Mies aloittaa riitelyn aina iltaisin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Yökukkuu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Y

Yökukkuu

Vieras
Olen vuoden verran ollut nyt taas töissä, 3 vuoroa sairaalassa.
Taas eilen illalla kun tulin iltavuorosta kotia, keksi mies että nyt olisi taas hyvä aika päästää höyryjä pihalle. Eli rupesi paasaamaan ja huutamaan asiasta mitä olen jättänyt tekemättä. Alkoholia oli ottanut.

Itse paloin loppuun lapsen ollessa pieni, kahteen vuoteen en nukkunut kahta tuntia pidempään, yritin pitää paikat siistinä, tehdä kaikki kotityöt(myös ne miesten työt kun mies ei niitä tehnyt) ja pihatyöt.
Sitten annoin olla. Sitten suunnilleen siivosin vain minun ja lapsen sotkut, tein vain meille ruuan, vaihdoin vain meille lakanat jne. Ja vaadin että myös minä saan nukkua. Ja töihin palattuani olenkin pienen taistelun jälkeen saanut nukkua enemmän mitä ikinä. Mies alkoi ymmärtää jutun jujun, että myös hänen tarvitsee osallistua.

Mutta
Tämä illalla riitely. Ompas niin hienoa tulla myöhään illalla kotia ja alkaa saamaan niskaansa sitä paskaryöpytystä. Eikä siinä, ihan aiheestahan mies sanoo, ihan samoista asioista joista minä hänelle sanoin pari vuotta.

Mutta en minä myöskään enää aio tehdä asialle mitään. Aikani yritin, pyysin hyvällä ja pahalla.
Nyt teen vain sen mitä jaksan, mikä tuntuu hyvälle ja pidän huolen, että myös minä saan tehdä lapsen kanssa muutakin kuin vaan huutaa lasta pois keittiöstä että äiti saa siivota ja tehdä ruokaa. Ja tämä tarkoittaa sitä, että asioita jää tekemättä. Astioita jää, vaatteita jää, ja tavaraa jää, eikä mies kestä. Eikä mua suoraa sanottuna edes hetkauta vaikkei kestäkään. Eihän häntäkään hetkauttanut kun minä sanoin etten jaksa.
Eikä mieskään ole täydellinen asioissa joista valittaa, illalla kotia tullessani lapsen iltapalat oli vielä pöydässä, kahvimuki ulkona, ja pyykkinsä toista päivää telineellä.

Enkä myöskään enää aio polttaa itteeni loppuun yhdenkään miehen takia. Mies alottaa illalla tappelun, painuu sit itse alkoholin myötä nukkumaan, ja minä valvon stressaantuneena koko yön. Ja seuraavana päivänä taas töihin. Eikä mitään armoa saa, vaikka olis aamuvuoroon menossa.

Mietin vaan että mitäs nyt sitten. Laitanko jotkut kuulosuojaimet kun tulen kotia, käännynkö suoraa ovelta hotelliin nukkumaan. Vai joko sitä löis lopullisesti hanskat tiskiin.
No tällaista ajatuksen purkua vaan...
 
Mä lähtisin pohtimaan, mikä miestä vituttaa kun tolleen alkaa rähjätä.

Tai sit, ellei enää hippuakaan kiinnosta mikä miestä saattaisi vituttaa, on oikeasti aika erota.
 
Teidan pitais nyt puhua nuo asiat halki, poikki ja pinion. Eli jarjesta lapsi hoitoon jonain sellaista hetkena, kun teilla molemmilla on oletettavasti tovi aikaa. Valitse sellainen hetki, kun tiedat ettei miehesi viela ole juovuksissa.

Sitten puhuttelua rauhallisesti kaikki asiat läpi, lapsen hoidon, siivouksen, mita kumpikin haluatte elamalta ja parisuhteeltanne. Kerrot kiihtymatta, milta hanen kaytoksensa vauvavuosina tuntuu, ja miten loppuun palaneena kyllastyit yrittamaan. Kerrot milta tuntuu, kun han juopuneena kiukkuaa asioista joita jättää itsekin tekematta. Muista myos kertoa, miten kiitollinen olet avusta jota han on viimeaikoina antanut, muista kertoa myos kaikki hyvat ominaisuudet joita hanessa arvostat ja rakastat. Silla kun asioita ryhdytaan kaymaan läpi, taytyy muistaa kayda myos ne positiiviset asiat läpi. Muuten asia menee turhaksi syyttelyksi ja riitelyksi kummankin puolustaessa omaa nakokantaansa.

Jos pystytte asiat kaymaan läpi, on toivoa, etta saatte parisuhteenne korjattu, ja kummankin parantamaan kaytostaan. Jos ette, niin ainakin voitte yhdessatuumin jättää eropaperit oikeuteen.

Onnea matkaan!
 
Tehkää tasapuolinen lista mikä on kenenkin vastuulla milläkin viikolla. Ei tarvi tapella.
 
No toi on kyllä aika kaukaa haettua. Vaikka oliskin muita naisia niin miksi olla panematta vaimoaan?

Meinasin jo aikaisemmin tulla lisäämään tuohon muihin naisiin..
Että tässä tilanteessa sit ennemmin kenties purkaa turhautumista jos ei olekaan toinen nainen ollu töissä(?) antamassa.

Meinaa, nämä miehen hermistumiset tulee yleensä aina tiistaina tai keskiviikkona. Ja seksiä meillä harrastettiin viimeksikin sunnuntaina.
 
Voi kun saisit nii paljon paremman miehen.
En kestäis päivääkää jos mies olis tarkka jostain siivouksesta.
Meillä on kämppä niinku kaatopaikka kun mua ei yksinkertaisesti kiinnosta siivota sitä.
 
Olen vuoden verran ollut nyt taas töissä, 3 vuoroa sairaalassa.
Taas eilen illalla kun tulin iltavuorosta kotia, keksi mies että nyt olisi taas hyvä aika päästää höyryjä pihalle. Eli rupesi paasaamaan ja huutamaan asiasta mitä olen jättänyt tekemättä. Alkoholia oli ottanut.

Itse paloin loppuun lapsen ollessa pieni, kahteen vuoteen en nukkunut kahta tuntia pidempään, yritin pitää paikat siistinä, tehdä kaikki kotityöt(myös ne miesten työt kun mies ei niitä tehnyt) ja pihatyöt.
Sitten annoin olla. Sitten suunnilleen siivosin vain minun ja lapsen sotkut, tein vain meille ruuan, vaihdoin vain meille lakanat jne. Ja vaadin että myös minä saan nukkua. Ja töihin palattuani olenkin pienen taistelun jälkeen saanut nukkua enemmän mitä ikinä. Mies alkoi ymmärtää jutun jujun, että myös hänen tarvitsee osallistua.

Mutta
Tämä illalla riitely. Ompas niin hienoa tulla myöhään illalla kotia ja alkaa saamaan niskaansa sitä paskaryöpytystä. Eikä siinä, ihan aiheestahan mies sanoo, ihan samoista asioista joista minä hänelle sanoin pari vuotta.

Mutta en minä myöskään enää aio tehdä asialle mitään. Aikani yritin, pyysin hyvällä ja pahalla.
Nyt teen vain sen mitä jaksan, mikä tuntuu hyvälle ja pidän huolen, että myös minä saan tehdä lapsen kanssa muutakin kuin vaan huutaa lasta pois keittiöstä että äiti saa siivota ja tehdä ruokaa. Ja tämä tarkoittaa sitä, että asioita jää tekemättä. Astioita jää, vaatteita jää, ja tavaraa jää, eikä mies kestä. Eikä mua suoraa sanottuna edes hetkauta vaikkei kestäkään. Eihän häntäkään hetkauttanut kun minä sanoin etten jaksa.
Eikä mieskään ole täydellinen asioissa joista valittaa, illalla kotia tullessani lapsen iltapalat oli vielä pöydässä, kahvimuki ulkona, ja pyykkinsä toista päivää telineellä.

Enkä myöskään enää aio polttaa itteeni loppuun yhdenkään miehen takia. Mies alottaa illalla tappelun, painuu sit itse alkoholin myötä nukkumaan, ja minä valvon stressaantuneena koko yön. Ja seuraavana päivänä taas töihin. Eikä mitään armoa saa, vaikka olis aamuvuoroon menossa.

Mietin vaan että mitäs nyt sitten. Laitanko jotkut kuulosuojaimet kun tulen kotia, käännynkö suoraa ovelta hotelliin nukkumaan. Vai joko sitä löis lopullisesti hanskat tiskiin.
No tällaista ajatuksen purkua vaan...
Pitäisköhän laittaa lusikan jakoon. Tuskin lapsikaan tilanteesta kovin positiivisia kokemuksia saa. Ja pisti silmään tuo alkoholia ottanut ja lapsi kotona, minkä ikänen lapsi nyt on ja kuinka paljon mies alkoholia ottanut kun lapsen hoitovuorossa on?
 
Aivan ekaks miehen olis lopetettava tuo juominen! Sitten teidän pitää laittaa lapsi jonnekin hoitoon ja viettää keskenänne aikaa, puhua tunteistanne ja sopia kotitöistä.
 
Yhteistyössä