Miehen kanssa jatkuvaa riitelyä kun lapset pieniä

["väsy"]

Meillä tuppaa päättymään miehen kanssa joka ilta riitaan. Lapset ovat alle 2-vuotiaita ja huonounisia. Olemme kummatkin todella väsyneitä.

Tuntuu niin turhauttavalta kun joka ilta riidellään ja aamulla taas sanotaan että yritetään olla kunnolla ja mennä itseemme. Anteeksipyyntö on pelkkää muodollista sanahelinää. Ei niillä sanoilla ole enään mitään merkitystä kun sama toistuu kuitenkin.

Onko kellään muilla ollut tällaista? Onko tilanne helpottanut kun lapset ovat kasvaneet vai pysynyt samana?

 

["vieras"]

Ei ole ollut riitoja. Mistä riitelette päivittäin? Tuntuu oudolta.

 

["väsy"]

Milloin mistäkin. Ihan tavallisista asioista lähinnä: kuka on tehnyt mitäkin perheen eteen tai sitten menee vaan hermot siihen että toinen valittaa kokoajan tai ettei tue toista yhtään ja ole kiinnostunut sen asioista.

Olo on vaan niin kypsä kun en muista koska olisin mennyt hyvillä mielin nukkumaan...

 

["Piika-äiti"]

Olisiko jommalla kummalla oikeasti mahdollista rikkoa se riitelymalli ja asettua tilanteen yläipuolelle? Ei tuo nyt ihan järkevältä kuullosta ja lapsetkin siitä kärsivät. Olisiko mitään käytännön tapaa estää riita? Mikä se voisi olla? Muuttakaa radikaalisti iltojenne kulkua, etsikää toisenlaisia ajankäyttöratkaisuja?

Mitkä ne on niitä tavallisimpia kompastuskiviänne?

 

[PipariSuu]

Pitäisiköhän teidän etsiä yhdessä niitä mukavia asioita, jos mitään varsinaista ongelmaa ei ole?

Eli lapset mummulaan ja kahden viettään aikaa?

Kyllä jotain kannattaa tehdä, lapsille tuo on varmaan tosi rankkaa, jos olette kovaäänisiä riitelijöitä ja lapset heräävät siihen..

 

["Piika-äiti"]

Entäs jos kiletäisitte itseltänne tuollaisten arjen kannalta jonninjoutavien asioiden vatvomisen? Tai edes teistä järkevämpi kieltäisi itseltään ja nauraisi vaan kun toinen jänkyttää? Ja jos vaikka aloittaisit sinä sen toisen tukemisen ja näyttäisit mallia, jos toinen ei osaa.

Kuullostaa jotenkin kauhean teiniltä, voisin kuvitella meidän 17-vuotiaan kiukuttelevan noin ettei äiti ole kiinnostunut eikä osaa tukea...

 

["väsy"]

Lapset ovat jo nukkumassa kun riitely alkaa. Tai ainakin tuo isompi.

En tiedä miten muuttaa illan kulkua. Yleesä kun mies tulee töistä kotiin on mahdollinen kaupassa käynti, sitten ruoanlaitto sitten hetki leikkiä lasten kanssa ja iltahommien tekoon. Sitten isompi unille ja kello on jo yhdeksän. Jonka jälkeen kannetaan pienempää ympäriinsä ettei se huutaisi. Sitten kun ne nukahtaa menemme siitä n. puolen tunnin sisään nukkumaan.

Kai sitä on taas koottava itsensä ja yritettävä uudelleen. Puolison naamakin alkaa vaan jo ärsyttää niin ettei sille tee mieli edes hymyillä...

 

[Wandii]

Käykää pariterapiassa.
Molempien pitää vaan tehdä parhaansa perheen eteen ja pitää mölyt mahassaan. Ei syytellä toista. Itse olen huomannut, että jos sanon miehelle, että voisitko tyhjentää tiskikoneen (ärtyneesti, koska hän tekee sitä mielestäni liian harvoin), eikä hän sitä tee niin nopsaan kuin toivoisin, niin tulee sanomista ja riita.
Jos taas alan imuroimaan tai pyykkäämään tmv. huomaan kohta, että mies tyhjentää konetta oma-aloitteisesti. Kukin tekee voimiensa mukaan, joskus jaksaa, joskus ei, silloin toinen paikkaa. Meillä toimii näin ja riidat niistä on mennyttä elämää.

 

["väsy"]

Eipä taida olla kovin yleistä tällainen tilanne. Taidamme olla kummatkin aika masentuneita ja poikki.

Nyt on taas mentävä kun pienempi huutaa. Hyviä öitä, ihmiset!

 

["Piika-äiti"]

Onko mahdollista laittaa esim. ruoka aikaisemmin valmiiksi jos se helpottaa iltaa? Onko sinun mahdollista olla kaupassa tai ulkoilemassa lasten kanssa kun mies tulee kotiin, ja antaa miehelle hetki aikaa kotoutua yksin ja henkäistä työpäivän jälkeen?

Teidän illat kuullostavat kyllä aika rasittaville. Onko sinulla muuten kaikki ok, eli ystäviä, harrastuksia, aikaa itsellesi, metsäretkiä lasten kanssa, perheen ruokailu ja juominen kohdallaan? Pienten lasten äidin on pidettävä hyvä huoli itsestään.

 

["..."]

No meillä oli tuollaista yhdenkin lapsen kanssa! Siis lapsen vauva-aikana. Tapeltiin aivan kaikesta, tuntui etten edes pidä miehestäni ja tunne oli varmasti molemminpuolinen. Halusin vain nukkua. Kaikki miehessä ärsytti, naamakin. Oli todella hankalaa aikaa, vauva itki ja valvoi. Oltiin molemmat aivan väsyneitä ja masennuttiin sitä myöden. Hankittiin apua, terapiaa molemmille. Nyt menee jo hyvin, mutta työtä on vaatinut. Hankkikaa apua, jos haluatte onnellisen perheen. Tsemppiä!

 

["väsy"]

Ei ole valitettavasti yhtään ns. omaa aikaa harrastuksille tai kaupassa käynnille. Itseasiassa en edes muista koska olen poistunut piha piiristä...

Päivät on lähinnä selviytymistaistelua lasten kanssa, en saa täällä laitettua päivisin ruokaa silltä jos lasken pienemmän johonkin niin se huutaa (huutaa kyllä muutenkin) tai isompi käy mottasemassa sitä. Ei meillä ole täällä kauppaa lähellä, enkä kyllä uskaltaisi niiden kanssa yksin kauppaan mennäkään. Pihassa ollaan kyllä lasten kanssa usein kun mies tulee kotiin.

No, ehkä tämä ajan myötä helpottaa.

 

[MeaMansikka]

Väsymys ja liika yhdessäolo. Mutta ennen kaikkea väsymys. Kun saat edes pari yötä kunnolla unta palloon niin jo muuttuu näkemys elämää ja miestäkin kohtaan. Ei ärsyynny niin herkästi asioista.
Ihmiset reagoi eri tavoin väsymykseen, kuka kiukkuaa kuka itkee, joku on ehkä maaninen, joku ailahteleva. Eikä siihen auta kuin uni.

 

["sipsi"]

Aika auttaa moneen asiaa, kunhan ajan kanssa ei vieraannut toisesta liikaa. Vuosi, kaksi, ja lasten kannalta tilanne on jo aivan erilainen. Helpottaa jo paljon, kun saa kunnolla nukkua, ja itkuisuus jää pois pienemmältäkin.

Muistan itsekin, vaikka lapsi oli todella odotettu ja hartaasti toivottu, välillä suorastaan inhonneeni väsyneenä koko ukkoa mietinpä joskus, kun yösydämellä vauvaa hysyytin, että menis edes jalka poikki, niin pääsisi sairaalaan ja saisi nukkua Näille on nyt yli kymmenen vuoden jälkeen naurettu yhdessä...

Haaleampaahan se elämä saattaa olla, kun arjen kiire ja pyöritys lasten pieniä' ollessa niin paljon aikaa vie, mutta kyllä ne värit siitä palaa ja kirkastuu. Jaksamista teille kovasti :hug:

 

[onni löytyy arjesta]

vastasitkin jo ettei aikaa harrastuksiin. Mutta paljonko vietätte aikaa itseksenne? vaikka kävely illalla yksin hiljaisuudessa, ½ tuntia aikaa löytyy varmasti ja tekee ihmeitä. Joltain muultakin tuli ajatus myös ajan antamisesta miehelle työpäivän jälkeen..

 

[kello]

Meillä lapset on vain vuoden ikäerolla. Olisin tullut hulluksi aikoinaan jos minun olisi pitänyt olla vaan kotinurkissa koko ajan. Meille ostettiin heti kuopuksen synnyttyä tuplavaunut ja kävin lasten kanssa kävelemässä ja kaupassa kaksikin kertaa päivässä. Lapset nukkuivat hyvin vaunuissa ja itse sai raitista ilmaa ja liikuntaa. Ruokaa voi tehdä lapsi kainalossakin tai liinassa tms. Teette mun mielestä tosi paljon hallaa omalle suhteellenne tolla perheen eteen tekemisen arvottamisella. Pystyisittekö sopimaan ettette juttele iltaisin väsyneenä sellaisista asioista.

 

["vieras"]

Kannattaisi hakea apua tilanteeseen, ei tuommoinen riitely selity sillä, että lapset on pieniä. Meillä on 5 lasta joista 2 alle 2 v ja aika levottomia ovat yöaikaan, joten univelkaa riittää, silti miehen kanssa riidellään tosi harvoin.

 

["qwer"]

Vaikka neuvolassa mitä sanottaisiin, niin se ei pidä paikkaansa, että "lapset nyt vaan joskus nukkuvat huonosti". Siihen on aina joku syy. Joskus se helppo löytää, joskus vaikeaa. Ihan lastenne ja itsenne takia kehottaisin perehtymään tuohon puoleen.

 

["vieras"]

Meillä on 3 alle 4-vuotiasta lasta, joista pienin on vasta 3kk. Vauva valvottaa myöhään yöhön ja päivisin on täys meno päällä isompien kanssa. Väsyttää ja välillä rankkaa on, mutta ei me miehen kanssa juurikaan riidellä. Olemme hyvin ratkaisukeskeisiä ihmisiä/riitelijöitä, joten jos jokin asia mättää, yritämme löytää siihen mahdollisimman pian molempia tyydyttävän ratkaisun. Eli emme sorru tivaamaan, jankkaamaan, mollaamaan jne, vaan yritämme yhdessä miettiä ratkaisuja. Ja tuo, että ei ole aikaa ruoanlaittoon, harrastuksiin tms., niin se on kyllä ihan itsestänne kiinni. Jos minäkin näiden 3 kanssa pystyn laittamaan ruokaa, pystyn harrastamaan liikuntaa ja muutenkin normaalisti pyörittämään arkea... Ja miksi ihmeessä käytte joka päivä ruokakaupassa?? Meillä käydään kerran viikossa tekemässä koko viikon ruokaostokset, niin säästyy muille illoille aikaa harrastuksille ja muulle kivalle.

 

[vieras vieraampi vierain]

kuulostaa tutulta, ensimmäinen vuosi oli meillä vaikein kun oli 2v ja vauva. mies päivät töissä ja siihen päälle jatkuva jännitys että jatkuuko sillä työt vai ei ja mun raskausmasennus.
oikeesti tuntu että ei meillä olla ikinä sovussa, mutta kuitenkin jollakin konstilla selvittiin ja jaksettiin. ja nyt kun muksut on jo 2v ja 4v niin on paljon helpompaa ja naimisiin ollaan menossa=)
TOSIN vieläkin huomaan että riitaa tulee varmasti vieläkin kun olen väsynyt lastesairastelujen ym takia.
nyt tuntuu että kyllä tässä nyt pärjätään ja jaksetaan toisiamme kun kerran tosta ensimmäisestä vuodesta selvittiin. ja kuitenki tuo ukon kutale on maailman rakkain mies vaikka on samalla maailman ärsyttävin välillä<3

 

["mie"]

Kurja tilanne. Meillä oli eka ja toka 1v7kk ikäerolla ja toka oli juurikin sellainen korvakierteinen, kitisevä pakkaus, joka ei nukkunut milloinkaan eikä missään puolta tuntia pidempään. Kyllä se väsy äkkiä ihmistä kuluttaa!

Minun selviytymisvinkkejä:
- älä köki päivät pitkät kotona. Vaikka jännitäs noiten lasten kanssa kauppaan lähtö, niin se tuo kuitenkin vaihtelua arkeen eikä tarvitsee vaan selvityiä päivästä himassa! Itse kävin silloin poikien kanssa perhekerhossa, esikoisen kanssa muskarissa (kuopus mukana), vein esikoista puistotäitille (kerra viikko reilu tunti), kaupassa, lenkillä, puistossa jne. Kyllä sitä välillä aamula itku kurkussa väsyneenä koitti saada porukan lähtökuntoon, mutta esim. perhekerhossa meni ihan sutjakasti se muutama tunti, esikoinen ja itse sain seuraa ja kotiin päästyä huomasi, että puoli päivästä on kulunut
- ota omaa aikaa yksikseen, vaikka se raskaalta tuntuisi! Mene yksikseen kauppaan, lenkille, edes tunniks-pariks kaverille kahville, jumppaan jne. Hetki ilman lapsia antaa niin paljon voimia jaksaa taas lasten kanssa!
- illalla väsyneenä älkää edes ruvetkaa keskustelemaan, jos toiselle ei ole mitään kivaa sanottava! Ja varsinkin toi, että kumpi tekee perheen eden enemmän, kuulosta minusta erittäin kamalalta. Te kummatkin annatte oman, korvaamattoman panoksen perheenne puolesta. Se riittää ja siitä ei tarvitse tapella.
- lapset nukkuvat huonosti, mutta onko teillä miehen kanssa jotain sovittua "univuoro"? Itse imetin kuopusta 9kk ikäiseksi, joten minä yleensä hänen kanssa öisin valvoin. MIeheni taas antoi minun nukkua viikonloppuaamuisin pitkään. Ne muutaman tunnin aamu-unet pelastivat meikäläisen varmaan masennuslääkkeiltä. Ja kun kuopus ei enään öisin tissiä saanut, niin mies valvoi hänen kanssaa ainakin sen yhden viikonloppuyön ja silloin nukuimme toinen lauantaina ja toinen sunnuntaina pitkään.

 

[Big Bang Theory]

meillä isommat lapset reilun vuoden ikäerolla ja tuollaista se oli! Varsikin ensimmäinen vuosi kun minulla ei ollut omaa autoa käytössä. Kaksostenvaunuilla painelin pitkin kyliä koiran ja muksujen kanssa. Sitten ostin auton ja en enää paikallani pysynyt ja tein kauppa-ym. reissut kun mies oli töissä. Kävin lasten kanssa uimassa ja kyläilemässä. En jättänyt mitään ylimääräistä miehelle kun tuli töistä kotiin. Sai keskittyä lapsiin. Viikonloppuisin siivottiin kunnolla yhdessä. Tämä auttoi ja jaksettin kumpikin. Nyt lapset on 6v ja 5v ja nuorin 6kk eikä mitään tuollaista väsymystä ja jatkuvaa riitaa olekaan.

 

[no joo]

meillä on miehen kanssa vakaa, todella hyvin toimiva avioliitto ja kyllä meilläkin esiintyy noita kausia. Kun lapset valvottaa ja on väsynyt niin kyllähän sitä sanaharkkaa tulee jatkuvasti. Tosin meillä puhutaan siitä ja yhdessä sovitaan että kestetään tämä nyt kun tiedetää0n, että helpottaa heti kun vauva lopettaa valvottamisen ja saadaan nukkua kunnolla. Ja nyt onkin helpottanut yöähräilyt vauvalla ja ollaan taas kuin uusia ihmisiä. Puhukaa näistä riidoistakin ja aiheista, älkää kasvattako katkeruutta!
Tsemppiä! Ei teidän suhteessa välttämättä ole mitään vikaa, vaan olette nyt vahvoja ja muistatte että valvominen helpottaa yleensä aika pian.
Joo ja meillä on 4 vuotias ja 10kk vanha vauva nyt. Molemmat ovat itkeneet vatsaansa ensimmäisen vuoden ja valvottaneet kunnon silmäpussit molemmille.

 

["omena"]

Meillä oli tuollaista silloin, kun eka oli 3v. ja toka 1v. Olin ihan poikki ja todella kypsä mieheen ja kotihommiin ja siihen väsymykseen. Meillä oli ihan samoista aiheista riitoja kuin teilläkin. Aikamme äkisteltiin, kunnes taivuttelin miehen pariterapiaan ja päästiin yli pahimmasta. Saatiin hyvä apu jo ekalla käynnillä. Musta oli niin ihanaa, kun sain puhua ilman, että toinen alkaa puhua päälle! No joo, siis suosittelen teillekin pariterapiaa, jos asiat ei ala omin voimin kääntyä parempaan.

Vaikka täällä jotkut jeesustelee, että onpa kumma, kun riitelette, niin aika yleistä tuo on juuri tuossa vaiheessa. Väsyneenä asiat kärjistyy ja se oma panos kotona on ainoa kunnollinen ja toisen yritykset ihan peestä jne. Koittakaa jaksaa ja hakekaa apua. Tsemppiä!

 

["omena"]

[QUOTE="omena";25004877]Meillä oli tuollaista silloin, kun eka oli 3v. ja toka 1v. Olin ihan poikki ja todella kypsä mieheen ja kotihommiin ja siihen väsymykseen. Meillä oli ihan samoista aiheista riitoja kuin teilläkin. Aikamme äkisteltiin, kunnes taivuttelin miehen pariterapiaan ja päästiin yli pahimmasta. Saatiin hyvä apu jo ekalla käynnillä. Musta oli niin ihanaa, kun sain puhua ilman, että toinen alkaa puhua päälle! No joo, siis suosittelen teillekin pariterapiaa, jos asiat ei ala omin voimin kääntyä parempaan.

Vaikka täällä jotkut jeesustelee, että onpa kumma, kun riitelette, niin aika yleistä tuo on juuri tuossa vaiheessa. Väsyneenä asiat kärjistyy ja se oma panos kotona on ainoa kunnollinen ja toisen yritykset ihan peestä jne. Koittakaa jaksaa ja hakekaa apua. Tsemppiä![/QUOTE]

Lisäänpä vielä, että nyt kolmosen valvottaessa ja tissitakiaisena roikkuessa huomaan itsessäni samoja piirteitä kuin silloin aikaisemmin. Miehen pärstä alkaa taas ärsyttä, kun se saa mennä rauhassa salille ja lenkille ja mun pitää säätää kauheasti, että pääsen lähtemään ym. ym. kaikkea sellaista järkevää... Mutta nyt tiedän, mistä se johtuu ja osaan muuttaa omia ajatuskaavojani ajoissa. Toivottavasti...