S
Surku-Elli
Vieras
Mitä ihmettä tässä pitäisi ajatella... Olemme olleet yhdessä 2 vuotta. Vietämme paljon aikaa yhdessä, lähes päivittäin ja jos jonakin päivänä emme tapaakaan, soittelemme kuitenkin päivittäin. Yhdessä ollessamme meillä on hauskaa, hellyyttä ja erotiikkaa on riittämiin ja yhteinen aika on muutenkin pääsääntöisesti ihanaa. Joskus tietysti tulee hetkiä, jolloin kiukuttaa, eikä jokainen päivä ole pelkkää naurua ja seksiä, mutta sellaisinakin päivinä hän kuitenkin soittaa ja kysyy kuulumisia tai laittaa edes hyvän yön tekstiviestin. Joskus silloin tällöin on saattanut mennä yksi päivä ilman yhteyden ottoja, mutta viimeistään seuraavana päivänä jmpi kumpi soittaa.
No nyt on sitten ollut hieman outo viikko. Maanantaina meille tuli pikku kina, ei edes mikään riita, pientä sanaharkkaa vain. Jo samana päivänä pyysimme toisiltamme anteeksi. Mutta sitten tiistaina en kuullut hänestä pihaustakaan, en kuitenkaan silloin vielä kauheasti sitä ihmetellyt. Keskiviikkona soitin hänelle itse ja juttelimme niitä näitä ja kaikki vaikutti olevan ihan normaalisti, mutta tapaamista hän ei kuitenkan ehdottanut, vaikka oli jo kolmas äivä, kun emme olleet nähneet toisiamme. Kolme päivää ei sinänsä ole pitkä aika, mutta ehkä siitä syystä se tuntuu pitkältä, koska yleensä tapaamme lähes päivittäin. Ja sitten tuli torstai ja neljäs päivä, enkä kuullut hänestä edelleenkään mitään. Ei hyvän yön viestiä, ei mitään.
Nyt moni voisi sanoa, että miksen itse soita ja ehdota tapaamista ja miksi juuri hänen pitäisi ottaa yhteyttä... Mutta yleensä minä olen se aktiivisempi osapuoli meidän suhteessamme ja viime päiväisten tapahtumien valossa tilanne on ehdottomasti se, että pallo on hänellä. Maanantainen kinamme johtui hänen ajattelmattomasta käytöksestä, josta minä loukkaannuin ja sanoin siitä aika kipakasti. Hän pyysi anteeksi ja minä myös sen jälkeen pyysin anteeksi, että olin sanonut niin tylysti, vaikka kyseessä oli ihan pikku juttu ja tiedän, ettei hän tarkoittanut pahaa. Joka tapauksessa hän tahtomattaan loukkasi minua ja sen jälkeen hän on lakannut pitämästä yhteyttä. Tiedän myös, että hän saattaa vaan haluta olla hetken omissa oloissaan ja hänellä on työkiireitä ja stressiä, eikä hänen tarvitse joka päivä olla minua varten, mutta ihmetyttää se, ettei hän ole pitänyt minuun yhteyttä omasta aloitteestaan nyt neljään päivään. Kyllä työkiireiden ja väsymyksenkin keskellä pitäisi sen verran kyetä, että laittaisi vaikka edes sen hyvä yön viestin.
En tiedä, miksi edes kirjoitan tänne, koska eihän kukaan tuntematon voi minulle vastausta antaa, mutta on vaan jotenkin paha mieli tästä ja teki mieli kirjoittaa... Mitä ihmettä tästä pitäisi ajatella tai miten toimia? Toisaalta tekisi mieli itse soittaa ja kysyä suoraan, että mikä on, mutta toisaalta tuntuu, että jos hän ei kerran halua soittaa tai laittaa viestiä, niin en rupea sitä kerjäämäänkään.