Mies haluaa juhlimaan hääpäivää, vauva 3kk

[hä?]

Tässäkin ketjussa käsittämättömän moni jättää kokonaan ajattelematta miehen näkökulman asiaan. Ei ole ihme että pikkulapsiperheissä erotaan, kun äiti omii lapset kanaemon tavoin ja isä jätetään täysin syrjään, ainakin muussa mielessä kuin lapsenhoitajana. Katso nyt peiliin, hyvä ap. Löydätte kyllä kompromissin, jos siihen halua on. Jos yöksi jättäminen tuntuu liian pitkältä ajalta, menkää illaksi syömään, ja yöksi tulette kotiin. Joskus se hoitoon jättäminen on lapsen parhaaksi pitkällä aikavälillä, kun vanhemmat hoitavat parisuhdettaan ja lapsillä säilyy ehjä koti.

Huomaa myös, että moni nainen olisi kateudesta vihreänä, kun sun miehesi oma-aloitteisesti ehdottaa romanttista hääpäivän juhlintaa.

Joo ei ole mikään ihme, että niin paljon erotaan pikkulapsiperheissä, jos suhde on siinä tolalla, että pitää parisuhdetta hoitaa koko ajan niin, että ei voida mennä vauvan ehdoilla. Epärealistiset käsitykset monilla nykyisin vauva-ajasta, kun ei voida elää edes yhtä vuotta sen lapsen ehdoilla.

Kuulin juuri eräästä tutusta, joka oli ryyppäämässä jo ennen ristiäisiä. En kertakaikkiaan käsitä. Kannattaisi elää ennen kuin tekee lapsia ettei sitten tee noin tiukkaa omistautua jollekin toiselle hetken.

Vauvan syntymä on parisuhteelle kriisi. Siksi sitä suhdetta on hyvä hoitaa juuri silloin, vaikka muutoin suhde olisikin hyvässä kunnossa.

Ja sitä suhdettako hoidetaan sillä, että lähdetään ryyppäämään yhdessä tai erikseen?
Jos näin on, niin enpä tosiaan ihmettele, että vauva on parisuhteelle kriisi ja monet päätyy eroon...

Ryyppäämään? Mielestäni tässä oli kyse hääpäivän juhlinnasta.

 

[.]

Tässäkin ketjussa käsittämättömän moni jättää kokonaan ajattelematta miehen näkökulman asiaan. Ei ole ihme että pikkulapsiperheissä erotaan, kun äiti omii lapset kanaemon tavoin ja isä jätetään täysin syrjään, ainakin muussa mielessä kuin lapsenhoitajana. Katso nyt peiliin, hyvä ap. Löydätte kyllä kompromissin, jos siihen halua on. Jos yöksi jättäminen tuntuu liian pitkältä ajalta, menkää illaksi syömään, ja yöksi tulette kotiin. Joskus se hoitoon jättäminen on lapsen parhaaksi pitkällä aikavälillä, kun vanhemmat hoitavat parisuhdettaan ja lapsillä säilyy ehjä koti.

Huomaa myös, että moni nainen olisi kateudesta vihreänä, kun sun miehesi oma-aloitteisesti ehdottaa romanttista hääpäivän juhlintaa.

Joo ei ole mikään ihme, että niin paljon erotaan pikkulapsiperheissä, jos suhde on siinä tolalla, että pitää parisuhdetta hoitaa koko ajan niin, että ei voida mennä vauvan ehdoilla. Epärealistiset käsitykset monilla nykyisin vauva-ajasta, kun ei voida elää edes yhtä vuotta sen lapsen ehdoilla.

Kuulin juuri eräästä tutusta, joka oli ryyppäämässä jo ennen ristiäisiä. En kertakaikkiaan käsitä. Kannattaisi elää ennen kuin tekee lapsia ettei sitten tee noin tiukkaa omistautua jollekin toiselle hetken.

Vauvan syntymä on parisuhteelle kriisi. Siksi sitä suhdetta on hyvä hoitaa juuri silloin, vaikka muutoin suhde olisikin hyvässä kunnossa.

Ja sitä suhdettako hoidetaan sillä, että lähdetään ryyppäämään yhdessä tai erikseen?
Jos näin on, niin enpä tosiaan ihmettele, että vauva on parisuhteelle kriisi ja monet päätyy eroon...

Ryyppäämään? Mielestäni tässä oli kyse hääpäivän juhlinnasta.

No jos luette tuon lainauksen, johon oli vastattu, että parisuhdetta pitää hoitaa, niin siinä puhutaan juurikin ryyppäämään lähtemisestä ja vieläpä ennen ristiäisiä. Viittaisin siis quotattuihin kohtiin, en ap:n tilanteeseen.

 

[S]

Mekin ollaan oltu 10 vuotta yhdessä ennen lapsen syntymää eikä todellakaab kaivata mitään spesiaalia. Ei olla kaivattu ennen lapsen syntymääkään. Olkkarin sohvakin on jo aika spesiaalia, kun on sänkyyn tottunut

Meillä oli samanlainen tilanne. Sitä on kymmenessä vuodessa ehtinyt koluta aika monta kaupunkilomaa ja fiiniä illallisravintolaa ja yökerhoa ja elokuvateatteria. Jo ennen lapsen syntymää oli kodin ulkopuolella viihtyminen menettänyt aika pitkälti merkitystään. Kai se on ihan suotavaa, kolmekymmentä plus -iässä.

Meidän parisuhde voi hyivn jos meidän arki toimii.

Ai suotavaa kolmekymmenta plus iassa viihtya ainoastaan kotona! Kuullostaa etta olette jo kahdeksankymmenta plus -ikaisia.

Me olemme kanssa 30+, mutta arjen vastapainona teemme paljon muutakin. Esim. kaupungit ei maailmasta lopu, aina loytyy nahtavaa.

No hienoa jos se on teidän juttu ja siitä nautitte. Ihan samalla tavalla jotkut muut voivat nauttia siitä yhteisestä arjesta ja "tavallisesta elämästä". Onko siinä jotain pahaa?

Me nautimme kanssa yhteisesta arjesta, mutta aika kuivaksi menee jos ikina ei voisi tehda mitaan erilaista eika elamassa olisi juhlaa myoskin .

No sitä juhlaa voi järjestää myös kotona. Esim. yhdessä valmistettu kolmen ruokalajin illallinen, yhteinen kylpyhetki kynttilöiden valossa lapsen mentyä nukkumaan jne. jne.

Mutta eiko elama kay tylsaksi jos juhlakin taytyy jarjestaa oman neljan seinan sisalla? Omituinen tilanne nain ulkosuomalaisen ajatusmaailmaan, taalla kun vietetaan monesti se arkikin kodin ulkopuolella. Itse tykkaan olla kotona, mutta kylla juhla on se etta joku muu kokkaa ja hoitaa tiskit.

 

[..............]

Mekin ollaan oltu 10 vuotta yhdessä ennen lapsen syntymää eikä todellakaab kaivata mitään spesiaalia. Ei olla kaivattu ennen lapsen syntymääkään. Olkkarin sohvakin on jo aika spesiaalia, kun on sänkyyn tottunut

Meillä oli samanlainen tilanne. Sitä on kymmenessä vuodessa ehtinyt koluta aika monta kaupunkilomaa ja fiiniä illallisravintolaa ja yökerhoa ja elokuvateatteria. Jo ennen lapsen syntymää oli kodin ulkopuolella viihtyminen menettänyt aika pitkälti merkitystään. Kai se on ihan suotavaa, kolmekymmentä plus -iässä.

Meidän parisuhde voi hyivn jos meidän arki toimii.

Ai suotavaa kolmekymmenta plus iassa viihtya ainoastaan kotona! Kuullostaa etta olette jo kahdeksankymmenta plus -ikaisia.

Me olemme kanssa 30+, mutta arjen vastapainona teemme paljon muutakin. Esim. kaupungit ei maailmasta lopu, aina loytyy nahtavaa.

No hienoa jos se on teidän juttu ja siitä nautitte. Ihan samalla tavalla jotkut muut voivat nauttia siitä yhteisestä arjesta ja "tavallisesta elämästä". Onko siinä jotain pahaa?

Me nautimme kanssa yhteisesta arjesta, mutta aika kuivaksi menee jos ikina ei voisi tehda mitaan erilaista eika elamassa olisi juhlaa myoskin .

No sitä juhlaa voi järjestää myös kotona. Esim. yhdessä valmistettu kolmen ruokalajin illallinen, yhteinen kylpyhetki kynttilöiden valossa lapsen mentyä nukkumaan jne. jne.

Mutta eiko elama kay tylsaksi jos juhlakin taytyy jarjestaa oman neljan seinan sisalla? Omituinen tilanne nain ulkosuomalaisen ajatusmaailmaan, taalla kun vietetaan monesti se arkikin kodin ulkopuolella. Itse tykkaan olla kotona, mutta kylla juhla on se etta joku muu kokkaa ja hoitaa tiskit.

Mutta eikö tärkeintä kuitenkin ole se yhdessä olo, ei ne puitteet? En mä ole kaivannut juhlaa ennen lastakaan, miksi kaipaisin sitä nytkään. Viihdyn myös kotona oikein mainiosti, samoin mies. Ja tosiaan kymmenen vuotta jo porskutettu ja hyvin menee. Nyt meillä on uusin yhteinen innostuksen aihe puutarhan laitto. Puutarha on ollut tuossa jo kymmenen vuotta ja nyt yht´äkkiä hoksasimme, että mitä kaikkea sinne voisikaan laittaa. Nyt ollaan oltu koko perheen voimin kaikki illat ulkona kopsuttelemassa ja sisällä ollessa teemme yhdessä suunnitelmia, mitä kukkia istutettaan mihinkin jne. Ihan parasta laatuaikaa! Jos pitäisi valita, lähdemmekö tänä iltana miehen kanssa kaksistaan jonnekin vai jatkammeko eilen kesken jäänyttä kukkapenkkiä, niin taitaisin valita sen kukkapenkin. Ja sitten kukkapenkin päälle voi suorittaa pienet iltajumat, sohvalla!

 

[vieras]

Mä vähän täsmennän tuota omaa tekstiäni (olen se kolmekymmentä plus kotiinkuollut).

Meillä molemmilla oli ennen lasta liikkuvat ammatit: matkoja, edustamista yksin ja kaksin, ei niinkään tavallista arkea eikä esim. kaveri-illanviettoja. Lapsen tultua minulla on vaihtunut työnkuva ja mieskin on pystynyt vähän vähentämään keikkaelämää.

Mä olen elämäni aikana esim. syönyt niin paljon lounas- ja ravintolaruokaa että oikeasti ei edes juuri maistu. Maailmaa on tullut kierrettyä niin paljon, että on oppinut että ihminen on oikeasti joka puolella sama, olosuhteet vain vaihtuvat.

Kyllä me poistutaan kodin ulkopuolelle, yksin ja kaksin ja koko perheenäkin. Ei siitä ole kyse. Mutta kun meillä on (tai mulla ainakin, toivottavasti miehellä myös) vahva kotiintulemisen ja kotonaolemisen tunne just nyt kun elämä on aika yksinkertaista ja tavallista ja arkista. Siinä arjessa ne satunnaiset juhlahetket sitten loistavat. Eikä juhlaakaan varten tarvitse olla unkarilaista viulukvartettia ruokailun taustalla hymisemässä. Esim jo se että mies on siivonnut keittiön ja kokannut pastaa ja avannut punkkupullon ihan tavallisena tiistaina on aika juhlavaa.

 

[Luminella]

Mekin ollaan oltu 10 vuotta yhdessä ennen lapsen syntymää eikä todellakaab kaivata mitään spesiaalia. Ei olla kaivattu ennen lapsen syntymääkään. Olkkarin sohvakin on jo aika spesiaalia, kun on sänkyyn tottunut

Meillä oli samanlainen tilanne. Sitä on kymmenessä vuodessa ehtinyt koluta aika monta kaupunkilomaa ja fiiniä illallisravintolaa ja yökerhoa ja elokuvateatteria. Jo ennen lapsen syntymää oli kodin ulkopuolella viihtyminen menettänyt aika pitkälti merkitystään. Kai se on ihan suotavaa, kolmekymmentä plus -iässä.

Meidän parisuhde voi hyivn jos meidän arki toimii.

Ai suotavaa kolmekymmenta plus iassa viihtya ainoastaan kotona! Kuullostaa etta olette jo kahdeksankymmenta plus -ikaisia.

Me olemme kanssa 30+, mutta arjen vastapainona teemme paljon muutakin. Esim. kaupungit ei maailmasta lopu, aina loytyy nahtavaa.

No hienoa jos se on teidän juttu ja siitä nautitte. Ihan samalla tavalla jotkut muut voivat nauttia siitä yhteisestä arjesta ja "tavallisesta elämästä". Onko siinä jotain pahaa?

Me nautimme kanssa yhteisesta arjesta, mutta aika kuivaksi menee jos ikina ei voisi tehda mitaan erilaista eika elamassa olisi juhlaa myoskin .

No sitä juhlaa voi järjestää myös kotona. Esim. yhdessä valmistettu kolmen ruokalajin illallinen, yhteinen kylpyhetki kynttilöiden valossa lapsen mentyä nukkumaan jne. jne.

Mutta eiko elama kay tylsaksi jos juhlakin taytyy jarjestaa oman neljan seinan sisalla? Omituinen tilanne nain ulkosuomalaisen ajatusmaailmaan, taalla kun vietetaan monesti se arkikin kodin ulkopuolella. Itse tykkaan olla kotona, mutta kylla juhla on se etta joku muu kokkaa ja hoitaa tiskit.

Kyllä meidänkin arkea vietetään paljon kodin ulkopuolella; kyläillään, reissataan, jne. ja ollaan käyty ravintolassa syömässä useasti. Tytön ollessa mukana. En mäkään, herran tähden, kotona viihtyis 24/7. Siksi asutaan kaupungissa, että pääsee ns. ihmisten ilmoille helposti.

 

[Luminella]

Mä vähän täsmennän tuota omaa tekstiäni (olen se kolmekymmentä plus kotiinkuollut).

Meillä molemmilla oli ennen lasta liikkuvat ammatit: matkoja, edustamista yksin ja kaksin, ei niinkään tavallista arkea eikä esim. kaveri-illanviettoja. Lapsen tultua minulla on vaihtunut työnkuva ja mieskin on pystynyt vähän vähentämään keikkaelämää.

Mä olen elämäni aikana esim. syönyt niin paljon lounas- ja ravintolaruokaa että oikeasti ei edes juuri maistu. Maailmaa on tullut kierrettyä niin paljon, että on oppinut että ihminen on oikeasti joka puolella sama, olosuhteet vain vaihtuvat.

Kyllä me poistutaan kodin ulkopuolelle, yksin ja kaksin ja koko perheenäkin. Ei siitä ole kyse. Mutta kun meillä on (tai mulla ainakin, toivottavasti miehellä myös) vahva kotiintulemisen ja kotonaolemisen tunne just nyt kun elämä on aika yksinkertaista ja tavallista ja arkista. Siinä arjessa ne satunnaiset juhlahetket sitten loistavat. Eikä juhlaakaan varten tarvitse olla unkarilaista viulukvartettia ruokailun taustalla hymisemässä. Esim jo se että mies on siivonnut keittiön ja kokannut pastaa ja avannut punkkupullon ihan tavallisena tiistaina on aika juhlavaa.

Hyvin kiteytetty. Asiaa. ja täytyy myöntää, että myös minä iloitsen suunnattomasti siitä, että mun mies tykkää kokata!

 

[ristiäisiä, ei välttämättä huono juttu!]

Ihme syyllistämistä taas. Ehkä sinun pitäisi miettiä, miksi sinulla on niin kova tarve puhua muiden tavoista olla vanhempi?

Siinäkin on eroa, jos lapsi jää toiselle VANHEMMALLEEN kuin vieraalle hoitoon.

Itse kävin hyvillä mielin tyttöjen kanssa ulkona, kun vauva oli vajaa 6 viikkoa, ja vauva jäi isänsä hoitoon kotiin. Hyvin oli kaikki mennyt, teki varmasti hyvää isä-lapsi-suhteellekin, että olivat ihan kaksin ja isä sai voimaannuttavia kokemuksia täysvaltaisena hoitajana.

Ja ulkona käyminen teki tosi HYVÄÄ, monet ihmettelee miten oon niin freesi, iloinen ja aktiivinen äiti, ja mä oon sanonut, että kerran parissa kk ulkona käynti tekee sen, että säilyy tatsi siihen vanhaan minään, eli tekee vieläkin mieli ehostaa, pitää yhteyttä kavereihin ja käydä kaupungilla vauvan kanssa. Joillekin se henkireikä on oma harrastus viikoittain, joillekin ulkonakäynti omien kavereiden kanssa silloin tällöin ja siihen ei pitäisi olla kenelläkään nokan koputtamista. Jos jotkut haluavat olla vaan kotona, sekin on ok. KUKIN TYYLILLÄÄN on aika pop.

Kyllä minäkin säälin kotikonnuilla vanhempiensa nurkissa aikuisina (!!) eläviä pariskuntia, jotka sitten siunailevat muiden touhuja milloin mistäkin aiheesta. Itse sitten syöttävät lapsilleen esim eineksiä ja sokerijuomia, ja minä voisin siunailla siitä (sitä en tosin tee, mutta ideana, että kaikilla on varmasti ne omat jutut joita paheksuu, ja jos lapsen terveys ei oikeasti ole vaarassa, niin meidän äitien pitäisi opetella pitämään leipäläpemme kiinni.)