Mieheni vihaa koiraani!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Este?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

Este?

Vieras
Minulla on aivan ihana mies, ollaan seurusteltu nyt kohta vajaa puoli vuotta. Sellainen inhottava mutka on matkassa että mieheni vihaa koiraani! On kuulemma liian pieni, ei koiran kokoinen ollenkaan, on liian pentumainen, no sen hän on vielä ymmärtänyt kun koira on vasta vähän yli vuoden ikäinen. Meillä on koiran kanssa koulutukset kesken, hihnakäyttäytyminen alkaa olla vasta nyt hyvällä mallilla. Koira tosin urhentelee liikaa, autoille ja kaukana käveleville ihmisille, sitä ollaan kitkemässä par aikaa pois. Miehellä on itselläänkin koira, isokokoinen normaali koira, joten varmaan siitä juontaa juurensa että ei voi sietää koirani pienuutta. Siis onhan koirani pieni omasta mielestäni, mutta ei se minusta mikään este ole etteikö sitä voisi sietää. Koirani on hieman isompi kuin jacrusseli. Kotona koira on oikea lempukka, nukkuu ja pitää huolta lapsista, oli sitten vieraat tai omat lapset, mutta koira vahtii ja tulee salamana ilmoittamaan jos on jokin hätänä, vaikkei ihan olisikaan hätää :D Mieheni ja oma koirani eivät ole vielä tavanneet, enkä tiedä että koska tapaavat, en ole ottanut puheeksi, enkä toisaalta haluakaan. Haluan että se into siihen koirien tapaamiseen tulee häneltä. Minusta olisi kiva että koirat tapaisivat, muutaman kerran ihan vaan vaikka lenkillä ensimäiset kerrat, ei mitään toisen reviirille tunkemista heti. Koirani ei mene missään vaiheessa mieheni luokse, ennenkuin mieheni sen pyytää tai sanoo että vois tulla koira sisälle. Mä olen tässä asiassa todella jyrkkä. Ehkä jollain tavalla todella loukkaantunutkin. Mitä sinä itse tekisit tälläisessä tilanteessa?
 
Jep, aivan ihana mies tosiaan.

Jos mun mies vihais mun koiriani, niin se mies ois mun ex-mies. Mulle koirat on lähes lapsia, eikä yksikään ukko ala niistä aukomaan...ellei sitten tosiaan halua olla ex.

Ei mun koiria tarvitse rakastaa, eikä niistä tarvitse eritoten pitääkkään...ymmärrän toki sen, ettei kaikki oli koiraihmisiä. Mutta jos aikuinen ja vieläpä koirallinen ihminen VIHAA koiraa, on jokin melko pahasti vialla.
 
Jos mies tuntuu oudon ihanalta, mutta sitten kuitenkin käyttäytyy noin, se voi viitata ikävyyksiin tulevaisuudessa. Et tunne häntä kunnolla, mutta sen voin sanoa, että jos puolen vuoden jälkeen mies jo arvostelee jotain, mikä on sinun, ja ylvästelee sillä, mikä on hänen... no, se ei todellakaan lupaa hyvää. Kohta sinun pitäisi luopua koirastasi ja tehdä hänelle mieliksi yhdessä jos toisessakin asiassa... Usein noiden aivan ihanien miesten takaa paljastuu aivan kauheita tyranneja, jotka alistavat naisen tossunsa alle niin ovelin keinoin, ettei nainen ehdi edes hoksata missä mentiin metsään.
 
Jep, aivan ihana mies tosiaan.

Jos mun mies vihais mun koiriani, niin se mies ois mun ex-mies. Mulle koirat on lähes lapsia, eikä yksikään ukko ala niistä aukomaan...ellei sitten tosiaan halua olla ex.

Ei mun koiria tarvitse rakastaa, eikä niistä tarvitse eritoten pitääkkään...ymmärrän toki sen, ettei kaikki oli koiraihmisiä. Mutta jos aikuinen ja vieläpä koirallinen ihminen VIHAA koiraa, on jokin melko pahasti vialla.

Niinpä! Minunkin mieheni tykkää enemmin isoista koirista, hänellä itsellään on jätti. Mutta minulla on pieni koira ja jos mieheni sitä inhoaisi, niin saisi kyllä samantien lähdöt (siis mies :P)!
 
Jos minun seurustelukumppanini pitäisi koiraansa ihanampana kuin minua, niin sellainen rutale saisi jäädä samantien. Ajattele siis oikeasti asioita siltä kannalta, miltä miehestä tuntuu olla elämässäsi vasta koiran jälkeen. Vähemmästäkin voisi suuttua ikiajoiksi.

Joitakin asioita on vaan sellaisia, että niiden yli ei pääse. Kuten koirainho, ja se on täysin oikeutettua. Koska koira ei ole ihminen ei sen inhon yli tarvitse päästä.
 

Similar threads

Yhteistyössä