O
OutOfTheFryingPanMan
Vieras
Päätinpä kirjoittaa tänne kun aikoinaan tuli luettua tätä palstaa paljonkin (kun lapset pieniä). Jyvät kun akanoista poimi, niin täällä oli ihan hyvääkin keskustelua. Nyt on lepra ja syöpä tännekkin levinnyt, mutta kenties jotain muinaisesta hyvästä vielä voisi löytyä?
Naisnäkökulmaa näin nelivitosena äijänä hakisin elämäntilanteeseeni.
Eli 25-vuotiaana olin kesyttämätön renttu, joskin aika tuuliajolla. Mulla oli kavereita ja naisiakin piisasi (todellisuudessa olin kuitenkin aika onneton naistenmies, maine oli todellisuutta "parempi"). Olin kuitenkin aika pohjalla, puolialkoholisti ja opinnot jumissa.
Sitten tuli nainen, joka pelasti mut. Aloitin opinnot uudestaan ja ryypiskelykin väheni. Pitkä tarina, jätän sen nyt väliin... kerron vain nykytilanteen:
Eli olen 45-vuotias mies. Kohtuullisessa ammatissa, kohtuullisella palkalla. Tosin en pidä työstäni, joskin työporukastani pidän. Vaikkei he hengenheimolaisiani olekkaan. En ole hyvä työssäni, koska se ei todellakaan ole intohimo minulle.
Avovaimoni, sama 20 vuoden takainen pelastajani ja 2 lapsemme äiti (nyt lapset 15 ja 10v), ei ole koskaan ollut kovinkaan seksuaalinen. Tai sitten minä en hänessä sitä seksuaalisuutta ole onnistunut herättämään. En ehkä kauheasti ole yrittänytkään kun ei se intohimo synny itsestään. Fakta on se, että hän pelasti minut mutta suhde on perustunut sille - ei intohimolle, minun puolestani.
Hyvää seksiä olen elämässäni saanut kaksi kertaa. Toinen oli ennen tätä tapaamista ja toinen oli yhden viikonlopun juttu (pettämistä) aikoinaan. Juttu jatkuu... nyt pitää mennä...
Naisnäkökulmaa näin nelivitosena äijänä hakisin elämäntilanteeseeni.
Eli 25-vuotiaana olin kesyttämätön renttu, joskin aika tuuliajolla. Mulla oli kavereita ja naisiakin piisasi (todellisuudessa olin kuitenkin aika onneton naistenmies, maine oli todellisuutta "parempi"). Olin kuitenkin aika pohjalla, puolialkoholisti ja opinnot jumissa.
Sitten tuli nainen, joka pelasti mut. Aloitin opinnot uudestaan ja ryypiskelykin väheni. Pitkä tarina, jätän sen nyt väliin... kerron vain nykytilanteen:
Eli olen 45-vuotias mies. Kohtuullisessa ammatissa, kohtuullisella palkalla. Tosin en pidä työstäni, joskin työporukastani pidän. Vaikkei he hengenheimolaisiani olekkaan. En ole hyvä työssäni, koska se ei todellakaan ole intohimo minulle.
Avovaimoni, sama 20 vuoden takainen pelastajani ja 2 lapsemme äiti (nyt lapset 15 ja 10v), ei ole koskaan ollut kovinkaan seksuaalinen. Tai sitten minä en hänessä sitä seksuaalisuutta ole onnistunut herättämään. En ehkä kauheasti ole yrittänytkään kun ei se intohimo synny itsestään. Fakta on se, että hän pelasti minut mutta suhde on perustunut sille - ei intohimolle, minun puolestani.
Hyvää seksiä olen elämässäni saanut kaksi kertaa. Toinen oli ennen tätä tapaamista ja toinen oli yhden viikonlopun juttu (pettämistä) aikoinaan. Juttu jatkuu... nyt pitää mennä...