Miehen naispuoleiset kaverit

[Aliiina]

Mulla ei ole mitään miehen "vanhoja" naispuoleisia ystäviä vastaan...sellaisia jotka on pysynyt iät ja ajat ja olleet olemassa jo mua ennen. Kyllä mies niitä joskus tapaa, mutta aika harvoin kuitenkin.

Mutta ne mitkä mua sapettaa on ne uudet, jotka mies hankkii tuolla ylempänä olevassa viestissä kuvatulla tyylillä jostain ihme illanvietoista!! Eli tutustuu johonkin akkaan, joka sattuu vaan olemaan mukava (yleensä myös sinkku) ja sit sitä ollaankin jo "kavereita" ja viestitellään illat pitkä Facebookissa ja tytöt kilvan pyytää miestä leffaan/kahville/bileisiin jne.. :/ Voitte kuvitella kuinka helvatin monta riitaa on aiheesta käyty, mut mies ei näe asiassa mitään pahaa koska ne ovat hänelle vain "mukavia tuttavuuksi", mutta samaa en ainakaan usko niistä vastapuolista!

Itselläkin on kokemusta tuollaisesta "kaveri paljasti todellisen karvansa". Olen ollut monia vuosia hyvä kaveri yhden miehen kanssa, jonka tunsin jo ennen omaa miestäni. Silloin tällöin nähdään joko isommalla porukalla tai kahden kesken..tähän asti olen kuvitellu homman olevan täysin "kaverillista", kunnes mokoma yritti suudella mua perjantaina. Että silleen, tais tää "kaveruus" kyllä loppua, mielestäni tuo ei ole ok.

 

[kokomusta]

Uskomattoman raoittunutta porukkaa täällä kirjoittaa - Suomessa vuonna 2009! Siis ystävyyttä saa olla vain ja ainoastaan samaa sukupuolta olevien välillä? Entäs jos se samaa sukupuolta oleva ystävä onkin homo tai lesbo, onko se sitten jo valtaisa uhka parisuhteelle? Täällä paapotaan ja ymmärretään mustasukkaista naista, joka haluaa kontrolloida miehensä ystäväpiiriä joidenkin halvatun Facebook -leffakutsujen vuoksi. Ja huom. kummatkin seurustelevat tahoillaan eikä yhteistä menneisyyttäkään ole.

Kannattaisiko harjoitella sitä kumppaniin luottamista eikä sännätä kuin elukat tai tai teinit jokaisen tuntemuksen perässä toisen elämää rajoittamaan. Näitä kun lukee, niin ihmettelee miten onkin onnistunut löytämään täysjärkisen ja tunne-elämältään tasapainoisen kumppanin. Näyttävät olevan harvassa.

 

[Normijäbä]

Mulla ei kyllä koskaan ole ollut heteroja naispuolisia kavereita. Eipä mua tosin haittaa vaikka kumppanilla olis. Mulla ei vaan oikein ole mitään asioita mistä voisin jutella sellasen naisen kanssa, johon oisin voinut tutustua aidosti kaverina.

Potentiaalisesti hyvätkin kaverisuhteet on pilattu sillä, että on alettu säätämään. Tietty osa on näitä naisia jotka ovat koittaneet kiinostukseni ilmaistua laittaa "kaverivyöhykkeelle", mutta mulleppa ei vittuilla

 

[ei-enää-sinisilmäinen]

Minäkin olin aiemmin sinisilmäinen ja kuvittelin että ihmisellä voi olla kavereita molemmista sukupuolista ja onpas niuhottamista jos kuvittelee että siinä on jotain epäilyttävää. Mutta nyt olen saanut kokea tilanteen molemmilta puolilta tosi kurjalla tavalla, ja minustakin on tullut tosi niuho asian suhteen.

Ensin tapailin miestä joka oli tosi sosiaalinen, laaja kaveripiiri, aina puhelin piippaamassa. Meidän jutusta ei mitään tullut mutta hän halusi että ollaan silti kavereita. Sen jälkeen hän seurusteli lyhyitä pätkiä lähes kymmenen naisen kanssa ja lähes jokaisesta tuli "ystävä" vaikka suhde päättyi. Kerran heikkona hetkenä kun oltiin yhdessä viihteellä hän sai minut sänkyyn vaikka hän parhaillaan tapaili uutta naista. Naiselle sanottiin että hän oli vaan vähän juhlimassa vanhan kaverin kanssa. Että sellaista. (Kaduttaa suuresti että olin osallisena moisessa.)

Myös nykyisellä miehelläni oli alussa samalla tavalla naispuolisia kavereita, tosin pienemmässä mittakaavassa. Pari kertaa hän jäi kiinni siitä että väittämänsä "vanha ystävä, ihan vaan kaveri" olikin entinen heila ja jostain syystä heihin piti pitää yhteyttä. Sanoin kyllä suorat sanat että tällainen ei vetele vaan joudut valitsemaan heidän ja minun väliltä. No minut valitsi, yhteydenpito heihin lakkasi. Onneksi omasta aiemmasta kokemuksestani osasin olla vähän epäileväinen näiden "ystävien" suhteen tai muuten minua olisi vedätetty ihan täysin...

 

[Aivan, eli riippuu persoonasta]

Toinen ajautuu heikkoina hetkinä, mutta ei sitä pidä yleistää kaikkiin muihinkin. Tämä on varmasti asia, jossa kaikki versiot ovat täysin totta, eli on elinikäisiä, aitoja ystäviä, on aitoja petoksia, ja on kaverisuhteita, joissa ruvetaan lipsumaan. Mutta ei noiden kahden perusteella pidä väittää, ettei se onnistu kenelläkään muullakaan, eli kyllä se ensimmäinen ryhmä on myös ihan olemassaoleva, eikä varmaan edes harvinaisuus. Kaikki eivät ajelehdi, ja piste.

 

[Mies28]

Itselläni on hyviä naispuolisia ystäviä jostain ala-asteelta saakka ja tuntuisi oudolta lopettaa tapailu uuden tyttöystävän takia. Käyn bissellä ja kahvilla heidän kanssa ja kuulumisia vaihdetaan puhelimitse. Tuntuisi hölmöltä rikkoa näin pitkiä ystävyyssuhteita tyttöystävän mustasukkaisuuden takia. Tapailen ketä haluan jatkossakin.

Entisiä tyttöystäviä tai panoja en kyllä tapaile enää, mutta läheisiä naisystäviä joita en ole edes ajatellut panevani koskaan ja vice versa. Erästä naispuolista ystävääni en ole enää nähnyt varmaan puoleen vuoteen koska hänen uusi poikaystävänsä oli mustasukkainen hänen miespuolisista kavereista, todella sääli uhrata yli 10-vuoden ystävyys näin.

 

[Sopiihan sitä kokeilla]

Älkää nyt jaksako jauhaa mokomaa paskaa. Jos vastakkaista sukupuolta oleva ystävä on aito ystävä, hän haluaa tutustua myös kaverinsa partneriin. Oletteko kuulleet sellaista ilmaisua kuin perheystävä. Uskokaa tai älkää, he ovat useinkin pariskunnan jomman kumman osapuolen ystäviä, joista tulee yhteisiä ystäviä ja myöhemmin lapsille setiä ja tätejä. Ja luonnollisesti kuvioon kuuluu myös ko. henkilön oleva tai tuleva puoliso.

Parisuhteet tulevat ja menevät, mutta todelliset ystävät säilyvät - jotain sen suuntaista tuolla joku henkäili. Niin varmaan, jos ystävät hoidellaan omiin nimiin ja ovat 1.-sijalla. Mutta mitäpä näitä elämän perusasioita esittelemään ihmisille, jotka ovat käsittääkseni aikuisiksi luettavia, mutta touhottavat Naamakirjaporukoissa.

 

[kokomusta]

Kaikki eivät tule toimeen keskenään ja jos taustalla vaikuttaa sairaalloinen mustasukkaisuus, se voi olla vielä vaikeampaa. Kaikista ei tule "perheystäviä", ikävä kyllä. Kaikki eivät vain viihdy keskenään- Pitäisikö sen vuoksi myös ystävysten lopettaa yhteydenpito? Ei ainakaan meillä.

 

[Noh...]

Miten pitäisi suhtautua, kun miehellä on pari vanha naispuolista kaveria kouluajoilta, joita hän silloin tällöin tapaa? Ei siinä mitään ongelmia muuten ole, molemmat heistä seurustelevat, ja päällisin puolin on kaikki ok. Eivät ole mitään "entisiäkään". Mutta toinen heistä on alusta asti ollut minua kohtaan jotenkin ylimielinen, on sanonut vitsillä jostain miehen harrastuksesta että "tämän on ollut paljon pidempään kuvioissa kuin minä", saattaa kirjoittaa miehen facbookin seinälle viestejä kuten "lähdetkö leffaan katsomaan sitä tai sitä".. Jotenkin seurustelevalle miehelle ei vaan laiteta (naisen puolelta) tuollaisia viestejä, olenkohan liian vaativa mutta olisiko hienotunteista ottaa huomioon jos miehen tyttöystäväkin haluaisi lähteä?... Itse en ainakaan kehtaisi pyytää mun seurustelevia miespuolisia kavereita elokuviin noin vaan.

Mies on ollut ennen sinkkuna pitkään ja tämä nainen on varmaankin tottunut että voi pyytää noin vaan, itse hän kuitenkin seurustelee.

Mitä pitäisi tehdä? Kovettaa vaan itsensä ja antaa olla?

Itse en kyllä näe mitään väärää siinä että pyytää seurustelevaa kaveria leffaan, etenkään kun nainen ei tee sitä edes salaa sinulta. Itse pyydän varsin usein seurustelevia miespuolisia kavereita milloin mihinkin eikä minua haittaa oman poikaystäväni naispuoliset kaverit. Toki heikkoina hetkinä voi pieni mustasukkaisuus nostaa päätään, mutta ohitan sen turhana tunteena johon ei ole syytä.

 

[Kuvittelepa]

Sehän on juuri se, että miespuoliset ystävät eivät pyydä tuolla tavalla "julkisesti". He sopivat vähän eri tavalla asioita. Kännykkä ja yksityisviestit, msn ovat myös olemassa. Mutta facebookin seinällä pyytäminen ja menojen sopiminen on jotenkin ... mautonta?? Aivan kuin varta vasten ärsyttääkseen miehen kumppania.

Siitähän se riemu vasta ratkeaisi kun miehen kännykkään alkaisi tulla noita leffa pyyntöjä. Sitten pääsisi tänne kiljumaan kun salaa selän takana pyydetään joka paikkaan. Itse en olisi vähääkään huolissani etenkään niin kauan kuin kutsut esitetään julkisesti. Mutta ilmeisesti joillain on sellainen käsitys että seurusteleva ihminen ei julkisesti saa puhua/näyttäytyä kenenkään muun kanssa. Jokuhan voi vielä luulla että menossa on kolmiodraama.

 

[Helpolla luovutat]

Mies ei tunnu ymmärtävän. Hänen mielestään ei ole mitään väärin naisen käytöksessä - ystäviä pitää olla. Ja hän on sanonut että hän on vain ystävä. Mutta asia kyllä haittaa niin paljon että mietin kannattaako jatkaa. Olen miettinyt että vika on minussa, mutta rauhoittavaa kuulla että jotkut muutkaan eivät hyväksyisi sitä.

yksikin naispuolinen kaveri: jotenkin luulisi myös niiden naispuolisten kavereiden ymmärtävän, että tyttöystävän tunteet menee kavereiden edelle. jos aletaan paapomaan sen naispuolisen ystävän tunteita, että ei kai hän nyt loukkaantunut kun tyttöystäväni saa enemmän huomiota, eikö silloin seurustella väärän ihmisen kanssa?

Vastakysymyksenä esittäisin että etkö itse seurustele väärän ihmisen kanssa jos olet valmis luopumaan hänestä koska hänellä on naispuolinen kaveri? Itselleni ei ole koskaan tullut mieleenkään että luopuisin rakastamastani miehestä vaikka hän käykin naispuolisen kaverinsa kanssa syömässä tms. Hän kertoo minulle menoistaan, joinain päivinä meno on Jukan kanssa, joinain SIljan ja sen jälkeen hän tulee kotiin minun luokseni. Minä taas tapaan välillä Lauraa, välillä Samia ja menen sen jälkeen kotiin mieheni luokse.

Joillakin näyttää tuo omistushalu olevan hiukan liian voimakasta. Kannattaa myös miettiä onko suhteessa minkäänlaista luottamusta jos ei voi luottaa mieheensä sen vertaa että uskaltaa päästää hänet leffaan ystävän kanssa.

 

[Luopukaaluopukaa]

Ei miehen tarvitsekaan ymmärtää, miksi sinusta ap. tuntuu pahalta. Mutta miehen pitäisi kunnioittaa sitä että sinä et tuosta pidä. Ei minunkaan mieheni aina ymmärrä miksi minä en jostain hänen tekemisistään pidä, mutta kun sanon hänelle niin hän ei sitten enää tee niin. Samoin minäkin muutan omaa käyttäytymistäni jos mieheni ei jostain minun tekemisestäni pidä. Ihan normaalia parisuhteessa, tottakai sinun pitää olla etusijalla miehesi kavereihin nähden.

Valitettavasti parisuhteissakin nykyään itsekkyys vallitsee, mistään ei voi joustaa tai luopua vaikka se aiheuttaisi pahaa mieltä seurustelukumppanille.

Minäkään en tykkää kun mies käy töissä niin hän ei sitten enää käy. Mies ei tykkää kun minä lähden kauppaan ilman häntä niin en mene enää. Kumpikaan meistä ei tykkää että toisella on kavereita niin kummallakaan ei enää ole. Jnejne. Kuulostaako järkevältä? Parisuhteessa voi luopua ja joustaa monissa asioissa, mutta ystävistä kenenkään ei pidä luopua. Tuskin kukaan täällä huutelisi samalla innolla sen puolesta että mies luopuu perheestään kun se on jotenkin seurustelukumppanilta pois. Kaverit ovat kuitenkin ainoat jotka jäävät jäljelle siinä vaiheessa kun mies poistaa elämästään mustasukkaisen naisen. Ja sen hän aivan varmasti tekee ellei nainen opi olemaan ihmisiksi. Pettämisestä voi loukkaantua, ystävyydestä ei. Ymmärtäkää näiden kahden ero älkääkä kuvitelko että ystävyys vastakkaista sukupuolta olevan kanssa johtaa automaattisesti pettämiseen.

P.S Miehesi kuulostaa juuri niin tossukalta että harva nainen pystyisi tuollaista kunnioittamaan.

 

[lyijykynänpäälle]

Sepä se onkin. Eli kaverisuhteet pitäisi pysyä vain kaverisuhteita. Mutta vain täydellisessä maailmassa kaikki on täydellistä. Ei ole varmaankaan kovin harvinaista, että ns. kaveria esittävä onkin vokotellut ja flirttaillut estottomasti vastakkaista sukupuolta olevan kumppanin kanssa. Ei noi jutut tuulesta temmattuja ole, että ystävä yrittää viedä tai muuten vain vokotella kaverin kumppania.

Jos ihmiset pystyisivätkin olemaan vain vilpittömästi kavereita/ystäviä, mutta valitettavasti mukaan liittyy aika usein jotain muutakin.

Niin ja millä ilveellä pystyt erottamaan onko siinä sittenkin "niitä" hommia mukana kun silmä välttää? Ainakin täytyisi katsoa tämän kaverin ulkonäköä, onko sellaista tyyppiä mistä mies voisi pitää vai onko ladon seinästä revitty leidi.

Se on niiiiin moneen kertaan nähty kun se kaveri onkin muuta kuin kaveri. Ainakin jos alkoholi ja yöpymiset sekoittuu mukaan.

Miten muuten, olisiko näiden puolustelijoiden mukaan hyväksyttyä pitää entistä panoaan kaverina jonka kanssa käydään välillä kahvilla? Itse en uskoisi sellaiseen paskanjauhantaan yhtään.

Kannattaa varmaan samalla varmistaa ettei mies vaan kadulla tai työpaikalla ole tekemisissä muiden naisten kanssa. Nehän voisivat vaikka flirttailla! Voi kauhistus. Luotatteko tosiaan miehiinne niin vähän että ajattelette hänen heti lähtevän pettämään kun joku vähän flirttailee?

 

[Kavereina exiä ja muitakin miehiä]

Taitaa taas päteä se psykologian sääntö, että muita epäilee siitä, mitä tekisi itse. Ihminen luontaisesti kuvittelee muiden ajattelevan, kuten ajattelee itse. Jos ei itse pystyisi kaveruuteen ilman seksiajatteluja, tai itse on ajopuu, joka ei tilaisuuden tullen kykene lyömään itseään näpeille, kuvittelee muut samanlaisiksi. Se ei tee siitä totta.

 

[+Sari+]

Onpa täällä kuohuvia tunteita. Itse en kyllä ihan noin vapaamielisesti pysty ajattelemaan, että ystävyyssuhteet menisivät parisuhteen edelle. Joku loukkaantui jopa siitä, että parisuhteen sisällä ruodittaisiin ystävysten välisiä asioita. No niinpä niin.

Jos kyseessä on todella vakiintunut pari, kenties aviopari, ja vaikkapa lapsiakin, kyllä se on aina se tärkein suhde. Ystävät on hyviä olemassa, mutta omaa puolisoaan kohtaan on oltava lojaali, muuten tulee ongelmia. Puolisoiden pitää pystyä olemaan toisiaan kohtaan aina avoimia ja rehellisiä. Oma puoliso on voitava olla se paras ystävä.

Kyllä minusta niiden samaakin sukupuolta olevien ystävien täytyy toisen parisuhdetta kunnioittaa, saati sitten, jos ollaan eri sukupuolta. Ei minun miestäni kukaan mieskaverikaan pyydä noin vaan kanssaan mihinkään ottamatta huomioon sitä, että mies on naimisissa minun kanssani.

Eräs tällainen "minä olen sun miehesi paras ystävä" -nainen on minullakin kokemuksena, kun mieheni entinen lapsuudenkaveri muutti takaisin asumaan mieheni lapsuuskodin naapuriin. Asetelma ei vakuuttanut minua alkuunkaan. Jos ihminen todella on toiselle ystävä, en ymmärrä, mihin siinä tarvitaan tällaista vakuuttelua ja ilmiselvää flirttailua? Tarkoitus oli selkeästi vain minun mobbaamiseni ja jotain omituista miehen itselleen "omimista." Mikä oli tuhoontuomittu ajatus jo syntyessään.

Voin minäkin käydä kahvilla jonkun miespuolisen tuttavan kanssa, voin asiaa ollessa soitellakin, ja kysellä kuulumisia, mutta mistään ystävyydestä siinä ei ole kyse sen kummemmin. Todellinen ystävyys on paljon muuta, kuin kahvilla ja kaljalla yhdessä käyminen. Ystävyys tarkoittaa sitä, että ollaan valmis tekemään toisen edestä isojakin asioita, autetaan tarvittaessa puolin ja toisin, ja ollaan mukana myös toisen arjessa, se tarkoittaa toisen puolisoa myös ja perhettä. En minä ymmärrä miksikään ystävyydeksi sellaista, että ignoorataan kokonaan toisen avioliitto tai parisuhde. Siinä ei ole kyse ystävyydestä kumminkaan puolin, vaan se on jonkinlaista koplaamista. Jos tällaista nykyään kovasti tehdään, ei ole ihme, että parisuhteet ei kestä. Ihmisten on saatava olla niin kovasti itsenäisiä ja itsellisiä, että siinä unohdetaan jo parisuhteen merkitys. Toki ihmisellä kuuluukin olla parisuhteen ulkopuolista elämää, mutta rajat on pystyttävä vetämään, eikä kenenkään varpaille saa astua.

Jos minun miehelläni olisi ystävä, olisi se sitten mies- tai naispuolinen, joka olisi minua kohtaan ylimielinen eikä kunnioittaisi minua ja ylipäänsä meidän avioliittoamme, se "ystävä" olisi aikaa sitten jo ollut entinen sellainen. Myöskään minä en tekisi mitään sellaisella ystävällä, joka kohtelisi minun miestäni kuin ilmaa eikä ottaisi tätä huomioon minulle erittäin tärkeänä ja merkityksellisenä ihmisenä.

 

[moneen kertaan nähnyt -70]

Minäkin olin aiemmin sinisilmäinen ja kuvittelin että ihmisellä voi olla kavereita molemmista sukupuolista ja onpas niuhottamista jos kuvittelee että siinä on jotain epäilyttävää. Mutta nyt olen saanut kokea tilanteen molemmilta puolilta tosi kurjalla tavalla, ja minustakin on tullut tosi niuho asian suhteen.

Ensin tapailin miestä joka oli tosi sosiaalinen, laaja kaveripiiri, aina puhelin piippaamassa. Meidän jutusta ei mitään tullut mutta hän halusi että ollaan silti kavereita. Sen jälkeen hän seurusteli lyhyitä pätkiä lähes kymmenen naisen kanssa ja lähes jokaisesta tuli "ystävä" vaikka suhde päättyi. Kerran heikkona hetkenä kun oltiin yhdessä viihteellä hän sai minut sänkyyn vaikka hän parhaillaan tapaili uutta naista. Naiselle sanottiin että hän oli vaan vähän juhlimassa vanhan kaverin kanssa. Että sellaista. (Kaduttaa suuresti että olin osallisena moisessa.)

Myös nykyisellä miehelläni oli alussa samalla tavalla naispuolisia kavereita, tosin pienemmässä mittakaavassa. Pari kertaa hän jäi kiinni siitä että väittämänsä "vanha ystävä, ihan vaan kaveri" olikin entinen heila ja jostain syystä heihin piti pitää yhteyttä. Sanoin kyllä suorat sanat että tällainen ei vetele vaan joudut valitsemaan heidän ja minun väliltä. No minut valitsi, yhteydenpito heihin lakkasi. Onneksi omasta aiemmasta kokemuksestani osasin olla vähän epäileväinen näiden "ystävien" suhteen tai muuten minua olisi vedätetty ihan täysin...

Tuo ensinkertomasi kokemus on ihan normaalia "kaveri" toimintaa, eli se siitä pelkästä kaveruudesta. 95 prosenttisesti näillä "kavereilla" on muutakin yhteistä kun joku sulkispeli.

 

[dgsfsgfdg]

Älkää nyt jaksako jauhaa mokomaa paskaa. Jos vastakkaista sukupuolta oleva ystävä on aito ystävä, hän haluaa tutustua myös kaverinsa partneriin. Oletteko kuulleet sellaista ilmaisua kuin perheystävä. Uskokaa tai älkää, he ovat useinkin pariskunnan jomman kumman osapuolen ystäviä, joista tulee yhteisiä ystäviä ja myöhemmin lapsille setiä ja tätejä. Ja luonnollisesti kuvioon kuuluu myös ko. henkilön oleva tai tuleva puoliso.

Parisuhteet tulevat ja menevät, mutta todelliset ystävät säilyvät - jotain sen suuntaista tuolla joku henkäili. Niin varmaan, jos ystävät hoidellaan omiin nimiin ja ovat 1.-sijalla. Mutta mitäpä näitä elämän perusasioita esittelemään ihmisille, jotka ovat käsittääkseni aikuisiksi luettavia, mutta touhottavat Naamakirjaporukoissa.

Asiaa joka sana.

 

[entinen naispuolinen "kaveri"]

Sehän on juuri se, että miespuoliset ystävät eivät pyydä tuolla tavalla "julkisesti". He sopivat vähän eri tavalla asioita. Kännykkä ja yksityisviestit, msn ovat myös olemassa. Mutta facebookin seinällä pyytäminen ja menojen sopiminen on jotenkin ... mautonta?? Aivan kuin varta vasten ärsyttääkseen miehen kumppania.

Siitähän se riemu vasta ratkeaisi kun miehen kännykkään alkaisi tulla noita leffa pyyntöjä. Sitten pääsisi tänne kiljumaan kun salaa selän takana pyydetään joka paikkaan. Itse en olisi vähääkään huolissani etenkään niin kauan kuin kutsut esitetään julkisesti. Mutta ilmeisesti joillain on sellainen käsitys että seurusteleva ihminen ei julkisesti saa puhua/näyttäytyä kenenkään muun kanssa. Jokuhan voi vielä luulla että menossa on kolmiodraama.

Olen ollut itse (valitan!) erään pariskunnan kolmantena pyöränä. Eli tämä aviomies vikitteli mua ja onnistuikin mut saamaan mukaan vaikka mihin. Emme tehneet tapaamisia ja yhteydenottooja salaa, vaan julkisesti,koska silloin vaimo ei epäillyt mitään. Emme jääneet koskaan kiinni. Touhu on ollut ohi jo monta vuotta, mutta aikansa sitä kesti. Menimme "leffaan" tai johonkin mutta leffamatkalla tapahtui muutakin kuin salmiakkiaskin osto.

Miekkonen käytti vaimolleen verukkeena juuri tätä kaveri-juttua, eli että kai miehellä nyt saa kavereita olla.

 

[vanhempaa näkökulmaa]

Olen itse jo 40+ ikäinen, joten sanonpa minäkin oman näkökulmani tähän asiaan. Luulin nuorempana, että miehen kanssa voi olla kaveri, mutta niin vain kävi, että kun erosin, niin tämän miespuolinen ystäväni tarjosi aluksi lohtua ja tukea, mutta kun aloin toipua, kävikin ilmi, että mies oli minuun salaa ihastunut ja alkoi vokotella minua. Olin tosi loukkaantunut, että hän käytti ystävyyttämme väärin. Hän jopa väitti, että olisi ollut valmis eroamaan vaimostaan, jotta olisi voinut olla kanssani. Sen jälkeen en ole uskonut siihen, että miehen kanssa voi olla ystävä, sillä vaikka suhde minun puoleltani oli ystävyyttä, niin hänen puoleltaan se ei ollut. Koin itseni loukatuksi, koska toinen ei ollutkaan rehellinen.

Minusta seurustelun alussa olisi hyvä sopia pelisäännöt, joiden mukaan suhteessa toimitaan. Minä olen sen verran vanhanaikainen, että haluan, että olen miehelle suhteessa numero ykkönen. Kaikki muu kuten harrastukset, kaverit ja sukulaistapaamiset menevät parisuhteen ehdoilla. Poikkeuksen tähän tekee vain omat lapset, sillä mitä pienempi lapsi, sitä enemmän mennään lapsen ehdoilla.

Joillekin sopii hyvin se, että mies vaikkapa pelaa golfia tuntikausia koko kesän niin arkisin kuin kaikkina viikonloppuinakin. Jollekin sopii myös se, että mies on enemmän kavereittensa (miehiä tai naisia) kanssa kuin mitä hän on kotona. Joissakin parisuhteissa nainen ei valita, vaikka hän joutuisi tekemään kaikki kotityöt, ruoanlaitot ja lasten hoitamiset. Oleellista minusta tässä onkin se, että mitä ollaan sovittu ja millaiset kompromissit on tehty.

Minusta ystävyys sukupuolten välillä saattaa toimia, mutta parisuhdetta sillä ei saa rikkoa. Olen varma, että AP:n tapauksessa tämä naispuolinen ystävä on jollakin tavalla kateellinen ja mustasukkainen AP:lle. Jos mies ja nainen ovat ystäviä, niin minusta homman pitää olla läpinäkyvää eikä siinä saa olla mitään salamyhkäisiä aspekteja. En hyväksyisi koskaan sitä, että mieheni menisi esimerkiksi naispuolisen kaverin kotiin kahdestaan. Sen sijaan saattaisin hyväksyä sen, että juttelisivat yhdessä puhelimessa tai nainen kävisi meidän kotona silloin, kun minäkin olen siellä. Mieheni miespuoliset kaveritkin käyvät meillä kahvilla (harvemmin syömässä) ja annan heidän jutella omia juttujaan. En siis ymmärrä, miksi miehen mahdolliset naispuoliset ystävät eivät voisi ihan samalla lailla olla juttelemassa kotonamme.

Minusta on muuten aika kauhea alkuasetelma suhteelle sellainen, että esimerkiksi mies tokaisee, että "naisia tulee ja menee, mutta ystävät säilyvät". Silloinhan mies julistaa heti suhteen alussa, että ystävät ovat tärkeämpiä kuin seurustelukumppani. Ei ihme, jos ei suhteet toimi, kun nainen kyllästyy siihen, että jää aina kakkossijalle.

 

[dsfaafsdfsd]

Olen itse jo 40+ ikäinen, joten sanonpa minäkin oman näkökulmani tähän asiaan. Luulin nuorempana, että miehen kanssa voi olla kaveri, mutta niin vain kävi, että kun erosin, niin tämän miespuolinen ystäväni tarjosi aluksi lohtua ja tukea, mutta kun aloin toipua, kävikin ilmi, että mies oli minuun salaa ihastunut ja alkoi vokotella minua. Olin tosi loukkaantunut, että hän käytti ystävyyttämme väärin. Hän jopa väitti, että olisi ollut valmis eroamaan vaimostaan, jotta olisi voinut olla kanssani. Sen jälkeen en ole uskonut siihen, että miehen kanssa voi olla ystävä, sillä vaikka suhde minun puoleltani oli ystävyyttä, niin hänen puoleltaan se ei ollut. Koin itseni loukatuksi, koska toinen ei ollutkaan rehellinen.

Minusta seurustelun alussa olisi hyvä sopia pelisäännöt, joiden mukaan suhteessa toimitaan. Minä olen sen verran vanhanaikainen, että haluan, että olen miehelle suhteessa numero ykkönen. Kaikki muu kuten harrastukset, kaverit ja sukulaistapaamiset menevät parisuhteen ehdoilla. Poikkeuksen tähän tekee vain omat lapset, sillä mitä pienempi lapsi, sitä enemmän mennään lapsen ehdoilla.

Joillekin sopii hyvin se, että mies vaikkapa pelaa golfia tuntikausia koko kesän niin arkisin kuin kaikkina viikonloppuinakin. Jollekin sopii myös se, että mies on enemmän kavereittensa (miehiä tai naisia) kanssa kuin mitä hän on kotona. Joissakin parisuhteissa nainen ei valita, vaikka hän joutuisi tekemään kaikki kotityöt, ruoanlaitot ja lasten hoitamiset. Oleellista minusta tässä onkin se, että mitä ollaan sovittu ja millaiset kompromissit on tehty.

Minusta ystävyys sukupuolten välillä saattaa toimia, mutta parisuhdetta sillä ei saa rikkoa. Olen varma, että AP:n tapauksessa tämä naispuolinen ystävä on jollakin tavalla kateellinen ja mustasukkainen AP:lle. Jos mies ja nainen ovat ystäviä, niin minusta homman pitää olla läpinäkyvää eikä siinä saa olla mitään salamyhkäisiä aspekteja. En hyväksyisi koskaan sitä, että mieheni menisi esimerkiksi naispuolisen kaverin kotiin kahdestaan. Sen sijaan saattaisin hyväksyä sen, että juttelisivat yhdessä puhelimessa tai nainen kävisi meidän kotona silloin, kun minäkin olen siellä. Mieheni miespuoliset kaveritkin käyvät meillä kahvilla (harvemmin syömässä) ja annan heidän jutella omia juttujaan. En siis ymmärrä, miksi miehen mahdolliset naispuoliset ystävät eivät voisi ihan samalla lailla olla juttelemassa kotonamme.

Minusta on muuten aika kauhea alkuasetelma suhteelle sellainen, että esimerkiksi mies tokaisee, että "naisia tulee ja menee, mutta ystävät säilyvät". Silloinhan mies julistaa heti suhteen alussa, että ystävät ovat tärkeämpiä kuin seurustelukumppani. Ei ihme, jos ei suhteet toimi, kun nainen kyllästyy siihen, että jää aina kakkossijalle.

älkää sitä kateutta sotkeko joka asiana.

 

[Yksi pointti asiaan]

Mies ja hänen siippansa eivät ole sama ihminen, tai vaimo ja hänen siippansa. Ei kai kukaan valitse ystäviä sen takia, että he ovat ystävän lähipiiriä, vaan sen takia, että he ovat ihmisiä, joiden kanssa haluaa ystävystyä. Minusta on älytön ajatus, että kahden ihmisen tavallinen ystävyys yhtäkkiä pitäisi laajentaa koskemaan ystävän uutta siippaa. Keinotekoinen asetelma. Jos ystävä on löytänyt hyvän tyypin, jonka kanssa ystäväpiirikin tulee hyvin juttuun, mikäs sen hienompaa, ja monesti niin meneekin. Mutta ei se voi perustua siihen heidän seurusteluunsa.

Kummallinen ja keinotekoinen ajatus, että ystävien pitäisi tavatessaan yhtäkkiä alkaa roikottaa mukana jotakuta kolmatta ja sen kolmannen pitäisi roikkua mukana vain siksi, että osasta ihmisiä tulee myös perheystäviä, ja siihen pitää kuulemma pyrkiä.
Huh huh. Eipä olisi minulla aikaa vahtia jonkun muun ystävyyssuhteita, eli jos luotto on noin heikolla pohjalla, ei sellaisessa liitossa olisi pystyssä pitelemisen arvoista muutenkaan. Sitä ei sitten enää kolmas kaada muutenkaan, jonkun muun sortin kolmas kuin ystävät.

Ja jos ystävät ovat olleet ystäviä ennen seurustelua, onhan väärin ja kohtuutonta, että pitäisi rikkoa ystävyyssuhteet mustasukkaisen seurustelukaverin takia. Äkkiä lähtisi sellainen mies minulta. Pitää olla sen verran fiksu, että tajuaa, että eri asiat ovat eri sektorilla, eivätkä häiritse toisiaan. Minulla ei kyllä olisi aikaa eikä halua esiliinana juoksuun, narrihan minä silloin olisin. "Saa puhua puhelimessa, mutta ei tavata" - siis minkä ikäisen lapsen kanssa seurustellaan, jos ei uskalla silmistä päästää...

 

[Tituiitu]

Naiset tuntuu olevan kovasti sitä mieltä, että vaimoilla ei saa olla sanansijaa tällaisessa asiassa, veikkaan, että nämä naiset on juuri niitä itseään ystäviksi kutsuvia, tuskin niitä vaimoja tai tyttöystäviä.

Edellinenkin kirjoittaa, että on väärin ja kohtuutonta, että pitäisi rikkoa ystävyyssuhteet mustasukkaisen seurustelukaverin kanssa.

No, mitenkäs tämä sama asia korreloituu anoppi-miniä -suhteeseen? Kun seuraa näitä keskusteluja, aivan ylivoimaisen korostetusti naiset vaativat miestä lopettamaan läheisen suhteensa äitiinsä ja pitävät maailman tärkeimpänä asiana omaa parisuhdetta ja hokevat sitä vanhaa sanomaa, että mies erotkoon äidistään ja liittyköön vaimoonsa. Entä jos tämä äiti kuitenkin on se miehen paras ystävä? Sellainen, jonka kanssa on aina tuntunut hyvältä puhua ja keskustella, jonka kanssa on helppo olla ja puida asioita? Äidin kanssa on aina totuttu asioista juttelemaan ja äidiltä saa aina hyviä näkökantoja ja mielipiteitä. Äiti myös tukee poikaansa tämän vaikeuksissa, niin kuin ystävienkin oletetaan tekevän. Eikö tämä siis ole ihan oikein?

Miksi tämä ei yhtäkkiä tunnukaan niin hyvältä ajatukselta? Yhtäkkiä se onkin se vaimo ja parisuhde, mikä miehelle kuuluu olevan tärkein eikä miehellä saakaan olla ketään toista ystävää ja läheistä naisihmistä siinä ohella. Vaikka äiti olisi kuinka miehelle tärkeä, miniästä hän on pahin mahdollinen uhka ja inhottava ihminen. Suurin osa miniöistä tuntuu vihaavan anoppiaan ja toivottavat tämän hornan tuuttiin. Miksi, jos miehelle äiti on tärkeä ystävä?

 

[perheystävyydestä]

Kai te perheystävyyttä vaativat sitten itsekin raahatte oman Reinonne ja Pertsanne mukaan aina kun menette kahville tai shoppailemaan ystävättärienne kanssa? Varmuuden vuoksi Reino-Pertsa päivystää myös kotona kun ystävä tulee kylään.

Itse olin juuri mieheni kanssa hänen naispuolisen ystävänsä häissä ja koska he asuvat melkein naapurissa, olemme käyneet kyläilemässä ja XBoxia/lautapelejä pelaamassa. Mieheni ja hänen ystävänsä käyvät myös keskenään joskus kaljalla tms. eikä minulla ole mitään kiinnostusta mennä mukaan.

Minä en nyt vieläkään tajua yhtä asiaa. Selittäkää, mistä ap:n kertomasta voi päätellä, ettei se toinen nainen kunnioita ap:n parisuhdetta?

 

[Yksi pointti asiaan]

Naiset tuntuu olevan kovasti sitä mieltä, että vaimoilla ei saa olla sanansijaa tällaisessa asiassa, veikkaan, että nämä naiset on juuri niitä itseään ystäviksi kutsuvia, tuskin niitä vaimoja tai tyttöystäviä.

Edellinenkin kirjoittaa, että on väärin ja kohtuutonta, että pitäisi rikkoa ystävyyssuhteet mustasukkaisen seurustelukaverin kanssa.

No, mitenkäs tämä sama asia korreloituu anoppi-miniä -suhteeseen?

Veikkaus meni pieleen. Miespuoleisia ystäviä on kyllä, mutta on ollut miehiäkin, ja heillä naisystäviä. Hyvä niin, näin kuuluu ollakin.

Lainauskin meni pieleen. Siinä luki 'takia', eli on väärin joutua katkaisemaan vanhat ystävyyssuhteet uuden, sairaalloisen mustasukkaisen siipan takia. Ystävän mustasukkaisuutta en osaa tähän ketjuun edes keksiä.

Minun puolestani ainakin mies saa olla niin hyvä ystävä äitinsä kanssa kuin ikinä, eli tuskinpa näitä mielipiteitä samat naiset kirjoittavat, kuten tunnut ajattelevan. Meitä on täällä muutama... Mutta se on tietenkin outoa, jos anoppi tulee siivoamaan kaapit mieleisikseen ja siirtämään sohvan toiseen paikkaan kysymättä, niitähän täällä lähinnä tuntuu tulevan vastaan.

 

[papin aamen]

Naiset tuntuu olevan kovasti sitä mieltä, että vaimoilla ei saa olla sanansijaa tällaisessa asiassa, veikkaan, että nämä naiset on juuri niitä itseään ystäviksi kutsuvia, tuskin niitä vaimoja tai tyttöystäviä.

Edellinenkin kirjoittaa, että on väärin ja kohtuutonta, että pitäisi rikkoa ystävyyssuhteet mustasukkaisen seurustelukaverin kanssa.

No, mitenkäs tämä sama asia korreloituu anoppi-miniä -suhteeseen? Kun seuraa näitä keskusteluja, aivan ylivoimaisen korostetusti naiset vaativat miestä lopettamaan läheisen suhteensa äitiinsä ja pitävät maailman tärkeimpänä asiana omaa parisuhdetta ja hokevat sitä vanhaa sanomaa, että mies erotkoon äidistään ja liittyköön vaimoonsa. Entä jos tämä äiti kuitenkin on se miehen paras ystävä? Sellainen, jonka kanssa on aina tuntunut hyvältä puhua ja keskustella, jonka kanssa on helppo olla ja puida asioita? Äidin kanssa on aina totuttu asioista juttelemaan ja äidiltä saa aina hyviä näkökantoja ja mielipiteitä. Äiti myös tukee poikaansa tämän vaikeuksissa, niin kuin ystävienkin oletetaan tekevän. Eikö tämä siis ole ihan oikein?

Miksi tämä ei yhtäkkiä tunnukaan niin hyvältä ajatukselta? Yhtäkkiä se onkin se vaimo ja parisuhde, mikä miehelle kuuluu olevan tärkein eikä miehellä saakaan olla ketään toista ystävää ja läheistä naisihmistä siinä ohella. Vaikka äiti olisi kuinka miehelle tärkeä, miniästä hän on pahin mahdollinen uhka ja inhottava ihminen. Suurin osa miniöistä tuntuu vihaavan anoppiaan ja toivottavat tämän hornan tuuttiin. Miksi, jos miehelle äiti on tärkeä ystävä?

Lapsellista sakkia nämä naamakirjailijat...

Onneksi itselläni on kunnon mies jolla ei ole mitään sirpoja ja tiinoja följyssä mukanaan. Pelkkiä matteja ja mikoja.

Eikä ole mullakaan mitään onkovai eikö ole-tapauksia kummittelemassa.

Avioliittoon tai muuhun pitkään parisuhteeseen ei mitkään leffaämmät kuulu.