Mieheni vähäinen alkoholinjuonti

[Aloittaja]

Kiitos paljon Been there! Minäkin ansaitsen parempaa, huomaan sen nyt. Olen jotenkin saanut ensimmäistä kertaa elämässäni hinattua itseni hieman kauemmaksi ja katsottua tätä koko historiaamme. Olen nuorempana pitänyt päivä kirjaa ja jo kaksi vuotta sitten olin kirjoittanut

"Miksi? Siinä kysymys, johon en saa vastauksia. Miksi, kuten olen kirjoittanut jo kymmeniä kertoja aiemmin.Seison taas suhteeni rauniolla ja päivä päivältä käy vain selvemmäksi, ettö minä todella häviän tämän taistelun. Olen laittanut kaikki korttini pöytään ja hävinnyt.Näillä korteilla ei pelata enää. Tuntuu pahalta myöntää tosiasiat, mutta mitä voin enää tehdä tai sanoa? Olen hävinnyt. Olen pettynyt ja vihainenkin, mutta ei se auta. Mikään ei auta enää, on vain yksi vaihtoehto, yksi kortti joka odottaa vuoroaan. Minun on lähdettävä."

Miksi en silloin lähtenytkään? En tiedä, en pystynyt. Kokeilin vielä kerran, sen jälkeen vielä kerran ja vielä yhden kerran. Sitä samaa kuukaudesta toiseen. Ja sitä vihon viimeistä kertaa ei sitten koskaan tullutkaan. Eihän sitä tule, jos ei uskolla ottaa ja katkaista tätä. Minä rakastan ja välitän, mutta ei se auta. Eihän se hyvänen aika auta enää jos toinen ei välitä samoin. Ei rakkaudellani tehdä taikatemppuja, että toinenkin ymmärtäisi, ei sillä paranneta, jos toinen ei tahdo.

Jotenkin näen nyt koko tämän tarinamme alusta loppuun selvästi. Ei se koskaan kantanutkaan, oli vain taakka harteilla, kivi sydämessä. Ne hyvät hetket peittyivät huonojen alle ja hyvät menivät odottaen sitä pahaa. Helpotti suunnattomasti kun tein päätökseni. Välillä iskee hätä ja ikävä jo ennalta, mutta ymmärrän sen, että se on normaalia ja niin tulee väistämättäkin tapahtumaan. Niin käy kaikille ja siitä selvitään. Minä opin elämään itse ja itkemään kun itkettää. Jos ei itse melo kanoottiaan, niin ei liiku mihinkään. Siksipä minä otan ja pistän meloihin vauhtia

"Typeryys on sitä, että tekee samalla tavalla kerta toisensa jälkeen ja odottaa aina erilaista tulosta" -Rita Mae Brow

 

[Kissi]

Kannanpa minäkin korteni kekoon... Seurustelin aikoinaan viitisen vuotta miehen kanssa, joka myös joi itsensä sammuksiin aika tarkalleen kahden kuukauden välein. Niinä viikonloppuina minä olinkin sitten "niin kauhea ämmä, että kukaan ei kestä katsella selvinpäin". Hänen alkoholinkäyttönsä oli hänen omasta mielestään täysin normaalia ja minä olin ilonpilaaja, kun en ottanut kaatokännejä hänen seurakseen. Aivan uskomattoman törkeää kohtelua sain osakseni ja kuvioon tietysti kuului, että jälkeenpäin asioista ei saanut puhua. Baarissa hän mm. nuoli muita naisia (yhtä kännisiä kuin oli itsekin) minun nähteni. Asiaa pahensi se, että kaveripiirimme koostui yksinomaan miehen kavereista ja heidän mielestään tämä mieheni oli todella hyvä mies ja minä olin vain turhaan mustasukkainen(??!!). Mustasukkaisuudesta ei ollut kyse enää siinä vaiheessa, kun rakkaus oli lähes kuollut näiden känniörvellysten seurauksena. Kyse oli siitä, että minua todellakin ällötti, miten kukaan voi ketään kohtaan käyttäytyä sillä tavalla.

Miehellä oli lapsia edellisestä liitosta ja kerran jos toisenkin kävi niin, että viikonlopputapaaminen jouduttiin perumaan, kun mies makasi koomassa sängyssä oksennustensa keskellä. Siis minä jouduin soittamaan aamulla, että mies ei nyt olekaan siinä kunnossa, että voisi lapset hakea.. Monestihan hän ei edes päässyt sänkyyn asti vaan jäi eteisen lattialle.

Taisivat olla hänen syntymäpäivänsä, kun yksi kaveri oli meillä ottamassa hänen kanssaan ja minä olin jo mennyt nukkumaan otettuani itsekin pari olutta. Puolen yön jälkeen mies tuli vaatimaan, että kuskaisin tuon kaverin kotiin. No en tietenkään lähtenyt ajamaan, sen verran olin juonut itsekin. Tästä silmittömästi suuttuneena mies hyppäsi itse autoon ja ajoi kaverinsa talolle, tai oikeastaan ojaan muutaman kymmenen metrin päässä määränpäästä. Kaveri, joka kyytiä muka tarvitsi, tosin unohtui meille siinä hötäkässä. En vieläkään käsitä, miten tuo silloinen mieheni pystyi usean promillen humalassa sysipimeässä syysyössä kävelemään ojaanajopaikalta kaverin kotiin, jossa oli ulko-ovi auki ja könyämään kaverin vaimon viereen näiden sänkyyn. Tästä reissusta rapsahti sitten ehdollista vankeutta ja kolmen kuukauden ajokielto... Promilleja kun oli lähes 3. Mies syyttää minua vielä tänäkin päivänä siitä, että olisin soittanut poliisit hänen peräänsä tuona yönä. Minä se en kuitenkaan ollut, vaikka pidinkin sitä ainoana oikeana tekona tuossa tilanteessa. Hänhän ei omasta mielestään tehnyt mitään väärää, vaan koko episodiin olin syynä minä, kun en lähtenyt alunperin ajamaan ja minä, kun soitin poliisille. HAH!

Vielä sellainen tapaus on pakko kertoa, kun oltiin taas kaveriporukan luona iltaa viettämässä ja meidän nukkumapaikka oli talon vintillä. Minä menin sieltä kassistani jotakin hakemaan siinä illalla ja kiireissäni pimeällä vintillä kalautin pääni kattohirteen niin, että taju meni hetkeksi. Perässäni tullut miehen tytär pelästyi ja juoksi kertomaan isälleen tapahtuneesta. Pahaksi onneksi isänsä oli jo siinä humalan vaiheessa, jolloin tämmöisen ämmän kitinöitä ei kuunnella. Tytär tuli yksin takaisin luokseni parin minuutin kuluessa, kun olin itse jo noussut lattialta. On se kiva, kun omaan "rakkaaseen" voi luottaa jos jotain sattuu.

Onnekseni olen unohtanut jo suuren osan tuohon aikaan liittyvistä tarinoista. Siinä alkoi ihan todenteolla epäillä omaa mielenterveyttään, kun mies esimerkiksi oli yöllä kotiin tullessaan päättänytkin mennä autoon nukkumaan sen sijaan, että olisi tullut kymmenen metrin päähän kotiin. Sieltä kuljettajan paikalta hänet aamulla löysin, sairaana huolesta tietenkin. Sanomattakin lienee selvää, että pahoinpitelyn uhriksikin mies pari kertaa joutui.

Jos jonkun mielestä tämä tällainen on aikuisen ja vastuullisen miehen (ja isän) oikeanlaista käytöstä, niin sääliksi käy.

 

[milla]

Miehesi juo nyt n. 2 kk:n välein perskännit, tulevaisuus: 1 k:n välein perskännit, jokunen vuosi: 2 viikon välein perskännit... jne. kunnes kännejä enemmän kuin selviä päiviä. Tiedän mistä puhun, olenhan nähnyt isässäni nämä samat piirteet. Ei auta mikään, viina vie miestä vaikka mikä olisi, vaimo, perhe, lapset... aina jää kakkokeksi kun viinanhimo iskee. Lähde ennenkuin on lapsia, usko pois kyllä normaalejakin miehiä on olemassa, joille viina ei ole elinehto.

 

[Been there]

Hehe, mukava lukea tuttuja juttuja, Kissi! Siis sen takia mukavaa, että tuo elämä on historiaa, thank god. Järkkyä, jos tämän rankan työpäivän jälkeen pitäisi mennä siihen vanhaan, eli yhteiseen kotiin ainainen pelko puserossa, että ei kai taas ole alkanut kalja maistumaan. Ja tosiaan, munkin mies oli välillä ½ vuottakin ilma, ei se pelko silti lähtenyt mihinkään.

Tuli mieleen yksi kaljan täyteisen illan jälkeinen aamuyö. Baarien sulkemisajan jälkeen heräilin (totta, pystyin nukkumaan: tämä oli jo suhteen loppuvaihetta ja minä kypsä) kun mies konttasi sisään. Jonkin ajan päästä mies raotti makuuhuoneen ovea.

Alkoi kuului tavaroiden paiskomista. Hän etsi makuupussia kaapista. Ilmoitti menevänsä parvekkeelle nukkumaan kun tällasen hullun kanssa ei voi nukkua, siis minun. Ehdotin kumpaa vain olohuoneen sohvista, jos yhteiseen sänkyyn ei voi tulla. Ei. Hän halusi makuupussin ja parvekkeelle. Keskitalvi, pakkasta ja lunta. Jep.

Koitin vielä mennä parvekkeelle sanomaan, että tulisi nyt sisälle. Pelkäsin että kun sammuu pakkaseen, makuupussista huolimatta, niin kipeäksi vähintään tulee. Tästä suuttui niin paljon, että koitti saada partsin oven lukkoon ulkoa päin, etten pääsisi häiritsemään. Ei sitä siis saa lukkoon, mutta mies väänsi oven niin että rutisi.

Aamulla heräilin töihin ja mies pelästyneenä parvekkeella, että mitä helvettiä hän siellä tekee. Kysyi oliko avaimet jääneet, oliko hän kiivennyt 6.kerrokseen. Enkö ollut herännyt vai miksei päässyt omaan sänkyyn. Niinpä. Ja parvekkeen oven avaamiseen tarvittiin siis talkkari. Oli mies sen niin perusteellisesti kiinni vääntänyt ja rikkonut.

 

[Been there]

Ja siis todellakin ihanan pateettinen tuo meidän viestiketjun otsikko "MIEHENI VÄHÄINEN ALKOHOLIN JUONTI".

Mitä kuuluu, viestiketjun aloittaja? Oletko pysynyt päätöksessäsi, vai aiotko antaa vielä mahdollisuuden? Toivon todella, että pysyt päätöksessäsi! Olet sen arvoinen!

Itse kun erosin omasta kaljanystävästäni, hän olisi tuonut kuun taivaalta jos olisin jatkanut hänen kanssaan. Hän jopa varasi parisuhdeterapiaa, ja aikoi maksaa ne itse. Lupasi mennä AA:han jos tulen takaisin. Oli vain liian myöhäistä, mittani oli jo täynnä. Sitä paitsi terapiat ja AA:t pitää tehdä omasta halusta muuttua, eikä kenenkään toisen takia. Muutoksen on lähdettävä puhtaasti itsestä. Se ei olisi siis hänellä toiminut. Eikä toiminutkaan.

Koska en jatkanut hänen kanssaan, hän dokaa nykyään joka viikko ainakin kerran. Tämähän siis on tietenkin minun vikani, kun en ottanut häntä takaisin. Jopa hänen äitinsä soitti kerran ja haukkui minut. Että poikansa on nyt sitten ihan hunningolla kun jätin hänet, että minun vika kun juopottelee, kun en enää passaa ja hoida. Niinpä.

 

[Kissi]

Tuo parvekejuttu on kyllä yhtälailla täysin vailla tolkkua kuin oman ex-mieheni toilailut. Ei yhdenkään naisen (tai miehenkään) pitäisi joutua kestämään puolisoltaan tuollaista. Ihmisen pitäisi sen verta pystyä huolehtimaan itsestään ettei jatkuvasti jättäydy puolison varaan ja koettele tämän jaksamista viinan takia.

Ja faktahan on se, että vaikka muuten olisi raivoraitis ja "vain" kahden kuukauden välein vetäisi perskännit, niin alkoholiongelmasta on silloinkin kysymys jos nimittäin ryyppyiltoina pelkäävä puoliso ja lapset hylätään ja viinasta tulee kuningatar. Tätä se minun exäni ei varmaan tajua vielä tänäkään päivänä, kun hänen mielestään alkoholiongelma mitataan kännipäivien määrällä eikä kännäilyn seurauksilla.

 

[Kissi]

Been there: ollaan me vaan aika muijia ja kovia naisia, kun uskallettiin lempata mokomat riippakivet =) Ap toivottavasti liittyy joukkoon ja kenties muutama muukin tämän keskustelun lukenut \o/

 

[Aloittaja]

No joo. Äsken keskustelimme asiasta ja tuokio päättyi siihen, että mieheni otti avaimensa ja poistui kotoa. Ei halua, että lähden, olen kuulemma todella epäreilu häntä kohtaan. Hänestä myös alkoholin väärinkäyttö mitataan sillä, kuinka usein juodaan, eikä sillä mitä se saa aikaan ja, että se loukkaa meitä niin paljon, että olen lähdössä. Vika on siis minussa, koska olen niin heikko, että en kestä hänen parin kk välein tapahtuvia ryyppäysreissuja. Hän ei voi luvata minulle, että ei joisi, koska ei kuulemma halua loukata minua. Eli ei voi luvata, koska se ei pidä.

Hän puolustaa kavereitaan ja viina henkeen ja vereen. Ei tajua, että lähden ryyppäyksen takia, hänestä se on todella lapsellista. (heh) On oltava kuulemma muita syitä mulla nyt, kuin tuollainen pieni ja olematon. Ja on kuulemma kauhean noloa, jos työpaikalla vaikka on illanistujaiset ja sitten ei voi siellä ryypätä. Kuulemma ihan nolointa mitä voi olla.

Eli lapsellisuus täälläpäässä vain kasvaa kasvamistaan. En tiennyt, että seurustelen todella näin lapsellisen ihmisen kanssa. Asuntojonot ovat kauhean pitkät! vaikea odottaa...

 

[Aloittaja]

Luin miehelleni koko viestiketjun läpi. Häntä nauratti niin, että sylky lensi. Nauraa räkätti, että on akat pistänyt kortensa kekoon nyt ja liioitelleet tapansa mukaan kaikesta. Eli sellaista tälläkertaa. Oma nauruni alkaa muuttua itkuksi täällä.

 

[lauantai-ilta]

Minä ole levoton, ennen raitis mieheni pitää salapulloa lauantai-iltaisin.
Ei juo käniin, mutta huomaatavasti kuitenkin, takeltelee puheissaan, käyttäytyy aina tietyn kaavan mukaan, lopulta on surkea... Huomaa tietty etten pidä asiasta, vaikka en sano mitään. Pysyn eri huoneessa.

Jos hän ei juo lauantai-iltana istun silloin samassa.

Hän kieltää ja raivostuu muka epäilystä, sanoo saunakaljan juoneensa. Ei tajua eroa. Olen ajatellut sanoa julkisesti ettei hän kestä yhtä kalhjapulloa, menee heti päähän...

 

[Kissi]

Minusta kuulostaa siltä, että ap:n suhde on nyt aikalailla umpikujassa. Miehesi älli ei todellakaan taida riittää ymmärtämään tilannetta ja älliähän ei anneta kenellekään lisää, sitä pitäisi olla riittävästi jo syntyessä. Kyllä järkevän ihmisen pitäisi ymmärtää tällainen asia, kun olet sen kerran rautalangasta vääntänyt. Kuten tuolla aikaisemmin kerroin, niin se minun exäni pitää edelleen kiinni omasta näkemyksestään, vaikka suhteemme loppui jo kuusi vuotta sitten... Hänen kohdallaan todella tajusin sen, että ihmisillä on rajallinen kyky ymmärtää ja toisilla se raja vain tulee nopeammin vastaan. Tässä kun ei taida olla kysymys edes siitä, että asiat vain nähtäisiin erilailla. Miehesi alkoholinkäyttö rasittaa suhdettanne ja hänen mielestään se siis on ok. Hän on itsekäs ja/tai kovin riippuvainen alkoholista. Kyllä elämässä pitäisi muut asiat olla etusijalla kuin viina. Koitapa katsoa myös yksityisten tarjoamia asuntoja.

 

[Kissi]

Kuulosti muuten hirmuisen tutulta tuo, minäkin olin aikanaan meidän suhteessa se heikko, kun en kestänyt miehen "aivan normaalia" alkoholinkäyttöä. Hän kehotti minua ottamaan itseäni niskasta kiinni ja lopettamaan turhan kiukuttelun, jotta voisimme elää onnellisina kuten normaalit ihmiset =) Kaikki meidän ongelmat kun johtuivat hänen mielestään minusta. Ongelmia oli itseasiassa olemassa vain silloin, jos niistä puhuttiin =D Voitte vaan arvata, minkälainen määrä ongelmia kasaantui viiden vuoden aikana, kun pienintäkään ei voinut puhumalla selvittää. Tosin se alkoholinkäyttö jätti kyllä pienemmät kirkkaasti varjoonsa.

 

[-juno-]

Täällä vielä yksi, joka tuollaista katseli liian pitkään.

Miehelläni oli pitkiä selviä kausia aina sen jälkeen kun oli törttöillyt kännissä. Niitä seurasi armoton känni, uudet ongelmat ja taas kuiva kausi...joka muuten kestikin juuri noin sen pari kk. Joskus oli putkassa, joskus vieraalla paikkakunnalla, joskus vain kateissa..eikä voinut lopettaa ennenkun yrjöili. Kerran veljeni luona kittasi kaljaa niin että unissaan kusi matolle..voi häpeää..

Sitten juontikerrat alkoivat tiheentyä, loppuliiton aikana dokasi jo kolme kertaa viikkoon.

Hänen mielestään alkoholiongelmaa ei ole, koska kävi töissä. Ongelma olin minä, minä olin hullu ja paska nipottaja, koska en jaksanut sitä katsella pienten lasten kanssa. Hän oli kuulema ihan hyvä mies.

Viimeiset ajat sain sitten turpaani oikein kunnolla. Elin miehen kanssa, josta ei ollut jäljellä mitään, mitä olin joskus niin rakastanut. Hän oli ventovieras, säälittävä ihmisraunio.

Yksi yö soitin poliisit rattijuoppoilun ja tavaroiden hajottamisen vuoksi, pakkasin kamat ja lapset autoon ja lähdimme.

Kaksi viikkoa eteenpäin, saimme asunnon.

Alkuperäinen. Tässä maassa et tule saamaan mitään, minkä eteen et itse töitä tee. Soittele yksityisille vuokranantajille, vvo:lle, yh-rakennuttajille, mille vain, kaupunki ei ole ainoa vuokranantaja. Kerro avoimesti puhelimessa, miksi sinulla on kiire saada asunto, niin sinua kuunnellaan.

 

[Aloittaja]

Minun on vaikea saada yksityiseltä, koska meillä on koirat. Eli ei auta, kuin odottaa nyt vain näin. Tosin YH-lle olen laittanut myös.

 

[antidrunk]

Minä myös jostain syystä tunnun törmäävän näihin kännääviin ääliöihin, jotka eivät omasta mielestään voi olla juoppoja, koska käyvät töissä eivätkä juo kossupulloa joka päivä...

Muutenkin suomalaiset miehet tosiaan tuntuvat ottavan kesäisin niin paljon huikkaa, että ihan hirvittää. Ja ne juodut määrät ovat todella uskomattomia.

Tapasin tässä joku aika sitten itseäni nuoremman, alta kaksvitosen miehen. Olimme molemmat viihteellä kun ekaa kertaa näimme, joten en osannut aavistella mitään. Homma vaan pojalla jatkui 4 päivää, päätyen siihen, että kortti lähti kuivumaan sunnuntaina ILLALLA kun mies puhalsi melkein promillen . Lauantaina mies siisotti 3/4 pulloa jotain Suomi-viinaa, yhden mäyräkoiran, laivalta tuotua vahvaa kaljaa ties kuinka monta purkkia ja paukkuja päälle. Touhu loppui kun hän tuli sunnuntai-aamuna kotiin jotakuinkin ennen kahdeksaa aamulla.

Että tallaista. Ja kuulema oli juopotellut koko lomansa. Mitähän tuostakin nuorukaisesta tulee. Mopo on karannut kösistä ajat sitten, mutta omasta mielestään hänellä ei ole ongelmaa.

 

[Örmy]

Miehesi juo kahden kk välein ja olet valmis lopettamaan suhteen? Haloo, onko valoo? Useampi mies juo joka viikonloppu, eikä heitäkään olla heivaamassa suhteesta, vaan pidetään kynsin hampain kiinni.

Olet pikkumainen nipottaja, miehesi on jo aika etsiä paremmin itselleen sopiva kumppani.

 

[Kissi]

Luitko sinä Örmy, kuinka _paljon_ ap:n mies juo kahden kuukauden välein ja mitä siitä juomisesta seuraa? Nyt ei ole kysymys siitä, kuinka usein juodaan, vaan nimenomaan siitä, kuinka paljon kerralla ja minkälaisia vaikutuksia örvellyksellä on puolison hyvinvointiin. Totaalinen tolkku pois -känni aiheuttaa puolisolle pelkoa ja turvattomuutta omasta, mahdollisten lasten ja sen kännääjänkin puolesta. Hyvin normaali tunne on myös häpeä puolison kuseksiessa pitkin seiniä tai tehdessä muuta yhtä älytöntä. Kaksi kuukautta selvää aikaa ei vielä riitä korjaamaan vahinkoja, vaan lopulta sitä elää jatkuvan pelon ja epävarmuuden vallassa. Ei ole kiva edes niin harvoin kuin kahden kuukauden välein pestä mattoja pissasta ja lakanoita oksennuksesta ja kyyditä vastaanhangoittelevaa miestä terveysasemalle kun tämän naama vaatii tikkejä...

Minun nykyinen mieheni ottaa olutta jopa joka viikko, mutta ei ole koskaan menettänyt järkeään humalapäissään. Hän kun osaa ottaa kohtuudella.

 

[Eeva]

Örmy, jos lukisit tämän ketjun kunnolla, niin ymmärtäisit. Kyse ei ole kuinka usein juo. Vaan sittä, että kontrolli menee joka kerta kun juo, että aina joutuu tappeluun tai putkaan tai ajaa kännissä tai joutuu sairaalaan tai kusee ja oksentaa pitkin kotia tai rikkoo tavaroita, eikä jälkeenpäin ole hajuakaan mitä on tehnyt ja missä.

Nykyinen mieheni juo JOKA viikonloppu, eikä se haittaa minua tai suhdettamme laisinkaan. Koska hän osaa käyttäytyä silti. Viina ei vie miestä. Käymme paljon yhdessä ulkona alkoholia nauttien, eivätkä nämä kerrat päädy riitaan tai ryyppyputkeen.

Entinen mieheni sen sijaan joi VAIN parin kuukauden välein, juuri kuten täälläkin puhutaan. Eli täysin aivot narikkaan. Torstaina tai perjantaina alkoi ja su-ma yönä palattiin kotiin milloin putkan kautta milloin muuten vain mustelmilla. Loppuviikkoon kestävä krapula teki miehestä nöyrän, ja vannoi ettei ikinä juo. Kunnes taas parin kuukauden päästä sama ralli. Ja tämäkin mies ajoi kerran kännissä naapurin taloa päin. Ja kerran käski meidän koiran mennä yksin kuselle (asutaan Vantaalla) Eipä tullut koira takaisin. Niin, ja kylpyhuoneen ovesta tuli kerran läpi, kun menin sinne ettei tarvitse kuunnella kännistä huutoa.

Niin, Örmy, onko mielestäsi normaalia ja "tervettä" juomista tuollainen? Ettei mitään kontrollia? Ymmärsitkö nyt, ettei kyse ole kuinka usein juo, vaan miten juominen vaikuttaa! Jos itse juot usein, mutta tajuat sentään mitä teet, hyvä niin. Kaikki miehet eivät ole yhtä fiksuja.

 

[Aloittaja.]

Juuri näin Örmy. Minua ei haittaisi vaikka mieheni joisi sivistyneesti vaikka joka viikonloppu saunakaljat, ilman sikalailua, örveltämistä ja räkäilyä. Minua ei haittaisi jos jääkaapissamme olisi aina olutta ja mieheni sieltä joisi pullon kaksi. Mutta se, että jos kaapissamme on 12packi kaljaa, niin se menee heti kaikki, eikä riitäkkään, vaan on lähdettävä vielä baariin juomaan kunnes valomerkki tulee. Ja sielläkin joudutaan miehelleni useasti sanomaan, että nyt on poistuttava, koska suljemme. Hän joisi vaikka kuinka myöhään jos vain saisi jostain viinaa. Tästä on sivistys kaukana ja minua hävettää tuollainen.

Sivistyneellä alkoholinkäytöllä on paljon eroa tuollaiseen sikailuun! Ja kun kerran on sikailun makuun päässyt, niin vaikea siitä on eroon päästä.

 

[N40]

Puolueetonta vastausta halusit?

Tee luettelo siitä mitä pahaa miehesi on saanut aikaiseksi kun hän on ollut kännissä, niin saat vastauksenjoka on puolueeton. Pelkkä naisten halveksunta ja se että päästää suustaan mitä vain, ei ole riittävää kuvaamaan mikä todellinen tilanne on.

Minunkin mieheni vetää mäyräkoiran ja vielä muuta päälle harvase viikonloppu. Pari kertaa on lyönyt välioveen nyrkillä reijän. Muutaman kerran paiskonut jotain muuta pientä ja pari kertaa raahannut minut väkisin tanssilattialta pois. Minusta tämä ei ole paljon kymmeneen vuoteen, enhän itsekään ole täydellinen. Enimmäkseen mieheni on kännissä aivan oma itsensä, mitä nyt innostuu kavereidenkanssa jatkoille ja saapuu aamutunneilla kotiin ties mistä, tulee itse kuitenkin, minä kun en ole hänen lapsenvahtinsa.

Edellinen mieheni oli taas täysi piru kännissä. Nimitteli, solvasi, valehteli, petti, häipyi teille tuntemattomille useiksi päiviksi väittäen olevans amuka töissä jne.. Huusi lapsille, teki velkaa, menetti työnsä, kuseskeli lattioille, sänkyynkin, tappeli, haastoi riitaa tuntemattomienkin kanssa, raahasi kotiimme aamuneljältä ihme ryyppyporukkaa ja vaati mina palvelemaan heitä jne.. Hänestä halusin ja pääsin viimeinkin eroon, mutta siinä vaiheessa pyvtyin jo sanomaan että rakkauskin oli kuollut tuon kaiken alle. Se oli kertakaikkisen loppu se avioliitto, rakkaus, luottamus, usko ym.

Miestä et voi muuttaa toisenlaiseksi. Voit vain itse määritellä millaisen miehen kanssa voit ja haluat elää, ja antaa elämälle mahdollisuuden. Yksinkin on ihan hyvä joskus olla, ei siihen aina miestä tarvita että on onnellinen.

Ihmettelen silti miten voit vielä rakastaa. Ilmeisesti miehesi ei kuitenkaan ole niin paha kännissäkään että rakkauskin loppuisi.

Olet kuitenkin niin nuori vielä, että omista arvoista kannattaa pitää kiinni, eikä jumiutua siihen mistä ei mitään koskaan tule.

 

[Aloittaja]

En ole täydellinen minäkään. Se on aivan totta. Tiedän sen itsekkin ja olen miettinyt sitä, olenko oikeasti nipottaja. Moni on sanonut, että olen aivan liian nipo tämän asian suhteen ja on kiva huomata, että on olemassa ihmisiä, jotka ymmärtävät. Tunteeni ovat menneet vuoristorataa, enkä ole vieläkään varma nipotanko liikaa? Että pitäisikö vain sulkea silmänsä ja antaa kahden kk välein miehen mennä ja ryypätä? Etten välittäisi, ottaisin asenteen, että minä en ole hänen lapsenvahtinsa. Mutta en usko, että haluan sitä. En halua suhdetta, jossa sanoudun irti kaikesta joka minua loukkaa ja joka sotii arvomaailmaani vastaan. Minun arvomaailmani vain on niin erilainen, en minä tahdo suhdetta, jossa mies tulee kotiin kun huvittaa, ryyppää kun haluaa ja menee juuri niinkuin mieli tekee, sillä enhän minäkään tee niin. Minä pyrin aina ottamaan hänen tunteensa huomioon, enkä tee sellaista joka loukkaa häntä.

Ja en voi ajatella lapsia miehen kanssa, joka ei voi olla juomatta edes puolisonsa vuoksi. Meillä on hyvä suhde, mutta aina kun tämä viinahimo iskee, niin alkaa se piruilu, naisten haukkuminen ja äkkäily, Eli kaikki hajoaa aina tähän samaan pisteeseen. Ja valitettavasti se varjostaa hyviä aikojamme niin paljon, että se tuntuu.

Mielestäni on vain parempi, että me jatkamme erillemme. Miehelleni sopii ennemmin sellaine nainen, joka tykkää itsekkin ottaa välillä tajun kankaalle, ja jonka arvomaailmaa sellainen ei hetkauta suuntaan eikä toiseen. Valitettavasti minä en halua, enkä edes pystyisi siihen. Olemme sen ikäisiä, että tässä iässä täytyisi osata jo kantaa vastuuta muustakin kuin krapulan hoidosta.

 

[N40]

Tunnut olevan täysin tietoinen omista tunteistasi, joten mikä sinua siinä enää pidättelee? Et voi muuttaa miehesi arvomaailmaa omanlaiseksesi, vaikka kuinka haluaisit. Sinun täytyy vain etsiä sellainen mies (jos ylipäätään haluat miehen), joka on arvomaailmaltaan sinun kanssasi samoilla linjoilla.

Me kaikki kun olemme ja ajattelemme eri tavoilla. Minusta on ikää myöten tullut suvaitsevaisempi, mutta sitä ensimmäistä miestäni en kyllä huolisi, se poikkesi liikaa minun arvomaailmastani. Nykyisin annan anteeksi ja suvaitsen paljon enemmän, mutta se johtuu pitkälti siitäkin että elän liitossani myös omaa elämääni omine tekemisineni ja harrastuksineni. Mies ei enää ole se, joka on elämäni keskipiste.

Mitä sinä enää mietit? Joku ymmärtää ratkaisusi, joku toinen ei. Itse kuitenkin teet valintasi ja koska et ole onnellinen tuossa suhteessa, lähde.

 

[Kissi]

Minäkin jaksoin katsella exäni kännäämistä yllättävän kauan, yli viisi vuotta. Uskoin, toivoin ja tahdoin rakastaa. Sinä aikana ehdin käydä itseni moneen kertaan läpi ja todeta, että en millään pysty muuttumaan niin paljon, että ikuisesti jaksaisin moista käytöstä katsella. Alkoi olla sellainen olo, että mies purkaa suhteemme perustuksia sitä mukaa, kun minä yritän niitä rakentaa. Ja tulihan se seinä vastaan lopulta, jolloin olin todella kurkkuani myöten täynnä sitä (mielestäni vaillinaista) elämää. Voin sanoa, että kaikkeni yritin. Puhuin puhumasta päästyänikin ja yritin tosissani muuttua, jos vaikka kuitenkin suurin syy tilanteeseen olisi ollut minussa. Työ oli turhaa, koska viina oli minua viehättävämpi rakastajatar. Olisin hyvin voinut luovuttaa jo monta vuotta aikaisemmin. Nainen on siitä ihmeellinen olento, että jatkaa vielä yrittämistä, vaikka jo tietää pelin olevan menetetty.

Se kyllä satutti, kun lopulta tajusin miehen arvostavan enemmän noita ryyppyreissujaan kuin minua. Että joku todellakin mieluummin juo tajun kankaalle, joutuu pahoinpidellyksi ja ryöstetyksi, saa rattijuopumustuomion, oksentaa sänkyynsä, hukkaa tai tuhoaa omaisuuttansa, häviää satoja euroja uhkapelissä.... Kaikkea tätä hän tekee mieluummin kuin elää minun kanssani (omien sanojensakin mukaan). Sitä tunsi itsensä aika arvottomaksi, kun tuollaiset asiat menevät edelle. Ihmisten arvomaailmat ovat joskus niin erilaiset. Tosin uskon pelkän viinanhimon ohjanneen häntä aika pitkälle. Riippuvuutta on vaikea vastustaa.

Ai niin, se ylittämätön seinä tuli vastaan jotakuinkin siinä vaiheessa, kun mies käski viinahöyryissään minun ampua itseni. Montaa asiaa katsoin sormieni läpi, mutta sellaista en sentään voi hyväksyä yhtään keneltäkään. Hui kauhistus kun kuulostaakin järkyttävältä näin monen vuoden jälkeen =o

 

[Aloittaja]

Kissi,minä kanssa olen yrittänyt muuttua. Ihan totta, yritin muuttua niin, että voisin hyväksyä kaiken ja katsoa löysemmin, mutta vaikeaahan se oli. En minä pysty myöskään muuttuamaan sillätavalla, enkä enää edes halua. En halua kertakaikkiaan enää sellaista suhdetta, jossa suhde ei merkitse samaa mitä se merkitsee minulle. Puolisoiden pitäisi aina puhaltaa yhteen hiileen, olla toistensa tukena, rakastaa ja rakentaa parisuhdetta. Miten se onnistuisi, jos itse yrittää rakentaa ja toinen joka kerta romuttaa kaiken taas? Eihän siinä jaksa enää kerta toisensa jälkeen yksin korjata kaikkea, että toinen pääsee taas särkemään koko työn. En ymmärrä, kuinka joku jaksaa sellaista?

Itse kuitenkin olen perhekeskeinen ja tahdonkin, että mieheni on minulle tärkeä ja koko parisuhde ja kaikki jota olemme saaneet aikaan ja yhdessä vuosien ajan rakentaneet. Tahdon vaalia kaikkea sitä. Tahdon saada lapsia ja antaa heille turvallisen perhe-elämän, jossa isä ja äiti rakastavat toisiaan ja joilta lapset saavat esimerkin parisuhteesta. Tasapuolisesta kumppanuudesta.

Voi kuinka olenkaan puhunut tästä ja nyt kun viimein uskolsin esittää sen lopullisen kysymyksen, minä vai viina? Kaikki tämä mitä meillä on vai ryyppääminen? Ja valinta ei ollut minä ja tulevaisuutemme, vaan alkoholi. Kyllä täytyy sanoa, että se sattui. En olisi kuitenkaan ihan uskonut, että todella voi käydä näin, mutta uskottava se on. Olen ihan turtunut suoraansanottuna, sillä minä en riittänyt, minä todella hävisin tämmöisen asian edessä.

Tämmöisen kysymyksen jälkeen on suhteen jatkaminen oikeastaan mahdottomuus, sillä tiedän nyt, että minä en ole sen verran tärkeä, että kanssani halutaan elää yhdessä. Tosin se olisi pitänyt tajuta aikaisemminkin, sillä mieheni joka kerta ryyppäämään lähdettyään tiesi, että minä itken, enkä saa unta. Silti hän lähti joka kerta ja tulee lähtemään tulevaisuudessa. Siksi tämä tulevaisuus ei ole minua varten, vaan lähden.

Mitä teille on tapahtunut kun olette lähteneet? Kaduitteko vai tiesittekö heti, että teitte oikein? Tuntuiko päätös hyvältä? Mistä nautitte eniten ja oliko asioita jotka satuttivat? Yrittikö mies saada teitä takaisin? Onko yhtään tarinaa, jossa teidän lähtönne olisi muuttanut miehen, avannut hänen silmänsä näkemään mitä menetti ja minkä takia? Vai onko kaikki näitä tarinoita, joissa mies vain jatkaa ja tahti senkun pahenee?

 

[kokemus]

Tahti pysyy miehellä samana. Hänellä on uusi vaimo ja pari lasta. Onnellisista vaikuttavat. Käyvät joskus yhdessä ravintoloissa, joskus erikseen, molemmat. Lapset ovat tuolloin mummolassa viikonlopun, joten he eivät kännisiä vanhempia näe.

Minäkään en ole katunut. Minulla on nykyisin raitis, tasapainoinen mies, mutta kyllä hänessäkin pahat puolensa on.. Aina ei puhalleta yhteen hiileen, vaan hän on taas työnarkomaani jotan olen kasvavan mahani kanssa aika lailla yksin, yksinäinenkin tällä uudella paikkakunnalla.

Koskaan ei saa kaikkea, mutta tähän olen kuitenkin tyytyväinen, onnellinenkin toisinaan.