V
"vieras"
Vieras
Muuten hyvä mies ja pitkään olemme yhdessä olleet, mutta alan vaan olla niin väsynyt siihen että mies on suoraan sanottuna melkoisen pervo, aina seksi mielessä. Puhuu tosi avoimesi kaikista seksimielihaluistaan (esim. anaaliseksi, puolin ja toisin), mitkä minusta taas ovat sellaisia että vievät viimeisetkin halut miestä kohtaan. En siis itse syty yhtään anaaliseksille, enkä voi sitä kipujen takia edes harkita, mutta mies vaan jauhaa siitä päivästä toiseen... Seksi ei ole millään tapaa (minua) tyydyttävää, mutta en itsekään osaa tehdä mitään asian parantamiseksi, kun mies ei vaan kaikkien juttujensa jälkeen oikein sytytä minua. Kaikkeen aina liittyy seksi, seksi, seksi, mies kuulemma esim. aina kun kuulee jonkun tuttavaparin vaikka odottavan vauvaa, miettii vaan sitä miten se vauva on pantu aluilleen, ja että miltähän nuokin näyttävät kun toisiaan rynkyttävät. Asiasta ollaan keskusteltu, eikä meillä halut kohtaa muutenkaan ollenkaan, minusta esim. kohtuullinen määrä yhdyntöjä olisi 1-2 kertaa viikossa (meillä on lapsiakin), miehestä 1-2 kertaa päivässä.
Hyväähän tässä on se, että mies ainakin avoimesti osaa minulle puhua ja minua haluaa edelleen, mutta jotenkin vaan silti... Tämä taitaa olla aika yleistä (siis että miehet yleensä ajattelevat paljon seksiä, halut eivät kohtaa eikä oma puoliso haluta), mutta kun ei näistä oikein työpaikan kahvipöydässäkään viitsi jutella niin haluaisin kuulla muidenkin kokemuksia...