mies haaveilee entisestään

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sydän karrella
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

sydän karrella

Vieras
Olen tavannut ihanan miehen.Olemme molemmat eronneita.Nyt minua on alkanut vaivata miehen edellinen tyttöystävä, silloin hän oli oikeastaan salarakas.Tapailivat muutaman vuoden salaa, molemmat olivat silloin naimisissa tahoillaan.Nainen teki lopun suhteesta ja ystäväni ei ole vieläkään asian kanssa sinut.Kolme vuotta sitten ovat viimeksi tavaneet kuulemma.Soitelleet ovat miehen puheiden mukaan vuosi sitten viimeksi.
Mies kertoo naisen olleen hänen suuri rakkautensa ja tavallaan hän on myöntänyt, että rakastaa edelleen tätä "haavekuvaa".Minusta hän sanoo "tykkäävänsä helvetisti".
Mikä neuvoksi?Tuntuu joskus, ettei minun hermoni kestä tälläistä.Mies rakentaa kesämökkiä sinne suunnalle, missä ex-nainen asuu ja minua on alkanut vaivata sekin jos he kuitenkin tapailevat vielä.Nainen on edelleen naimisissa.Mies on kiltti ja rauhallinen ja minä voin sanoa rakastavani häntä.
Olenko liian itsekäs ja omistavainen?Olemme tunteneet pari vuotta, suhde meillä on ollut vuoden verran.



 
Kuule, kun mies on kerran pettänyt entistä vaimoaan "suuren rakkautensa" kanssa, niin aivan varmasti pettää sinuakin. Jos minulle mies sanoisi, että exä on hänen elämäsn suuri rakkaus ja sanoisi tykkäävänsä minusta helvetisti,niin sanoisin, että suksi jätkä vittuun. Etkö tosiaan saa ketään muuta, kun tuollaisessa paskassa roikut kiinni? Olet hänelle pelkkä varaventtiili ja panopuu. Etkö omista itsetuntoa lainkaan?
 
Ei kannata alkaa miehen kanssa joka vain "tykkää helvetisti"..koska voit otta sellaisen miehen joka rakastaa nimenomaan sinua aivan helvetisti, eikä rakasta ketään toista.
Voin kertoa että tuosta ei tule pääsemään yli, eikä tarvitsekaan.
Miksi jonkun ihan ok naisen pitäisi tyytyä siihen, että mies on sun kanssa vain koska ei saa sitä jonka oikeasti haluaa.
Kuinka suuren taistelutahdon luulet miehellä olevan teidän suhteen pelastamiseksi, sitten kun teille joskus tulee riitoja ja ongelmia, joita tulee normaaleissakin suhteissa.
Teet miehen kanssa elämäsi, sitten yhtenä päivänä hän ilmoittaa että painu akka vittuun, nyt tuli mitta täyteen kun et anna tarpeeksi/ole tarpeeksi/ tee tarpeeksi/ mitään. Noin ne tekee kun eivät rakasta, ei auta mikään sanominen koska mies ei ole valmis näkemään niinpaljoa vaivaa kuin aidon rakkauden tähden olisi.
Usko pois: miksi mies sunkanssa sitten on jos rakastaa toista? mies kyllä tyytyy toiseksi parhaaseen, tyytyisi vielä kymmenenneksikin parhaaseen jos ei muuta naista sillähetkellä saa.
Itsetuntosi on tuon jälkeen kyllä lopullisesti romuna jos vuosia jatkat kyseisen kollin kanssa, tiedän ainakin omasta kokemuksesta miltä tuntuu saada tietää vuosien jälkeen, että mes on parhaat hermonsa tuhlannut entiseen akkaan, ja minä olen vain laastari ja haavekuva, jonka kanssa ensimmäisen ongelman tullen vaietaan ja suututaan, koska ei ole exästä toipunut ja minäkään en sitten vastannut odotuksia. Aitoa rakkautta se etäisesti muistutti mutta totuus ei pala tulessakaan eikä sula suudelmissa. Sen tietää ja muistaa aina, miksi todellisuudessa ollaan yhdessä.
 
Sinua ei ainakaan ajattele vakavasti jos tykkää sinusta helvetisti ja toista rakastaa. Kun välittää ja rakastaa ei ainakaan kerro suuresta rakkauden haaveestaan toiselle jonka kanssa seurustelee.
Mitä jos hänen rakkaansa eroaa..
Mies ajattelee, että sanoessaan rehellisesti voi puhtaalla omallatunnolla joskus lähteä, kun ei voi sanoa sinua rakastavansa.

Pettäjät eivät opi..
 
Ei kaikki välttämättä ole noin raadollista mitä edellä mainitaan, mutta jokaisella asialla on tietysti monta puolta. Luulen että tässä on nyt kyseessä tilanne jossa mies ei ole vielä "täysillä" kiinni suhteessanne mutta kun aika kuluu tunteet kyllä syvenevät jos ovat syvetäkseen. Toki hän ymmärtää että sinun kanssasi kannattaa rakentaa jotain hyvää ja pysyvää eikä hän koskaan tuota toista naista kuitenkaan omakseen saa. Anna ajan kulua ja huomaat sitten kyllä tuleeko sitä tunteiden paloa lisää hänen suunnaltaan. Uskon että hän kyllä osaa erottaa harhan todellisuudesta.

On normaalia tuntea epävarmuutta hänen suhteensa tässä vaiheessa kun olette vasta tavanneet. Ette vielä tunne toisianne niin hyvin että tietää miten toinen ajattelee ja toimii. Mutta älä nyt vielä ala häntä tuomitsemaan. Anna tekojen puhua puolestaan. Tsemppiä teille! Alku on aina hankalaa.
 

Yhteistyössä