Q
"Qwerty"
Vieras
Multa loppuu voimat. Rv 37+4 ja hyvät neuvot tarpeen.
Meillä on ollut koko raskausaika enemmän tai vähemmän vaikeeta, alkuraskaudesta mun pahoinvointi ja liian nopea ja turhaan tehty masennuslääkityksen purku kiristi. Koko raskauden ajan miehellä on ollut haluttomuutta josta onkin sit otettu yhteen useamman kerran kovasti, miehen mielestä kun ongelmaa ei ole. Aikansa väitti ettei yksinkertaisesti vain halua seksiä, sittemmin jäänyt pornon katselusta kiinni joten haluttomuudesta ei liene kyse, vaan siitä etten kelpaa halun kohteeksi. Kerran olin koittanut saada häntä sänkyyn aiemmin puuhastelemaan, muttei kuulema huvittanut ja menin yksin nukkumaan. Aamulla kysyin miksi valvoi niin kovin myöhään, niin sanoi katsoneensa pornoa. Eikä lainkaan käsittänyt mut mielipahaa, suuttui vain siitä miten lapsellinen olen.
Toinen iso asia mikä aiheuttaa mulle mielipahaa on se, että mies tuntuu suhtautuvan kaikkeen vauvaan liittyvään negatiivisesti. On sanonut mulle suoraan ettei halua että ostan vauvalle mitään "kun eihän se ole vielä varmaa" (tuolloin oli viikkoja melkein 30..), neuvoloihin ei tule mukaan kun muka töistä liian vaikeaa vaikka olen järjestänyt aamuaikoja ja hän on isällään töissä. Kaikki hankinnat mitä teen vauvaa varten hän kyseenalaistaa ja ne pitäisi olla poissa näkyviltä. Vaikeinta tuntuu olevan se kun nyt olen pyytänyt häntä olemaan viikonloput selvinpäin, jos tuleekin lähtö synnyttämään. Juhannuksena tarkoitus lähteä mökille, ja lupasin että mennään kunhan hän on ajokunnossa. Kuulema turhaa olla jos vauva ei synnykkään, minä kuulema juhannusaaton aamuna/päivällä jo tiedän tuleeko seuraavana yönä lähtö... En uskonut että tästä tulisi tämmöinen kädenvääntö, kun tähän saakka olen antanut miehen suht vapaasti mennä lähes joka viikonloppu. Ja silloinkin kun en olisi antanut, on saattanut lähteä sopimuksesta piittaamatta.
Kovasti oon koittanut ymmärtää ja kestää miehen käytöstä vaikka pahalta tuntuu, mutta nyt en vaan enää kestä. Tavallaan ymmärrän ettei pääse samalla tavalla sisälle tähän raskaana olemiseen eikä mun muuttunut kroppa ole yhtä kiihottava kuin pornopimujen, mutta ei tämä silti ihan reilulta tunnu. Mulla itselläni olisi parantamista kyllä siinä, että puhuisin hänelle asiat suoraan, mutta se tuntuu vaikealta koska yleensä saan sillä aikaan vain riidan ja miehen suunnalta mykkäkoulun joka päättyy minun anteeksi aneluihin kun en enää jaksa sitä tilannetta. Mies kun ei mielestään käyttäydy väärin ja ongelmat on vain minun pään sisällä.
Tällä viikolla mies jäi taas kiinni pornon katsomisesta ja miehelle selvisi että olen eräässä ryhmässä puhunut meidän ongelmistamme. Tästä seurasi hirveät huudot kuinka typerä ja lapsellinen olen, sen jälkeen on vietetty taas mykkäkoulua. Minä majoituin vierashuoneeseen jottei mies alkaisi huutaa siitä jos yöllä itken. Äsken puhui sen verran, että käski kertoa siskolleni ettei voikaan tulla maanantain meille kuten oltiin sovittu. Sanoin etten aio niin tehdä, sillä asia on sovittu jo aiemmin ja haluan nähdä siskoa vielä ennen synnytystä. Miehen mielestä sitä olisi kannattanut miettiä ennenkuin alan käyttäytyä näin. Oonko aivan sekaisin hormoneista jos kuvittelen että mies ei tässä nyt ole se joka on hirveää vääryyttä kokenut?
En jaksa edes ajatella miten vaikeaksi tämä menee kun vauva syntyy, jos ei miehen ajattelutavat ja käytös muutu. Pelottaa, että en enää koskaan ole hänelle riittävän kiihottava että mua haluaisi. Tai jos olenkin, niin miten voin päästä yli monien kuukausien torjumisista ja siitä että porno menee meidän rakkauden edelle. Tällä hetkellä on niin pettynyt ja surullinen olo. Tuntuu pahalta ajatellakkaan että mies koskisi tai näkisi mut alasti, en osaa ajatella että voisin synnyttää hänen läsnäollessaan ja ajatus siitä että antaisin vauvan miehelle tuntuu vaikealta. Oon aivan loppu ja hukassa tämän suhteen kanssa.
Meillä on ollut koko raskausaika enemmän tai vähemmän vaikeeta, alkuraskaudesta mun pahoinvointi ja liian nopea ja turhaan tehty masennuslääkityksen purku kiristi. Koko raskauden ajan miehellä on ollut haluttomuutta josta onkin sit otettu yhteen useamman kerran kovasti, miehen mielestä kun ongelmaa ei ole. Aikansa väitti ettei yksinkertaisesti vain halua seksiä, sittemmin jäänyt pornon katselusta kiinni joten haluttomuudesta ei liene kyse, vaan siitä etten kelpaa halun kohteeksi. Kerran olin koittanut saada häntä sänkyyn aiemmin puuhastelemaan, muttei kuulema huvittanut ja menin yksin nukkumaan. Aamulla kysyin miksi valvoi niin kovin myöhään, niin sanoi katsoneensa pornoa. Eikä lainkaan käsittänyt mut mielipahaa, suuttui vain siitä miten lapsellinen olen.
Toinen iso asia mikä aiheuttaa mulle mielipahaa on se, että mies tuntuu suhtautuvan kaikkeen vauvaan liittyvään negatiivisesti. On sanonut mulle suoraan ettei halua että ostan vauvalle mitään "kun eihän se ole vielä varmaa" (tuolloin oli viikkoja melkein 30..), neuvoloihin ei tule mukaan kun muka töistä liian vaikeaa vaikka olen järjestänyt aamuaikoja ja hän on isällään töissä. Kaikki hankinnat mitä teen vauvaa varten hän kyseenalaistaa ja ne pitäisi olla poissa näkyviltä. Vaikeinta tuntuu olevan se kun nyt olen pyytänyt häntä olemaan viikonloput selvinpäin, jos tuleekin lähtö synnyttämään. Juhannuksena tarkoitus lähteä mökille, ja lupasin että mennään kunhan hän on ajokunnossa. Kuulema turhaa olla jos vauva ei synnykkään, minä kuulema juhannusaaton aamuna/päivällä jo tiedän tuleeko seuraavana yönä lähtö... En uskonut että tästä tulisi tämmöinen kädenvääntö, kun tähän saakka olen antanut miehen suht vapaasti mennä lähes joka viikonloppu. Ja silloinkin kun en olisi antanut, on saattanut lähteä sopimuksesta piittaamatta.
Kovasti oon koittanut ymmärtää ja kestää miehen käytöstä vaikka pahalta tuntuu, mutta nyt en vaan enää kestä. Tavallaan ymmärrän ettei pääse samalla tavalla sisälle tähän raskaana olemiseen eikä mun muuttunut kroppa ole yhtä kiihottava kuin pornopimujen, mutta ei tämä silti ihan reilulta tunnu. Mulla itselläni olisi parantamista kyllä siinä, että puhuisin hänelle asiat suoraan, mutta se tuntuu vaikealta koska yleensä saan sillä aikaan vain riidan ja miehen suunnalta mykkäkoulun joka päättyy minun anteeksi aneluihin kun en enää jaksa sitä tilannetta. Mies kun ei mielestään käyttäydy väärin ja ongelmat on vain minun pään sisällä.
Tällä viikolla mies jäi taas kiinni pornon katsomisesta ja miehelle selvisi että olen eräässä ryhmässä puhunut meidän ongelmistamme. Tästä seurasi hirveät huudot kuinka typerä ja lapsellinen olen, sen jälkeen on vietetty taas mykkäkoulua. Minä majoituin vierashuoneeseen jottei mies alkaisi huutaa siitä jos yöllä itken. Äsken puhui sen verran, että käski kertoa siskolleni ettei voikaan tulla maanantain meille kuten oltiin sovittu. Sanoin etten aio niin tehdä, sillä asia on sovittu jo aiemmin ja haluan nähdä siskoa vielä ennen synnytystä. Miehen mielestä sitä olisi kannattanut miettiä ennenkuin alan käyttäytyä näin. Oonko aivan sekaisin hormoneista jos kuvittelen että mies ei tässä nyt ole se joka on hirveää vääryyttä kokenut?
En jaksa edes ajatella miten vaikeaksi tämä menee kun vauva syntyy, jos ei miehen ajattelutavat ja käytös muutu. Pelottaa, että en enää koskaan ole hänelle riittävän kiihottava että mua haluaisi. Tai jos olenkin, niin miten voin päästä yli monien kuukausien torjumisista ja siitä että porno menee meidän rakkauden edelle. Tällä hetkellä on niin pettynyt ja surullinen olo. Tuntuu pahalta ajatellakkaan että mies koskisi tai näkisi mut alasti, en osaa ajatella että voisin synnyttää hänen läsnäollessaan ja ajatus siitä että antaisin vauvan miehelle tuntuu vaikealta. Oon aivan loppu ja hukassa tämän suhteen kanssa.