Alkuperäinen kirjoittaja lapsia?:
Ihan tiedoksi sinulle että mies ei ole todellakaan mulle vain keino hankkia lapsia.En ole nuorempana edes halunnut lapsia,mutta nyt olen pari viimeistä vuotta alkanut miettimään asiaa uudelleen. Mieheni on tehnyt selväksi että lapsia ei halua elämäänsä ja aluksi hyväksyin sen. Ja todellakin rakastan miestäni! Jollen rakastaisi niin en tänne kirjoittelisi vaan olisin jo jättänyt hänet. Kyse on kuitenkin niin iso asia että jos teen päätöksen hänen takiaan että lapsia ei tule,niin aivan varmasti asia rupeaa myöhemmin hiertämään suhdettamme pahasti.
Vaikka minulla itselläni ei ole edes mitään ns.vauvakuumetta,vaan mietin ihan järkevältä kannalta mitä elämältä haluan. Se mitä elämältä haluaa muuten ei liity siihen miten paljon toista rakastaa.
En tarkoittanut loukata tekstilläni. Kuulosti vain sille, että ajattelit vaihtaa miestä, jotta saisit lapsia. Ja jos nykyinen miehesi on muuten kaikin puolin hyvä mies, ei vaihtoon ole muuta syytä kuin se että saisit lapsia. Eli sitä tarkoitin miehen välinearvolla. Ja nyt itse sanoit, että rakastat miestäsi, joten sinulla ei ilmeisesti ole muuta syytä vaihtaa miestä kuin se, että miestä vaihtamalla voisit ehkä saada lapsia?
Oma tilanteeni on siis se, että mieheni haluaisi lapsia, minä en erityisemmin ole asiasta innostunut. Siksi minua kiinnostaa kaltaisesi ihmisen mielipiteet, ajatukset ja tunteet. Oma mieheni ei ainakaan sanojensa mukaan vaihtaisi minua toiseen, vaan jää sitten lapsettomaksi jos minä en lapsia halua. Ja siitä rakkaudessa on mielestäni kyse, toisen rakastamisesta ehdoitta. Jos toista oikeasti rakastaa, niin kyllä siinä on valmis luopumaan monistakin asioista saadakseen olla toisen kanssa. Tietty rajansa ne on jokaisella luopumisten suhteen ja ymmärrän jotenkin, että oman lapsen kaipuu voi ihmisellä, sekä miehellä että naisella, olla todella suuri. Siksi olenkin miettinyt, että mitä tapahtuu esimerkiksi 10 vuoden päästä, kun mies alkaa olla varma siitä ettei saa lapsia kanssani. Ehkä hän vielä elättelee toivetta lapsesta, tai aika varmastikin elättelee. En minäkään vielä voi sitä varmaksi sanoa, että ei koskaan. Onhan tässä vielä kymmenisen vuotta aikaa alkaa yrittää. Mutta sitten voi olla, että mies ahdistuu ja vaihtaa nuorempaan, kun se oma lapsi on sittenkin vaan saatava, vaikka hän nyt väittääkin että hän on mieluummin kanssani kuin saa lapsen.
Naisilla se todellisuus iskee aiemmin, koska naisen hedelmällisyys käytännössä loppuu siinä nelikymppisenä. Viimeistään kolmikymppisenä useimmat naiset varmaankin alkavat ajatella näitä asioita, varsinkin jos heillä ei ole lastenhankintaan sopivaa miestä. Voi olla että itsekin ajattelisin toisin, jos mieheni olisi kovasti lapsia vastaan. Nyt minulla on portti avoinna, jos satunkin muuttamaan mieltäni ja haluamaan lapsia. En tätä tietenkään tietoisesti ajattele, mutta luulen, että tunteideni taustalla on jotakin tällaista itsekästä mutta inhimillistä.
Ja siinä tuli vastaus myös just wonderinngggille. Minua kiinnostaa asiat, joita täällä vauvahaaveet-palstallakin puidaan, vaikken itse vauvasta haaveilekaan. Olen vähän kiikunkaakun ja toivon, että alkaisin haluamaan lasta, jos ei muuta niin mieheni vuoksi. Tai sanotaan, että haluaisin edes saada selvyyden omaan mieleeni haluanko koskaan vai en
