Mieletön ikävä ystävää! Välit poikki, lopullisesti..

["siili"]

Auttakaa mua!
Miten ihmeessä saan hänet pois ajatuksistani, koska me ei olla enää me..
Vuoden oltu jo puhumatta ja näkemättä toisiamme ja silti musta tuntuu pahalta.
Mä ikävöin häntä todella paljon! Meillä ei ole edes mahdollista sopia asioita, ei meidän välit olis koskaan samat kuin ennen.
Mä en edes puhu hänestä ja tästä ikävästä kellekkään. Mitä se auttaa?
Saisin vain vastauksia että "unohda se kusipää! satutat vaan ittees!" tai "minkä takia sä annat sen vielä kaiken jälkeen hallita sun ajatuksiakin?"

Niinpä.. Minkä takia? Kun en tiedä.. Tunnettiin todella monta vuotta ja niihin mahtui monta hyvää, kuin myös monta pahaa.. Mulla on nyt ollut helppo olla tän hiljaisuuden aikana. Hän on ollut vaativa ystävä, mutta silti rakas.
Mulle on sanottu että kyllä se mielessä pysyy kauan, mutta mikä on kauan?
Monta kertaa oon meinannut laittaa viestiä sille, ja poistanut. En mä voi, mitä se paikkais? Ei ainakaan meidän ystävyyttä. Teot ja sanat on tehty ja niistä kärsii vielä molemmat pitkään.

Anteeksi olen hänelle mielesssäni antanut, mutta miksei se auta?
Mä olen jopa itelleni vihainen kun annan hänen pyöriä mun ajatuksissa vieläkin.
Kuulostaa jopa siltä kuin jostain ex-miehestä juttelisin.. Ei, kysymys on vaan ja ainoastaan menetetystä ystävyydestä..

 

[Mulisa]

Mee nyt jutteleen jonkun terapeutin kanssa, jos se on tosissaan raskas ja vaikee asia. Vähän hankala sulla täälä palstallakaan terapioida ittees terveeks.

 

["siili"]

Terapeutille?
Muita neuvoja?

 

["Kukka"]

Vähän vaikea hahmottaa tilannetta. Ainoa keino lienee se, että otat härkää sarvista ja menet ystäväsi puheille. Menettäisitkö jotain jos sen teet?

 

["siili"]

Sepä se, jos sanotaan että menisin niin se ei oikeesti tätä tilannetta korvaa. Takkiin tulee ja loukkaamisia uudelleen. En halua enää satuttaa iteeni niin helpompi ettei olla missään tekemisissä. Raakaa, mutta ainoa keino.
Haluan vain sen pois mielestäni. En elvyttää suhdetta, koska se ei ole mahdollista että päästäisin hänet takas elämääni. En vaan voi. En vaan halua, koska se tulis molemmille olemaan väärin. Ei tätä ystävyyttä enää paikata.
Päästäni haluan hänet pois.

 

[sama tilanne]

Menetin myös rakkaan ystävän ja ihan siksi, että olin ainut hänen ystävistään joka sanoi totuuden hänen sen hetkisestä elämästään. Hän ei kestänyt totuutta ja pisti välit poikki ja kertoi kuinka hänellä on parempia ystäviä. Itse en vieläkään ymmärrä kuinka sellainen ei ole hyvä ystävä joka sanoo suoraan vaan olisi vaan pitänyt hyväksyä ja hymistellä. En pystynyt ja nyt emme ole enää olleet missään tekemisissä pitkään aikaan. Ymmärrän sinua myös minä kaipaan häntä paljon ja suren menetettyä ystävyyttä. Olen muutaman kerran yrittänyt ottaa yhteyttä, mutta hän ei vastaa ja olen nyt sitten tullut siihen tulokseen että ystävyytemme hajoaminen satutti vain minua ja hän ei välitä.

 

[ja täällä]

Voin vaan kokemuksesta sanoa että se vie aikaa että pääset yli. Itellä menny nyt reilu 2v ja vielä välillä ottaa aivoon ihan helvetisti ja mietin asioita. Itellä autto pahimpaan hätään se että puhuin muille ystäville ja purin tuntojani. Nykysin ihminen on mulle ilmaa eikä tarvi olla enää tekemisissä. Niin paskat temput teki pari kertaa että en arvosta koko tyyppiä, pthyi! Tunnettiin vuosia ja hänen piti olla paras ystävä. Niimpä niin. Se mikä harmitti ja vieläkin joskus tuntuu pahalta on se että luotin häneen kuin kallioon mutta teki kyllä selväksi että meidän ystävyydellä ei ollutkaan merkitystä.. pitäkööt tunkkinsa.

 

["siili"]

Tuota mäkin ajattelen; "ystävyytemme hajoaminen satutti vain minua ja hän ei välitä."
Ja sit mua alkaakin taas suututtamaan et miksi mä edes suon hänelle ajatuksiani!
Hän ei ole SANALLAKAAN puhunut musta kellekkään yhteiselle ystävällemme.. Mutta toisaalta, en ole minäkään.. Musta tuntuu että molemmat tietää ettei tätä enää paikata, mutta ei tääkään hyvää tee että ystävä pyörii ajatuksissa useasti.. :/ Olo on kuin hän ajattelis ettei meidän ystävyyttä ole koskaan ollutkaan.

 

[ja täällä]

Lupaan että selviät noista tuntemuksista. Ite olin vihanen välillä itelleni että vittuako minä energiaani kulutan siihen ihmiseen ajattelemalla sitä.. mutta valitettavasti se on vaan käsiteltävä pois. Prosessia autto myös se että pääsin puhumaan ns.suuni puhtaaksi hälle. Mulla pitää myös vatvoa joskus asioita niin kauan että ne menettää merkityksensä. Sydänystävän menettäminen on hirveetä ja tajuaminen että et ehkä sittenkään merkinny toiselle mitään.. mutta ei se elämä siihen lopu! Vaali niitä rakkaita jotka jäljellä ovat ja anna itsellesi aikaa!

 

["siili"]

Kiitos.
Samoja ajatuksia, miksi mä ajattelen sitä ja turhaannuttaa!
Mietin kans sitä että jos tätä riitaa ei olis koskaan tapahtunut, olisiko mulla parempi jos ystävä olis elämässäni.. Ei, olis. Mulla on helppo olla, vapautuneempi. Kummallista miten yksi ihminen voi vaikuttaa elämään todella paljon, on se sitten elämässä tai ei.. :O
Ja tää pohtiminen ei tunnu edistävän mua mihinkään. Pitäisikö ottaa häneen yhteyttä ja saada kuraa niskaan ni auttaisko se mua hautaamaan tän ajattelumaailman lopullisesti siitä ihmisestä? Hän itte vois napauttaa viimeisen naulan meidän ystävyyden-arkkuun?
Vai teenkö itelleni vain hallaa jos mä olen se joka nöyrtyy ja ottaa yhteyttä? Niin, nöyrtyy, oli eka sana mikä mulle tuli mieleen.. :O Onko mitään ideaa tulla uudelleen haukuttavaksi? Ei, en voi tehdä itselleni sitä.. Tuntuu että mä olen ihan sekaisin tän asian kanssa. MISSÄ ON MUN NORMAALI KÄYTÖNTÖTAVAT?? Miksi mä käsittelen ja vatvon tätä päässäni, mikään ei pala normaaliksi. Poistuis vaan mun ajatuksista!!
Vaalin rakkaita ja rakastan muita ystäviäni. Olen jatkanut elämääni välien rikkoontumisen jälkeen, ehkä vahvempana kuin ennen.
Mutta.. Jotain on vielä käsittelemättä tän asian kanssa koska vatvon vieläkin.. ? Suututtaa että edes ajattelen sitä! Nyt tiedän miltä joistakin ihmisistä tuntuu kun eivät saa muistoilta rauhaa..

 

[ja täällä]

Vaikea sanoa kannattaako enää ottaa yhteyttä.. ja varsinkin jos saisit vaan paskaa niskaan. Hyväksy se tosiasia että välit meni. Itelle tuli tilaisuus avautua kun tää ihminen otti ite yhteyttä ja kyseli kuulumisia niinku mitään ei ois ikinä tapahtunu! Se mitä hän teki oli täysin anteeksi antamatonta vaikka yritinkin aikani asioitten kans elää ja antaa anteeksi. Tuli vaan niin selväksi millanen ihminen tämä loppujen lopuksi oli vatvo vatvo mieti ja pohdi. Se kyllä menettää merkitystään ajatuksissasi pikkuhiljaa!! Jos kuitenkin tuntuu että haluat ottaa häneen yhteyttä ja tehdä asioita selväksi niin tee se. Ehkä asian ja ihmisen taakse jättäminen voi sitten käydä helpommaksi tai jotain. Vaikeita asioita mutta voitettavissa!! Tsemppiä! Ja niin, olen itekkin miettiny miten yks ihminen voi vaikuttaa niin paljon elämään..

 

["Minä vain"]

Sellainen tuli vain mieleen, kaikki ei puhu asioistaan muille vaikka kuinka tekisi kipeää. Pystyy näyttämään ulospäinkin kaiken olevan ok..Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää ja jos sattuu liikaa, niin uskon monenkin pystyvän piiloutumaan suojakuoren taakse.

 

["siili"]

Jos mä vatvon tätä vielä muutaman kuukauden.. Yhteydenotto ei kuulosta yhtään hyvältä idealta. Ei meillä ole mitään puhuttavaakaan enää. En edes löydä sanoja mitä voisin hänelle kirjoittaa, mikään ei tunnu oikealta.
Hyvä tunne silti että tämä on voitettavissa, ei ehkä sillä tyylillä miten yleensä olen asian hoitanut. Mutta tämäkin avautuminen ja keskustelu auttoi mua jo pitkälle. Huojentunut olo. Kiitos!
Jotkut asiat on hyvä laittaa muistolaatikkoon, eikö? Sulkea kansi ja piilottaa hyvin syvälle metsään..
Ystävällläni on hyvin jyrkkä mielipide tästä ihmisestä ja hänen teoistaan. Tai millä tavalla hän asian käsitteli. Mä taas oittain ymmärsin hänen tekonsa ja niitten seuraukset. Mulla vaan ei ole halua, eikä voimia kävellä uutta matkaa hänen kanssaan. Ytävyyden polku on päättynyt, tiedän en itekin. Mihin mä nyt kuljen, sitä en vielä tiedä. Törmäänkö häneen vielä, en tiedä sitäkään. En tiedä misstään mitään enää, ainoastaan en etten halua kulkea samaa polkua enää koskaan hänen kanssaan. Mun kuori nousee kuin panssari ylleni jos hänet vielä tapaan. Ilmana en voi koskaan pitää. Tiedän että joitakin tunteita hän mussa aiheuttaa; pettymystä, muistoja ja ehkä hieman jännitystä. Mä en halua hänen myrkkyjä ja puukoniskuja enää. En! En halua enää valheita. Kuka haluais?

 

["siili"]

..anteeksi kirjoituvirheet. Näppäin S lopetti melkein toimintansa..

 

["Sirionful"]

Yksi neuvo, minkä olen kuullut, jos joku ihmissuhdejuttu jää kaivelemaan, on että kirjoittaa tälle henkilölle kirjeen/sähköpostin, jossa purkaa tuntonsa oikein kunnolla, mutta sitten ei lähetäkkään sitä (ellei nyt välttämättä halua, mutta yleensä tämä ei kannata). Kirjeen voi sitten myöhemmin lukea uudestaan, jos vieläkin asia mietityttää. Kun tärkeä ihmissuhde päättyy on kuulema tärkeää ottaa aikaa asian suremiseen. Voit myös miettiä, mitä tunteita on vihan takana. Suru? Pettymys? Jotain muuta? Yleensä viha ei ole se ensimmäinen tunne, vaan seurausta jostain muusta tunteesta, jota ei haluaisi kokea.

 

["..."]

[QUOTE="siili";30139612]Sepä se, jos sanotaan että menisin niin se ei oikeesti tätä tilannetta korvaa. Takkiin tulee ja loukkaamisia uudelleen. En halua enää satuttaa iteeni niin helpompi ettei olla missään tekemisissä. Raakaa, mutta ainoa keino.
Haluan vain sen pois mielestäni. En elvyttää suhdetta, koska se ei ole mahdollista että päästäisin hänet takas elämääni. En vaan voi. En vaan halua, koska se tulis molemmille olemaan väärin. Ei tätä ystävyyttä enää paikata.
Päästäni haluan hänet pois.[/QUOTE]

Kenenkäs naisen miehen kanssa yritit olla niiiin hyvää ystävää että...????

 

["siili"]

Täytyy kokeilla tuota kirjoittamista, lähettämättä. Kiitos!

Ja ei, kyse on ystävästä joka on nainen. Minä olen nainen ja me ollaan molemmat heteroita, ja vielä naimisissa onnellisesti omien miehiemme kanssa..

 

["..."]

[QUOTE="siili";30140009]Täytyy kokeilla tuota kirjoittamista, lähettämättä. Kiitos!

Ja ei, kyse on ystävästä joka on nainen. Minä olen nainen ja me ollaan molemmat heteroita, ja vielä naimisissa onnellisesti omien miehiemme kanssa.. [/QUOTE]

Jos välien menetys noin paljon vaivaa niin unohda ylpeys ja ota yhteyttä NYT. Miten hän on sinua satuttanut? Ei kai niin pahasti ettetkö voisi koittaa antaa anteeksi? Antaa anteeksi vaikka ihan itsesi tähden, ei sen loukkaavan osapuolen. Se että manailet häntä itseksesi, ei tee hallaa muuta kuin sinulle itsellesi. Koita päästä yli huonoista tunteista ja ota yhteyttä niin ei tarvitse jossitella. Jos hän ei halua olla tekemisissä niin silloin unohdat hänet, ei ole arvoisesi! Jos hän haluaa aloittaa puhtaalta pöydältä ystävyyden niin antakaa ystävyydellenne mahdollisuus! Vielä yksi mahdollisuus.

 

["siili"]

Tää voi kuulostaa todella tyhmältä, mutta mä en halua tehdä itestäni pelleä hänen edessä. Mulla on haavat vielä auki, anteeksi oon antanut. En ole sitä hänelle sanonut. Ja mä olen yleensä juuri asmanlailla neuvoja antanut muille ja tehnyt itekin niin. Puhuttu asioista suoraan ja juuri niinkuin aikuiet keskustelee asiat halki.. Mutta nyt.. Mä haluan olla varma että (jos otan edes yhteyttä) se ei loukkaa mua kun mä meen vastaan. Ja hänen ajatuksiaan en tiedä. En vaan osaa kuvitella, vaikka monta vuotta oltiin ystäviä. En tässä tilanteessa.. Kun sais jostain vinkin niin tietäisin kannattaako yhteyttä edes ajatella.. Näillä näkymin, ei..

 

[vierass]

[QUOTE="siili";30140009]Täytyy kokeilla tuota kirjoittamista, lähettämättä. Kiitos!

Ja ei, kyse on ystävästä joka on nainen. Minä olen nainen ja me ollaan molemmat heteroita, ja vielä naimisissa onnellisesti omien miehiemme kanssa.. [/QUOTE]
Kirjoittaminen auttaa jäsentämään omat ajatukset. Kirjoita pitkä juttu tai lähettämätön kirje, jossa kerrot ja käsittelet eroon johtaneet asiat. Jos on vaikea päästä alkuun, niin aikajärjestyksessä kirjoittaminen alusta loppuun auttaa.

Itse olen huomannut, että kirjoittaminen toimii. Kirjoitin kerran vaikeasta asiasta pitkän sähköpostin joka tuhoutui ennen lähetystä. Vaikken saanut sähköpostia lähetettyä, niin huomasin, että kirjoittaessani olin saanut käsiteltyä asioitani ja ne olivat selkiytyneet huomattavasti.

Kaverisi kuulostaa inhottavalle. Ehkä hän on samanlainen sekopää kuin yksi lähisuvun nainen: hyvin miellyttävä niin halutessaan mutta suurin kammotus, jos et ole hänen kanssaan väleissä. Jos kaverisi on yhtään samanlainen, niin missään nimessä ei kannata ottaa häneen minkäänlaista yhteyttä.

 

["siili"]

Taidan tyytyä siihen kirjoittamiseen vain..
Kyllä, kyseessä on hyvin vahva nainen, pitää puoliaan vaikka valehtelemalla..
En sanois että kammotus, mutta vahva. Mielipiteiltään hyvin vahva ja ei epäröi sanoa niitä ääneen. Ihan missä vain ja kenen edessä vain.. Sen takia en halua näyttää avoimia haavojani sille jos en ole varma että se ei väännä puukkoa avonaisessa haavassani..

 

[Tässä yks]

Joskus laiha sopu on parempi kuin mehevä riita. Voithan ottaa häneen yhteyttä, puhua jos jostain voi, muistella menneitä mukavia aikoja jos teillä on yhteinen ystäväporukka olisi kiva muillekkin jotta voisitte olla edes laihalla kaveritasolla. Mä uskon jotta sun kannattaa tavata tää tyyppi, ei se pysty sua paikkaamaan ehjäksi mutta voisit huomata jottei sun kannata pitää tätä ihmistä herrana pääkopassasi. Osaisit päästää irti kun huomaisit jotta ootte kasvanu erilleen, elämä ei kaadu vaikka tyypille juttelisi ja ystäväksi ei tarvitse ruveta. Kupponen kaffia ja pieni rupattelu hetki voi auttaa sua pääsemään irti menneisyydestä.

 

[vierass]

[QUOTE="siili";30140137]Taidan tyytyä siihen kirjoittamiseen vain..
Kyllä, kyseessä on hyvin vahva nainen, pitää puoliaan vaikka valehtelemalla..
En sanois että kammotus, mutta vahva. Mielipiteiltään hyvin vahva ja ei epäröi sanoa niitä ääneen. Ihan missä vain ja kenen edessä vain.. Sen takia en halua näyttää avoimia haavojani sille jos en ole varma että se ei väännä puukkoa avonaisessa haavassani..[/QUOTE]
Samantyylinen on lähisuvun nainen. Hän liioittelee ja valehtelee niin, ettei voi koskaan tietää mikä on totta ja mikä ei. Muiden välit ja suhteet hän saa sotkettua täysin kertomalla omia kehitelmiään, estämällä tapaamisia jne. Hän on mielipiteiltään vahva eikä hän hyväksy muiden mielipiteitä eikä valintoja, vaan haluaa että asiat hoidetaan hänen valitsemallaan tavalla. Hänen kanssaan tulee toimeen, jos tekee ja toimii hänen tahtonsa mukaisesti eikä välitä hänen ivailuistaan.

 

[Vier]

Menetin myös rakkaan ystävän ja ihan siksi, että olin ainut hänen ystävistään joka sanoi totuuden hänen sen hetkisestä elämästään. Hän ei kestänyt totuutta ja pisti välit poikki ja kertoi kuinka hänellä on parempia ystäviä. Itse en vieläkään ymmärrä kuinka sellainen ei ole hyvä ystävä joka sanoo suoraan vaan olisi vaan pitänyt hyväksyä ja hymistellä. En pystynyt ja nyt emme ole enää olleet missään tekemisissä pitkään aikaan. Ymmärrän sinua myös minä kaipaan häntä paljon ja suren menetettyä ystävyyttä. Olen muutaman kerran yrittänyt ottaa yhteyttä, mutta hän ei vastaa ja olen nyt sitten tullut siihen tulokseen että ystävyytemme hajoaminen satutti vain minua ja hän ei välitä.

Millä tavalla kerroit totuuden ja sanoit suoraan? Ihmisethän harvoin suuttuu siitä mitä sanotaan, vaan siitä miten se sanotaan. Saman asian voi sanoa suoraan asiallisesti ja rauhallisesti ja tuomitsematta. Tai sitten ylhäältäpäin sanellen, "pamauttaen" päin pläsiä.
Mutta jos sanoit asiallisesti ja ystävä suuttui, en tajua.

 

["siili"]

Aloitin nyt kirjoittamaan kirjettä. Olen parkunut, nauranut ja tuntenut iloa tähän mennessä.
Katotaan kun kirje on valmis, mikä olo lopuksi jää.. Ja lähetänkö sen vai teenkö sen vain itelleni.
Kun joku sanoikin että sitä ei välttämättä tarvite edes lähettää, pelkkä kirjeen kirjoittaminen voi tuoda itselleen lopun.