Toggle sidebar

Miehen yksi lapsista, yök

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja valitan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
V

valitan

Vieras
Miehellä on kolme lasta jotka käy meillä aika harvoin, mut silti mua ällöttää ku se pienin 8v jätkä tulee mukana. Mä voisin ihan hyvin vaan ottaa ne toiset tänne ja jättää sen yhen kotia.

Olen tosiaan inhottava ja inva, mut en tiedä mikä mua ky niin se pentu hermoon. Se on kovaääninen ja ihan mahdottoman laiska ja pelkää kaikkea mahdollista. Sit se on ,anteeksi vaan, niin äärettömän yksinkertainen 8- vuotiaaksi. Joo, tähän voi moni sanoa,että niin minäkin aikuiseksi, mut valitan joka tapauksessa.

Ääh, turhaa näistä on narista mut kyllä tämä hieman helpottaa

Pidättekö te rehellisesti kaikista puolisonne lapsista? Vai oonko mä vaan idiootti.
 
Mä en pidä kenenkään muun lapsista, noin yleisesti. Ymmärrän siis sua, noin jotensakin, mutta et sä voi dissata sun rakkaan miehes lapsia. Nehän on samaa verta kuin se. Sitä paitsi, et säkään varmaan halua aiheuttaa mitään traumoja sille muksulle.
 
No, sanotaanko näin että en pidä aina mieheni lasten käytöksestä. Liian kovaa olisi sanoa etten pidä heistä lainkaan. Eihän aina biologisetkaan vanhemmat pidä lastensa käytöksestä. Ja kyllä, välillä ne lapset ärsyttävät minua todella.
 
Toisaalta on ymmärrettävää, että voi tuntea tommosia tunteita, kun ne lapset ei kuitenkan ole omia.Mutta silti sun kannattas muuttaa asennetta, yrittää nähdä sinne taakse, niihin lapsen hyviin puoliin. Täytyyhän niitäkin kuitenkin olla. Mä luulen, että muuten tästä voi tulla iso kuilu sun ja miehesi väliin. Tää on vaan nyt mun ajatus, kokemusta tuosta ei ole.
 
Pakko sanoa että mulla ottaa niin hermoon mieheni pikkusisko, joka on 13-vuotias ja HYVIN yksinkertainen 13-vuotiaaksi, ehkä suunnilleen 5-vuotiaan tasolla noin henkisesti.
Vaikka koenkin morkkista näistä tuntemuksista niin en voi itselleni mitään, se on vaan niin jumalattoman rasittavaa kommunikoida tälläisen kersan kanssa joka on henkisesti todella jälkeenjäänyt, ei tajua vielä oikein mistään mitään ja on äärimmäisen...RASITTAVA!Kertakaikkiaan. Teen itse hoitotyötä ja olen kyllä monenlaisten ihmisten kanssa tekemisissä, myös vammaisten, eivätkä ne minua ärsytä millään tasolla.
Tässä lapsessa vaan ei näennäisesti ole mitään vikaa, henkinen kehitys vaan luuhaa jossakin hyvin,hyvin,hyvin kaukana perässä..

Olen puhunut.
 
Aikaisemmin lapsesta pidin se oli oikeasti ihan kiva, mut se on muuttunut täysin. Ne ei tosiaankaan käy usein, ehkä neljä kertaa vuodessa. Olen yrittänyt pitää sitä ihan normina tuossa, mut jotenkin se rassaa mua. En sitä lapselle näytä, vaistota voi. Toistaiseksi meillä ei ole ollut asiasta ongelmia miehen kanssa. Olen keskustellut ja sanonut ihan suoraan,että en siitä lapsesta pidä. Hän on itsekkin huomanut selvän muutoksen pojassa.
en tiedä mistä johtuu, onko vain tuo ikä.
 
Jostain syystä yleinen mielipide on että lapsista ei saisi olla pitämättä. Jos lapsi on tyhmä tai ilkeä ja sen näkeminen vituttaa, pitäisi silti jaksaa ja olla huomauttamatta asiasta, vain koska kyseessä on lapsi. Ilmeisesti lapsi on jotenkin itseisarvoisen hieno asia, sitä pitää sietää vaikka olisi mimmoinen pikku paskiainen.

Eli sympatiat täältä aloittajan suuntaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja dechs:
Jostain syystä yleinen mielipide on että lapsista ei saisi olla pitämättä. Jos lapsi on tyhmä tai ilkeä ja sen näkeminen vituttaa, pitäisi silti jaksaa ja olla huomauttamatta asiasta, vain koska kyseessä on lapsi. Ilmeisesti lapsi on jotenkin itseisarvoisen hieno asia, sitä pitää sietää vaikka olisi mimmoinen pikku paskiainen.

Eli sympatiat täältä aloittajan suuntaan.
Click to expand...

Tuo muuten on niin tosi. Ollaan paljon varovaisempia silloin kun kyse on lapsesta. Itse en tietenkään halua olla mitenkään riidoissa ja tuottaa sitä mielipahaa kenellekkään jotta kotirauha säilyy ja lapset haluaa tulla joskus edes isäänsä katsomaan.

Kiitoksia sinulle :)
 
[QUOTE="niin";22382857]Kaikkien kanssa ei vaan kemiat kohtaa, oli lapsi tai oli aikuinen kyseessä.[/QUOTE]

Huomaa tuon kemian puuttumisen vaikka ei ns ole läheinen lapsi kyseessä. Jostain vain tykkää jostain vaan ei.
 
Tuli vain mieleen, että inhoa ja yökötystä on vaikea peittää vaikka ihmiset niin luulee. Mä kyl tiesin pienestä pitäen et äitpuoli ei tykännyt musta yhtään. Sen pystyi oikein aistimaan ilmasta, oli kyl pakko pullaa käydä isän luona kylässä. Kyläilyt loppukin siinä vaiheessa kun menin yläasteelle ja hyvä niin.
 
Hyvä tuo, että olet miehesi kanssa siitä pystynyt puhumaan. Väkisinhän sitä ei voi lapseenkaan saada mitään rakkaussuhdetta. Se, että et kuitenkaan näytä tuota tunnetta lapselle, etkä jätä syrjään, on vain riitettävä.
 
Mä aloin tuntemaan samoin mun avomiehen lapsia kohtaan, mutta poistuin koko sopasta, etten aiheuta käytökselläni lapsille mitään traumoja. Sille tunteelle ei vain loppujen lopuksi voinut mitään, kun ei sietänyt niin ei sietänyt ja pinnaa kiristi.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa