P
Pettynyt05
Vieras
Minulla on kaksi teini-ikäistä lasta jotka muuttivat yllättäen (pakkotilanne) isänsä luota takaisin minun luo. Minulla oli uusi mies ja hänen kanssaan yksi lapsi. Yhdessä olemme olleet jo 9-vuotta. Isommat lapset ovat käyneet minun luona säännöllisesti joten mitään uutta tässä ei tälle uudelle miehelle ollut.
Nyt lapset tosiaan asuvat meidän kanssa ja mies ilmoitti ettei pysyty asumaan kanssamme. On ollut ilkeä minulle sekä lapsille koko tämän puolen vuoden ajan mitä lapset ovat meidän kanssa asuneet. Kuulemma ei olisi pitänyt edes ruveta koko suhteeseen alunperinkään koska minulla on lapsia ennestään ja hänellä ei. Alkoi jopa puhua siitä kun minulla on ollut ennestään avioliitto ja siinä tietenkin seksiä. : O Olin ihan ällikällä lyöty.. Eihän hänkään mikään neitys ollut! Miten me edes keskustelemme tällaisesta 9-vuoden jälkeen! Olen eronnut ex-miehestä jo 13 -vuotta sitten! Koskaan aijemmin ei ole sanonut minulle minun seksikumppaneista ennen häntä..
On ostettu talo, tehty lapsi ja eletty rinta rinnan ja sitten saa kuulla tällaista! Olen todella pettynyt ja murheissani. En olisi uskonut että näin käy. Kysyin, että miksi olet sitten näinkin kauan minun kanssa ollut, vastaus oli että "siinäpä se, raukka kun ei ole päässyt lähtemään!" Voi pyhä jysäys! En voinut uskoa korviani! Aivan kuin hän olisi ollut minun kanssa säälistä ja täysin ilman rakkautta!!
En vaadi miestä rakastamaan isompia lapsiani kuten omaansa, mutta arvostamaan ihmisenä. Ja toki ymmärrän ettei se ole helppoa kun perhe yhtäkkiä kasvaa kahdella murkulla, mutta ajattelin että rakkaus voittaa. Toki nyt on selvää että tämä ei voi jatkua, lapseni kärsivät tällaisesta "ei toivottuna" omassa kodissaan. : (
Voiko tässä olla kyse mustasukkaisuudesta vai mitä mieltä olette? Yritän käsitellä asioita päässäni mutta tuntuu että siellä on vain yksi pyörremyrsky!