Mies jätti ja toinen lapsi tulossa

[Myy.]

Mies jätti minut 2 päivää sitten ja jäin yksin 1,5v poikamme kanssa ja olen raskaana viikolla 12. Raskaus ei ollut suunniteltu, mutta sanoi että haluaisi meidän pitävän lapsen. Vieläkin ihan epätodellinen olo ja ajatukset seilaa, tulevaisuus on alkanut pelottaa. Mies ei ole ollut varma tunteistaan pitkään aikaan, mutta vielä muutama päivä sitten sanoi että haluaa yrittää olla perhe ja mennä niin pari kuin omaan yksilöterapiaankin.

Tänään sitten pojan ja hänen tapaamista sopiessa sanoi kun kysyin tuosta terapiasta, että sen ideahan oli saada hänet ymmärtämään tunteensa ja nyt hän kuulemma ymmärtää ilman sitäkin, että hänellä ei ole enään tunteita minua kohtaan.

Olo on aika hirveä, mutta kumman vahvana olen jaksanut pysyä.

 

[Kepsis]

Tsemppiä, kyllä se siitä ajan kanssa, parempi ero hyvissä ajoin hankalassakin tilanteessa kuin vuosien tuska.

 

[Anatolia]

:hug:

Jaksamista sinulle. Ikävämpi temppu mieheltäsi, mutta kyllä sinä ja lapset pärjäätte. Ajoitus on todella huono, mutta joskus väistämätöntä on turha pitkittää.

 

["Lissu"]

Mieli tekisi sanoa, että parempi noin jos kumppani on noin itsekäs p*ska kuin miltä tuo kuulostaa. Huhhuh. Tsemppiä, pärjäät kyllä hienosti!

 

[Katylina]

Tosi törkeen tempun teki kyllä. Harmi että asia päättyi noin, mutta toisaalta, tilanne olisi voinut olla paljon kauheampi ja vaikeampi lapsen synnyttyä. Nyt voit valmistella elämää ilman miestä ennen lapsen syntymää eikä se putoa sitten enää päälle. Kyllä se itkukin vielä iskee.. Lapsen takia varmasti täytyykin olla vahvana, mutta toivottavasti saat pahaa oloa pois.

Muistan myös oman eroni raskauden alkuvaiheissa lapseni isästä, ei mikään helpoin tilanne. Varsinkin hormonihuuruissa. Mutta kaikesta pääsee lopulta yli, varsinkin kun on lapsi hoidettavana ja elämä elettävänä..

 

[Anatolia]

Harmi että asia päättyi noin, mutta toisaalta, tilanne olisi voinut olla paljon kauheampi ja vaikeampi lapsen synnyttyä. Nyt voit valmistella elämää ilman miestä ennen lapsen syntymää eikä se putoa sitten enää päälle.

Peesi tälle.

 

[Myy.]

Helpompaahan se tosiaan varmasti nyt on kun sitten lapsen synnyttyä. Tuntuu vaan niin pahalta, että mies rakasti minua tasan niin kauan ennenkuin sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja nyt kun olen jo melkein toipunut, niin hän tekee näin.

Mulla on vaan ollut tunne että hän on jäänyt roikkumaan sinne menneeseen, eikä ole osannut hyväksyä sairastumistani, taikka osaa päästää menneestä irti. Ehkä hänellä on patoutumia siltä ajalta, eikä ole saanut niitä käsiteltyä ja näin ollen ei pysty enään rakastamaan mua. En tiedä, en todellakaan tiedä, siltä on vain tuntunut.

 

[riiviöiden äiti]

olen ollut tasan samassa tilanteessa lähes 14 vuotta sitten (vanhempi lapsi oli 2v tasan), ja tänä päivänä olen vain enää tyytyväinen että lähti. Rankkaa oli, mutta kun tiesi että kaikki on omalla vastuulla niin piti vaan järjestellä asioita sen mukaan (ex ei tavannut lapsia juurikaan pariin ensimmäiseen vuoteen).
Hengissä selvittiin, ja lapsilla on ollut rakastava isäpuoli jo 10 vuotta ja nuorempia sisaruksia.
:hug:

 

[mon]

Uskon että terapia auttaisi teitä, voitan yrittää ehdottaa miehellesi sitä? Ette menetä ainakaan mitään, pysytte sitten erillään tai yhdessä.

Paskamainen temppu mieheltäsi, mutta uskon että häneltä vaistomainen "paniikkiveto". Pelkää, että ette saavuta onnea nyt varsinkaan kun olet taas raskaana ja pelkää että sairastut taas?

Lasten kanssa pärjää AINA! vaikka yksin, miesten kans on ihan eri juttu..

Voimia!

 

[Silja.S]

Tähän voin sanoa vain, että sinä selviät. Se on ainoa varma asia: sinä selviät tästä aivan varmasti. Tukeudu niihin ihmisiin, joita sinulla on. Keskity lapseesi ja tulevaan vauvaan, älä tuhlaa liikaa energiaa ihmiseen, joka ei ole valmis käyttämään omaansa sinuun. Ilman miestäkin sinulla on jotain, mistä moni antaisi henkiriepunsa: perhe. Pidä siitä hyvä huoli. Tsemppiä :hug:

 

[miauh]

todella kurja ja paska temppu mieheltä. tsemppiä kovasti sulle ja toivottavasti on läheisiä jotka tukevat uudessa tilanteessa! :hug:

 

[Myy.]

Kiitos kovasti teille kaikille sanoistanne, saan niistä voimaa uskoa itseeni