Mies paljon pois kotoa

[Kerttukaisla]

Voisitteko hyvät ihmiset auttaa pikkasen minua. Olen vuoden ikäisen lapsen äiti. Mieheni on paljon pois kotoa työnsä vuoksi. Hänen työnsä on epäsäännöllistä, mutta pää-asiallisesti hän on aina noin viikon pois kotoa ja viikon taas kotona. Olen yhä päivä päivältä alkanut kaipaamaa aikuista seuraa itselleni iltaisin ja haluaisin että mieheni olisi kotona jakamassa arkeamme, elämäämme ja tapahtumiamme. Etenkin juhlapyhät ja mieheni työasiat raastavat, koska silloin on todella yksinäinen olo.

Olen hyvin melko herkkä ihminen ja herkemmäksi tietysti tullu huomattavasti lapsen jälkeen. Tuntuu että yksin ollessani mietin liikaa kaikkia murheellisia asioita ja pohdin asioita liikkaa. En pysty nauttimaan tavallisesta ihanasta arjesta. Jos mieheni olisi rinnallani iltaisinkin, kuten "tavallisissa" perheissä, ei pohdinnoille jäisi niin paljon tilaa.

Minulla on sukulaisia ja ystäviä lähellä, mutta heilläkin on omat perheensä. Välillä tuntuu, että edes tunnin-parin tapaaminen ystävän/sukulaisen kanssa ei auta tähän minun "tyhjyyden" tunteeseeni mitenkään. Haluaisin kuulla onko teitä samoin ajattelevia/kokevia ja miten olette mahdollisesti päässeet tästä asiasta eteenpäin/yli?

 

[putkiaivoja pitää opastaa]

Oletko puhunut asiasta miehellesi? Hänen tulisi ottaa 8-16 homma, koska muuten perhe kärsii.

 

[pöö]

Onko laivatyössä? Vai jossakin muussa. Takuulla rankkaa olla "yksinhuoltajana". Erittäin tuttua tuo, että kaipaa aikuista seuraa! Sama täällä, vaikka mies onkin ihan normaalissa työssä. Saman ikäinen lapsikin. Mä yritän lievittää mun tylsistymistäni puhumalla tunteja puhelimessa kavereiden kanssa, jotka kaikki muilla paikkakunnilla. Samoi sukulaiset ja uusia tuttavia en ole löytänyt, kun en ole jaksanut etsiä/osallistua perhekahvilatoimintaan jne.

Ehkä kannattaa ajatella, että tämä on vain yksi vaihe teidä elämässä. Asiat varmasti muuttuu, palaat töihin jne. Tsemppiä!

 

[Kerttukaisla]

Pieni tarkennus sinänsä, että olen jo juuri palannut töihin. Se ei ikävä kyllä auttanut tähän tyhjyydentunteeseeni. Myöskin ennen lasta se jonkin verran minua rassasi, mutta ei hirmuisesti tietysti kun oli omat menot ja omat aikataulut.
Koen itseni jotenkin "hylätyksi". Ja etenkin kun mies ilmoittaa kotiintulopäivänään lähtevänsä kaverien kanssa pelaamaan illalla, minulle tulee olo, että eikö mikään riitä (vaikka tätä ei tapahdukkaan usein, olen aina silti yhtä loukkaantunut saamastani huomiosta)!

 

[Kerttukaisla]

Hieman on mustavalkoista ajttelua "putkiaivoja pitää opastaa" nimimerkiltä. Nimenomaan kohtalotoveilta olisi kiva kuulla suhtautumisesta tällaiseen asiaan ja elämisestä tällaisen asian kanssa.

 

[meillä]

Meillä mies on poissa säännöllisen epäsäännöllisesti iltoja. Viihdyn hyvin kyllä yksin, mutta lapsen hoidosta haluaisi joskus breikkiä. Valitettavasti meillä mies itse kehitää nämä "pakko olla poissa" illat, on hyvin uraorientoitunut. Omasta mielestäni riittäisi vähempikin, tullaan nyt jo todella hyvin toimeen. Välillä olen todella hajonnut, kun mies ilmoittaa lähtevänsä yksille tms, kun on ollut jo työasioiden takia poissa muutaman illan viikosta.