V
väsynyt
Vieras
Mieheni on ilmeisen masentunut ja ahdistunut. Hän on tällä hetkellä työtön ja olemme muuttaneet kaupunkiin,jossa hänellä ei juuri ole tuttuja. Hän oireilee fyysisesti ja on hakenut niihin vaivoihin apua ja saanutkin, mutta kun ahdistus ei silti helpota, kysymys on ilmeisesti henkisestä puolesta. Mies kävi yksityisellä psykologilla juttelemassa, mutta siitä ei ollut apua. Psykologi sanoi, ettei ahdistus ole sitä luokkaa, että kelakorvauksia hoidosta saisi. Julkiselle puolelle jonot ovat pitkät.
Mies on aina ollut "säätäjä", joka tykkää touhuilla "omiaan". Nyt hän lähinnä katselee yöt leffoja ja nukkuu päivät. Illansuussa jaksaa touhuta lasten kanssa hetken. Valittaa vaivojaan ja kehittelee jatkuvasti uusia sairauksia, joilla selittelee p..skaa oloaan. Toki myöntää myös henkisen puolen ahdistuksen.
Tätä on jatkunut nyt enemmän tai vähemmän akuuttina vuoden päivät ja alan olla lopussa. Kotityöt kaatuvat päälleni, samoin lastenhoito. Olen väsynyt myös miehen jatkuvaan huomiontarpeeseen: välillä tuntuu kuin olisin kahden lapsen yksinhuoltaja ja miehen omaishoitaja. Nyt vielä jaksan kun olen äitiyslomalla, mutta palaan töihin pian ja se pelottaa...
Mitä hemmettiä voisin tehdä? Pitääkö yhä jaksaa kuunnella vaan? Välillä tekisi mieli heittää hiiteen koko ukko... , mutta tietenkään niin en tee. Kokemuksia kaipaan ja vinkkejä, mistä mieheni voisi saada apua.