E
eriri
Vieras
Miehelläni on vähän sukulaisia, mutta ne ovat aivan kamalaa sakkia. Äiti on ollut kohta 20 vuotta naimisissa uuden miehen kanssa, mutta haikailee epätoivoisesti ex-miehensä perään, isä on ihan ok, mutta hänestä emme kuule lähes koskaan, meni naimisiin parikymmentä vuotta nuoremman naisen kanssa ja heillä on pieniä lapsia. Isäpuoli on alkoholisti ja luultavasti jotenkin mielenterveysongelmainen, vanhin veli on enemmän kuin itseään täynnä ja nuorempi veli on aika lailla viinan perään. Sisko puolestaan on todella omituinen, flirttailee jokaiselle paikalla olevalle miehelle epätoivoisesti, jopa omille veljilleen. Miehen enot ja tädit ovat täysin eristäytyneitä, jokaisiin juhliin olemme heidät kutsuneet, mutta kertaakaan eivät ole tulleet vaikka ilmoittavat saapuvansa. Nyt jätin sitten kutsumatta nuorimman synttäreille heistä jokaisen ja siitähän vasta soppa syntyi. On kiittämätöntä, kun emme heitä huomioi.
Olen täysin täynnä tuota porukkaa, miehen veli antaa mukulansa aina esim. lyödä 2- vuotiasta lastamme ja vielä kehuu siihen päälle, kun toinen puolet isompi mottaa pienempää, että "hyvä kulta, pitää pitää oma puolensa". On meidän esikoisen, 4-vuotiaan kummi, mutta on käynyt näiden neljän vuoden aikana meillä kolme kertaa, me emme heillä voi käydä allergian takia,koska heillä on eläimiä. En odota mitään lahjoja, haluaisin kummin olevan yhteydessä lapseen. Väkisin piti kummiksi päästä, mutta yhteydessä ei vaivauduta olemaan. Jos ehdotamme esim. treffejä hop-lopissa tunkevat lapsensa kyllä meille hoitoon ja antavat maksaa koko reissun, mutta eivät tule itse mukaan. Eikä kukaan edes kiitä siitä, että maksamme lapsen sisäänpääsyt, ruoat ym.
Miehen äiti haukkuu kasvatustamme, sitä, että lapset ovat kotihoidossa, eivätkä päiväkodissa. Teen kaiken väärin, hän kun oli niin hyvä äiti. Ei koskaan halaa lapsenlapsiaan, ei kehu, ei kysy kuulumisia. Lapsien pitäisi hänestä olla näkymättömiä ja täysin hiljaa. Kun muksu yrittää mummolle jutella, kertoo hän vaan kovaäänisesti omasta elämästään, ventovieraista ihmisistä töissään ja kehuu laihtumisellaan, jota kukaan ei kyllä vielä ole huomannut, vaikka sama laihari on jatkunut jo kymmenen vuotta. Hän osaa kaiken, tietää kaiken ja on muutenkin paras, eikä hän pelkää sanoa sitä erittäin kovaäänisesti. Isäpuoli dokaa, haukkuu kaikki ja huutaa lapsille. Uhkailee väkivallalla tyyliin, jos tuo vauva ei nyt lopeta kirkumista, niin paiskaan se lattialle. Emme ole heillä käyneet viime kesän jälkeen, silloin isäpuoli sai tapansa mukaan kunnon kilarit. Miehen äiti käänsi asian niin jälkeenpäin, että vika oli minussa. Molemmat mieheni kanssa olemme asiasta hyvin vihaisia, ihan sama mitä mieltä ovat minusta, mutta lapsillemme ei tarvitse huutaa ja raivota siitä, että he haluavat leikkiä tai eivät syö lautastaan loppuun. Mukulat ovat aina huonompia kuin muiden lapset, mummo ei ollenkaan edes yritä peitellä sitä. Miehen veljen ainoa lapsi on mummon kulta, sitä mummo hokee kokoajan, kun lapsemme seisovat vieressä ihmetellen ja huomiota hakien sitä koskaan saamatta. Me olemme myös tehneet siinä ison virheen, että olemme hankkineet useamman lapsen, yksi olisi riittänyt. Kun sain ensimmäisen lapsen jälkeen keskenmenon, mummo kommentoi sitä sanoen, että hyvä vaan,pitäisikin tyytyä yhteen,että saamme sen hoidettua.
Nyt olisi tulossa miehen isäpuolen 60-vee päivät. Emme ole menossa, mutta se ei nyt mummolle sovi, koska mitä naapuritkin ajattelisivat, jos oma poika ei paikalle lapsineen saapuisi. Kuitenkin kun nuorimmaisemme täytti vuoden, ei mummo vaivautunut paikalle, koska hän halusi vähän levätä ja oli omia juttuja. Isäpuoli ei meille ole vaivautunut moneen vuoteen, ei edes lasten ristiäisiin. No, nykyisin olemme sitä mieltä,ettei hän ole edes tervetullut käytöksensä takia.
Oli pakko saada valittaa jonnekkin. Miehelle en jaksa hänen suvustaan marista, kyllä se hänellekkin ottaa koville, kun porukka on tuollaista. Onko tästä mitenkään mahdollista saada mitään sovintoa aikaiseksi, vai onko se vaan parempi pysytellä erillään?
Olen täysin täynnä tuota porukkaa, miehen veli antaa mukulansa aina esim. lyödä 2- vuotiasta lastamme ja vielä kehuu siihen päälle, kun toinen puolet isompi mottaa pienempää, että "hyvä kulta, pitää pitää oma puolensa". On meidän esikoisen, 4-vuotiaan kummi, mutta on käynyt näiden neljän vuoden aikana meillä kolme kertaa, me emme heillä voi käydä allergian takia,koska heillä on eläimiä. En odota mitään lahjoja, haluaisin kummin olevan yhteydessä lapseen. Väkisin piti kummiksi päästä, mutta yhteydessä ei vaivauduta olemaan. Jos ehdotamme esim. treffejä hop-lopissa tunkevat lapsensa kyllä meille hoitoon ja antavat maksaa koko reissun, mutta eivät tule itse mukaan. Eikä kukaan edes kiitä siitä, että maksamme lapsen sisäänpääsyt, ruoat ym.
Miehen äiti haukkuu kasvatustamme, sitä, että lapset ovat kotihoidossa, eivätkä päiväkodissa. Teen kaiken väärin, hän kun oli niin hyvä äiti. Ei koskaan halaa lapsenlapsiaan, ei kehu, ei kysy kuulumisia. Lapsien pitäisi hänestä olla näkymättömiä ja täysin hiljaa. Kun muksu yrittää mummolle jutella, kertoo hän vaan kovaäänisesti omasta elämästään, ventovieraista ihmisistä töissään ja kehuu laihtumisellaan, jota kukaan ei kyllä vielä ole huomannut, vaikka sama laihari on jatkunut jo kymmenen vuotta. Hän osaa kaiken, tietää kaiken ja on muutenkin paras, eikä hän pelkää sanoa sitä erittäin kovaäänisesti. Isäpuoli dokaa, haukkuu kaikki ja huutaa lapsille. Uhkailee väkivallalla tyyliin, jos tuo vauva ei nyt lopeta kirkumista, niin paiskaan se lattialle. Emme ole heillä käyneet viime kesän jälkeen, silloin isäpuoli sai tapansa mukaan kunnon kilarit. Miehen äiti käänsi asian niin jälkeenpäin, että vika oli minussa. Molemmat mieheni kanssa olemme asiasta hyvin vihaisia, ihan sama mitä mieltä ovat minusta, mutta lapsillemme ei tarvitse huutaa ja raivota siitä, että he haluavat leikkiä tai eivät syö lautastaan loppuun. Mukulat ovat aina huonompia kuin muiden lapset, mummo ei ollenkaan edes yritä peitellä sitä. Miehen veljen ainoa lapsi on mummon kulta, sitä mummo hokee kokoajan, kun lapsemme seisovat vieressä ihmetellen ja huomiota hakien sitä koskaan saamatta. Me olemme myös tehneet siinä ison virheen, että olemme hankkineet useamman lapsen, yksi olisi riittänyt. Kun sain ensimmäisen lapsen jälkeen keskenmenon, mummo kommentoi sitä sanoen, että hyvä vaan,pitäisikin tyytyä yhteen,että saamme sen hoidettua.
Nyt olisi tulossa miehen isäpuolen 60-vee päivät. Emme ole menossa, mutta se ei nyt mummolle sovi, koska mitä naapuritkin ajattelisivat, jos oma poika ei paikalle lapsineen saapuisi. Kuitenkin kun nuorimmaisemme täytti vuoden, ei mummo vaivautunut paikalle, koska hän halusi vähän levätä ja oli omia juttuja. Isäpuoli ei meille ole vaivautunut moneen vuoteen, ei edes lasten ristiäisiin. No, nykyisin olemme sitä mieltä,ettei hän ole edes tervetullut käytöksensä takia.
Oli pakko saada valittaa jonnekkin. Miehelle en jaksa hänen suvustaan marista, kyllä se hänellekkin ottaa koville, kun porukka on tuollaista. Onko tästä mitenkään mahdollista saada mitään sovintoa aikaiseksi, vai onko se vaan parempi pysytellä erillään?
