Miehen itsekkyys

[omaa aikaa]

Mulla on täysin mennyt hermot mun mieheen. Oon kotona vuoden ikäisen lapsen kanssa ja sen hoto on tällähetkellä aika rankkaa. Johtuu osin omasta väsymyksestä. Päivisin käydään ulkona ja leikitään ja mennän kerhoon tms ja päivät meneekin ihan ok. Lapsen kanssa kahdestaan. Mies käy töissä ja tulee kun tulee. Noin 3-5 välillä. Hoidan lasta myös iltaisin suurimmanosan ajasta. Mies on kyllä lapsen kanssa, mutta ei osaa antaa mulle omaa aikaa. Oon yritäänyt järjestää itselleni sitä ja on sovittu että yksi ilta viikossa on mun vapaailta. Se on tarkotus olla keskiviikko ja oonkin jopa kerran jonnekin mennyt. Tiedän, että se on oma vika kun en vaan lähde. Mulla ei hirveesti ole täälä paikkakunnalla kavereita jotka voi lähteä mun kans iltaisin jonnekin, joten yksin pitäisi mennä. En ole mikään yksin olija niin se ei tunnu oikeen kivalta.
Mun miehen elämä pyörii sen oman navan ympärillä ja sen harrastuksen. Viikon paraspäivä on kun se pääsee pelaan. Se on sanonut mulle niin monta kertaa ja jokakerta se tuntuu yhtä pahalta. Ymmärrän että on tärkee sille mennä pelaan, mutta en mä noin sanoin mun perheelleni. Se ei arvosta mun kotona oloa ja milloinkaan ei tee elettäkään osoittaakseen mulle kuinka tärkeä olen. Siis tunnen olevani vain äiti tolle lapselle ja mahdollistan miehen kaikki menot ja oman elämän. Sanoo se kyllä kuinka tärkeä oon ja kuinka se tajuaa kuinka vaikeeta mulla on lapsen kanssa, mutta millääntavalla se ei sitä näytä. Seuraavassa lauseessa se sanoo kuinka väsynyt se on ja sanoo menevänsä lepään. Jos vaikka mies on ollut viikonlopun kavereidensa kanssa reissussa ja se tietää että mulla on ollut viikonloppu tosi vaikeeta lapsen kanssa kun se ei oo nukkunut ja roikkunut kokoajan mussa kiinni niin kotiin tullessa valittaa vaan kuinka rankka reissu hänellä on ollut. Mulla ei ikinä tulis mieleenkään sanoo noin jos tiiän että toinen on mahdollistanut hänen hurvittelureissun ja ollut nukkumatta kitisevän lapsen kanssa.
Oon päätynyt siihen että töihin mun on mentävä että saan vähän omaa elämää takaisin. Oma itsetunto on tippunut täysin nollaan kotonaoloaikana.
En siis kaipaa mitään sano sille miehelle ja älä valita kommentteja. Halusin vaan purkaa tätä olotilaa vähän. Olen sanonut asiasta miehelleni monta kertaa ja hän muistaa ne seuraavaan päivään saakka ja saattaa lähi k-marketista tuoda tulppaaneja kotiin tullessaan. Sitten kaikki unohtuu taas. Siis oma-aloitteinen kiinnostuminen mun elämästä ja hyvinvoinnista on täysin nolla.
Hetkisitten vielä mietin toista lasta, mutta nyt oon päättänyt että idiootti olen jos sellasta menen tekemään. Lapsen vauvaoloajankin hoidin sitä yksin. Mies ei uskltanut ja sillä meni hermot heti jos ei kaikki mennyt suunnitelmien mukaan.

 

[chef]

Ehkä sä otat vähän turhan vakavasti sen miehen kommentin siitä viikon parhaasta päivästä?

Mulla paras aika vuorokaudesta on se, kun pääsen treeneihin...ja mä käyn siis treenaamassa 5-6 kertaa viikossa. Ei se siltikään tarkoita sitä, ettenkö rakastaisi lapsiani tai miestäni ja ettenkö nauttisi heidän kanssaan olemisesta. Se on sitä arkista nautintoa ja se oma aika siellä treenatessa on sitten extraa, jonka aikana ladataan taas akkuja siihen arkeen

Mene nyt ihmeessä tänään omille teillesi. Lähde vaikka lenkille. MP3 soitin matkaan mukaan ja liikkeelle. Niin mäkin meinaan tehdä. Ja se on tämän päivän paras hetki

 

["vieras"]

Ts. olet aivan normaali äiti paitsi, että et hyväksy tehtävääsi äitinä ja syytät siitä miestäsi.

 

[Fine van Brooklyn med pieno]

Miksi kaikki aina syyttää miestä siitä sun tästä ellei nainen itse raahaa sitä hanuriaan kodin seinien ulkopuolelle ja kerro miehelle että sinä olet tästä vastuussa, aika alkaa NYT!

Jos ei itse lähde vaikka yksinkään mihinkään niin ihmekös että katkeroituu.

 

[omaa aikaa]

Kyllä mä tiedän että mä sitä omaa aikaa saan ja voin ottaa. Ongelma ei sinänsä oo siinä vaan että oon väsynyt tähän ettei mies tue mua missään. Jos teidän mielestä sellainen on ok ja terve parisuhde niin mielestäni ootte ite ihan sairaita. Syytän miestä siitä ettei se huomioi minun tarpeitani mitenkään eikä koe niitä tärkeiksi vaikka itse tuen mistä hänen menoissaan ja tekemisissään. Enkä mitenkään katkeroitunut ole. Vaan hermot mennyt mieheeni joka ei ajattele minua tai lastamme muutoin kun hänellä ei mitään muutakaan ole. Mitä ihmeen tyyppejä täälä on jotka ei tajua parisuhteesta mitään. Mielestäni se on asioiden jakamista ja toisen tukemista. Sellaista meillä ei ole. Eikä se mielestäni ole normaalia.
Ja miksi ei mies voisi joskus olla syypää johonkin asiaan? Esimerkiksi siihen ettei huolehdi lapsestaan. Onko sekin niin että jos äiti ei sitten jätä sitä väkisin isälleen niin se on sitten äidin vika sekin. Eiköhän se vastuu ole molemmilla. Anteeks idiootit kun yritin vähän saada asioita järjestykseen. Kiitos ensimmäisen kommentin. Itsehän tässä pitäisi asia ottaa käsittelyyn jos jotain haluaa. Ensin halusin vähän tuulettaa hermojani. Se ei siis täälä ole sallittua. Kun nämä täydelliset pirttihirmu äidit syyllistää kaikki muut jotka jotenkin voi huonommin ja niin saavat nämä pönkitettyä omaa sairasta egoaan ja täydellistä äitiyttään. Sori. Tunteenhan eivät ole naisilla mitenkään sallituja täällä.

 

["vieras"]

Kuka täällä rajoittaa sinun kirjoituksiasi. Okei. Äijäsi on PASKA. Onko nyt hyvin?

 

[Fine van Brooklyn med pieno]

Eli miehesi pitäisi tehdä SINUN elämästäsi onnellista.

Noh, kukaanhan ei voi toista muuttaa. Voit lähteä tai jäädä. Oma valinta mikä parhaalta tuntuu. Olet itse vastuussa onnellisuudestasi.

Miehet ihme ja kumma ei ole ajatustenlukijoita.

 

["niin"]

Kuulostaa, että se töihin meneminen vois olla ihan hyvä juttu sulle. Ja sitten on varmaan miehen kanssa myös oikeasti puhuttava kuin aikuiset, että miten kotityöt + lapsenvahdinta jaetaan, kun kumpikin käy töissä.
Ehkä sä oot vaan turhautunut kotona oloon? Näköpiiri kasvaa, kun elämänpiiri laajenee.

 

[Mep]

Harva meistä ystäviä omaavistakaan ehtii niitä tapaamaan, kun jokaisilla on kotityöt ja harrastukset.
Hanki sinäkin joku kiva harrastus; zumbaa, lenkkeilyä, uimista, mitä vaan missä saat olla omissa ajatuksissasi rauhassa ilman kaveriakin. Ja niistä voi saadakin kavereita

 

["harmaana"]

Minä ymmärrän mitä ajat takaa tai ainakin luulen niin. Kotona ollessaankin mies ajattelee vain itseään/omia tarpeitaan, tavallaan on paikalla, mutta ei kuitenkaan läsnä, kukaties katsoo vain tv:tä uppoutuen täysin siihen, tai lukee kirjaa, tai ihan mitä vaan, mutta ei osallistu siihen arkiseen oloon lasten (ja äidin) kanssa. Ei kysy, miten päivä on mennyt, mitä olette puuhanneet.
Auttaisiko sinua jos sanoisit miehelle, että nyt tarvit omaa aikaa ja järkkäätte sen, ja silloin mies todellakin ottaa lapsen kontolleen. Lähde viikonlopuksi sukuloimaan, vaikka kauemmaksi. Näin mies saa tuntuman lapsen kanssa oloon ja EHKÄ oppii arvostamaan sinun tekemää työtä.

 

[omaa aikaa]

siis en voi toivoa mieheltäni välittämistä ja huomioimista yhteisessä elämässä. Selvä. Oikeita kunnon parisuhdetrapeutteja täällä. Miks ei ikinää saa vaan olla pahalla tuulella ja mennä hermot. Sitten niistä kun vähän avautuu niin on täysin idiootti.
Voisitteko nyt vastaajat kertoa? Miksi ei ei saa valittaa? Miksi ei saa sanoa että joku asia on huonosti ja haluaa siihen muutosta?
En aio lähteä parishteestani tällaisen asian takin. Kun uskon että siihen voi vielä jotain tehdä. Miksi en silti saa paha oloani tässä asiassa tuoda esiin ilman että minua syyllistetään. Taisin sanoa että moni asia on omaa vikaa, tiedän sen. Mutta se ei riitä teille. Kun ette voi ikinä vain olla tukemassa ja kertoa vaikka järkevin sanoin niinkuin Chef teki. En kuitenkaan kaipaa mieheni haukkumistakaan. Vaan rakentavaa kannustamista. Asioiden järkeistämistä. Ennenkuin asiasta keskustelen mieheni kanssa. Että osaan laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.

 

[koittaa ymmärtää]

Aika monet jutut lähtevät itsestäsi. En tiedä, paljonko olet miehesi kanssa näistä asioista keskustellut? Että millä määrin mies tietä, mitä häneltä toivot ja odotat.

Luin sun aloituksen oikein toiseenkin kerta ja mietin, että mikä se varsinnainen ongelma sitten niinkun on? Ekaksi valitat (?) oman ajan putteesta. Sitten olet selvästikin katkera siitä, että mies harrastaa ja nauttii harrastamisesta. Seuraavaksi kaipaat enemmän apua lapsen kanssa. Ja lopuksi mies pitäisi tukea ja olla kiinnostunut sun elämästä...... Tälläiset itse ainakin luin tosta. En teidä, onko sitten samaa, mitä kaipaisit.

Oletko konkreettisesti miettinyt, että mitä toivot miehen tekevän? Mies tulisi kotiin, kyselisi sun päivästä? Hoitasi lastaomaaloitteisesti, harrastaisi, mutta muistaisi olla iloitsematta siitä?

 

[Fine van Brooklyn med pieno]

Haha, taidat ohjeistaa miestä kotona samanlaisena kotkana kuin täällä että kuka saa sanoa ja mitä ja miten kuuluu kunkin toimia sinun sääntöjesi mukaan koska tiedät kaiken.

Sääliksi käy miestä.

 

[omaa aikaa]

ja olen myös turhautunut kotona oloon kun sitä ei arvosteta mitenkään eikä pidetä vaikeana tai raskaana. Tykkään kuitenkin olla lapseni kanssa kotona. Ehkä nyt kuitenkin on se piste milloin pitää mennä töihin.

 

[omaa aikaa]

Haha, taidat ohjeistaa miestä kotona samanlaisena kotkana kuin täällä että kuka saa sanoa ja mitä ja miten kuuluu kunkin toimia sinun sääntöjesi mukaan koska tiedät kaiken.

Sääliksi käy miestä.

En ohjeista. Tää on hieman eriasia kuin mieheni kanssa keskustelu. En hae täältä mitään haukkuja vaan kannustamista jaksamiseen. Ja minulle saa kyllä sanoa jos puhun tyhmiä, mutta se miten ne asiat esitetään on se juttu. Jos joku tulee heti haukkumaan ja syyllistämään niin mitä tukea siitä saa? Ei mitään.

Kysyn siis vielä uudelleen? Eikö saa tuulettaa ja valittaa välillä jotain asioita vain siksi että saa purettua hermostustaan ja sitten laittaa asiat järjestykseen???

 

[Madicken04]

En oikein ymmärtänyt miten se mies pystyy järjestämään sinulle sitä omaa aikaa. Siis jos hän jo muutenkin on lapsen kanssa ja on lupautunut hoitamaan lasta sen keskiviikkoillan että pääset viettämään omaa aikaa -minkä kuitenkin jätät väliin koska ei ole kavereita lähellä. Ei se mieskään oikein pysty niitä kavereita siihen taikomaan.

Entä jos keksit jonkun harrastuksen mihin menet sen kerran viikossa? Meillä mies tekee vuorotyötä ja käy harrastuksessaan kolmesti viikossa, itse olen kotiäitinä 15kk ikäiselle kuopukselle, lisäksi meillä on 5v ja kohta 7v lapset jotka ovat se perheen työllistävä puoli, kuopus on helppo hoidettava. Itsekin kaipasin silti vähän omaa aikaa ja hankin vuosikortin uimahallille jossa nykyisin käyn kahdesti viikossa, lisäksi voin hyödyntää korttia kun käyn kuopuksen kanssa uimassa.

 

[omaa aikaa]

Aika monet jutut lähtevät itsestäsi. En tiedä, paljonko olet miehesi kanssa näistä asioista keskustellut? Että millä määrin mies tietä, mitä häneltä toivot ja odotat.

Luin sun aloituksen oikein toiseenkin kerta ja mietin, että mikä se varsinnainen ongelma sitten niinkun on? Ekaksi valitat (?) oman ajan putteesta. Sitten olet selvästikin katkera siitä, että mies harrastaa ja nauttii harrastamisesta. Seuraavaksi kaipaat enemmän apua lapsen kanssa. Ja lopuksi mies pitäisi tukea ja olla kiinnostunut sun elämästä...... Tälläiset itse ainakin luin tosta. En teidä, onko sitten samaa, mitä kaipaisit.

Oletko konkreettisesti miettinyt, että mitä toivot miehen tekevän? Mies tulisi kotiin, kyselisi sun päivästä? Hoitasi lastaomaaloitteisesti, harrastaisi, mutta muistaisi olla iloitsematta siitä?

Huomaan että aihe hieman seikkaili. Se kertoihin siitä että oon vaan vähän kyllästynyt tähän tilanteeseen ja halusin purkaa ahdistusta pois. Ei ne asiat niin suuria ole. Pääasiassa kaipaan mieheltäni sitä että hän oma-aloitteisesti olisi kiinnostunut minun elämästäni. Sellaista että tää kotonaolo on tärkeää ja että minun hyvinvointi on tärkeää. Asioista olen monesti mieheni kansa puhunut mutta hän ei siis muista päivää pidemmälle niitä. Ja unohtaa myös jos mulla on joku oma meno ja hänen pitäisi hoitaa lasta.

Kirjoitin tuon täysin sekaisin kaikkea mitä päässä pyöri koska halusin vain siistiä aivojani ja miettiä siinä samalla miten ja mitä asioita mieheni kanssa on tärkeä puhua. Itse olen sellainen ihminen joka nauttii siitä että huomioi toista ja pienilläkin asioilla tehdä toiselle hyvän mielen. Vaikki jonkun iltapaln tekeminen valmiiksi kun toinen on nukuttamassa lasta tms. Ja mieheni ei sitä tee. Se harmittaa ja tiedän että hän ei vaan yksinkertaisesti tajua sitä, halusi tai ei. Ja en sitä häneltä voikkaan vaatia samalla tavalla. Jotain kuitenkin toivoisin.

 

["jeps"]

Kyllä mäkin tavallaan ymmärrän, mitä ajat takaa. Oletko sanonut nämä asiat miehelle suoraan? Eli oletko suoraan sanonut, että kaipaat sitä huomioimista, pieniä asioita, joista hän voisi toteuttaa vaikka yhden joka päivä? Koska mies ei ymmärrä vihjailua... Ei ainakaan mun mieheni.

Mulla oli vähän samanlaista kun olin lapsen kanssa kotona, välillä tuntui just tuolta ja univelkaisena ne asiat menee omassakin päässä sekaisin ja vain v...uttaa. Mulla oli tuolloin yhden kauden ajan kausikortti jumppaan, jossa tykkäsin käydä, ja mua ainakin auttoi kun sen yhden illan viikossa kävin siellä - tai jos ei huvittanut just silloin mennä sinne, niin menin vaikka sit kahville tmv. Ei mullakaan ollut ketään kaveria, jolle ne aikataulut olis sopineet, mutta kävin yksin ja sekin auttoi.

Sun miehesi ei varmastikaan OSAA tarttua toimeen siellä kotona ja lapsen kanssa, koska sinä hoidat asioita kaiket päivät. Ainakin meillä on mennyt niin, että kun palasin töihin kun lapsi oli 1,5-vuotias, niin mies otti tietysti (keskustelujen jälkeen) osaltaan vastuun lapsesta ja kotitöistä työpäivän jälkeen, ja mun mielestä arki on nyt paljon palkitsevampaa. Yövalvomiset on meillä aina hoidettu puoliksi, koska en pystyisi siihen yksin... Sun miehestä voi käytännössä tuntua siltä, että se on sinun ja lapsen suhteessa vähän ulkopuolinen ja osaamaton, kun on lapsen kanssa niin vähän. Oikeasti, kyllä mun mielestä isä ja lapsikin tarvitsevat myös sitä kahdenkeskistä aikaa ilman äitiä!

Joten sun täytyy jutella miehesi kanssa siitä, mitä toivot häneltä, sekä keksiä itsellesi sellaista aktiviteettia, mitä sinä toivot. En mä tähän nyt muuta keksi.

 

["hepuli"]

Sun ongelma vaikuttais olevan itsesääli ja sellainen yleinen saamattomuus. Sun pitää itse vastata omasta elämästäsi ja lähteä tuulettumaan ja löytämään itsesi uudelleen. Sovitte miehesi kanssa menot niin ettei ne mene päällekkäin ja lähdet harrastamaan jotain, etkä vaan makaa kotona ja voivottele kun kukaan ei ymmärrä miten rankkaa sulla on - monet muutkin on samassa tilanteessa, se on ihan normaali tilanne, että hoitaa lapsia kotona, ei mikään säälin aihe! Ja kun löydät muutakin sisältöä elämääsi kuin miehen huomion kaipaaminen, niin ehkä miehesikin alkaa huomata sua enemmän kut et ole vain kotona makaava vinkuva huomionkerjääjä.

Sori, ei ole tarkoitus olla ilkeä, vaan vähän herätellä sua. Oon nimittäin itse ollut samassa tialnteessa ja ymmärrän sun pointin, mutta myös sen, mitä tarvitaan tilanteesta pois pääsemiseen!

 

[omaa aikaa]

Kiitti hepuli. Ymmärrän ett' kuulostan juuri tolta kotona makaavalta vinkujalta. En mä täälä kyllä mitään makaa ja ole saamaton. Joskus makaan puolituntia kun laps päiväunilla. Se siis tapahtuu 1xkk.
Itsesääliä kyllä on. Tyhmää tiedän. En mä silti kuitenkaan mitään kinu ja kerjää. Ehkä pitäisi, kun järkevästi asioista keskustelu ei uppoa. Ymmärrän että muillakin on rankkaa. Siitä selviää. Saa sitä silti välillä valittaa. Että taas jaksaa. Ja on mulla muutakin elämää. Käyn ulkona ja saan mennä kun haluan. Toivoisin vain ettei meidän elämät ei eläisi omaa elämäänsa vaan voitaisiin elää sitä yhdessä. Kohta molemmat menee minne menee ja sopivaan vaan kumpi hoitaa lasta eikä enää olla yhdessä ollenkaan. Oon ehkä vähän väärin selittänyt tätä tilannetta. Viihdyn kotona. Ei mun tarvi jatkuvasti mennä ja olla ohjelmaa. Mutta se itsensä uudelleenlöytäminen olis tarpeessa sillä aikasekaisin tässä vuodenaikana on mennyt. Onhan mun elämä pyörinyt ton lapsen ympärillä. Kyllä mun mielestä parisuhteeseen kuuluu silti toisen huomioiminen ja kiinnostuminen toisen asioista. En sitä kerjää enkä vonkaa enkä myöskään kotona motkota niistä asioista. Oon keskustellut mieheni kanssa niistä monet kerrat ja kertonut huoleni nyt kun meillä on lapsi ja ei enää olla vain me, niin koen tärkeänä että muistetaan toisemme muunakin kuin äitinä ja isinä. Se siis se syy.

Mutta kiitos hyvistä kommenteista. Jatkossa pitää osata soputua tilanteeseen ja olla valittamatta. Niin ne parisuhteet pysyy voimissaan.

 

["jojo"]

En jaksanut ukea joka viestiä, mutta vastaan silti, toivottavasti ei tule kamalasti toistoa. Kun sanoit, ettet voisi ikinä sanoa perheellesi, että viikon paras hetki on jossain muualla kuin heidän kanssaan kotona, mulle tuli mieleen yksi kysymys. Olisiko mahdollista, että koet huonoa omatuntoa, jos menet ja nautit kodin ulkopuolella, kun sulla olisi sitä omaa aikaa? Ärsyttääkö sua, että mies "kehtaa" nautiskella harrastuksestaan, sillä aikaa, kun sun "täytyy" olla kotona?

Uskon, että on paljon naisia, joille käy juuri noin. Omaa aikaa kaivataan, mutta sitä ei sitten osata/uskalleta käyttää. Mulla on vähän sama juttu. Sua ehkä auttaisi, jos tiedostaisit, että nuo odotukset ovat sinun itsesi asettamia. Miehesi ei varmasti suutu, jos sinulla on mukavaa vapaa-ajalla. Eikä siitä ole haittaa lapselle, vaan ihan päin vastoin.

Ehdotan, että yrität olla ajattelematta sitä, miten "mies ei arvosta panostasi" ja koetat keskittyä siihen, että sinullakin on lupa olla kivaa. Ei se tee sinusta huonoa äitiä. Minun mielestäni olet nyt jäänyt oman täydellisen äidin myyttisi vangiksi, enkä sano tätä pahalla.

Musta olisi muuten tosi hienoa, jos mun mieheni sanoisi ääneen, että arvostaa mun kotonaoloa ja toisi kukkia. Laiha lohtu ne ehkä sinulle ovat, mutta eivät muille mikään itsestäänselvyys välttämättä. Sun miehellä on vain tuollainen tapa.

 

["jojo"]

Lisäkysymys: Tuntuuko sinusta että olette vain äiti ja isä tai pahemmassa tapauksessa kämppikset ettekä enää varsinaisessa parisuhteessa? Kaipaatko kenties sittenkin eniten semmoista romanttista huomiota mieheltä? Muistuta miestä, että teillä on lapsesta huolimatta suhde toisiinnekin ja että sitä olisi kiva vähän tuulettaa. Onko teillä iltaisin/viikonloppuisin mahdollista valvoa kaksin ilman lasta ja kuherrella ns. pitkän kaavan mukaan? Kävisitte saunassa/katsoisitte leffaa kylki kyljessä/söisitte hyvän illallisen ja keskittyisitte toisiinne?

 

[Fine van Brooklyn med pieno]

[QUOTE="jojo";25873924]Lisäkysymys: Tuntuuko sinusta että olette vain äiti ja isä tai pahemmassa tapauksessa kämppikset ettekä enää varsinaisessa parisuhteessa? Kaipaatko kenties sittenkin eniten semmoista romanttista huomiota mieheltä? Muistuta miestä, että teillä on lapsesta huolimatta suhde toisiinnekin ja että sitä olisi kiva vähän tuulettaa. Onko teillä iltaisin/viikonloppuisin mahdollista valvoa kaksin ilman lasta ja kuherrella ns. pitkän kaavan mukaan? Kävisitte saunassa/katsoisitte leffaa kylki kyljessä/söisitte hyvän illallisen ja keskittyisitte toisiinne?[/QUOTE]

Eihän tyyppi mitään omaa aikaa kaipaa, kun vaan marttyyrina antaa miehen rillutella ja kaipaa päänsilityksiä.

 

["vieras"]

Ymmärrän ap:tä hyvin. Sun mieheltäs taitaa puuttua tunneälyä. Parisuhteeseen kuuluu toisen arvostaminen ja huomioinen ja kyllä sitä pitäis ymmärtää toiselle antaa ihan pyytämättäkin.

 

[omaa aikaa]

Eihän tyyppi mitään omaa aikaa kaipaa, kun vaan marttyyrina antaa miehen rillutella ja kaipaa päänsilityksiä.

No ihan tiedos vaan ettei meillä kukaan missään rilluttele. Ärsyttävää vaan että on tollasia ihmisiä jotka ei tajua mistään mitään ja tulee tänne laittaan jotain kivoja pilkkakommetteja mitä ei ikinä uskaltais sanoo päin naamaa vaan nauttii siitä kun voi laukoo noita säälittäviä kommenttejä täälä jonkun nimimerkin takaa. Niin ehkä kaipaan päänsilittelyä. Mieheltäni. Onko se väärin? Sinulta sitä varmaan ei kukaan kaipaa.