mies haluaa aina - en jaksa!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

ap

Vieras
Onko kohtalotovereita? Miehellä on koko ajan "se" mielessä. Yritän tsempata 2-3 kertaa viikossa, mutta se ei riitä mihinkään. Meillä on 3 pientä lasta ja olen ihan poikki.
 
Joo meillä kanssa, menee hermot ku illan aikana pitäs monta kertaa saada seksiä. Aina on ruikuttamassa. Meillä kuitenkin kolme pientä lasta, joten ei ihan joka ilta ois energiaa. Varsinkin kun mies ei muuhun osallistu, kun täytyy huilata ja väsyttää. Illalla kun lapset nukkuu on sitten pirtee, mä en enää siinä vaiheessa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Pitääkö jaksaa useammin? Kadehdin ihmisiä, joilla puolisoilla saman verran haluja. Ihan sama onko usein tai harvoin, mutta meillä on tässä aika iso ristiriita.

Juu nämä eritasoiset seksihalut on aika suuri ongelma monessakin parisuhteessa. Meillä ollaan molemmat aika laiskoja myös tuolla seksirintamalla, niin ei synny mitään paineita suuntaan tai toiseen jos ei ole "saanut" vähään aikaan. Ymmärrän kyllä että ahdistaa, en minäkään jaksaisi joka päivä varsinkin kun on pieniä lapsia. Sitä on niin naatti illalla, että kaipaa vaan vähän läheisyyttä ja laiskottelua. Mieluummin sitä olkapäätä mitä vasten itkeä kuin mitään nylkytettävää :/

En oikein tiedä mitä noissa suhteissa tehdään, ei minusta ole hääviä jos pitää hampaat irvessä toiselle koko ajan "antaa", mutta on se varmaan vaikeaa miehellekin olla ilman. Jos mies kuitenkin tekee hommia, antaa hellyyttä ja rakkautta, hoitaa lapsia ym. niin vähäisempiin haluihin ei vaikuta se ärsyyntyminenkään (minun mielestäni on aivan turha olettaa että vaimo on aina valmiina jos hän tekee 100% kodin töistä ). Luuletko että olisit innokkaampi kunhan lapset kasvavat? Tai että miehen libido aikanaan yhtään rauhoittuisi?

Minusta ei myös olisi mitenkään outoa tai sairasta jos mies masturboisi silloin tällöin vaikka saakin vakituisesti seksiä. Onko sinun pakko osallistua ihan joka kerta jos sitä seksiä pitäisi olla saamassa aamuin ja illoin?
 
Miten olisi suihin otto? Meillä homma toimii hyvin, jos minua ei huvita: mies hieroo minua niskasta ja hartioista samalla kun hoitelen hänet. Nautittavaa molemmille.
 
Kiitos asiallisista vastauksista! Jotain kompromissia tässä pitäis yrittää saada aikaan. Vitsailtiin jo kerran että sovittais etukäteen seksi-illat ja "vapaaillat"... E-pilleri-kommentti nauratti!
 
Oletteko minkä ikäisiä ja olleet miten kauan yhdessä? Meillä oli tuommoista ekat noin 5v suhteesta,tosin halut molemmilla samat. Nyt ollaan oltu 10v ja huomattavasti rauhoituttu.
 
Kiva kuulla, että muillakin samaa. Niin, en mäkään "pihtaa", kun tuntuu helpommalta "antaa". Mutta olishan se kiva, että tekis mieli useammin itelläkin tai että mies ei olis koko ajan vonkaamassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Kiva kuulla, että muillakin samaa. Niin, en mäkään "pihtaa", kun tuntuu helpommalta "antaa". Mutta olishan se kiva, että tekis mieli useammin itelläkin tai että mies ei olis koko ajan vonkaamassa.

Nii tai sitten se kun se illalla alkaa reittä hiveltään ja sitten kun erehdyt sanomaan että ei jaksais niin taas ollaan niin marttyyriä ja käännetään selkä kun koskaan ei saa...
 
Ja itellä karisee unet silmistä kun tietää että toinen mököttää.... Noh, miä oon niin piru naiseksi että en jaksa enää välittää. Jos siitä tulee kynnyskysymys niin mies tietää että ovi on auki, menköön muualle. takasin ei tarvii tulla. miä joustan sen verta paljon että kyllä toisenkin tulis tulla jossain vastaan ja vaikka vetää käteen se 6 kertaa viikossa, 1 kerran voin pillua antaa :laugh: :laugh: :laugh:
 
Jos mies on surkee sängyssä, eipä juurikaan tee mieli, mutta jos taas loistava ja huolehtii myös minun orgasmista, kuten oma mieheni, niin en koskaan kieltäydy.

Näitä pihtareita piisaa ja siksi monet juoksevatkin vieraissa.
 
Mä en edes pihtaa. Annan miehelle vaikka olen väsynyt. sen lisäks mies kattoo pornoa ja runkkaa päivässä ainakin kaks kertaa. Mä epäilen kyllä tuolla jotain seksiriippuvuustautia, tää ei oikeasti voi olla normaalia.

Ja tuohon yhteen kommenttiin, mä kyllä väitän, että ne pettäis muutenkin. Siitä ne vaan saa muka hyvän syyn lähteä pettämään, kun toinen pihtaa. Fiksu puoliso hoitais senkin muulla tapaa. Selityksiä löytyy aina.
 

Yhteistyössä