Mies jätti minut ja lapsen, en voi hyväksyä

[Yksinkö tästä]

Mies jätti minut ja parivuotiaan lapsen. En pääse asiasta yli, yritän olla hänelle ystävällinen ja keskustella mutta miehellä ei ole keskusteluhaluja. Suurimmat riitamme koskivat lapsenhoitoa kun hän en saanut häneltä apuja lapsenhoitoon. Harrastukset, vapaa-aika ja ystävät jäivät minulta kokonaan. Nyt lapsi on hoidossa päivät ja asiat helpottuneet mutta mies on katkera siitä kun olen vaatinut häneltä enemmän apua ja sanoi kylmästi että suhteemme on ohi. Yritän pelastaa perhe-elämämme ja mies kuuntelee kyllä kaikki iloiset asiat mitä lapseen liittyy mutta on todella kylmä minua kohtaan. Minua pelottaa jäädä yksinhuoltajaksi enkä usko selviytyväni elämästä. Olen niin masentunut että usein ajattelen itsetuhoisia ajatuksia. Mies tuntuu olevan onnellinen ilman meitä vaikka kaipaakin lasta. Miten tästä selviää hengissä? Koko maailma on romahtanut ja lapselta on rikkoutunut perhe. Olisin valmis tekemään melkein mitä vaan jotta saisimme perheen kasaan mutta mies on niin kylmä ja haluton, pakenee työhönsä.

 

[vierailija]

Ikävä tilanne, olen pahoillani. Varmasti on tosi masentavaa ja rankkaa hoitaa pientä lasta yksin. Mutta mielestäni olet kuitenkin paremmassa tilanteessa kuin ollessasi yhdessä miehesi kanssa. Minulla on hieman samankaltaisia kokemuksia miehestä ja pienen lapsen hoitamisesta. Valitettavasti kaikista ei ole vanhemmaksi. Jokainen voi olla isä ja äiti ja se on jo tärkeä rooli lapsen elämässä, mutta kaikki isät ja äidit eivät silti osaa olla vanhempia. On eriasia antaa lapselle geenit ja sukunimi kuin olla konkreettisesti vanhempi. Vanhemmuus on mielestäni sitä, että oma-aloitteisesti ja omasta halustaan hoitaa omaa lastaan. Eli miehesi olisi pitänyt ihan itse ottaa suurempi rooli lapsen hoidossa. Jotkut isät ajattelevat, että se riittää, että ottaa lapsen syliin ja vähän leikkii silloin kuin isälle se sopii. Jos nainen huomauttaa, että vaihtaisitko sinäkin joskun tuon kakkavaipan, jotkut miehet suuttuvat ja ajattelevat, että heitä tullaan komentamaan ja määräilemään. Tilannehan on ihan älytön. Älytöntä on se, että äiti edes joutuu isältä apua pyytämään. Se loukkaa syvästi naisen tunteita ja on rasite tietysti ennen kaikkea arjen pyörittämiselle. Voisin kuvitella, että sinä olit myös perheessänne se, joka siivoaa, käy kaupassa ja laittaa ruuan. Eli teet kaiken ja huomaatkin olevasi kahdelle lapselle äiti, sekä vauvallenne että miehellesi. tietysti se parisuhteen kaatuminen harmittaa, mutta ei mielestäni sekään oloasi helpota, että palaat miehen luokse, joka ei tietnkään ole muuttunut, eikä halua olla vanhempi. Yhdessä ollessanne miettisit vaan koko ajan, että miksi mies ei auta lapsen hoidossa. Nyt olet vapaa nauttimaan lapsesi vauva-ajasta ja varmasti saat järjestettyä itsellesi vapaa-aikaakin. Tietenkään et yhdessä ollessanne kehdannut hankkia lastenhoitajaa, koska periaatteessa mies oli kotona, mutta ei vaan hoitanut lapstaan. Ja löydät ihan varmasti itsellesi uuden miehen, joka haluaa olla myös isä sinun lapselle ja tuleville yhteisille lapsillesi. Tsemppiä, Jos oikeasti masentaa, kannattaa hankkina masennuslääkkeet. Tee mitä vain, jotta saat nauttia äitin olosta.

 

[vierailija]

Ja näitä tarinoita on maa täynnä ja koko ajan tulee lisää. Tälläkin palstalla päivittäin voimaantuneet uusfeministisesti ajattelevat naiset kannustavat toisiaan kyykyttämään töissäkäyviä miehiään ja painostamaan heitä lapsenhoitoon ja kotitöihin omien töidensä jälkeen jotta mamma saa sitä "omaa aikaa" ja koska kotona oleminen lasten kanssa on uusfeminististen standardien mukaan kokopäivätyötä ja arvokkaampaa kuin taloudellisen toimeentulon ansaitseminen.

Modernin miehen pitäisi lastenteon jälkeen unohtaa oma elämä, luovuttaa kivekset pois, ansaita perheelle elanto sekä hoitaa koti ja lapset. Ja olla tietenkin samalla unelmien puoliso ja rakastaja kotona turpoavalle kärttyiselle mammalle. Mamma käy välillä voimaantumassa somessa ja nettipalstoilla jossa toiset samanlaiset kannustavat kanssasiskoa pitämään puolensa ja pistämään ukko lujille. Ja jokainen kertoo netissä oman, yksipuolisesti väritetyn tarinansa jota muut sitten myötäilevät ja höystävät. Niinkuin tällä palstalla - joka ikinen päivä.

Ei ole ihme, että erotilastot ovat mitä ovat. On itse asiassa suoranainen ihme, miksi joku mies enää tänä päivänä viitsii perustaa perheen suomalaisen naisen kanssa. Elämänkokemusta ei tosin saa netistä ja jotkut asiat pitää oppia edelleen kantapään kautta.

 

[Yksinkö tästä]

Ja näitä tarinoita on maa täynnä ja koko ajan tulee lisää. Tälläkin palstalla päivittäin voimaantuneet uusfeministisesti ajattelevat naiset kannustavat toisiaan kyykyttämään töissäkäyviä miehiään ja painostamaan heitä lapsenhoitoon ja kotitöihin omien töidensä jälkeen jotta mamma saa sitä "omaa aikaa" ja koska kotona oleminen lasten kanssa on uusfeminististen standardien mukaan kokopäivätyötä ja arvokkaampaa kuin taloudellisen toimeentulon ansaitseminen.

Modernin miehen pitäisi lastenteon jälkeen unohtaa oma elämä, luovuttaa kivekset pois, ansaita perheelle elanto sekä hoitaa koti ja lapset. Ja olla tietenkin samalla unelmien puoliso ja rakastaja kotona turpoavalle kärttyiselle mammalle. Mamma käy välillä voimaantumassa somessa ja nettipalstoilla jossa toiset samanlaiset kannustavat kanssasiskoa pitämään puolensa ja pistämään ukko lujille. Ja jokainen kertoo netissä oman, yksipuolisesti väritetyn tarinansa jota muut sitten myötäilevät ja höystävät. Niinkuin tällä palstalla - joka ikinen päivä.

Ei ole ihme, että erotilastot ovat mitä ovat. On itse asiassa suoranainen ihme, miksi joku mies enää tänä päivänä viitsii perustaa perheen suomalaisen naisen kanssa. Elämänkokemusta ei tosin saa netistä ja jotkut asiat pitää oppia edelleen kantapään kautta.

Minä pyysin mieheltä vain kaksi kertaa viikossa että pääsisin lenkille noin tunniksi. En pyytänyt apua kotitöihin, en mihinkään. Olin kotona hoitamassa lasta ja väsyin jatkuvien sairastelujen vuoksi (lapsi sairasti). Mies sen sijaan juoksi ulkona ryyppäämässä kaveriensa kanssa. Lopulta kun sanoin siitä, hän huusi että ryyppää kaveriensa kanssa milloin huvittaa ja se on ero nyt. Toivoisin että te feministiemakoiden huutelijat ette koskaan tekisi lasta kenenkään kanssa. Lapsen kasvattaminen on todella raskasta ja vaativaa, siihen tarvitsee äidin sekä isän. Sinä voisit hyvin olla exäni, käyttämäsi kieli ja ajatukset ovat samoja. Tälläkin hetkellä lapseni isä käy töissä, ryyppää monta kertaa viikossa ja panee teini-ikäisiä tyttöjä. Ikää vain 41. Ehkäpä minun olisi pitänyt kuollettaa itseni sisäisesti ja olla pyytämättä sitä lenkkiä, mutta sitä en ymmärrä miksi sitten valitetaan kun rouvat lihovat kun ei edes sinne liikkumaan päästetä lapsenhoidolta.

 

[vierailija]

Itselläni myös mies hylkäsi meidät kun lapsi kaksi vuotta. Koko vuoden oli sanonut, että on työkiireitä. Kun kesä alkoi, sanoi että on sairas, ettei tarvinnut lomaakaan kanssamme viettää. Annoin sitten kihlasormuksen pois, kun en miestä löytänyt kuin vanhempiensa luota ja äitinsä sanoi ettei minuun voi luottaa. Mies alkoi kai käyttää jotain lääkkeitä, käytti niitä n. 2 vuotta. Nyt tänä kesänä lopetti vihdoin lääkkeet ja alkanut lämmetä uudelleen meidän tapaamiseen syksyn alussa. Edelleen asuu erikseen, kuten koko 15-vuotisen suhteemme aikana, tosin vuoteen 2014 asti silti minun luonani useimmin. Tämä mies ei onneksi juo alkoholia, kuten en minäkään. Nyt hänen vanhempansa todella sairaita ja jo vanhainkodissa. Ehkä huomannut, että kohta hänellä ei enää ole muuta perhettä kuin me. En halua häntä asumaan kotiini, koska hän on keräilijä ja kova sotkemaan ja ostamaan ruokia, joista en pidä. Mutta on kiva nähdä silloin tällöin ja hän viihtyy lapsen kanssa, joka on nyt 4,5 v. Hän on halukas jopa seksiin ja tekemään uuden lapsen jos onnistumme vielä. Aion olla silti yksinhuoltaja, kuten tähän asti, mutta on mukavaa että on joku. Näiden 2,5 vuoden aikana en löytänyt uuttakaan kumppania, ei niin helppoa kun on yksinhuoltaja ja ei enää niin nuori. Olen iloinen jos saan vielä toisen lapsen, mitä olen aina toivonut, vaikka hoitaisinkin yksin. Minulla on onneksi oma äitini joka auttaa ja hoitaa lastani, kun olen töissä. En joudu olemaan yksin. Eli kumppanin paluu on vain mukava bonus. Taivaanmerkit vaihtelevat ja elämä joskus rullaa paremmin kuin toisena hetkenä. Mutta juoppoa miestä ei minusta kannata takaisin ottaa, se ongelma vain pahenee. mieluummin yksin, apua isovanhemmilta tai muualta tai sitten uusi mies, jos sellainen onni lykästää. Tsemppiä Sinulle!

 

[vierailija]

Oliko lapsen hankinta yhteinen päätös? Tuntuu oudolta, että mies on ensin halunnut lasta ja sitten muuttaakin mielensä. Jos miehesi on kylmä kotona eikä suostu edes keskustelemaan, on todennäköistä, että uusi nainen on jo odottamassa.

 

[vierailija]

Et ole mikään uusfeministiemakko, jos vaadit miestäsi lopettamaan ryyppäämsen ja keskittymään vanhempana olemiseen. kaikkea ei tarvitse hyväksyä. Oikeastaan et tee päätöksiä edes itsesi takia vaan lapsesi takia. Lapsellasi on oikeus olla katsomatta, kun isä makaa kotona kparulassa. Lapsesi saattaa vähän vanhempana muistaa pelottavan, haisevan isän ja kysyä sinulta, miksi hänelleä oli niin kamala lapsuus. Mitä siihen enää silloin voi vastata? Äiti ajatteli, että koska isä käy töissä, hän saa kotona elää bilehileelämää lapsesta huolimatta. Ei tietenkään näin, vaan sinä pelastat lapsesi alkoholismilta.

 

[vierailija]

Ei tuossa oikein ole muuta tehtävissä kuin ero. Muuten olet pelkkä kynnysmatto. Ero on raskas varmasti, mutta omanarvontuntosi takia lopulta kannattava. Ei ryyppäämiseen tarvitse suostua. Sen varaan ei kannata laskea, että mies tuosta jotenkin kasvaisi ja tulisi järkiinsä. Tiedän, että nyt sinusta tuntuu ettet selviä lapsen kanssa, mutta selviät kuitenkin. Sinä selviät. Tulet löytämään auttajia muualta, paljon parempia ihmisiä, parempaa kohtelua. Kynnysmatoksi älä rupea, siinä kuolet sisäisesti. Olet ansainnut parempaa. Olen ollut tuossa tilanteessa, joten tiedän mistä puhun.

 

[AivanSama]

Mikä sua vaivaa? Eikö sulla ole minkäänlaista ylpeyttä?
Minä en ole eläessäni tarvinnut miestä tai ajatellut, etten voisi elää ilman lasteni isää. Minä olen hänen kanssaan, koska minä haluan olla. Jos hän jonain päivänä päättäisi lähteä, niin hän lähtisi. Minkä minä sille voisin. En minä ainakaan haluaisi elämääni ihmistä, joka ei halua minua omaansa. Mun miehen pitää olla hulluna minuun!!!

Ihme vässyköitä...

 

[vierailija]

Mikä sua vaivaa? Eikö sulla ole minkäänlaista ylpeyttä?
Minä en ole eläessäni tarvinnut miestä tai ajatellut, etten voisi elää ilman lasteni isää. Minä olen hänen kanssaan, koska minä haluan olla. Jos hän jonain päivänä päättäisi lähteä, niin hän lähtisi. Minkä minä sille voisin. En minä ainakaan haluaisi elämääni ihmistä, joka ei halua minua omaansa. Mun miehen pitää olla hulluna minuun!!!

Ihme vässyköitä...

Minä voisin oppia sinulta paljon ja toivon että olisin edes hitusen yhtä vahva ja itsevarma kuten sinä
Terveisin: Ei ap vaan joku toinen palstalla

 

[vierailija sivusta]

Mikä sua vaivaa? Eikö sulla ole minkäänlaista ylpeyttä?
Minä en ole eläessäni tarvinnut miestä tai ajatellut, etten voisi elää ilman lasteni isää. Minä olen hänen kanssaan, koska minä haluan olla. Jos hän jonain päivänä päättäisi lähteä, niin hän lähtisi. Minkä minä sille voisin. En minä ainakaan haluaisi elämääni ihmistä, joka ei halua minua omaansa. Mun miehen pitää olla hulluna minuun!!!

Ihme vässyköitä...

Sä olet kyllä ilkeä ihminen. Toinen haluaisi hieman tukea ja kun ei ole sellainen kuin SINÄ olet, lyttäät täysin.

Osoitat täss(kin) olevasi täysin empatiakyvytön.

 

[Mörköäiti]

Ja näitä tarinoita on maa täynnä ja koko ajan tulee lisää. Tälläkin palstalla päivittäin voimaantuneet uusfeministisesti ajattelevat naiset kannustavat toisiaan kyykyttämään töissäkäyviä miehiään ja painostamaan heitä lapsenhoitoon ja kotitöihin omien töidensä jälkeen jotta mamma saa sitä "omaa aikaa" ja koska kotona oleminen lasten kanssa on uusfeminististen standardien mukaan kokopäivätyötä ja arvokkaampaa kuin taloudellisen toimeentulon ansaitseminen.

Modernin miehen pitäisi lastenteon jälkeen unohtaa oma elämä, luovuttaa kivekset pois, ansaita perheelle elanto sekä hoitaa koti ja lapset. Ja olla tietenkin samalla unelmien puoliso ja rakastaja kotona turpoavalle kärttyiselle mammalle. Mamma käy välillä voimaantumassa somessa ja nettipalstoilla jossa toiset samanlaiset kannustavat kanssasiskoa pitämään puolensa ja pistämään ukko lujille. Ja jokainen kertoo netissä oman, yksipuolisesti väritetyn tarinansa jota muut sitten myötäilevät ja höystävät. Niinkuin tällä palstalla - joka ikinen päivä.

Ei ole ihme, että erotilastot ovat mitä ovat. On itse asiassa suoranainen ihme, miksi joku mies enää tänä päivänä viitsii perustaa perheen suomalaisen naisen kanssa. Elämänkokemusta ei tosin saa netistä ja jotkut asiat pitää oppia edelleen kantapään kautta.

Olet hiukan hakoteillä. Eivät feministit aja mitään kotiäitiyhteiskuntaa, jossa mies käy töissä ja nainen on kotona - päinvastoin! Feministit eivät ole myöskään jauhaneet mitään "kotiäitiys on työtä", vaan sitä paasaavat jotkut kotiäitiaktiivit.

Mutta sinä kirjoitit aika tarkkaan, mikä mielestäsi on huono vaihtoehto. Millainen sitten olisi hyvä vaihtoehto? Haluatko että mies keskittyy vain töihinsä vai haluatko sittenkin, että vastuut jaetaan tasan?

 

[AivanSama]

Minä voisin oppia sinulta paljon ja toivon että olisin edes hitusen yhtä vahva ja itsevarma kuten sinä
Terveisin: Ei ap vaan joku toinen palstalla

En ole millään tavalla vahva tai itsevarma. Minä kyllä arvostan suuresti itseäni ja pidän itseäni vastuullisena omasta elämästäni.

 

[AivanSama]

Sä olet kyllä ilkeä ihminen. Toinen haluaisi hieman tukea ja kun ei ole sellainen kuin SINÄ olet, lyttäät täysin.

Osoitat täss(kin) olevasi täysin empatiakyvytön.

Kyllä kyllä kyllä. Minä olen tietysti ihan kamalan ilkeä. Onhan se sanomattakin selvää, että jos joku haluaa olla kynnysmattona ja roikkua jossain toisessa ihmisessä epätoivoisesti kiinni, niin ehdottomastihan sitä pitää siinä tukea ja kannustaa. Sellainen tukeminen ja kannustaminen ei ole ollenkaan empatiakyvyttömyyttä.

 

[vierailija]

Kyllä kyllä kyllä. Minä olen tietysti ihan kamalan ilkeä. Onhan se sanomattakin selvää, että jos joku haluaa olla kynnysmattona ja roikkua jossain toisessa ihmisessä epätoivoisesti kiinni, niin ehdottomastihan sitä pitää siinä tukea ja kannustaa. Sellainen tukeminen ja kannustaminen ei ole ollenkaan empatiakyvyttömyyttä.

Kyllä sinä sanavalinnoillasi osoitit kaikkea muuta kuin empatiakykyä, eikä ole kyse SINUSTA, vaan toisesta ihmisestä, jonka luonne on omanlaisensa.

Laskepa huviksesi, montako kertaa kirjoitit "minä" omassa viestissäsi.

 

[vierailija]

En ole millään tavalla vahva tai itsevarma.

Ahaa, eli osoitat sanoillasi olevasi "kova mimmi", vaikka kuoren alta löytyy - ehkä - muuta.

 

[AivanSama]

Kyllä sinä sanavalinnoillasi osoitit kaikkea muuta kuin empatiakykyä, eikä ole kyse SINUSTA, vaan toisesta ihmisestä, jonka luonne on omanlaisensa.

Laskepa huviksesi, montako kertaa kirjoitit "minä" omassa viestissäsi.

Tekstissä, jonka lainasit, käytin sanaa minä yhden kerran. Se sisältyi lauseeseen "Minä olen tietysti ihan kamalan ilkeä".

Sitä aiemmassa pätkässä käytin sanaa minä viisi kertaa ja yhden kerran omistusmuotoa mun.

Minä en myöskään väittänyt omaavani empatiakykyä, totsesin vain kaltaistesi selkääntaputtelijoiden olevan niitä, jotka eivät omaa sitten alkeellisintakaan kykyä empatiaan. Sinä haluat taputella selkään ja ymmärtää maailman tappiin asti, kun joku on asettamassa itseään hyvin vahingolliseen tilaan ainoastaan siksi, että omalla sadistisella kiertoutuneella tavallasi nautit siitä, että joku toinen rypee omassa onnettomuudessaan.

Minä haluan nuo ihmiset pois tuosta typeryyden tilasta, johon he ovat itsensä ajaneet ja sinä haluat pitää heidät siinä kertomalla heille, että heitä pitää ymmärtää vaikka he ovat totaalisia typeryksiä. Ja sen lisäksi sinä pidät itseäsi jollain tasolla hyvänä ja kyvykkäänä moralisoimaan minua. Naurettavaa.

 

[AivanSama]

Ahaa, eli osoitat sanoillasi olevasi "kova mimmi", vaikka kuoren alta löytyy - ehkä - muuta.

Minun on vaikea ymmärtää ajatuksenjuoksuasi. Miten se tekee minusta "kovan mimmin" jos penään ap:ltä itsekunnoitusta ja arvostusta itseään kohtaan?

 

[Lispetti]

Kyllä sinä sanavalinnoillasi osoitit kaikkea muuta kuin empatiakykyä, eikä ole kyse SINUSTA, vaan toisesta ihmisestä, jonka luonne on omanlaisensa.

Laskepa huviksesi, montako kertaa kirjoitit "minä" omassa viestissäsi.

Eikö ole hyvä, että edes joku sanoo asiat suoraan? Mun mielestä se on juuri välittämistä parhaimmillaan.

Antaa muiden hoitaa paijaamiset ja halimiset, kyllä tänne ketjuun muutama herättävä kritiikkikin mahtuu, eikö?

 

[vierailija]

Perheestä huolehtiminen ei ole sama asia pallittomuuden kanssa. päin vastoin, on munattomuutta olla itse huollettavana

 

[vierailija]

Parisuhde ei ole terveellä pohjalla, jos ajatus eron sattuessa on se ettei mitenkään PÄRJÄÄ tai SELVIÄ ilman miestään.
Ymmärrettävää että ero sattuu, todella paljon ja tulevaisuus voi pelottaa.
Kuitenkin pohjalla pitäisi AINA olla se luottamus ja oletus siihen,että tietysti aikuinen ihminen PÄRJÄÄ itsekseen!
Parisuhde on vain plussaa siihen päälle, mikä tuo elämään kivaa sisältöä.
Ei siihen peruselämiseen tai onnellisuuteen kuitenkaan aikuinen ihminen miestä/holhoojaa tarvitse.

Hyvä että jotkut on koittaneet napakasti herätellä ap.ta täällä, nimittäin juuri sitä ap tarvitsee eikä mitään pelkkiä päänsilittelyjä.
Nyt kaivat ap sisun ja vihan sisältäsi, tämä on vain mahdollisuus uuteen,parempaan elämään ja rakkauteen.
Aluksi surettaa,mutta kyllä se siitä helpottaa ajan kanssa.
Ajattele eron hyviä puolia.

 

[vierailija]

Parisuhde ei ole terveellä pohjalla, jos ajatus eron sattuessa on se ettei mitenkään PÄRJÄÄ tai SELVIÄ ilman miestään.
Ymmärrettävää että ero sattuu, todella paljon ja tulevaisuus voi pelottaa.
Kuitenkin pohjalla pitäisi AINA olla se luottamus ja oletus siihen,että tietysti aikuinen ihminen PÄRJÄÄ itsekseen!
Parisuhde on vain plussaa siihen päälle, mikä tuo elämään kivaa sisältöä.
Ei siihen peruselämiseen tai onnellisuuteen kuitenkaan aikuinen ihminen miestä/holhoojaa tarvitse.

Hyvä että jotkut on koittaneet napakasti herätellä ap.ta täällä, nimittäin juuri sitä ap tarvitsee eikä mitään pelkkiä päänsilittelyjä.
Nyt kaivat ap sisun ja vihan sisältäsi, tämä on vain mahdollisuus uuteen,parempaan elämään ja rakkauteen.
Aluksi surettaa,mutta kyllä se siitä helpottaa ajan kanssa.
Ajattele eron hyviä puolia.

Höpsis, on täysin normaalia tuntea ettei pärjää tai selviä, kun on pienen lapsen kanssa jäämässä yksin. Pienen lapsen äiti on usein pienituloinen tai rahaton ja taloudellisestikin riippuvainen. Turvaverkot voivat olla heikot ja sukulaiset asua kaukana. Asuntokin voi mennä alta, jos se on miehen tai mies ei suostu muuttamaan. Isä voi kostaa, olla väkivaltainen, tehdä eron kaikin tavoin vaikeaksi soittelemalla lastensuojeluun äidistä jne., vaatia lasta itselleen, nostaa oikeusjuttuja. Olen kokenut kaiken tämän. Ja selvinnyt.

 

[vierailija]

Tiedän tunteen miltä sinusta tuntuu.Meillä oli lapset 1v,2v ja 4v kun mies päätti yks päivä että haluaa eron.Meillä "piti"olla kaiken hyvin ja olikin,mutta mies oli tehnyt päätöksensä.Olin aluksi ihan hajalla ja pelkäsin että miten selviä ja jaksan yksin kun ei ollut minkäänlaista tukiverkostoa jne...Itkin ja rukoilin miestäni takaisin hetken mutta kun tajusin olevani hälle ilmaa luovutin.Hankin uuden kodin ja pikkuhiljaa elämä alkoi voittaa.Otin itseäni niskasta kiinni ja päätin että en jää rypemään itsesääliin jne...Tällä hetkellä opiskelen itselleni uutta ammattia ja lapset ovat hoidossa.Raskasta välillä on mutta nautin elämästä.Miescei halua etes nähdä lapsiaan eikä pidä mtn yhteyttä.Hän teki valintansa ja elää omaa elämää.Kaikkeen tottuu ja parhainta mitä minulla on niin on lapset joita rakastan yli kaiken.Tsemppiä ja haleja täältä!