miehistä...

[kriisi!]

tämä on tätä tavallista, pitää vaan purkautua jonnekin: eli kun kiireinen elämäntilanne, remontti, yritys alkumetreillä, uhmaikäinen puolitoistavuotias, ja itse raskaana viikolla 24... eli just se että itellä mielialat heittelee, ja millon mitäkin "tarpeita", esim huono olo tulee jos ei saa ruokaa, ja sitten valitan, että kun olis pakko saada pian ruokaa mutta kun ei jaksa tehdä, ja miestä ärsyttää kun valitan niin typeristä asioista. minä yritän kerjätä huomiotakin(jota mies ei kerkeä antamaan, ajatukset projekteissa kokoajan, ymmärrettävästi)sillä että valitan vaivoistani, ja sitten valitan entistä enemmän, pettyneenä, kun en saa mitään huomiota tai hellyyttä vaikka olisi miten kipeä selkä tai supistelisi tms... monta päivää nyt jo ollu niin kireä tunnelma, kun minä olen pahalla tuulella kokoajan, ja loukkaannun kokoajan uudestaan, kun "mies ei muutu miksikään". sanoin asiasta tänään kun mies kommentoi että "no, eikö päivät muutu yhtään paremmiksi?", ja mies sanoi vain että samahan se on ihan molemmin puolin, hän joutuu kokoajan kärsimään minua, ja yrittämään aina vaan painaa villasella... siis että jotenkin olaan niin eri aaltopituudella tässä asiassa. miestä ärsyttää, että nainen saisi jotain erioikeuksia vain sen takia että on nainen, siis että esim naisen oikkuja ymmärrettäisiin hormonien vuoksi ym, se on hänen mielestään epätasa-arvoa, että miehet ei saa olla kiukkusia, heti nainen hyökkää ja on suunnilleen syyttämässä perheväkivallasta tms.. kommentoikaa, oli pakko purkautua jonnekin, kun kellekään tutulle en viitsi sanoa, kun miehen mielestä se on epäreilua, kun ne tutut eivät kuitenkaan näe tätä arkea, ja saavat hänestä aivan väärän käsityksen jos valita oloani jollekin... noussut kauhea haloo, kun olen joskus erehtynyt äidilleni valittamaan sitä miten sitä ei saa hellyyttä ja ymmärrystä, ja äiti aloitti paasauksen, että miehen pitää ymmärtää naista ja laittaa omat tarpeet sivuun jne...mieheni oli aika suivaantunut....

 

[karikrandi]

kannattaisko hakeutua hoitoon? taitaa olla hiukka pipo kireellä?

 

[---]

Hirveästi hommia kesken teillä ja samaan aikaan. Voiskos jostain päästä vähän höllätä?

 

[kriisi!]

raskaana ollessa aika tyypillistä tuo pipon kireys. koitan voimieni mukaan löysentää kiristystä...

 

[kriisi!]

ja tosi kannustava kommentti muuten, jokainen sitä oman elämänsä valinnat tekee, ja jokaisella on silti oikeus joskus kärsiä tilanteesta.. tai ei voi mitään, että jokaisena päivänä ei jaksa olla niin reipas, ja hoitaa hommiaan, itseä ja lasta ja kannustaa miestä, vaan omat tarpeet nostaa päätä, ja kun tosin raskaana ollessa saattaa vaikka ihan hyvin joskus kaivata tukea ja ymmärrystä. jokaisella tietty myös oikeus kommentoida miten tahtoo, mutta aika kireeltä kuulosti tuokin kommentti.
mutta, pitänee tehdä jotain kivaa, käydä vaikka ostamassa uusia meikkejä entisten kulahtaneiden tilalle, ja syntyä samalla uudeksi ihmiseksi uuteen kevääseen! lähteä taas puhtaalta pöydältä! ihanaa kevättä kaikille, autoitte jokatapauksessa kommenteillanne, sisuuntumaan ja nousemaan tästä!

 

[Taukku]

Mun kokemuksen mukaan tällaisista tilanteista, jossa kumpikin on uppoutunut omiin vaikeuksiinsa ja kaipaa tukea on vain yksi tapa päästä eteenpäin. Se, että unohtaa itsensä ja huomio ihan kybällä sitä toista, eikä itsepäisesti vaadi huomiota vain itselleen. Kun itse "luovuttaa", eikä menekään ostamaan itselleen niitä meikkejä, vaan miehelle jotain kivaa tai vielä parempaa, jotain sellaista josta on molemmille iloa, niin kyllä sillä toisellakin pitäisi ruveta kellot soimaan ja huomiota pitäisi saada takaisinkinpäin. Jos tämä ei toimi, niin sitten kyllä kunnon keskustelu, että missä suhteessa mennään ja mahdollisesti ulkopuolisen avun hakeminenkin on paikallaan.

 

[yksinäinen....]

kyllä kannattaisi vähän miettiä nyt kyllä sitä miestäsikin, ei silläkään varmasti helppoa ole kaiken kiireen keskellä, ole onnellinen että sulla se mies siellä on kun kaikilla ei ole sitäkään. itse menetin mieheni raskauden alku vaiheilla, ei siis niin että mieheni olis lähteny kävelee että ois erottu vaan mieheni kuoli joten mä oon kaikkien ongemien ja stressien kanssa täällä ihan yksin. yksin joudun miettimään kaikki elämän järjestelyt uusiksi, asunnot kaikki hankinnat vauvalle jne. ole onnellinen siitä mitä sinulla on äläkä ole noin hemmetin itsekäs!!!!

 

[Taukku]

Yksinäinen... Olen pahoillani, että olet menettänyt rakkaasi ja elämänkumpanisi. Siitäkin huolimatta olisi kiva, jos pystyisit asettumaan myös toisen asemaan. Aina ei vaan voi ajatella, että en voi jostain asiasta puhua/valittaa, koska jollakulla toisella voi mennä vieläkin huonommin. Oletko itse ajatellut, että vaikka itselläsi on asiat huonosti, niin jollain toisella voi olla vaikka vieläkin huonommin? Jokaisella meillä on omat huolenaiheemme ja jonkun toisen huolet ovat omiemme rinnalla niin kovin vähäpätöisiä.

 

[jklö]

aika hankala yhdistelmä on kyllä talon rakennus pienen lapsen kanssa ja vielä raskaana. Voitteko saada esim. sukulaisilta tai ystäviltä jotain apua, rakennusapua tai ainakin lapsenhoitoapua? Ja jos sulla supistelee, tms, niin mitä lääkäri/neuvola sanoo, pystytkö olemaan vielä mukana raksalla vai pitäiskö sun olla vuodelevossa? Varmasti on miehelläsi myös rankkaa, eli koeta nyt ymmärtää häntäkin, ettei rakentamisen lisäksi jaksa sitten niin paljon sua sympatiseerata kuin muuten. Toivottavasti talo jossain vaiheessa valmistuu ja pääsette nauttimaan elmästä. Täytyy ajatella et toi on vain väliaikainen vaikea elämänvaihe?
Sinulle nimim. Yksinäinen, olen tosi pahoillani, onpa kurjaa kuulla että sulla on tollainen tilanne. Saanko kysyä mikä miehellesi tuli, oliko yllättävä poismeno vai pitkä sairaus? On varmasti raskasta ja surullista odottaa teidän lasta kun isi on poissa. Raskaana ollessa muutenkin kaikki tunteet pinnassa ja itkettää, rupesin ihan itkemään kun ajattelin tilannettasi. MIten olet jaksanut? Oletko saanut apua ystäviltä tai jostain ulkopuolisilta? Paljon voimia sinulle ja lapsellesi.

 

[kuulostaa...]

...tutulta. Meillä kaksi pientä lasta, itse raskaana vk 31, talo levällään joka puolelta, remonttia riittäisi vaikka kuinka paljon, mies käy töissä pienellä palkalla ja ainaista kituuttamista rahan suhteen, itse hoitelen lapsia kotona ja mahaani pitelen joka välillä ärtyy tosi kipeäksi, kun kuopuskaan ei vielä kävele jne... Mutta toisaalta ymmärrän Yksinäisen kommentin, että pitää olla onnellinen siitä, mitä on, ja pitää muistaa että kaikkensa ne miehet(ainakin suurin osa kunnollisista iseistä) kuitenkin tekee perheensä eteen, vaikkakin miehen tyylillään. Parasta päivässä onkin just miehen lämpimään kainaloon käpertyminen ja siihen nukahtaminen. Meillä ei ainakaan jakseta enää arki-iltoina keskustella henkeviä, ollaan vaan onnellisia siitä että meillä on katto pään päällä, terveet lapset ja toisemme.

 

[-carrie-]

Ymmärrän toki Yksinäistä ja toivotan kovasti voimia hänelle. Mutta olen huomannut, että hän on moneen muuhunkin keskusteluun osallistunut kertomalla miehensä kuolemasta ja sen jälkeen vähättelemällä kulloisenkin alkuperäisen kirjoittajan ongelmaa. Se ei ole reilua. Mitenkään Yksinäisen surua ja tuskaa väheksymättä, ei ole reilua verrata kaikkien muiden surua omaansa ja sitten käskeä olemaan valittamatta "turhasta".

Suru on aina subjektiivista. Ei pahaa oloa ja tuskaa voi millään mittarilla mitata ja verrata. Ei syömishäiriöistä nuorta, joka makaa letkuissa sairaalassa paranneta sillä että syyllistämällä kerrotaan että Afrikassa lapset kuolee nälkään. Ehkä typerä esimerkki, mutta ellei empatiaan kykene; kannattaa olla sanomatta mitään.

Jos Yksinäinen ei pääse surussaan eteen päin, kannattaa vaikka avata ihan oma keskustelu aiheesta, jossa pyydät ja saat vertaistukea juuri Sinun tilanteeseesi. Ei ole reilua vähätellä muiden pahaa oloa.

 

[yksinäinen....]

kiitos kaikille, mullahan menee tosiaan ihan helvetin hyvin!!!! -carrie- maailman huonoin ihminen olen, tiedän sen, mua tietämättömät syyttelee murhasta jne.. helppoahan täällä on...

 

[yksinäinen....]

niin ja mun ongelmia voi vähätellä mutta muitten ei.. näinhän se menee, aika jännä ku muut saa purkaa...

 

[manna22]

yksinäinen, itse olen samassa tilanteessa kanssasi ja -carrie- minä olen kirjoittanut aikaisemmin johonkin toiseen ketjuun joten jospa sinäkin olisit valittamatta kun et tiedä.Ymmärrän kyllä että kaikilla on omat ongelmansa/huolensa mutta itse ainakin olen yrittänyt tsempata sillä muita eteenpäin että tosiaan on yksin odottaviakin olemassa kenellä ei ole ollenkaan sitä miestä vierellä, ei ole sitä kainaloa mihin mennä illalla nukkumaan. ei ole teiltäkään ihan oikein alkaa vähättelemään tätäkään tilannetta mikä on yllätävän monillakin. ja onpas mukava lukea odotuksesta lehditä/kirjoista kun joka paikassa aina automaattisesti oletetaan että siinä odotuksessa on kaksi ja sitten kun on yksin oletetaan aina että se mies on kuitenkin jossain olemassa. itsellänikin raastoi hermoja samat asiat jossain vaiheessa, mutta kun todellakaan koskaan ei voi tietää mitä sattuu.

 

[TAJUA JO]

Tämä keskustelu koskee parisuhteessa eläviä joilla on kriisi miehen kanssa.

Vaikka kuinka surullista on että mies kuolee raskauden aikana, ei ole oikein tulla joka ketjua sotkemaan minäminäminä voin huonommin ja mulla mulla mulla mulla menee varmasti paskemmin -jutuilla.

Niin kuin täällä on jo kehotettu: Perustakaa oma keskustelu esimerkiksi "Vaikea raskausaika kun mies/isä kuolee". Siellä voisitte vatvoa vapaasti ja saada tukea ja lohdutusta.

Tämä keskustelu ei ole teitä varten. Ärsyttävää että tungetaan omat ongelmat joka paikkaan minne ne eivät kuulu. Miten ihmeessä sinä voisit osata auttaa ap:tä, kun miehesi on kuollut? Sinulle varmasti riittäisi että hän on elossa. Surullista ettei ole. Mutta se ei kuulu tähän ketjuun. TÄMÄ KESKUSTELU OLI NIILLE JOILLA ON MIES JONKA KANSSA RIITELEE.

 

[miehen kanssa riitelevä]

aika rankkaa tekstiä täällä

 

[Ruikuttajalle]

Minkä hiton takia se toinen lapsi piti puukata alulle, jos muutenkin on noin vaikeaa, kysynpähän vaan ja ap. voisi asettua henkisesti miehensä rooliin ja miettiä kuinka suuren työn hän joutuu päivittäin tekemään perheensä vuoksi, sitä tuskin auttaa nalkuttava pirttihirmu joka asiasta inisevä akka... kannattaisi kokeilla antaa sitä hellyyttä ja hyväksyntää itsekkin sille omalle miehelle ja näyttää, että arvostaa toisen tekemää työpanosta!

Ja yksinäiselle, olen todella pahoillani puolestasi, voimia sinulle ja lämmin halaus!!!

 

[Eeeh...]

Siis uskomatonta! Kyllähän täällä saa osallistua mihin ketjuun tahansa! Varmasti kukaan teistä aiemmista kirjoittajista ei sitä päätä! Mikäli ei pysty lukemaan kaikkea ongelmitta, niin voi jättää väliin.

Mielestäni on ihan hyvä, että täällä joku jaksaakin mainita vielä ikävämmästä tilanteesta kuin ap:lla on. Ap kun saisi minunkin mielestäni hieman hellittää. Asialla on varmasti kaksi puolta, mutta kovasti vaikuttaa mies yrittävän...

Jos itse olisin ap:n tilanteessa, jossa en tosin tule olemaan, kun lukeman perusteella arvostan hänen miehensä panosta kovasti... Niin, kyllä yksinäisen kommentti laittaisi minut miettimään ja laittamaan asiat takaisin tärkeysjärjestykseen. Mikäli oman mieheni nyt menettäisin, niin se olisi loppuni. Yksinäinen on varmasti paljon vahvempi kuin minä, sillä en tosiaan jaksaisi jatkaa ilman miestäni. Luulisi, että kun ap sai tuollaisen muistutuksen, niin osaisi olla edes hetken eteenpäin tyytyväinen siihen mitä on. Luulisi, että tuollainen muistutus auttaisi häntä jaksamaan tilanteessaan edes hetken pitempään kunnes tilanne hieman purkautuu.

 

[Ihme jeesustelua]

Onpa tekopyhää porukkaa.

Se että jonkun täysin tuntemattoman mies on kuollut, ei tarkoita sitä että omat ongelmat pitäisi nielaista ja hyssytellä pois. Suru on subjektiivista!

Tällä logiikalla, että ei saa valittaa mistään jos mies on elossa: Jos minä tässä kirjoittaisin vaikka että työtön mieheni hakkaa minua kaikki päivät. Niin käskisitte minun varmaan olla onnellinen että minulla ylipäänsä ON mies, ja vielä iloisempi pitäisi tällä logiikalla olla siitä että hänellä on aikaa parisuhteelle kaikki päivät. Voi jeesus mitä porukkaa.

Ap:lle tsemppiä.

 

[Jeesustelua? :D]

Onpa tekopyhää porukkaa.

Se että jonkun täysin tuntemattoman mies on kuollut, ei tarkoita sitä että omat ongelmat pitäisi nielaista ja hyssytellä pois. Suru on subjektiivista!

Tällä logiikalla, että ei saa valittaa mistään jos mies on elossa: Jos minä tässä kirjoittaisin vaikka että työtön mieheni hakkaa minua kaikki päivät. Niin käskisitte minun varmaan olla onnellinen että minulla ylipäänsä ON mies, ja vielä iloisempi pitäisi tällä logiikalla olla siitä että hänellä on aikaa parisuhteelle kaikki päivät. Voi jeesus mitä porukkaa.

Ap:lle tsemppiä.

Sanoisin, että oma on ongelmas kun olet yhä tuommoisen miehen luona! Ap:lle sanoisin, että älä ole itsekäs. Yksinäiselle sanoisin, että voimia!

-Ei uskis.

 

[??]

Miksi pitäisi ottaa ap:n puoli luultavasti vain siksi, että hän sattui kirjoittamaan tänne? Emme tiedä asian toista laitaa ja ap:nkin laita kuulostaa enemmän kuin hämärältä. Naiset ovat yleisesti ottaenkin itsekkäämpiä kuin miehet.

 

[niin no]

Oisko tarvittu vähän perhesuunnittelua ennenkuin ajauduttiin tällaiseen tilanteeseen?

 

[anna arvo toisellekin]

Itse olen ollut monta kertaa tilanteessa, jossa sekä minulla että miehelläni on paha olla - molemmat valittaa, kuinka toinen ei ymmärrä ja ota riittävästi huomioon, kuinka rankkaa itsellä on jne. Noissa tilanteissa ulospääsyyn ei todellakaan auta omaan napaan tuijottaminen, vaan se, että yrittää asettua kumppanin asemaan ja katsoa tilannetta hänen näkökulmastaan. Tekee toiselle sen minkä toivoisi itselle tehtävän ja saa sen monin verroin takaisin! Mikään ei ole rakastettavampaa kuin epäitsekkyys! Mutta aina ei ole helppo huomata kun ollaan sisällä kriisissä, että nyt olisi korkea aika lopettaa se omaan napaan tuijottelu ja ymmärtää välillä toistakin! Sinä vaiheessa kun on valmis kuuntelemaan ja ymmärtämään toista sekä siirtämään oman olotilansa hetkeksi syrjään, saadaan ne rakentavimmat keskustelut aikaan.

Jokaisella on joskus vaikeaa, syystä tai toisesta, jokaisella on mielestäni myös oikeus tuoda oma paha olonsa julki. Se että väheksyy toisen pahaa oloa omaan suruun vedoten, tuskin auttaa ketään. Omat murheet kullakin, mutta toki kannattaa parisuhdettaan hoitaa kaikin tavoin (mikäli on kunnon mies ja rakkautta suhteessa)silloin kun toinen siinä vierellä vielänon! Ei hyvätkään ihmissuhteet pysy hyvänä jos ei niitä vaali! Ja mitä niillä huonoilla tekee - parempi yksin kuin huonossa suhteessa..Naisiaan hakkaavat jne. joutavat mielestäni menemään ja nopeasti...

 

[vko 35]

Hei,
meillä sama juttu, kolmas raskaus ja vkoa 35 eletään. Miehen mielestä naiset valittaa turhasta ja ruinaavat. Mies ei kestä kiukkukohtauksia, itkemistä, väsymystä tai valittamista. Käytännössä vetäytyy omiin juttuihinsa (tietokone, TV, kaverit) ja välttelee perhe-elämää ja varsinkin minun kanssani olemista.
Minulla on kuitenkin se eri juttu, että tiesin tähän lähtiessäni, mitä tuleman pitää. Eli kun tämä on jo 3. kerta, luotan, että asiat palautuvat raskausajan jälkeen ennalleen. Löysin väestöliiton parisuhdesivuilta vinkin, jossa kerrottiin välttelevästä kiintymyssuhteesta. Mielestäni miehelläni on tällainen ja se tarkoittaa juuri sitä, että vaikeissa tilanteissa hän vetäytyy, eikä osaa tukea minua. Tekstin mukaan noin 50 % miehistä on välttelevässä kiintymyssuhteessa ja sen juuret liittyvät lapsuuteen ja siihe, että on pitänyt olla iso ja reipas liian pienenä. Tällä hetkellä käymme parisuhdeterapiassa ja työstämme asiaa yhdessä. Samalla tulee pohtineeksi omaakin käytöstä ja sen seurauksia. Suosittelen!

 

[Munkin mielestä]

täällä oli ihme hyökkäävä asenne ap:tä kohtaan.
Syyllistäminen ei varmastikaan ole ratkaisu, vaan ymmärrys. Ja sit jotkut rupeaa asian vierestä valittamaan kuinka heillä on asiat vielä huonommin.
Nainen on raskausaikana lähes täysin hormonitoiminnan armoilla, eikä useinkaan tarvita kovinkaan kummoista syytä, kun tuntuu että maailma kaatuu niskaan, mies, eikä kukaan ymmärrä ja asiat saa ihan järjettömät mittasuhteet.

Toivon, että ap:n tilanteeseen löytyy ratkaisu. Sellainen voisi löytyä vaikka perheneuvolasta tai muusta vastaavasta paikasta. Ulkopuolisen ihmisen (ammattilaisen) katsantokanta voisi tehdä hyvää ja voihan sieltä saada työkaluja tilanteen korjaamiseksi, ennenkuin on myöhäistä.

Eikö nämä palstat ole juuri sitä varten, että saa purkaa pahaa oloa ja tuntemuksiaan??
Kaikenlaisia mahtuu mukaan, ja aina niitäkin jotka haluaa vain tuomita ja tuottaa pahaa mieltä.