkin nyt tuntuu, ettei ero tässä vaiheessa ole oikea ratkaisu.
Onko kohtalotovereita tai millaisia neuvoja antaisitte tähän. Kiitos suuresti jo etukäteen!

 

[no jaa]

Olette addekteja molemmat. Mies on ehkä vahvimmin alkoholiriippuvainen ja sinä läheisriippuvainen.

Tuonkaltainen alkoholismi on silkkaa itsetuhoa, eikä sen ennuste ole hyvä. Sinuna minä en ottaisi vastuuta miehen puolesta. Jos hän haluaa juoda, niin juokoon sitten, mutta ihan varmana en ota asiakseni tarjota sen enempää seuraa kuin seksiäkään yksinään kännäävälle toopelle. Harkitsisin erillisiä asuntoja. Olisin varmaan jo hankkinut omia harrastuksia ja menoja, jotka eivät ole siitä kiinni onko mies kävelykykyinen vaiko ei.

 

[Vätti Räsynyt]

valitettavasti sulla on vain kaksi vaihtoehtoa:
-eroat
-hyväksyt sen juomisen

Jos teille ei ole tulossa lapsia niin onko se juominen sellainen asia minkä kanssa et pysty elämään?

 

[Maewest]

Alkoholisti keksii aina syyn juoda. Valitettava tosiasia on, että kun ihminen on noin riippuvainen alkoholista, niin se viina menee kaiken muun ohi. Elämää järjestelään niin, että on mahdollisuus juoda.

Et voi kohdata alkoholia hyvänä, koska alkoholi on paha. Sinun ei ainakaan pidä toimia miehesi juomisen mahdollistajana. Sinun on huolehdittava itsestäsi ja hyvinvoinnistasi, koska olet arvokas ihminen.

 

[Minni:)]

Exä oli alkoholisti, vähän samaan malliin joi kun sunkin mies. Ennen mua joi paljon enemmän. Kyllä se meni just niin et syy juomiseen oli mussa, mä olin syypää kaikkiin ongelmiin. Itsekin yritin olla ymmärtäväinen ja mietin et ehkä mies on oikeassa ja mussa on vika. No varmasti normaalissa suhteen ongelmissa mussakin on vikaa, en sitä epäile ollenkaan, mut juomiseen mä en ollut syyllinen millään tavalla. Ajan kanssa aloin vihaamaan miestäni kun se oli kännissä tai makasi krapuloissaan viinalta haisten. Pahoittelen mut ei tossa nyt mikään ymmärrys ja päähän taputtelu auta. Jos miehesi haluaa saada suhteen vielä toimimaan niin ymmärtää hakea apua juomiseen, jos ei niin eiköhän kohta kuvioissa ole alkoholin lisäksi vielä vieraat naiset ja soutaminen ja huopaaminen sen välillä haluaako olla kanssasi vai ei. Ihan tulee surullisen kuuluisa Nykäsen Matti mieleen. Mieti mitä itse todella haluat? Jaksatko oikeasti tollaisessa suhteessa?

 

["kohtalotoveri"]

Tuttu tunne!!!!!!! Tosin sillä erotuksella, että meillä on lapsia. Eikä mies nyt aivan hirmuisessa kunnossa useinkaan ole. Paitsi, jos on sattunut käymään jossain ulkona "parilla" seurassa, jossa aina sattuu ja tapahtuu. Niitä iltoja on onneksi harvoin. Muutama viikko sitten sain tarpeekseni, koska olin aivan loppu juomisen takia. Kirjoitin kirjeen miehelleni ja kerroin, mitä todella ajattelen. Totesin, etten halua tällaista elämää enkä uskalla poistua kotoa ilman lapsia, koska en luota hänen olevan selvinpäin. Tilanne selvisi ainakin hetkeksi, toivotaan, että kestää.

Mutta sitä juuri olen miettinyt, että missä menee se alkoholismin raja? Itsellä on itsetunto mennyt aika lailla tuon takia. Jos ei olisi lapsia, niin en jäisi. Nytkin jos tilanne palaa siihen, missä oltiin muutama viikko sitten, saa mies hakea apua juomiseensa tai sitten ollaan todella eron partaalla. En voi enkä halua uhrata omaa ja lasten elämää siihen, että joutuu miettimään tekemisiään ja sanomisiaan. Eikä lasten tarvitse nähdä sellaista alkoholin käyttöä.

En tiedä, onko tästä mitään apua. Tai olenko itse toiminut niin kuin "pitää". Takuulla tulee kommentteja, että lapset huostaan jos ette sieltä lähde. Mutta näin meillä ja ainakin silmät on auenneet tilanteelle. Se kai on kaiken alku. Voimia Lumikille, tiedän, ettei ole helppo tilanne!

 

[alkkiksen exä]

Mä suosittelen aloittajaa ja muissa samassa tilanteessa olevia käymään Päihdelinkin keskustelufoorumilla. Siellä on oma alue omaisille, mutta alkoholistien jutuistakin saa uutta näkökantaa asiaan. Haluan vielä sanoa sen, että omaisten arkielämän kannalta ei ole väliä, että onko kyseessä "vain" alkoholiongelmainen vai alkoholisti.

Lumikki: sinä et ole ollut "liian etäinen". Sun miehesi on työntänyt sut pois juomalla ja nyt kehtaa syyttää sua omista teoistaan. Sitä parisuhdeh*lvettiä, johon alkkiksen kaa joutuu, ei kestä jos ei etäännytä itseään. Älä missään nimessä syytä itseäsi suhteenne huonosta tilasta! Alkoholiongelmaiset käyttäytyvät narsistisesti ja saavat muut mukaan siihen. Ero on ainoa tapa pelastaa itsensä ja tulla vielä joskus onnelliseksi. Jos alkoholisti oikeasti haluaa takaisin, niin hän raitistuu ja yrittää sitten uudelleen.

Kohtalotoveri: mulla on alkkiksen kaa yhteisiä lapsia. Exä ei ollut rapajuoppo ja välillä hänellä ja lapsilla oli kivaa aikaa yhdessä. Kuitenkin lapseni ovat nyt eron jälkeen rauhallisempia, itsevarmempia ja iloisempia, kuten minäkin. Alkoholismin rajalla ei ole väliä perheen kannalta. On ihan sama, että juoko puoliso/vanhempi siksi, että on sairas vai siksi, että on itsekäs kusipää. Lopputulos on sama: pelkoa ja vihaa perheessä.

 

["minttu"]

millanen aikuinen puhuu näin :vetää perseet? :O

no joo,mutta jos mies ei halua loepttaa juomista,niin ei varmaan kannata tuhota itseäänkin. Mulla kävi tuuri, sain tietää miehen alkoholi ongelmasta, totesin että se on joko alkoholi tai minä, siis täysin, koska olen itse absolutisti enkä todellakaan jaksa katsoo viinan kanssa läträämistä. mies halusi itsekkin päästä juomisesta. joten suostui ottamaan lääkäriltä antabuksen avuksi, tosin mies joi siksi kun kärsi yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä, eli lääkitsi pahaaoloaan alkoholilla. joten kun kaikki tul iilmi ja mies pääsi ahdistuksesta/masennuksesta oli alkoholikin helppo jättää taakse.

ap:n miehen tapauksessa tuskin meis haluaa olla juomatta. miksi mahdollistaa toiselle häntä itseäänkin vahingoittava riippuvuus? ite oisin sanonu että se on joko niin että mies hakee apua tai sitte uuden naisen.

 

["Lumikki"]

Olette kaikki NIIN*oikeassa! Sisimmässäni tiesin nämä asiat, mutta kuulun juurikin siihen "ryhmään", joka puolustelee miestään sillä, etteihän hän ole mikään putkijuoppo. Hänhän ottaa vain "silloin tällöin". Onhan se tosiaan ongelma, jos alkoholia on saatava joka ilta edes vähän? Ja alkoholia otettais enemmän, jos minä en koko ajan kontrolloisi. Joudun "valvomaan" miestäni kuin pientä lasta ja sitten kun hän juo yli, hän on äärimmäisen valvottava. Hän ei ole aggressiivinen, hän on vain rauhallinen erittäin tyhmä tollo, joka tekee ja puhuu aivan idiootteja asioita!

Tuntuu oikeasti niin helvetin pahalta! Kun liitto muuten olisi oikeasti täydellinen, enkä tuossa kohtaa yritä selitellä mitään. Meillä on vain todella ihanaa yhdessä. Se suututtaa, että olen kovalla työllä saanut hänen yrityksensä kannattamaan, saanut hänen lapset uskomaan, et iskän kanssa on kivaa, saanut hänen ja äidin välit kuntoon, olen oikeasti antanut hänen elämälleen koko selkärankani.
Nyt kun lähden, jään ihan tyhjän päälle! Mulla ei ole työpaikkaa (missä olen ollut todella hyvä työntekijä/johtaja), minulla ei ole kotia, ei lapsia, ei omaa perhettä… En halua sääliä itseäni, mutta on julmaa, et ihminen, joka pilasi liittomme, saa kaiken!!
Mutta siitä huolimatta tiedän, että jos mieheni ei muutu, minun on lähdettävä ja tulen olemaan onnellisempi. Kunpa saisin voimia!

 

[shfhsf]

[QUOTE="Lumikki";29317417]Haluaisin lukijoilta nyt neuvoja tilanteeseeni.
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä seitsemän vuotta. Meillä on yhteinen yritys, yhteiset harrastukset, eikä meillä ole lapsia. Me olemme tykänneet aina touhuta yhdessä, eikä kumpikaan juurikaan kaipaa yhtä iltaa pidempää omaa aikaa. Toki on ollut tyttöjen reissuja ja miesten reissuja. Meillä on mielestäni ollut hyvä liitto. Mieheni on aina suorastaan palvonut minua. Tähän seitsemään vuoteen mahtuu*kuitenkin TODELLA*paljon rankkoja kokemuksia. Meidän liittomme lähti niin, että suurin osa molempien suvusta halusi meidän eroavan ja saimme oikeasti paskaa niskaan vuosia vuosia.

Mieheni juo. Hän ei juo viikkoa taikka kahta putkeen, mutta kun hän ottaa, hän ottaa niin, että menee muisti ja vielä 12 tunnin kuluttua saattaa puhaltaa mittariin useita promilleja. Viikolla hän ei vedä ns. perseitä, mutta haluaa kuitenkin joka ilta ottaa jonkin verran alkoholia, pari lasia viiniä tai muutamia lonkeroita. Hänellä on ollut ex-elämässään viinan otto todella rankkaa. Meidän liitossa olemme saaneet juomisen sen verran hallintaan, et hän kykenee olemaan*töissä hyvä johtaja.
Juominen on kuitenkin vienyt minulta valtavasti voimia. Olen itkenyt monta kertaa sitä, kun toinen makaa vapaapäivänämme oikeasti viittä vaille taju kankaalla. Todella monet monet yhteiset reissumme on mennyt pieleen liika juomisen takia.
Olen vetänyt suojamuurin ympärille ja myönnän, että olen ollut liian etäinen. Olen torjunut miestäni usein ja se on jäänyt ns. päälle, enkä ole enää nähnyt metsää puilta.
Nyt on tilanne se, että mieheni ei tiedä, mitä hän tuntee minua kohtaan. Hän on tullut niin paljon torjutuksi, ettei enää ole uskalla näyttää tunteitaan. Tähän saakka hän on oikeasti jumaloinut minua. Kaksi viikkoa en mennyt nyt näin. Mieheni on toisen viikon juonut pahaan oloonsa ja ollut raivostuttavan ryytynyt sekä etäinen. Minä en haluaisi, et liittomme päättyy. Haluaisin olla valmis yrittämään, mutta pelkään, et onko se sit oikeasti mahdollista.
Tänään mieheni sanoi, että haluaisi juoda enemmän ja vapaammin. Hän kertoi, että esim. kaksi kertaa viikossa pari lasia punaviiniä ja ainakin kerran kuussa perseet. Samalla hän haluaa, että minä huomioin häntä enemmän. Alkoholista on tullut minulle kummitus. Annan mieheni juoda, mutta kun hän juo liikaa, oikeasti sekoan. Minulla kestää pitkään saada tunteeni taas kuntoon, että voimme jatkaa ns. normaalia elämää. Seksiä on siksi vähän. Baarissa mieheni ei tykkää käydä. Hänelle riittä se, että saa juoda ja mielellään niin, et pönttö on sekaisin ja pitkään.
Opettelenko siis nyt kohtaamaan alkoholin "hyvänä" ja annan mieheni juoda ja samalla hampaita purren vedän tilanteen kunnialla läpi? Eikö alkoholisti löydä aina syyn juomiseen? Onko tämä oikeasti edes sitä, et olen jättänyt hänet huomiotta vaiko vain syy saada oikeasti nyt juoda? Olemme kuitenkin 24/7 yhdessä ja hän sanoo, että on yksinäinen? Alan epäillä jo omiakin tunteitani, en ole täysin varma, et mikä on niiden todellinen laita. Olisiko kuitenkin hyvä nyt antaa ajan kulua ja katsoa tilannetta? Kuitenkin nyt tuntuu, ettei ero tässä vaiheessa ole oikea ratkaisu.
Onko kohtalotovereita tai millaisia neuvoja antaisitte tähän. Kiitos suuresti jo etukäteen![/QUOTE]

Hamppu on hyvä vaihtoehto alkoholille.

 

[Asiankannattaja]

Mä suosittelen aloittajaa ja muissa samassa tilanteessa olevia käymään Päihdelinkin keskustelufoorumilla.

Tossa suora linkki kotikanavalle, joka siis on alkoholistien puolisoiden/perheenjäsenien keskustelupalsta.

Päihdelinkin keskustelualue • Näytä alue - Kotikanava

 

["Lumikki"]

Kiitos linkistä! Kävin samantien kirjautumassa sinne.
Minulla on kuitenkin nyt jo helpompi olo, kun tajusin tosiaan, etten minä ole syyllinen (täysin) tähän tilanteeseen. Olen myös helpottunut siitä, että elämäni tulee tästä eteenpäin muuttumaan -> joko mieheni ottaa itseään niskasta kiinni tai minä lähden. Pahasti näyttää kuitenkin siltä, että meidän tapauksessa ainakin alkuun on tuo jälkimmäinen. Voihan se olla, et kun mieheni saa vapauden juomiseen, se ei olekaan enää kivaa ja tajuaa oikeasti, mitä on menettämässä... toiveajattelua!

 

[vierras]

Miehesi harrastaa emotionaalista kiristämistä.

 

["Lumikki"]

^Tuo on totta! Ja sehän tässä kauheaa onkin, että yhtä äkkiä ihminen, johon olet luottanut täysin, voi tehdä jotain noin julmaa omaa vaimoaan kohtaan! Ja syynä on alkoholi! Aika sairasta sanon minä ja kyllä tämä kaikkinensa on sellainen isku kasvoille, et tosiaan pitää itsekin miettiä, et mihin liittomme oikeasti perustuu...
Hän hokee vain, et kun hän ei nyt tunne ja on paha olo ja tsup, avataan uusi tölkki juotavaksi.

 

[vieee]

Kukaan ei voi alkoholin kanssa kilpailla. Kyllä siinä kakkoseksi aina jää.

 

["NYT"]

[QUOTE="kohtalotoveri";29317527]Tuttu tunne!!!!!!! Tosin sillä erotuksella, että meillä on lapsia. Eikä mies nyt aivan hirmuisessa kunnossa useinkaan ole. Paitsi, jos on sattunut käymään jossain ulkona "parilla" seurassa, jossa aina sattuu ja tapahtuu. Niitä iltoja on onneksi harvoin. Muutama viikko sitten sain tarpeekseni, koska olin aivan loppu juomisen takia. Kirjoitin kirjeen miehelleni ja kerroin, mitä todella ajattelen. Totesin, etten halua tällaista elämää enkä uskalla poistua kotoa ilman lapsia, koska en luota hänen olevan selvinpäin. Tilanne selvisi ainakin hetkeksi, toivotaan, että kestää.

Mutta sitä juuri olen miettinyt, että missä menee se alkoholismin raja? Itsellä on itsetunto mennyt aika lailla tuon takia. Jos ei olisi lapsia, niin en jäisi. Nytkin jos tilanne palaa siihen, missä oltiin muutama viikko sitten, saa mies hakea apua juomiseensa tai sitten ollaan todella eron partaalla. En voi enkä halua uhrata omaa ja lasten elämää siihen, että joutuu miettimään tekemisiään ja sanomisiaan. Eikä lasten tarvitse nähdä sellaista alkoholin käyttöä.

En tiedä, onko tästä mitään apua. Tai olenko itse toiminut niin kuin "pitää". Takuulla tulee kommentteja, että lapset huostaan jos ette sieltä lähde. Mutta näin meillä ja ainakin silmät on auenneet tilanteelle. Se kai on kaiken alku. Voimia Lumikille, tiedän, ettei ole helppo tilanne![/QUOTE]

En ymmärrä yhtälöäsi ollenkaan! Nimenomaan jos on lapsia, PITÄÄ lähteä. Muuten altistat lapsesi juopolle. Ja jos ei pysty kontrolloimaan juomista, niin tapaamiset valvotusti.

Puolusta niitä lapsiasi, ja lakkaa olemasta itsekäs!

 

[vvvv]

Ovat ilmeisesti vaan miehen lapsia.

 

[!!!!]

Jätä se sika!

 

["asdfr"]

No jos juominen on tuota luokkaa niin ei mies lapsistaankaan kykene huolehtimaan eli kannattaa sitten koettaa saada lastenkin tilanne etteivät jää juopon "tollon" hoidettavaksi. Jos eroatte niin ole yhteydessä lasten äitiin ja sosiaaliviranomaisiin. Sinä tiedät totuuden ja älä jätä lapsia sinne (vaikka ovatkin VAAN miehen lapsia). Koeta pärjätä, tilanne on varmasti rankka mutta olet tehnyt parhaasi. Ei tuollaista kukaan jaksaisi katsoa kovin kauaa. Mutta älä jätä lapsia sinne, ethän.

 

["Kaarina"]

Virallisesti miehesi sairastaa alkoholismia. Tosiasia on silti se, että joko Suomen miehistä valtavan iso osa on sitten alkoholisteja tai tulkintaa pitäisi tarkistaa. Mieheni tällä hetkellä on aika pitkälti samanlainen kuin sinun miehesi. Hän käyttää alkoholia runsaasti, ottaa viikonloppuisin humalaan asti illalla ja usein viikolla muutaman "saunaoluen". Silti samalla hän on hyvässä työpaikassa, sivistynyt, urheilee viikottain ja on ihan hyvässä kunnossa fyysisesti.

Olemme keskustelleet alkoholista useamman kerran. Mies ei tietenkään näe itseään alkoholistina ja osaa sen toisaalta perustella viitaten noihin mainitsemiini hyviin puoliin. Itseäni käytös kuitenkin ärsyttää.

Tämä "kaljoittelu" tuntuu olevan miehillä verissä. Oman kokemukseni mukaan on niitä kilttejä miehiä jotka eivät juo ja sitten nämä "pahat pojat". Toisaalta en jaksa katsoa kaljan lipittämistä, mutten myöskään kiinnostu pidemmän päälle niistä "pullantuoksuisista koti-isistä". Joten en myöskään jaksa uskoa, että ero olisi oikeastaan ratkaisu. Löytäisin vain uuden miehen, joka joisi ihan samalla tavalla.

 

["minää"]

[QUOTE="Lumikki";29318575]Se suututtaa, että olen kovalla työllä saanut hänen yrityksensä kannattamaan, saanut hänen lapset uskomaan, et iskän kanssa on kivaa, saanut hänen ja äidin välit kuntoon, olen oikeasti antanut hänen elämälleen koko selkärankani.
Nyt kun lähden, jään ihan tyhjän päälle! Mulla ei ole työpaikkaa (missä olen ollut todella hyvä työntekijä/johtaja), minulla ei ole kotia, ei lapsia, ei omaa perhettä… ![/QUOTE]

Luethan tämän uudestaan, ajatuksella, ap. Teille on tainnut käydä niin, että sinä olet elänyt miehen elämää ja mies on ulkoistanut kaikki tärkeät asiat sinulle, kun se on ollut helppoa. Miksi mies ei ole itse kantanut vastuuta lapsistaan ja äidistään? Ja miksi olet ikään kuin automaattisesti pistänyt miehen tarpeet omiesi edelle. Kuten joku sanoikin, kumpikin teistä on riippuvaisia, mies alkoholista ja sinä läheisriippuvainen. Nyt alat kuunnella omia tarpeitasi, unohdat täysin miehen tarpeet. Älä ole mahdollistaja miehen juomiselle, mahdollista sen sijaan oma, vapaa, itsesi näköinen elämä, joohan!

 

["Lumikki"]

^Kiitos tosiaankin tuosta huomautuksesta! Ette usko miten paljon olen jo saanut voimia tästä kun tätä asiaa tänne kirjoitan. Huomaa itsekin koko ajan, et huh huh mitä kaikkea tosiaan olenkin tehnyt VÄÄRIN!*Miten silmäni ovatkin auenneet ja olo on aika helpottunut.
Tästähän nyt alkaa rankka jakso, mutta kuten sanotaan, pitää olla valmis menemään kipua kohti, jotta voidaan parantua. Sekä mieheni että minä tarvitsemme hoitoa ja apua. Aion ottaa selvää, että onko minun nyt järkevintä oikeasti lähteä hetkeksi pois. Uskon vahvasti, että se olisi kaikista viisain ratkaisu.

Kiitos teille kaikille mahtavista ajatuksistanne! Onneksi kirjoitin tarinani tänne...

 

["Lumikki"]

Miehelläni on kaksi lasta, jotka käy joka toinen viikonloppu hänen luonaan. Yksin miestä ei voi antaa olla lasten kanssa, koska hän muuten juo ja lapset pelkää. Näin pääsi alkuun käymään, kun olivat miehen äidin mökillä, johon minulla ei ollut asiaa. Nyt lapset ovat teini-ikäisiä, mutta siltikään en jätä miestä ja lapsia keskenään. Eikä lapset edes halua niin. Olen heidän turva isä-viikonloppuina.

 

[fhfhgfhg]

[QUOTE="Kaarina";29319359]Virallisesti miehesi sairastaa alkoholismia. Tosiasia on silti se, että joko Suomen miehistä valtavan iso osa on sitten alkoholisteja tai tulkintaa pitäisi tarkistaa. Mieheni tällä hetkellä on aika pitkälti samanlainen kuin sinun miehesi. Hän käyttää alkoholia runsaasti, ottaa viikonloppuisin humalaan asti illalla ja usein viikolla muutaman "saunaoluen". Silti samalla hän on hyvässä työpaikassa, sivistynyt, urheilee viikottain ja on ihan hyvässä kunnossa fyysisesti.

Olemme keskustelleet alkoholista useamman kerran. Mies ei tietenkään näe itseään alkoholistina ja osaa sen toisaalta perustella viitaten noihin mainitsemiini hyviin puoliin. Itseäni käytös kuitenkin ärsyttää.

Tämä "kaljoittelu" tuntuu olevan miehillä verissä. Oman kokemukseni mukaan on niitä kilttejä miehiä jotka eivät juo ja sitten nämä "pahat pojat". Toisaalta en jaksa katsoa kaljan lipittämistä, mutten myöskään kiinnostu pidemmän päälle niistä "pullantuoksuisista koti-isistä". Joten en myöskään jaksa uskoa, että ero olisi oikeastaan ratkaisu. Löytäisin vain uuden miehen, joka joisi ihan samalla tavalla.[/QUOTE]

Ite olen molempia