Mies ei auta raskaaksi tulossa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tilitystä, vi*uttaa!!
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Tilitystä, vi*uttaa!!

Vieras
Nyt tulee tuuletusta oikein kunnolla!!

Ollaan yritetty lasta nyt 1,5 vuotta. Viimeisen vuoden aikana mies ei ole enää tehnyt aloitetta seksiin. Katsoo kyllä pornoa kun en ole kotona. Joudun aina pyytämään seksiä ja minusta se on alentavaa. Aloitettiin lapsettomuustutkimuksetkin, ja hoitaja sanoi että laskujen mukaan kannattaisi olla sukupuoliyhteydessä taas piakkoin. Mutta mitä teki mies? Jäi työpaikalleen norkoilemaan, ja alkoi juomaan. Tuli kotiin aamuyöstä myöhään ja väitti olleensa yksin.

Hän tietää että olisi aika "lapsenteolle" mutta luuhaa ulkona yöt. Aamulla lähtee aikaisin töihin, ei ole aikaa tyttöystävälle. Oli ajanut vielä kännissä kotiin ja tuhlannut rahaa rahapeleihin vaikka meillä on taloudellisesti tiukkaa. Huusin hänelle yöllä, ja hän sanoi vaan tyynesti että parempi olla yksin kuin kuulla eukon nalkutusta.

Olen suuttunut siksi että a) ajaa kännissä autoa, b) ei ilmoita myöhäisestä tulostaan, saapuu aamuyöllä miten haluaa, c) ei pyydä enää seksiä ja d) ei näytä minkäänlaista kiinnostusta lapsiprojektiin ja e) tuhlaa rahamme typeryyksiin.

Mies on taitavasti kääntänyt asian niin että minä olen syypää tilanteeseen. Hän sanoi että "jos sinä olisit pehmeämpi ja lempeästi pyytäisit seksiä, olisit sitä saanut". Olenko se siis minä jonka pitää aina oikein PYYTÄÄ? Aamuyöllä?? Ihme ettei tarvitse anella. Epäilin olikohan sittenkään ollut yksin, suuttui vaan ja huusi että en mukamas ole koskaan luottanut häneen. Selitys on kuitenkin aina riidoissa se, että minä olen syypää kaikkeen ja minun riitaisa käytös aiheuttaa sen että miestä kiinnostaa yhä vähemmän.

Vit*ttaa niin kympillä. Mietin että muutanko pois.
 
Miehenä olisin lähtenyt jo kävelämään. Tuntuu että asiasta tullut vain suorittamista ja päämääränä on vain lapsi, lapsi ja lapsi. Ei mitään muuta kunhan vain se lapsi.

Mitäs jos hölläisit hetkeksi, hoitaisitte parisuhdetta ja sitten kun se voi hyvin, kokeilisitte uudestaan.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Nyt lapsenteko seis. Ei tuhon perhe h****vettiin tartte viatonta tuoda vaikka kuinka sulla kuumetta pukkaa kakaran perään. Ole vastuullinen - älä itsekeskeinen. Lapsen oikeus on syntyä onnelliseen, turvaisaan ja rakkauden täyttämään kotiin.
 
Hmm ehkä nyt oikeasti olis järkevämpää ollakin tekemättä sitä lasta.. vuoden päästä muuten vollotat täällä, et kun mies ei osallistu vauvan hoitoon......
 
Paitsi että se oli mies joka sen lapsen haluaa. Itse voisin elää ilmankin, mutta lapset on toki suloisia. Hän sanoi että ilman lapsia ei näe elämällään tarkoitusta...

Voi kuulostaa kirjoitus siltä että painostan miestä suoriutumaan, mutta tämä ei ole asianlaita. Normaalin seksielämänkin ylläpito riittäisi minulle, ja yritän häntä miellyttä paljonkin. Mies on entinen playboy, ja tämä on eka pitkä suhde, olen rehellisesti miettinyt että onko kyllästynyt eikä vanhojen tapojen mukaan kiihotu enää yhdestä ja samasta.
 
Jännä että kun mies pihtaa niin se on hullu ämmä joka painostaa lapsentekoon.

Mutta kun on pihtaava muija, niin miehelläkin on oikeus vieraisiin.
 
Se tehköön aloitteen kumpi sitä seksiä sillä hetkellä kaipaa oli syy mikä tahansa.

Jos minun mieheni ajaisi kännissä niin tekisin jotain radikaalia varmistaakseni että niin ei enää koskaan tapahtuisi plus ihan vaan rangaistakseni tästä kerrasta. En tiedä mitä tuo radikaali olisi, mutta siihen liittyisi varmaan autonäytön rajoittaminen ja uhkaus siitä että kertoisin asiasta koko maailmalle, poliisi mukaanlukien.
 
Ei se enää halua lasta tai sitten ei halua sitä sun kanssa.
Et kai sä oikeasti ole vielä noiden tapahtumien jälkeen sitä mieltä että teidän kannattaa tehdä lapsi? Miehen vastuuttomuudesta kertoo noi kaikki jutut, varsinkin kännissä ajaminen. Kypsymätöntä todellakin. Mietipä jos teille tulis se lapsi ja mies käyttäytyisi vieläkin noin ja lisäksi siinä olisi se pieni huutamassa...
Teidän suhde tuskin ei kestäisi sitä ja ei se elämä ole herkkua yksinhuoltajana vastaillen lapselle miksei isiä kiinnosta.
 
Ensimmäinen vauvavuosi on rankka, vaikka vauva ei itkisikään koliikin vuoksi. Ensimmäinen vauvavuosi on rankka parisuhteelle. Jos teillä on jo nyt selvittämättömiä erimielisyyksiä ja epäluottamusta niin se kaikki vähintään kolminkertaistuu ekana vauva vuotena.

Ole onnellinen, ettet ole tullut vielä raskaaksi. Nyt koko homma jäihin ja vakava keskustelu siitä jatkatteko parisuhdetta vai lähdettekö eri teille. Vauva ei ole pelastusrengas, joka ratkaisee kaikki parisuhteen ongelmat.. Se pahentaa niitä. Sinun ei kannata tehdä lasta vain siksi kun toinen haluaa jatkaa omaa sukuaan... Kuvittele itsesi siihen tilanteeseen, että sinulla on hampaiden tuloa ja flunssaa toista yötä itkevä vauva sylissä ja puolisosi tekee saman tempauksen kuin nyt. Mitä teet silloin?

Se vauva ei paranna miestä eikä tee hänestä yhtään sen parempaa kuin millainen hän on ollut tai on nyt. Sen muutoksen voi tehdä ainoastaan mies itse.

Ajatellaan, että vauvan syntymän jälkeen teille tulee ero ja mies haluaa yksinhuoltajaksi. Luotatko mieheen niin paljon, että voisit hänelle antaa vauvanne yksinhuoltajuuden? Voitko luottaa siihen, että hän hoitaa vauvaanne yhtä hyvin kuin sinä hoitaisit ilman ulkopuolista apua? Jos vastasit kyllä, niin parisuhteella voi olla jonkinlaista tulevaisuutta kunhan asiat on puhuttu läpi (suosittelen parisuhdeterapeuttia). Vauvakin ehkä sitten kun asiat parisuhteessa ovat kunnossa. Jos vastasit EI, niin....
 
Miksi ihmeessä haluat tehdä lapsen tuollaisen miehen kanssa?

Jos plussaat, niin veikkaan, että ero tulee alle kahdessa vuodessa. Yksin joudut vauvaa hoitamaan, jos teillä sattuu tärppäämään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tilitystä:
Paitsi että se oli mies joka sen lapsen haluaa.

Eipä näytä haluavan enää. Suosittelen lopettamaan yritykset heti paikalla. Ei tuollaisen luuserin juopon kanssa kannata lisääntyä. Natkutuksesi tulee vain lisääntymään vauvan syntymän jälkeen, kun haluat saada uupuneena apua, mutta miestä ei kiinnosta.
 
  • Tykkää
Reactions: Happygirl-91
Mikä ihme hinku sullakaan on sitten yrittää sitä lasta, jos et sitä välttämättä halua ja se oli miehen idea alunperinkin. Kun se mieskin on muuttanut mielensä, ja jos on muuttanut mielensä, niin tuskin kovin vakavissaan olikaan koskaan. Vauva ei nimittäin pelasta paskaa parisuhdetta, että mies kyllä jättää, jos on jättääkseen. Tuskin haluat isätöntä lapsuutta lapsellesi, saati kännissä ajavaa alkkari-isukkia.
 

Yhteistyössä