Mieheni on liian reppana -miten jämäkämmäksi?

[nainen vastuussa]

Mieheni (päälle 30v) on liian "tossukka", minä joudun ottamaan aivan liikaa vastuuta. Emme ole asuneet kuin vuoden yhdessä, ja olen kaiken aikaa yrittänyt antaa hänelle tilaa ja vastuuta, mutta esim. jos pitää soittaa isännöitsijälle jostain, mies vaan "soita sinä, soita nyt". Asia jää roikkumaan, ellen minä tartu luuriin. Viikonloppuna meni hermot, kun olimme ostamassa uutta pesukonetta. Tingimme kovasti, ja myyjä lupasi tiettyyn hintaan. Teki kirjallisen tarjouksen, ja antoi sen miehelle - mies katseli paperia ja sovimme että palaamme asiaan. Autossa minä katsoin sinä lappua, hinta oli aivan eri mikä meille luvattiin. Kysyin miksei mies sanonut mitään, hän kaarteli jotain että "no kun mä aattelin ettei me sitä kuitenkaan oteta", kiehahdin kunnolla, mitä antaa myyjän pelata miten sattuu. Sitten mietti kotosalla, onkohan myyjä pahoillaan kun meistä ei kuulu mitään..

Mä tahdon jämäkän puolison, jonka tekemisiin ja mielipiteisiin voi luottaa, joka jakaa asioita kanssani. Mutta nyt en uskalla tehdä mitään päätöksiä tukeutuen häneen, kysyn mieluummin ulkopuolisilta vahvistusta mietteilleni. Joudun ottamaan liikaa vastuuta, jotta hommat tulee hoidettua kunnolla. Mies on elellyt aika tasaisesti aina vaan samassa paikassa ennen minua, ei ole saanut suuria muutoksia aikaan tms. Nyt minä olen selvästi särmikkäämpi ja suunnittelen monenmoista, tuntuu että mies on tosi epävarma minuun verrattuna.

Meille on tulossa vauva, ja välillä nousee kylmä hiki pintaan. Miten tuo osaa olla roolimallina lapselle? Millaisen kuvan lapsi saa isistä, joka pyytää äidin kirjoittamaan postikortitkin puolestaan? Toisaalta tämä mies odottaa lasta innolla, on aivan ihanasti minun tukena odotuksessa (hellii ja halii, huolehtii että syön hyvin, miettii jo vauvavakuutusta..) eikä mikään urakiitäjä - uskon että voi olla isänä oikein hyvä ja lapsen synnyttyä minäkin varmaan arvostan toisenlaisia asioita puolisossa. Mutta silti pelkään, miten hän riittää minulle puolisona? Miten saisin hänestä jämäkämmän, jota todella osaisin arvostaa ja joka jakaisi aikuismaisesti vastuuta? Baareissa hän ei hillu eikä mitään sellaista, on perheeseen keskittyvä mies.

 

[Alkuperäinen]

Ja edelliseen viestiin haluan lisätä vielä, että mieheltä puuttuu ns. looginen ajattelukyky. Hän myöntää sen itsekin, mutta minä meinaan hermostua tästä jatkuvasti.. Ei osaa suunnitella asioita rationaalisesti, saattaa olla tekemässä aivan typeriä vetoja kun ei vaan _osaa ajatella_. Sitten minä kysyn, että oletkos miettinyt tätä puolta asiasta, hän on hiljaa että ai niin tosiaan...
Joku aivan pieni mitätön esimerkki; katsoin seinän kulmaa, että onpa tämä mennyt huonokuntoiseksi. Mies katsoi seinänkulmaa omalta puoleltaan ja kysyi että ai miten niin huonoksi, mistä kohtaa. Totesin, että niin en minä siihen nurkkaan näe, tätä nurkkaa minä tarkoitan missä kohtaa itse seison.. Kaikkea tällaista päivittäin, mikä näkyy aivan pienissä jutuissa ja tietysti on tosi iso riski isompia päätöksiä ja tekemisiä ajatellen. Minun pitää olla skarppina jatkuvasti.

 

[samallainen loogiton tossukka]

Et kai oo sama jonka toinen otsikko täällä on Parisuhteessa ja abortti?

 

[Alkuperäinen]

No ei meidän tilanne sentään niin paha ole, että pitäisi aborttia suunnitella...
Lapsi on kyllä ihan toivottu ja kaivattu.

 

[henskeli]

Ehkä sun pitäisi vain ajatella, että miehellä on oma tapansa hoitaa asioita. Jos sinä olet kerran parempi sosiaalisilta taidoiltasi, niin miksi se pitäisi olla mies, joka ne asiat hoitaa? Minunkin mieheni on "tossukka", mutta tiedän, että miehellä on esim. huonompi suuntavaisto kuin minulla, joten uusissa paikoissa minä ajan eikä mies. Samoin miehen suullinen ulosanti on huonoa, joten minä joudun/saan hoitaa juuri esim. asioinnit isännöitsijän kanssa jne. Silloin harvoin, kun mies jotain hoitaa, niin pidän silloin visusti turpani kiinni, jotten ala arvostelemaan tai neuvomaan, mitä hänen olisi pitänyt sanoa tai miten hänen olisi pitänyt tehdä. Se nimittäin vie aloitekyvyn lopullisesti, jos arvaa jo valmiiksi, ettei tekemisen jälki kuitenkaan kelpaa puolisolle.

Toisaalta tällaisen miehen kanssa elämä on sikäli helppoa, että esimerkiksi sisustuksesta tms. saan vapaasti päättää, kun toiselle kaikki on "ihan samaa". Meillä mies kuitenkin osallistuu siivoamiseen, ruoanlaittoon, on raha-asioissa luotettava, luotan hänen uskollisuuteensa, mies tekee ns. miesten hommia, kunhan hänelle näytän, mihin taulut pitää kiinnittää tms.

Jos mä kaipaan vertaistukea, kannustusta ja rohkaisua, saan sitä mieheltä halausten muodossa yms. hellyytenä. Varsinaista analyyttisempää ajatustenvaihtoa sitten harrastan kahden hyvän ystäväni kanssa tai vaikka täällä netissä roikkumalla

Olette asuneet vasta vuoden yhdessä, joten ehkä olette ryhtyneet liian nopeasti vauvantekopuuhiin, jos et ole ehtinyt miehen näitä ominaisuuksia aikaisemmin huomaamaan. Et kertakaikkiaan voi väkisin raivoamalla muuttaa miestä muuksi. Voit toki keskustella, kannustaa ja antaa miehelle joitakin pieniä tehtäviä, joita hän voisi opetella hoitamaan itsekseen vuosien varrella.

Usko pois, että hänestä todennäköisesti tulee ihan hyvä isä. Isyyteen kuten äitiyteenkin kasvetaan pikkuhiljaa eikä ole olemassa vain yhtä ainoaa tapaa olla vanhempi. Älä tee sitä virhettä, jonka itse tein, että syyllistyin vauvan omimiseen siten, että mielestäni kukaan muu ei osannut hoitaa vauvaani niin hyvin kuin minä ja vain minun tapani hoitaa oli ainoa oikea. Toki minä tiesin vauvani tarpeet parhaiten, mutta kun sitten uupumuksen jälkeen tajusin antaa miehellekin hoitovastuuta, niin ihan tyytyväinen ja onnellinen vauva oli silloinkin, vaikka potkupuku olikin miehen jäljiltä väärinpäin päällä ja vauvalla oli väärän väriset vaatteet, jotka eivät sointuneet yhteen. Sen tajuaminen kesti mulla aika kauan. Vauvahan ei ollut minun vaan MEIDÄN.

Älä keskity siihen, mitä haluat miehessäsi muuttaa, vaan siihen, mikä miehessäsi on hyvää. Olet valintasi tehnyt, joten et saavuta mitään hyvää sillä, että takerrut ärsyttäviin asioihin. Ehkä miestäkin ärsyttää sinun kärkkäytesi takertua kaikkiin tekemisiin...

Tsemppiä teille!

 

[leenuli]

Miestä pitäisi pikkuhiljaa ohjata jämäkämmäksi ja itsevarmemmaksi - mutta olisiko kellään tarkempia ohjeita ja idoita tähän?

 

[mies1]

Miestä pitäisi pikkuhiljaa ohjata jämäkämmäksi ja itsevarmemmaksi - mutta olisiko kellään tarkempia ohjeita ja idoita tähän?

Lue ensin käyttöohjeet

 

[eikx]

Eiköhän tästäkin asiasta voisi keskustella. Voisi kertoa miehelle, mitä toivoo hänen tekevän ja miksi tämä asia on itselle niin tärkeä juttu. Toki sitä ennen voisi vaikka kirjoittaa omia ajatuksia ylös, että saa selkeyttä ajatuksiinsa ja itsekin ymmärtää, että kyse tosiaan on sellaisesta asiasta, joka oikeasti vaatii korjaamista eikä siis kyse ole omasta vallanhalusta tai stereotypioista ("Haluan, että mieheni tekee näin, koska se kuuluu aina miehen tehtäviin").

Toki jos lähtee toivomaan mieheltä käyttäytymismallien muuttamista, niin sitten vastaavasti pitää itsekin olla valmis siihen, että jos miehen mielestä jokin asia naisessa ärsyttää, niin naisenkin pitää olla valmis opettelemaan uusi tapa tehdä ja toimia, sillä eihän tämä voi olla yksipuolista, että nainen vain saa komentaa ja miehen pitäisi juosta kuin pässi narussa.

Omien kokemusteni mukaan kehuminen ja kannustaminen auttaa parhaiten. Meillä ainakin kotitöihin mies tarttuu helpommin, kun hän tietää, että arvostan hänen panostaan. Okei, toki se on vähän typerää, että eihän kukaan minuakaan kehu (no, hyvää ruokaa kyllä kehutaan) kotitöiden tekemisestä, mutta olen itse ottanut tässä asiassa sellaisen kompromissiasenteen, että vaikka itse teen kotityöt paremmin, niin jotta jaksan itse paremmin, niin vaadin jokaiselta perheenjäseneltä omaa osuuttaan kotitöiden hoitamisessa. Jos onnistun siinä siten, että nalkuttamisen ja raivoamisen sijasta kehun ja kannustan, niin pääsen kuitenkin aika vähällä. Muu perhe eläisi mielellään vaikka läävässä ja söisi roskaruokaa päivittäin, joten jos kodin siisteystaso ja ruoan monipuolisuus ja terveellisyys on minun määrittelemää, niin minusta on OK, että elämä rullaa näiltä osin suhteellisen mutkattomasti.

Eli keskustelua, kehua ja kannustamista. Pienin askelin eteenpäin. Ei pidä vaatia mahdottomia, vaan pitää myös huomata pienikin edistyminen.

Kannattaa AP:n huomata myös se, että miestä ei ehkä kiinnosta vaikkapa kodinkoneen hankinta kovin paljon. Jos ei ole motivoitunut, on vaikea patistaa toista innostumaan. Tässäkin asiassa voi olla, että SINÄ olet se, joka enemmän sitä kodinkonetta haluaa ja sinulla ehkä on ollut jo mallit yms. tarkkaan selvillä, että mitä haluat. Tällöin mies on jo lähtökohtaisesti enemmän vain tukena ja turvana kuin tasa-arvoisena kauppakumppanina mukana. Teidän suhteenne muistuttaa kommandiittiyhtiötä, jossa sinä olet se tekijä ja mies on vain se äänetön yhtiömies, joka rahoittaa toimintaa

 

[ihan hyvä mies]

Muistathan kuitenkin, että jokaisessa on virheensä ja puutteensa. Se on jo paljon, jos mies on peruskiltti ja kunnollinen. Hänestä saa kannustamalla ja kehumalla vielä paljon lisää irti. Niin monet kamppailevat miehen pettämisten, alkoholinkäytön, työnarkomanian ja vaikka miten suurten ongelmien kanssa. Teillä on hyvät mahdollisuudet onnistua ja luoda tyytyväinen perhe-elämä!

 

[kannattaa myös muistaa]

neuvo, jonka jokin aikasitten kuulin; ihminen tarvitsee keskimäärin 17 toistoa, ennen kuin asia menee perille. (tieteellisesti todistettu). Onnea kasvatukseen!

 

[oma juttuni]

Hän siis ajattelee perin yksinkertaisesti. Sitä ei taida pystyä muuttamaan.
Minun ex-mies (huom!) oli juuri tuollainen vässykkä kuin sinunkin mies. Ei omia mielipiteitä asioista, minun piti päättää kaikki asiat mitä suinkin vain voi olla. No, koitin antaa hänelle tilaisuuksia tehdä päätöksiä itse. Että sano sinä mitä tälle asialle tehdään, tai että sinä saat päättää nyt sen ja sen asian itse. Ei siitä mitään tullut!!
Ainaista persuuksiin potkimista se oli aina.
Lapsi meilläkin on, hän on kyllä hyvä isä, sitä en kiellä. Sanonko että muita hän ei nähnytkään kuin lapsensa. Unohti minut kokonaan! Ihan kuin olisin ollut pelkkää ilmaa hänelle. Tämä johti avioeroon. Katselin tätä miestä 15 vuotta.
Nyt on uusi mies kuvioissa - hänellä on mielipiteitä ja osaa päättää itse asioita. Olen oikein yllättynyt että sellaisiakin miehiä on olemassa. Käsittelee minuakin aivan toisella tavalla. Keksii kaikkea kivaa, joten on ihanaa kun joskus koen yllättäviä juttuja. Toki hänelläkin on elettyä elämää takanaan, joten on jotain oppinut suhteistaan.
Onnea teille vauvan johdosta muuten!! Koska sen on määrä syntyä?
Ja tämä oli vain minun kertomus vätys-ukostani. Ei se tarkoita mitään että sinun ukkosi tulisi tuommoiseksi.

 

[Jeanie]

Minun mieheni on samanlainen tossu, ihana kiltti mies mutta ei osaa tai uskalla tehdä päätöksiä. Joskus mietin olemmeko ihan väärä yhdistelmä, mutta arki on meillä kuitenkin sujuvaa, viihdymme yhdessä. Itse olen päättäväinen ja jopa dominoiva, ilmaisen itseäni räväkästi niin parisuhteessa kuin kaverien välisissä keskusteluissakin. Tiedostan tämän ja olen viime vuosina tehnyt paljon töitä pehmentääkseni ulosantiani ja antamaan muille tilaa. Miestäni en silti ole saanut "tulemaan ulos kuorestaan". Hän ei tee päätöksiä eikä ehdotuksia mistään pienimmästäkään asiasta, mikä todella ahdistaa minua välillä. Leffavuokraamossa hän ei voi edes ehdottaa mitä lainataan, saati että valitsisi ravintolan jos mennään ulos syömään. Ihan kuin hän pelkäisi että jokin menee pieleen ja hän on syyllinen. Jos olemme jossain ulkona (ravintolassa, ostoksilla..) niin mieheni ei osaa napakasti ilmaista itseään tai kysyä asioista henkilökunnalta, minä joudun aina hoitamaan asiat.

Olen todella katsonut itse peiliin ja miettinyt olenko itse aiheuttanut tämän vääristymän. Ehkä joskus nuorempana olin jyrkempi, mutta voiko tämä vielä olla sieltä peräisin. Enpä ole koskaan kohtauksia saanut elokuvan tai ruoan valinnasta. Olen hemmetin iloinen ja välitön ihminen, mieheni taas usein vetäytyvä eikä oikein osaa olla sosiaalisissa tilanteissa luonteva. Tulemme tosi erilaisista perheistä, ja olemme taustojemme näköisiä. Sukujuhlissa saan aina hävetä hermostunutta miestäni, joka ei ikinä aloita keskustelua kenenkään kanssa itse, mutta vastaa jos häneltä jotain kysytään.

Mietin joskus onko tässä tulevaisuutta. Toistaiseksi olen tullut siihen tulokseen ettei se vaihtamalla parane.. Jos bongaisinkin jostain sen sanavalmiin, itsevarman ja jämäkän miehen, niin jotain muita ongelmia tulisi aina mukana. Nyt minulla on uskollinen ja rehti mies, mutta niin hemmetin reppana. En vain tiedä miten hän vahvistuisi, en kai osaa tukea oikein? Joskus jopa "pakotan" hänet tekemään valintoja, tyyliin "päätä sinä mihin mennään, tai sitten ei mennä ollenkaan". Se ei liene oikea tie, mutta turhautuneena sorrun tuohon toimintatapaan nykyään usein.

 

[Solstice]

Jos pidät miestäsi ihanana, kilttinä ja rehtinä, ja te viihdytte hyvin yhdessä, niin olet todella onnekas. Luulen, että kyllä erilaisetkin ihmiset voivat sopia yhteen. Tarvitaan vaan hyväksyntää molemmilta osapuolilta. Helpommin sanottu kuin tehty, tietty. Mutta en usko, että pystyt hirveästi miehesi perusluonnetta enää muuttamaan. Se päättämättömyys voi olla peräisin esim. lapsuudesta. Isä tai äiti on voinut syyllistää ja haukkua aina väärät päätökset, eikä kehunut koskaan, jolloin päättämistilanteeseen on tullut (ehkä tiedostamatonkin) pelko mukaan. Ehkä auttaa, jos keskustelette mahdollisimman avoimesti, ja kannustat häntä tekemään päätöksiä. Sanot, ettei se haittaa, jos hän tekeekin väärän valinnan, etkä syytä, jos jotain sattuisi menemään pieleen.

Hiljaisuutta sosiaalisissa tilanteissa ei välttämättä myöskään kauheasti pysty muuttamaan. Toki sekin voi vähän parantua itseluottamuksen kasvun myötä, mutta jotkut vaan ovat sosiaalisesti varautuneempia kuin toiset. Se vaan täytyy pystyä hyväksymään, jos rakastaa toista. Ei sinun miehesi kuitenkaan ole edustuspuoliso niitä sukujuhlia varten, vaan rakastava mies sinua varten.

 

[mies1]

Niin se vain menee, että seurustelussa katsotaan sellainen mies, joka on kiltti ja jota on helppo hallita, mutta pidemmän päälle se ei toimikaan, kun valta kasvattaa valtaa ja vallankäyttäjästä tuleekin tyytymätön, kun elämästä puuttuu jännitys.

 

[*siri*]

Otit miehen ja nyt haluatkin muuttaa hänet joksikin toiseksi? Kuolemaan tuomittu ajatus. Voit muuttaa vain itsesi. Joko hyväksyt hänet tuollaisena tai etsit sopivamman.
Mutta mieti tarkkaan mitä toivot. Toiveilla on taípumus toteutua.

Ystävättärelläni oli eka mies, joka oli huoleton hulivili. Hän kyllästyi jatkuvaan menoon ja löysi uuden miehen, vakaan ja varman. Ja nyt hän on täysin kyllästynyt tylsään mieheensä.

Minulla on 30 v. kokemus tuollaisesta miehestä. Lopulta en enää kestänyt olla se MIES perheessä, koska siihen se lopulta ajautuu, että sinä kannat vastuun kaikesta. Pikkuhiljaa ja huomaamatta.