O
:o)
Vieras
[QUOTE="vieras";22774882]No jos on saattanut itsensä semmoiseen tilanteeseen, että omalla vastuulla on hoidettavia, niin totta hitossa sitä tarvitsee kysyä lupa toiselta että sopiiko hänelle jumittua kotiin tämän menon ajaksi.
Lapsettomassa perheessä asia nyt tietysti on ihan eri, vaikka mies menis menojaan, niin nainenkin voi tehdä ihan mitä huvittaa vaikka omien kavereidensa kanssa tai mennä mukaan. Silloin minusta riittääkin pelkkä ilmoitus, kuitenkin kohtuullisissa ajoin että toinenkin ehtii tehdä omia suunnitelmia. En minä ainakaan miellä perheellisten ihmisten närkästystä kumppanin menoista miksikään mustasukkaisuudeksi vaan useimmiten enemmän vitutukseksi siitä, ettei itse pääse menemään samallalailla, kun toisen on pakko jäädä kotiin lasten kanssa ja seuraavana aamuna herätä niiden kanssa aikaisin.[/QUOTE]
No joo ehkä sanoin kärjistetysti.. Pitää pitää mielessä kuitenkin että asioista keskustellaan parisuhteessa. Ei tietenkään kukaan lähde (normaalisti) sanomatta mitään.. Mutta kun puhutaan että annetaan lupa ja toinen sai luvan lähteä. Musta toi on vaan jotenki niin alistavaa... Mun mielestä perheellisillekin riittää ihan ilmoitus, mikäli nyt ei ole joka ilta vaikka mitä menoja, mitä yleensä perheellisillä nyt ei ole.
Ja totta kai sen parisuhteen tulee olla tasa-arvoista ja niin ettei toiselle tule sitä närkästyksen tunnetta kumppanin menoista. Molemmat menee kun menee ja mikäli toinen haluaa viettää koti-iltaa niin olishan se kiva jos se toinenkin olis innoissaan viettämässä sitä uutta vuotta siinä vierellä.