Hei Pipar!
Olen tosiaan muiden kanssa samaa mieltä, että itse se on omalta osalta tehtävä se päätös. Miehen mielipide tuo päätöksen tekoon vain yhden huomioitavan seikan lisää eli sen että voit jäädä yksinhuoltajaksi.
Omasta kokemuksesta tiedän, että syitä siihen, miksi mies ei halua lapsia on monta. Sen lisäksi, että häntä voi pelottaa itse lapsen saanti, niin myös ehkä suhteenne ei ole sellainen jota mies on ajatellut pysyvänä. Hyvin monet ihmiset ovat ns. vakavassa suhteessa toisen kanssa, mutta eivät kuitenkaan ole valmiita sitoutumaan saati naimisiinmenon tai lapsen kannalta. Yleensä kyse ei ole iästä, pelosta jne vaan siitä, että kertakaikkiaan se suhde ei ole täydellinen juuri tälle henkilölle.
TÄydellisellä en tarkoita aina onnellista ja auvoista suhdetta, sillä epätäydellinen suhdekin voi olla sellainen, vaan suhdetta jossa tuntee olevansa valmis. Sinulle tämä ehkä on sinun näkökulmasta täydellinen suhde, mutta oikeastaan ei sitä ole, jos miehesi ei ole tähän suhteeseen valmis.
Vaikka monesti suhteen epäonnistumisessa on kysmys ihan arvojen tai perinteiden ja kasvatuksen tuomista eroista ihmisten välile, niin toinen merkittävä syy on myös ettei sitä tavallaan oikeaa ole kohdannut oikeaan aikaan. Itse kohtasin todella oikean tyypin todella väärään aikaan ja näin suhde kariutui, vaikka olisi saattanut olla oikein hyvä suhde jos olosuhteen olisivat olleet kivemmat.
Minusta jos toinen ei ole valmis ei häntä voi pakottaa isäksi, mutta se ei tarkoita sitä etteikö hän silti ole sen lapsen biologinen isä, jos päätät lapsen hankkia. Tärkeintä nyt olisit että keskustelisit ja yrittäisit saada selville aikuisten oikeesti

sen syyn miksi mies ei halua lasta. Tämä on tärkeää sen takia, että itse ymmärrät, miksi kaikki tapahtuu. Jos mies selvästi epäilee myös suhteeseen sitoutumista kannattaa nyt heti pakata kimpsut ja kampsut ja muuttaa omaan asuntoon. Näin kerkeät käydä suruprosessin läpi ja koota itsesi ennen lapsen syntymää, joka on ihan tarpeeksi rankkaa ilman lisästressiäkin.
Kaikesta tästä kannattaa puhua ihan asialliseen sävyyn ja ottaa tämä kaikki askeleena vastuulliseen vanhemmuuteen, sillä ei se lapsi voi paremmin, jos vanhemmilla menee huonosti kuin että jos olisit yksinhuoltaja, siksi jos päätät hankkia lapsen on sinun otettava nyt vastuu hänen sekä itsesi hyvinvoinnista.
Laita paperille ylös plussat ja miinukset tai keskustele jonkun mahdolllisimman puolueettoman tahon kanssa näistä asioista, niin pääset ehkä paremmin perille omista tuntemuksista asian suhteen. Sen jälkeen on sitten päätöksen aika.