H
harmaus
Vieras
Mieheni on aina ollut herkkä ja kiltti luonne. Hän tulee avioeroperheestä. Aina ollut kamalan huono puhumaan omista asioista ja ongelmista, kuten varmaan moni muukin mies. Minun kanssani sitten on oppinut jonkuverran keskustelemaan, mutta yleensä aina ahdistuu, kun pitäisi puhua joku asia selväksi. Hän herkästi ottaa asiat henkilökohtaisesti, eikä se yhtään keskustelua helpota.
Taloustilanteemme on ollut jo muutaman vuoden erittäin tukala ja tällä hetkellä äärimmäisen tukala. Miehellä on vakityö ja viihtyy siellä hyvin, palkka tosin ei ole kehuttava. Itse olen lasten kanssa kotona.
Meillä on monta pientä, vanhin ekalla.
Mieheni ei ole ollut koskaan mikään väkivaltainen tyyppi, siis aina enemmän kiltti ja suuttuessaan poistunut paikalta tai lähtenyt vihaisena autolla kaahaamaan (mikä on ERITTÄIN kamala tapa ja josta on paljon puhuttu).
Nykyään tuota kaahaamista on vähemmän, mutta avioliiton alkuaikoina sitä oli enemmän, sain monesti jäädä pelosta kankeana kotiin pelkäämään, kun mies hyppäsi vihaisena autonrattiin...
Olemme aina puhuneet ja selvittäneet kaikki riitamme, antaneet ja pyytäneet anteeksi. Mielestäni meillä on ollut äärettömän ihana parisuhde, lähes täydellinen (mies ollut aina huomaavainen ja auttanut paljon kotona, olemme aina puhaltaneet ns. yhteen hiileen) ...paitsi nyt viimeaikoina ei ole enää tuntunut ihan siltäkään...
Tämä taloustilanne kiristää meidän molempien hermoja ihan hurjasti, miehen varsinkin. Toki minunkin. Olen itsekin hirveän paljon nykyään kärttyinen ja huudan lapsille aivan liikaa ja aivan liian pienistä asioista...olen yliväsynyt. Mies huutaa lapsille nykyään JOKA asiasta, ehkä joskus osaa puhua normaalistikin vielä, mutta yleensä sillä menee "heti yli" ja olen siitä järkyttynyt, vaikken ole paljon parempi siinä itsekään! Mutta minä olen meillä kuitenkin se kärsivällisempi persoona.
Sen lisäksi, että mies raivoaa muksuille joka pienestä, hän on alkanut tönimään niitä...siis kun "pimahtaa", saattaa haukkua munapääksi sen muksun ja työntää kumoon tmv. Hyvin herkästi on myös nippailemassa ja tukistelemassa. Puramme siis molemmat meidän pahaa oloamme LAPSIIN ja se ON IHAN KAMALA ASIA. Tänäyönäkin olen miettinyt noita lapsiraukkoja, voiko niistä kasvaa täyspäisiä...olen ERITTÄIN väärin, että puramme pahaaoloamme heihin. Meidän olisi PAKKO puhaltaa tämä peli äkkiä poikki, jollain tapaa---kun vaan tietäisimme sen tavan!!
Rakastamme lapsiamme yli kaiken ja hellimme toki heitä myös. Rakastamme toisiamme myöskin, ihan aidosti, mutta tätä menoa se rakkaus tuskin on kasvamassa...
Olemme puhuneet näistäkin asioista jonkin verran ja tiedämme molemmat, että se on RAHA, joka puristaa. Se totisesti on näin.
Jos joskus on hetki löysempää, olemme molemmat TÄYSIN erilaisia. Mies on silloin myöskin erittäin kärsivällinen lapsia kohtaan jne. Samoin minä.
Karkeasti sanoattuna voisi sanoa, että meillä olisi lähes täydellistä, jos meillä olisi enemmän rahaa. Se on niinku puhtaasti se ongelma. Mutta kun talous on tällä mallilla, tämä alkaa olla kohta täyttä hel...tiedätte varmaan, kuinka rahaongelmat voivat saada hermoraunioksi?! Ja kun tätä on jo jatkunut pitkään, hitaasti pahentuen.
Pelkään jotenkin sekä omaani, että mieheni käytöstä.
Tiedän, ettei mies ikinä löisi minua, mutta äkkipikainen hän on aika ollut ja tulee aina olemaan. Mutta vielä enemmän pelkään sitä, millaiseksi hän tulee lapsia kohtaan! Ja sitä, kuinka lapsetkin tästä kärsivät...sydämeni itkee verta lasten vuoksi, en ikinä haluaisi heille mitään pahaa...jotenkin tuntuu kuitenkin, "ettemme voi muutakaan nyt antaa"...miten saisimme itsemme jaksamaan ja näkemään nämä asiat toisessa valossa???
Tuntuu sairaalta, että niinkin pinnallinen asia, kuin RAHA, pilaa näin ihanan suhteen ja perheen ja ennenkaikkea lasten elämän...!!! En halua hyväksyä sitä!!!
Taloustilanteemme on ollut jo muutaman vuoden erittäin tukala ja tällä hetkellä äärimmäisen tukala. Miehellä on vakityö ja viihtyy siellä hyvin, palkka tosin ei ole kehuttava. Itse olen lasten kanssa kotona.
Meillä on monta pientä, vanhin ekalla.
Mieheni ei ole ollut koskaan mikään väkivaltainen tyyppi, siis aina enemmän kiltti ja suuttuessaan poistunut paikalta tai lähtenyt vihaisena autolla kaahaamaan (mikä on ERITTÄIN kamala tapa ja josta on paljon puhuttu).
Nykyään tuota kaahaamista on vähemmän, mutta avioliiton alkuaikoina sitä oli enemmän, sain monesti jäädä pelosta kankeana kotiin pelkäämään, kun mies hyppäsi vihaisena autonrattiin...
Olemme aina puhuneet ja selvittäneet kaikki riitamme, antaneet ja pyytäneet anteeksi. Mielestäni meillä on ollut äärettömän ihana parisuhde, lähes täydellinen (mies ollut aina huomaavainen ja auttanut paljon kotona, olemme aina puhaltaneet ns. yhteen hiileen) ...paitsi nyt viimeaikoina ei ole enää tuntunut ihan siltäkään...
Tämä taloustilanne kiristää meidän molempien hermoja ihan hurjasti, miehen varsinkin. Toki minunkin. Olen itsekin hirveän paljon nykyään kärttyinen ja huudan lapsille aivan liikaa ja aivan liian pienistä asioista...olen yliväsynyt. Mies huutaa lapsille nykyään JOKA asiasta, ehkä joskus osaa puhua normaalistikin vielä, mutta yleensä sillä menee "heti yli" ja olen siitä järkyttynyt, vaikken ole paljon parempi siinä itsekään! Mutta minä olen meillä kuitenkin se kärsivällisempi persoona.
Sen lisäksi, että mies raivoaa muksuille joka pienestä, hän on alkanut tönimään niitä...siis kun "pimahtaa", saattaa haukkua munapääksi sen muksun ja työntää kumoon tmv. Hyvin herkästi on myös nippailemassa ja tukistelemassa. Puramme siis molemmat meidän pahaa oloamme LAPSIIN ja se ON IHAN KAMALA ASIA. Tänäyönäkin olen miettinyt noita lapsiraukkoja, voiko niistä kasvaa täyspäisiä...olen ERITTÄIN väärin, että puramme pahaaoloamme heihin. Meidän olisi PAKKO puhaltaa tämä peli äkkiä poikki, jollain tapaa---kun vaan tietäisimme sen tavan!!
Rakastamme lapsiamme yli kaiken ja hellimme toki heitä myös. Rakastamme toisiamme myöskin, ihan aidosti, mutta tätä menoa se rakkaus tuskin on kasvamassa...
Olemme puhuneet näistäkin asioista jonkin verran ja tiedämme molemmat, että se on RAHA, joka puristaa. Se totisesti on näin.
Jos joskus on hetki löysempää, olemme molemmat TÄYSIN erilaisia. Mies on silloin myöskin erittäin kärsivällinen lapsia kohtaan jne. Samoin minä.
Karkeasti sanoattuna voisi sanoa, että meillä olisi lähes täydellistä, jos meillä olisi enemmän rahaa. Se on niinku puhtaasti se ongelma. Mutta kun talous on tällä mallilla, tämä alkaa olla kohta täyttä hel...tiedätte varmaan, kuinka rahaongelmat voivat saada hermoraunioksi?! Ja kun tätä on jo jatkunut pitkään, hitaasti pahentuen.
Pelkään jotenkin sekä omaani, että mieheni käytöstä.
Tiedän, ettei mies ikinä löisi minua, mutta äkkipikainen hän on aika ollut ja tulee aina olemaan. Mutta vielä enemmän pelkään sitä, millaiseksi hän tulee lapsia kohtaan! Ja sitä, kuinka lapsetkin tästä kärsivät...sydämeni itkee verta lasten vuoksi, en ikinä haluaisi heille mitään pahaa...jotenkin tuntuu kuitenkin, "ettemme voi muutakaan nyt antaa"...miten saisimme itsemme jaksamaan ja näkemään nämä asiat toisessa valossa???
Tuntuu sairaalta, että niinkin pinnallinen asia, kuin RAHA, pilaa näin ihanan suhteen ja perheen ja ennenkaikkea lasten elämän...!!! En halua hyväksyä sitä!!!