V
vierailija
Vieras
entä jos kumpikaan ei jaksa.
Hienoa ajattelua, onnittelut. Äidit jopa tappavat lapsiaan unenpuutteen ja itkun aiheuttamassa sumussa, tätä lapsentappoa varten on olemassa jopa laki, jolloin äiti saa lievemmän rangaistuksen. Mutta isä, jonka jaksaminen alkaa olla kortilla kymmenen kuukauden huudon ja unenpuutteen takia- paskapäähän se siinä?
Mun mielestä kypsin ja rakentavin toimintatapa olisi se, että jos miehen sietokyky on lopussa, ap vahvempana ottaa suuremman osan vastuusta ja samalla kun hoitaa vauvan, tukee myös miestä. Kuulostaa teistä tietysti AIVAN TÖRKEELTÄ, mutta siitähän avioliitossa on kysymys: kun toinen ei jaksa eikä enää muista rakastavansa, niin toinen työntää eteenpäin ja tahdonvoimalla rakastaa.
Jos tämä onnistuu ja mies pääsee tuen avulla pahimman vauvavaiheen yli, niin vaimon tuki saa varmasti ansaitsemansa arvostuksen ja liitto on entistä vahvempi. Jos tämäkään ei riitä niin ainakin ap tietää tehneensä kaikkensa.
Isältä voi tietysti vaatia kaikenlaista vauvavaiheessa, mutta jos jaksaminen loppuu niin se ei välttämättä ole kusipäisyyden merkki, kaikilla vaan on omat rajat. Myös äideillä ja silloin äiditkin saa hakea apua, muistakaa se.