Miehen tytär muuttamassa meille, miten hallitsen omat tunteeni ja kestän?

["Aloittaja"]

Tuntuukohan tytöstä ettei ole tervetullut mihinkään... Miksi se oletus on, että hän olisi noin kamala? Oikeesti hänestä voi olla vauvan kanssa myös apua. Oikeesti ne teinit on ihan kivoja, kun niitä kohtelee ihmisinä.

En usko että hänestä tuntuu, ettei ole tervetullut meille, päinvastoin. On ihan ihana tyttö, mutta jos esim. pyytää tyhjentämään astianpesukonetta, niin tulee heti jotain äkinää vastaan. Tuo itsekeskeisyys myös jotenkin ärsyttää, vaikka se teini-iässä onkin ihan normaalia ja mun pitäis nyt vaan katsoa sitä sormien, mutta onhan se vaikeaa. Voi olla että sitten kun vauva-aika on väsyttänyt ja pinna tiukempi, niin herkästi tulee sitten sanottua mitä ei pitäis.

Isänsä onneksi pitää aika tiukkaa kuria ja huomioi kummankin kantaa jo nyt, eli jos tyttö kieltäytyy vaikka jostain mitä pyydän tekemään, niin isä sanoo että nyt teet sen etkä vänkyröi.

 

["osku"]

Tuollaiset tunteet ja pelot ovat aivan ymmärrettäviä. Parinvalinnassa ratkaistaan haluaako tuollaiseen tilanteeseen. Kun valitsemme uutta kumppania, hänet pitää hyväksyä karvoineen päivineen. Toisin sanottuja hänen lapsensa ja menneisyytensä on myös hyväksyttävä.

 

["osku"]

Tuo isä kyllä kuulostaa aika ankaralta. Ei ihme että tyttö kapinoi.

 

["Vierailija"]

Kuulostaa vähintäänkin omituiselta, ettet ole keskustellut asiasta miehesi kanssa. Kyllä minä ainakin peloistani, toiveistani ja kaikesta muustakin puhun mieheni kanssa, päätökset tehdään yhdessä ja niitä ja niiden seurauksia punnitaan yhdessä.

Että kannattaisikohan kuitenkin keskustella miehen kanssa..

 

[Phoebsi]

[QUOTE="osku";29547545]Tuo isä kyllä kuulostaa aika ankaralta. Ei ihme että tyttö kapinoi.[/QUOTE]

Ei ankaruudessa ole mitään vikaa, päinvastoin. Jos teini vaikka kieltäytyy tottelemasta ap:ta ja isänsä ei olkiaan kohauta, ei sekään ole hyvä vaan antaa kuvan, ettei isä välitä. Niin yksinkertaista se on.

Säännöt on samat kaikille, ja koti on kaikkien joten sen työt myös kuuluvat kaikille.

 

[kaalimaan vartija]

Mun mielestä aloittaja "pelkää" ja luo liikaa negatiivisia ajatuksia tulevaan tilanteeseen. Asiathan voivat mennä just noin kamalasti, mutta ihan oikeasti asiat voivat mennä hienostikin. Vauva ei välttämättä valvota sua etkä välttämättä ole mitenkään erityisen väsynyt. En ainakaan itse ollut aivan loppu ja puhki kun oli vauva hoidettavana...
Uskon, että luomalla liikaa negatiivisia ajatuksia tulevaan se ei auta "kestämään vaikeuksia" tai olemaan realistinen niiden suhteen vaan se negatiivisuus vaan syö positiivista energiaa. Ja negatiivisuus myös vetää puoleensa negatiivisuutta (ja vaikeuksia)

 

[Happygirl-91]

[QUOTE="osku";29547545]Tuo isä kyllä kuulostaa aika ankaralta. Ei ihme että tyttö kapinoi.[/QUOTE]

Kapinointi kuuluu teini-ikään ja itsenäistymiseen, ei ole mitään erikoista saatikka siinä, että isä on tarpeen tullen tiukka. Aivan normisettiä.

 

[nedra]

Varmasti uusi tilanne mietityttää,muista nyt kuitenkin että äiti sinun tarvitsee olla vain omallesi,sen sijaan perheen toinen aikuinen olet kyllä ja se riittää. Tilannehan on todella haastava,yhtäaikaa useampi muutos.

 

["osku"]

Ei ankaruudessa ole mitään vikaa, päinvastoin. Jos teini vaikka kieltäytyy tottelemasta ap:ta ja isänsä ei olkiaan kohauta, ei sekään ole hyvä vaan antaa kuvan, ettei isä välitä. Niin yksinkertaista se on.

Säännöt on samat kaikille, ja koti on kaikkien joten sen työt myös kuuluvat kaikille.

Ankara on ankara kaikille. Myös vaimolleen ja tulevalla lapselle. Itse olen kasvattanut viisi lasta aikuiseksi ilman sen kummempaa komentelua ja räyhäämistä. Tietysti meillä oli säännöt ja niitä yleensä noudatettiin. Minulla oli auktoriteettia ilman huutamista ja kälättämistäkin.

 

["osku"]

Tyttö on ollut ap:n luona joskus viikonloppuisin, ja hänelle on valitettu kotitöiden tekemisestä. Etävanhemman luona viikonloppuja vietettäessä se on enemmänkin laatuaikaa, kuin siivoamista ja muita kotitöitä...

 

[Phoebsi]

[QUOTE="osku";29547593]Ankara on ankara kaikille. Myös vaimolleen ja tulevalla lapselle. Itse olen kasvattanut viisi lasta aikuiseksi ilman sen kummempaa komentelua ja räyhäämistä. Tietysti meillä oli säännöt ja niitä yleensä noudatettiin. Minulla oli auktoriteettia ilman huutamista ja kälättämistäkin.[/QUOTE]

On ihan sinun omaa kuvitelmaa tuo, että ap:n mies juuri rähjäisi ja huutaisi...

 

[Phoebsi]

[QUOTE="osku";29547599]Tyttö on ollut ap:n luona joskus viikonloppuisin, ja hänelle on valitettu kotitöiden tekemisestä. Etävanhemman luona viikonloppuja vietettäessä se on enemmänkin laatuaikaa, kuin siivoamista ja muita kotitöitä...[/QUOTE]

Minä olen kyllä ihan eri mieltä. Ei siellä minään tuhkimona tarvitse olla muita palvelemassa, vaan että tekee oman osansa. Vie ulos lähtiessä roskat tai tyhjentää astianpesukoneen.

 

[kaalimaan vartija]

[QUOTE="osku";29547599]Tyttö on ollut ap:n luona joskus viikonloppuisin, ja hänelle on valitettu kotitöiden tekemisestä. Etävanhemman luona viikonloppuja vietettäessä se on enemmänkin laatuaikaa, kuin siivoamista ja muita kotitöitä...[/QUOTE]

Kyllä astianpesukoneen voi silti pyytää tyhjentämään... En varmaan lukenut koko ketjua ihan tarkasti, koska en huomannut missä kohtaa isästä sai sen käsityksen, että on ankara, huutaa lapselleen ja vaimolleen...

 

["osku"]

On ihan sinun omaa kuvitelmaa tuo, että ap:n mies juuri rähjäisi ja huutaisi...

Uhkailua:

"Isänsä onneksi pitää aika tiukkaa kuria ja huomioi kummankin kantaa jo nyt, eli jos tyttö kieltäytyy vaikka jostain mitä pyydän tekemään, niin isä sanoo että nyt teet sen etkä vänkyröi."

Ei ole oikein sekään, että äitipuoli ensin komentaa lasta ja sitten jos tämä ei tottele, niin isä pakottaa. Taillainen toiminta voi johtaa hyvin ikäviin seurauksiin, kuten julkisuuden tapauksissa on nähty. Isä voi alkaa pitää lapsen rankaisemista normaalina asiana jos äitipuoli siihen kanustaa.

Tässä tapauksessa kuitenkin luulisin, että äitipuolesta ja tytöstä tulee enemmänkin kavereita, eikä mitään suuria ongelmia synny. Nuoret kipuilevat aikuistuessaan ja se on aivan normaalia, ja vain kestettävä ja pyrittävä tukemaan nuorta.

 

["hmh"]

Ehkä voisitte vedota myös tytön "aikuisuuteen". Pitää perhekokouksen: sinä aloittaja, teinityttö, ja tytön isä. Olette aloittamassa uudenlaista yhteistä arkea. Voisitteko ihan keskustella siitä, mitä kukin toivoo tulevalta yhteiselämältä, kuunnella myös tytön toiveita ja kertoa omianne, miettiä miten asiat teillä hoidetaan, kuten tienaaminen, siivous, ruoanlaitto; puhua siitä miten tuleva vauva muuttaa teidän kaikkien elämää, ja miten siitä eteenpäin eletään. Mikä pelottaa, mikä voisi olla kivaa. Sopia niinkuin järkevät ihmiset miten olisi fiksua toimia että kaikki jaksavat.

Ja sitten tuon sopimuksen jälkeen muistaa, että aikuiset ovat aikuisia, ja kestää ne teinimelskeet joita saattaa tulla, kun on tuommoinen rauhallisena hetkenä tehty sopimus kuitenkin, johon voidaan vedota. Toki voisi perhekokouksen pitää sovitusti uusiksi joskus esim.parin kuukauden kuluttua, pohtia miten on mennyt ja pitääkö työnjakoa jonkun mielestä korjata...

 

[FreezeCat]

Mun korvaan kalskahti ikävästi se, että ennen kuin ko. lapsi on edes muuttanutkaan taloon, niin jo heti ollaan tekemässä ikäviä ennakkoasetelmia ja yleistyksiä pirujen maalauksien muodossa seinille. Asennemuutosta lähtisin itse hakemaan tuossa tilanteessa, etten heti ajattelisi vaikeasti ja ennen kaikkea negatiivisesti..."että se kamalan hankala ja vaikea teini nyt on muuttamassa, miten mä kestän..."..

Lapsihan hänkin on. Varmasti kokeilee rajojaan mutta kun laittaa heti talon säännöt selviksi ja pitää huolen keskusteluyhteydestä, niin - sitä voi vaikka positiivisesti jopa yllättyä! Toki siihen samaan syssyyn on tulossa teille kaikille isoja muutoksia sopeutumiseen ja haasteineen pienen uuden ihmisen muodossa mutta turha siihenkään on luoda ylimääräisiä jännitteitä etukäteen.

Ennen kuin teini muuttaa taloon, kannattaisi minun mielestä keskustella teidän kahden aikuisen mielipiteet selväksi asiasta ja selvittää ne yhteiset kasvatukselliset pääperiaatteet, mitä haluatte perheessänne noudatettavan ja miten vedätte yhtä köyttä mahdollisissa ristiriitatilanteissa. Se, että taloonne muuttava lapsi huomaa heti, että olette toimiva tiimi, mihin otatte avosylin myös hänetkin mukaan, arvostatte myös hänenkin mielipiteitään ja ennen kaikkea huonoinakin päivinä jaksatte myös huomioida ja rakastaa rajojen kautta luo turvallisuutta ja sitä välittämisen tunnetta, millä on merkitystä.

Avoimin mielin vain ottamaan uusia tilanteita vastaan !

 

["vvieras"]

Joo todellakin teillä on teidän säännöt, kaikilla osapuolilla. Osan teinien tempauksista voi ottaa ihan huumorilla eikä aina tarvitse ottaa kasvattavaa asennetta -tietty tyhmyydet eriasia.

Lapset ovat sitten sisaruksia keskenään, voisi olla kaikille hyödyksi tukea sitä suhdetta. Mulla ja mun siskopuolellla on ikäeroa 13v. Ei asuttu kovin pitkää aikaa yhtäaikaa, mutta uskon että suht läheisiin väleihimme vaikutti se että äitipuoli laitto mut hoitamaan vauvaa kerran-pari viikossa heti alusta asti kun kävi jossain, alussa esim pikaisesti alakerran kaupassa, myöhemmin kampaajalla tms.

 

[Bitch]

Teille on tulossa kaksi isoa muutosta, vauva ja teini. Kummankin täytyy tuntea olonsa tervetulleeksi ja rakastetuksi. Vaikka teini ei olekaan sinun lapsesi, sinun on osaltasi toimittava aikuisena ja vanhempana.

Luokaa säännöt ja pitäkää niistä kiinni, mutta ota aikaa teinin kanssa myös ilman vauvaa ja anna myös miehesi viettää omaa aikaa myös toisen lapsensa kanssa. Jos teinillä on nyt vaikeaa oman äitinsä luona, yritä tehdä olosta mukavaa ja helppoa teillä.

Melkoista tasapainoilua, mutta kyllä siitä selviää, tsemppiä!

 

["Aloittaja"]

[QUOTE="osku";29547593]Ankara on ankara kaikille. Myös vaimolleen ja tulevalla lapselle. Itse olen kasvattanut viisi lasta aikuiseksi ilman sen kummempaa komentelua ja räyhäämistä. Tietysti meillä oli säännöt ja niitä yleensä noudatettiin. Minulla oli auktoriteettia ilman huutamista ja kälättämistäkin.[/QUOTE]

Mieheni ei missään nimessä huuda, enkä minäkään, vaan sanoo rauhallisesti ja tiukasti, auktoriteetti on hyvä ja siihen ei tarvita turhaa meuhkaamista. Pitäisikö sitten vain olla että ookoo, sinä et halua totella isääsi, ei se mitään, tee mitä haluat?

 

["Aloittaja"]

Mun mielestä aloittaja "pelkää" ja luo liikaa negatiivisia ajatuksia tulevaan tilanteeseen. Asiathan voivat mennä just noin kamalasti, mutta ihan oikeasti asiat voivat mennä hienostikin. Vauva ei välttämättä valvota sua etkä välttämättä ole mitenkään erityisen väsynyt. En ainakaan itse ollut aivan loppu ja puhki kun oli vauva hoidettavana...
Uskon, että luomalla liikaa negatiivisia ajatuksia tulevaan se ei auta "kestämään vaikeuksia" tai olemaan realistinen niiden suhteen vaan se negatiivisuus vaan syö positiivista energiaa. Ja negatiivisuus myös vetää puoleensa negatiivisuutta (ja vaikeuksia)

Siis tietysti kaikki voi mennä hyvinkin, mutta mielestäni näihin pahempiinkin juttuihin on hyvä varautua. Jos ajattelisin esim. että varmasti vauva vaan nukkuu ja minä pompin hidastettuna kukkakedolla, kun taivaasta soi Sibelius, voisi olla vaikeampi hyväksyä sitten sitä raskasta elämää.

En ajattele kaikesta automaattisesti negatiivisisesti, mutta on hyvä varautua myös hankaluuksiin ja pohtia omaa suhtautumista niihin. Pelkkien pilvilinnojen kuvittelu on minusta vähän typerää.

 

["Aloittaja"]

[QUOTE="osku";29547643]Uhkailua:

"Isänsä onneksi pitää aika tiukkaa kuria ja huomioi kummankin kantaa jo nyt, eli jos tyttö kieltäytyy vaikka jostain mitä pyydän tekemään, niin isä sanoo että nyt teet sen etkä vänkyröi."

Ei ole oikein sekään, että äitipuoli ensin komentaa lasta ja sitten jos tämä ei tottele, niin isä pakottaa. Taillainen toiminta voi johtaa hyvin ikäviin seurauksiin, kuten julkisuuden tapauksissa on nähty. Isä voi alkaa pitää lapsen rankaisemista normaalina asiana jos äitipuoli siihen kanustaa.

Tässä tapauksessa kuitenkin luulisin, että äitipuolesta ja tytöstä tulee enemmänkin kavereita, eikä mitään suuria ongelmia synny. Nuoret kipuilevat aikuistuessaan ja se on aivan normaalia, ja vain kestettävä ja pyrittävä tukemaan nuorta.[/QUOTE]

"Isä voi alkaa pitää lapsen rankaisemista normaalina asiana jos äitipuoli siihen kanustaa."

Siis anteeksi mitä? Vertaatko nyt meidän astianpesukonetapaustamme esimerkiksi Vilja-Eerikaan. Huhhei. Nyt menee vähän överiksi.

MIelestäni on karhunpalvelus lapselle, jos hän ei joudu mitään tekemään ja häntä pidetään etävanhemmalla kuin pientä posliininukkea, jonka ei tarvitse millään tapaa omaa osaansa tehdä, esim. tyhjentää kerran päivässä astianpesukonetta kun toiset kuitenkin laittavat ruoan, siivoavat keittiön jne. MInun mielestäni on hyvää kasvatusta ja hyväksi lapselle, että hänen oletetaan tekevän osansta. Etenkin 15-vuotiaana.

 

["Aloittaja"]

[QUOTE="osku";29547599]Tyttö on ollut ap:n luona joskus viikonloppuisin, ja hänelle on valitettu kotitöiden tekemisestä. Etävanhemman luona viikonloppuja vietettäessä se on enemmänkin laatuaikaa, kuin siivoamista ja muita kotitöitä...[/QUOTE]

Edelleen olen sitä mieltä, ettei silloinkaan olla kuin prinsessa passattavana, vaan kyllä 15-vuotiaalta voi edellyttää jonkinlaista osallistumista ja edellytämmekin. Hänelle ei valiteta kotitöiden tekemisestä, vaan vaikkapa pyydetään ruoan jälkeen yhdessä meidän kanssamme korjaamaan astiat koneeseen tmvs. JOs sanoo ettei tee niin, isänsä selittää tiukasti mutta rauhallisesti ja ehdottomasti mitään huutamatta, että jokaisen pitää tehdä osansa jne.

Tietysti teemme myös kaikkea kivaa, esimerkiksi käymme leffassa ja vietämme yhdessä aikaa, mutta eihän nyt voi olla niin että lähivanhemman luona eletään aivan eri säännöillä kuin etävanhemmalla.

 

[Bitch]

Olet ap oikeassa. Teidän perheessä asiminen ei tuo mukanaan pelkkiä etuja vaan myös velvollisuuksia. 15-vuotias on riittävän vanha hoitamaan osansa kotitöistä eikä hänen psyykensä voi kovin paljoa järkkyä jos joutuu jotain tekemäänkin.

Teinit kapinoi, kiukuttelee, paiskoo ovia ja uhmaa rajoja. Kannattaa vaan tehdä selväksi, että sinulla on yhtä paljon auktoriteettia ja sananvaltaa kuin lapsen isällä ja että isää ei tarvita käskemään tekemään jotain jota sinä olet juuri käskenyt tekemään

 

["Aloittaja"]

Mun korvaan kalskahti ikävästi se, että ennen kuin ko. lapsi on edes muuttanutkaan taloon, niin jo heti ollaan tekemässä ikäviä ennakkoasetelmia ja yleistyksiä pirujen maalauksien muodossa seinille. Asennemuutosta lähtisin itse hakemaan tuossa tilanteessa, etten heti ajattelisi vaikeasti ja ennen kaikkea negatiivisesti..."että se kamalan hankala ja vaikea teini nyt on muuttamassa, miten mä kestän..."..

Lapsihan hänkin on. Varmasti kokeilee rajojaan mutta kun laittaa heti talon säännöt selviksi ja pitää huolen keskusteluyhteydestä, niin - sitä voi vaikka positiivisesti jopa yllättyä! Toki siihen samaan syssyyn on tulossa teille kaikille isoja muutoksia sopeutumiseen ja haasteineen pienen uuden ihmisen muodossa mutta turha siihenkään on luoda ylimääräisiä jännitteitä etukäteen.

Ennen kuin teini muuttaa taloon, kannattaisi minun mielestä keskustella teidän kahden aikuisen mielipiteet selväksi asiasta ja selvittää ne yhteiset kasvatukselliset pääperiaatteet, mitä haluatte perheessänne noudatettavan ja miten vedätte yhtä köyttä mahdollisissa ristiriitatilanteissa. Se, että taloonne muuttava lapsi huomaa heti, että olette toimiva tiimi, mihin otatte avosylin myös hänetkin mukaan, arvostatte myös hänenkin mielipiteitään ja ennen kaikkea huonoinakin päivinä jaksatte myös huomioida ja rakastaa rajojen kautta luo turvallisuutta ja sitä välittämisen tunnetta, millä on merkitystä.

Avoimin mielin vain ottamaan uusia tilanteita vastaan !

No, näin olen tekemässä, mutta onhan se haastavaa myös itselle, jos rehellinen olen. Ei millään pahalla, mutta tämän tekstin kirjoittaja vaikuttaa siltä, ettei hän ole pahemmin ollut kovin haastavissa tilanteissa .

Puhut aivan kuin taloomme olisi muuttamassa ventovieras lapsi, jonka kanssa emme ole vielä olleet missään tekemisissä ja jota emme tunne lainkaan ja minä nyt tässä olen typeränä päättänyt, että hänellä on teini-iän tunnekuohuja, ennen kuin olen koko lasta edes tavannut.

Lapsi on ollut meillä paljonkin, olemmehan olleet jo vuosia yhdessä ja viettäneet esim. lomia yhdessä. Tiedän jo nyt millaista arki hänen kanssaan todennäköisesti tulee olemaan ja tällä hetkellä hänen kanssaan fiksusti toimimme jne. Mutta jos on niin, että en ole pitkään aikaan nukkunut ja pinna on jo valmiiksi kireällä, on varmasti haastavaa ymmärtää teinin tunnekuohuja samalla. Siitä tulee varmasti minulle raskasta, turha kuvitella muuta.

Anteeksi, mutta tuollainen kasvatuskirjasta kopioitu höpötys ei nyt ole ihan tästä maailmasta. Enemmän kaipaisin käytännön vinkkejä nyt siihen arkeen ja miten pitää omaa päätä kylmänä + vinkkejä omaan jaksamiseen tulevassa.

 

[ikina]

Toisaalta tuo tilanteenne voi olla myös paljon antava. Vauvan syntymä on myös kasvattava kokemus teinille. Jo pelkkä sisaruussuhteen syntyminen tulee olemaan nyt paljon kiinteämpi kuin se olisi ollut siinä tapauksessa, että teini olisi asunut äitinsä luona. Kiinteä suhde vauvaan voi auttaa myös teiniä olemaan osa teidän perhettä.