M
mun mentävä on..
Vieras
Olen ollut liian hyvä tai kiltti tai mikä se määritelmä olisikin. Kai noita adjektiiveja löytyisi, joustava..ymmärtäväinen jne..kuulostaako pahalta jo nyt. Piiiiiiitkä suhteemme on kärsinyt paljon kolhuja joista en taida päästä koskaan ylitse. Mieheni on pelannut alkoholin kanssa koko suhteemme ajan enemmän tai vähemmän. Hänen tapansa toimia on hyvin itsekästä. Minun tunteilla ei ole väliä ollut. Olen aina kaiken sulattanut ja koettanut ajatella että kyllä se tästä taas ja vielä se mies oppii ja viisastuu. Mitään viisautta ei ole kuitenkaan tapahtunut. Hänen on hyvä olla kotona, koska hän tekee kuin haluaa, minä siivoan, teen ruokaa, sisustan ja anelen seksiä jne.Mikäs miehen on tässä ollessa. Hän on saanut olla suhteessamme vailla vaatimuksia, vailla vastuuta ja ottaa kaiken sen mitä hän itsellensä saa antamatta minulle mitä minäkin ansaitsen. Olen siis jäänyt vähälle ja toinen on saanut"kaiken". Minä en ole se jota on rakastettu vaan minä olen rakastanut. Olen kiltti. Siksi luultavasti en osaa vaatia omia oikeuksiani suhteessakaan niin että se tehoaisi.
Olen toki saanut aikaan keskustelua, mielipiteiden vaihtoa, riitaa sillä että en hyväksy mieheni käytöstä, mutta mitään se ei ole muuttanut.Olen jäänyt kaikesta rakkaudesta paitsi. En saa mitään. Olen tyhjyyttä täynnä ja minut on imetty kuiviin. Mieheni osoittaa mieltänsä kun en olekaan enää ennallani vaan pysyn etäällä ja olen kertonut etten hyväksy asioita. Hän kiukuttelee ja pakenee tilannetta..
Minä olen ajatellut paeta lähtemällä tästä suhteesta pois. En halua tällaista elämää. Mieheni ei ole tarvinnut tehdä töitä eteeni, Onko se minun vika vai onko vain narsistin luonteelle ominaista käytöstä vai onko pilalle hemmotellun yksinäisen mieslapsen luonnevikaa käytös, ehkä kaikkea tuota. Ja tiedättekö että tuntuu pahalta.
Olen toki saanut aikaan keskustelua, mielipiteiden vaihtoa, riitaa sillä että en hyväksy mieheni käytöstä, mutta mitään se ei ole muuttanut.Olen jäänyt kaikesta rakkaudesta paitsi. En saa mitään. Olen tyhjyyttä täynnä ja minut on imetty kuiviin. Mieheni osoittaa mieltänsä kun en olekaan enää ennallani vaan pysyn etäällä ja olen kertonut etten hyväksy asioita. Hän kiukuttelee ja pakenee tilannetta..
Minä olen ajatellut paeta lähtemällä tästä suhteesta pois. En halua tällaista elämää. Mieheni ei ole tarvinnut tehdä töitä eteeni, Onko se minun vika vai onko vain narsistin luonteelle ominaista käytöstä vai onko pilalle hemmotellun yksinäisen mieslapsen luonnevikaa käytös, ehkä kaikkea tuota. Ja tiedättekö että tuntuu pahalta.