Mies ei halua yhteisiä tavaroita

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja henuuu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

henuuu

Vieras
Olemme seurustelleet 5 vuotta. Minä olen alle 25v., mies lähempänä 30 v. Elimme kaukosuhteessa viimeiset pari vuotta, mutta nyt olen muuttanut töihin poikaystäväni paikkakunnalle ja hänen nurkkiinsa asumaan. Asun täällä ainakin vuoden loppuun, tulevaisuus siitä eteenpäin on auki, kun ei tiedä mistä saan töitä. Noh, nyt televisio on rikki ja uusi pitäisi hankkia. Olin ilman muuta maksamassa puolet summasta, mutta mies ilmoitti harvinaisen selvästi, ettei halua kanssani yhteisiä tavaroita. Tuntuu aika pahalta. Mistähän tämä kertoo?
 
on vieraannuttanut? Aika tavallista. Nyt kun olette samassa asunnossa, se konkretisoituu, että vapaus onkin rajoittunut. Tovin aikaa yhdessä oltuanne selvenee kummallekin, palaako läheisyys vai erkanetteko kokonaan.

Viisasta tässä vaiheessa todellakin olla hankkimatta mitään yhteistä, säästytte riidoilta.

Vihje tämä taisi olla.
 
Eiköhän toi nyt ole jo harvinaisen selvä tapaus. Sinuna hommaisin kaikessa hiljaisuudessa oman asunnon ja pakkaisin kamani. Varsinkin jos on HARVINAISEN SELVÄÄ, ettei mies halua kanssasi yhteisiä tavaroita.

Kelasta ja työkkäristä tuet ja systeemit selville ja menomonot jalkaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja henuuu:
Elimme kaukosuhteessa viimeiset pari vuotta, mutta nyt olen muuttanut töihin poikaystäväni paikkakunnalle ja hänen nurkkiinsa asumaan. ...mies ilmoitti harvinaisen selvästi, ettei halua kanssani yhteisiä tavaroita. Tuntuu aika pahalta. Mistähän tämä kertoo?

Olet jo saanut vastauksen monelta muultakin. Hanki oma tv. Ehdotan myös, että hankit oman asunnon ja järjestät toimeentulosi miehestä riippumattomaksi. Miksi ihmeessä jäisit roikkumaan moiseen asuinkumppanuuteen?
 
Eihän tuon nyt tarvi olla mitään vakavaa. Voihan sitä olla epävarma yhdessä asumisesta, mutta silti haluta sitä. Erään ystäväni suhteessa olivat asuneet jo pari vuotta yhdessä, kun vielä hankkivat isommat ostokset vähän vuorotellen, niin että eivät ostaneet aina yhtä ostosta siis puoliksi. Ja nyt seitsemän vuoden jälkeen ovat edelleen yhdessä ja ostivat juuri yhteisen tiskikoneen ja sängyn;). Kaippa voisit kysyä mieheltä syytä moiseen tilanteeseen? Ei hän ehkä edes tajua, että loukkaa sillä sinua jotenkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hmps:
Eihän tuon nyt tarvi olla mitään vakavaa. Voihan sitä olla epävarma yhdessä asumisesta, mutta silti haluta sitä.

Haloo! Asuu saman katon alla muttei halua yhteisiä tavaroita. Viesti lienee melko selkeä: "En halua kanssasi mitään yhteistä ..."

Sitäpaitsi on parempi, ettei asu yhdessä, jos on siitä epävarma. Hanki oma asunto, niin ei tarvitse ahdistua turhasta.
 
Hitto mitä materialisteja täällä on. Miksi television ostosta pitää vetää johtopäätökset, jotka tuomitsevat viiden vuoden suhteen? Eikö mies SAA ostaa asuntoonsa itse televisiota? Eikö se ole säästöä ap:lle?
 
Alkuperäinen kirjoittaja mies1:
Hitto mitä materialisteja täällä on. Miksi television ostosta pitää vetää johtopäätökset, jotka tuomitsevat viiden vuoden suhteen? Eikö mies SAA ostaa asuntoonsa itse televisiota? Eikö se ole säästöä ap:lle?

Siksi, että "mies ilmoitti harvinaisen selvästi, ettei halua kanssani yhteisiä tavaroita".
Mies olisi myös voinut sanoa, että hän haluaa maksaa television (esim. jotta naisen ei ilmeisen vähistä rahoistaan tarvitse). Jos tokaisee, ettei halua yhteisiä tavaroita, tarkoittaa se myös sitä.
 
Yhteisen television osto on ilmeisesti kuin sormuksen osto. Jos meillä ei ole mitään yhteistä, ei edes televisiota, on liittomme tuhoon tuomittu. Jos mies ei suostu yhteisen television ostoon, hän on sitoutumiskammoinen.

Noh, ellien perussäännön nojalla sitoutumishaluton mies tulee heittää kierrätykseen ja tilalle tulee hankkia sitoutumishaluinen mies. Sitoutumishaluinen ukko, kuin ukko on parempi kuin haluton sellainen.

Jos voisin viestittää ap:n miehelle, sanoisin että osta helevetti vaikka muka kimpassa se saatanan televisio. Tonni sinne tai tänne ei haittaa jos tulee halu lähteä pois. Itsekin jätin exälle kaiken irtaimiston kun lähdin suhteesta. Naisia saa ja televisioita saa. Mitä niiden perään itkemään!
 
Jos naisella on omistusasunto ja mies on muuttamassa hänen asuntoonsa, niin onko mahdotonta, että nainen haluaa pitää kaikki koneensa ja laitteensa omassa omistuksessaan? Väitän, että ellit kyllä ymmärtäisivät tällaista naista, mutta jos mies tekee saman, niin se tulkitaan suhteen katkaisuksi.
Eiköhän asia vain pidä hyväksyä? tai sitten jatkaa sinkkuna.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jou-jou:
Yhteisen television osto on ilmeisesti kuin sormuksen osto. Jos meillä ei ole mitään yhteistä, ei edes televisiota, on liittomme tuhoon tuomittu. Jos mies ei suostu yhteisen television ostoon, hän on sitoutumiskammoinen.

Hyvin sanottu, mutta noin se menee tippaleipäaivoilla.
 
voi elämä, tv:tä on paha jakaa erossa. Sähän voit ostaa jotain muuta. Usko pois, jos teistä perhe tulee, saat kyllä maksaa laskuja ja muistaa miehenkin puolesta.
 
No onpas taas :-) Meillä ei ole yhtään puoliksi ostettua/maksettua tavaraa/asiaa.

Minua ei esimerkiki tuo elektroniikkapuoli jaksa kiinnosta yhtään. Niinpä meillä uuden televion hankinnan ollessa nyt ajankohtainen, olen ilmoittanut, että mies saa valita, ostaa ja maksaa television aivan itse ja itsenäisesti. Ainoa reunaehto on, että töllön pitää mahtua sille varattuun tilaan.

Suhtaudun kaikkeen miehen harrastamiin asioihin samalla tavalla, eli mies hankkikoon omilla rahoillaan aivan kaikkea mitä haluaa, niin kauan kun hänellä on huoneessaan paikka ko vempeleelle.

Puoliksi maksaminen on meillä molempien mielestä kauhean rasittavaa. Meillä ainakin asia hoituu helpommin niin, että kumpikin maksaa isompia kokonaisuuksia aivan yksin. Tavaroita pidetään silti yhteisinä.

Tästä huolimatta emme siis suunnittele eroa tai erilleenmuttoa, aivan päinvastoin :-)
 
Sama meillä, yhteen muuttaessa sovittiin ettei osteta mitään isompia puoliksi, vaan maksettiin jompi kumpi ne kokonaan. Tosiaan ruokapöytää ja sohvaa on hankala erossa jakaa, joten yksinkertaisinta on, että ne omistaa jompi kumpi. Vaikkei eroamassa ollakaan. Samoin sitten jos/kun uusitaan jotain hankintoja, niin ei tarvi ruveta tappelemaan, kumman kavereille tai sukulaisille myydään tai luovutetaan entiset, se saa päättää joka on ko. tavaran aikoinaan hankkinutkin.
 
Mun mielestäni on olennainen ero siinä, et jos YHDESSÄ sovitaan, ettei ostetan yhteisiä kuin et toinen vaan tokaisee, ettei halua mitään yhteistä.

Eihän suhteen tarvitse välttämättä päättyä tuohon, mutta kyllä mä ainakin hommaisin oman kämpän ja vauhdilla. Eihän tuo välttämättä tarkoita, ettei mies silti rakastaisi alkuperäistä tai haluaisi olla tämän kanssa. Lähinnä tulee mieleen, ettei vaan halua tehdä mitään pitkän tähtäimen suunnitelmia tai muuten mitään vakavaa.

Musta itsestäni ois tosi outoa asua yhdessä ihmisen, "oman rakastajan" kanssa, joka ei haluais silti mun kanssa mitään yhteistä. Sehän ois kuin kämppiksen kanssa elelisi...
 
Alkuperäinen kirjoittaja henuuu:
Olemme seurustelleet 5 vuotta. Minä olen alle 25v., mies lähempänä 30 v. Elimme kaukosuhteessa viimeiset pari vuotta, mutta nyt olen muuttanut töihin poikaystäväni paikkakunnalle ja hänen nurkkiinsa asumaan. Asun täällä ainakin vuoden loppuun, tulevaisuus siitä eteenpäin on auki, kun ei tiedä mistä saan töitä. Noh, nyt televisio on rikki ja uusi pitäisi hankkia. Olin ilman muuta maksamassa puolet summasta, mutta mies ilmoitti harvinaisen selvästi, ettei halua kanssani yhteisiä tavaroita. Tuntuu aika pahalta. Mistähän tämä kertoo?

Minusta tuo on harvinaisen selvä juttu, ethän itsekään ole varma missä tulet asumaan. >>> Mikä viestittää kyllä miehellekin että suhteenne tulee jatkumaan epävarmuudessa tulevaisuudessakin.
Miksi sellaisessa suhteessa kannattaisi hankkia mitään yhteistä mammonaa? Vaikeammin jaettavissa, jos/kun toinen löytää uuden, kunnolla sitoutuneen suhteen _läheltä_.
Voithan tietysti väittää ettei näin käy, ja voi olla ettei käykään. Näitä kuitenkin on tapahtunut ja tulee tapahtumaan; ehkä miehesi on nähnyt näitä juttuja riittävästi pitääkseen varansa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja jepulisjees:
Mun mielestäni on olennainen ero siinä, et jos YHDESSÄ sovitaan, ettei ostetan yhteisiä kuin et toinen vaan tokaisee, ettei halua mitään yhteistä.

Lähinnä tulee mieleen, ettei vaan halua tehdä mitään pitkän tähtäimen suunnitelmia tai muuten mitään vakavaa.

Musta itsestäni ois tosi outoa asua yhdessä ihmisen, "oman rakastajan" kanssa, joka ei haluais silti mun kanssa mitään yhteistä. Sehän ois kuin kämppiksen kanssa elelisi...

Yllä se on tiivistettynä. Ei siihen tippaleipäaivoja tai mitään muuta erityistä tarvita. Ap:n tuntemukset ovat aivan terveitä. Kyllä minäkin ihmellisin, jos mies viiden vuoden tuttavuuden jälkeen tuollaista tokaisisi kummemmin keskustelematta.

Tuota puolustelevat miehet taitavat väsyttää naisen vuosien odotuksella. Pitäkää varanne päättämättömät, moni nainen kyllästyy ainaiseen odotukseen ja pariutuu terveemmän miehen kanssa!
 
Alkuperäinen kirjoittaja jou-jou:
Noh, ellien perussäännön nojalla sitoutumishaluton mies tulee heittää kierrätykseen ja tilalle tulee hankkia sitoutumishaluinen mies. Sitoutumishaluinen ukko, kuin ukko on parempi kuin haluton sellainen.

Tottakai. Kukas nainen viiden vuoden seurustelun jälkeen katselisi sitoutumiskyvytöntä miestä, kun ikääkin alkaa kertyä 25. Jos lapsia haluaa ja mies on 30 v eikä osoita mitään vakiintumishalun merkkejä, kannattaa hankkia terveempi ja perhesuuntautuneempi mies, joka ei noin pitkään odotuta.
 

Yhteistyössä